Nykkö alakuun pääsin, niin kirijotampa vähä lissää, ku putkahti tämmöstäki mieleen. Sielä Tulomalla aika meni hupasasti, vaikka taitaa se nuorena mennä hupasasti oli sitte misä tahansa. Mulle ainakkaan se ei oo paikasta kiini.
Hoijin päivät serkkupoikia ja illat oli vappaat, sillo menin kaupan kulumile kavereita moikkaan. Siitäki saattas myöhemmin jottain kertua. Tein kaikki huushollityöt mikkä pitiki. Paitti täti teki suuremmat siivoukset, leipomiset ja pyhäsin ruuan. Miehä olin jo kotona oppinu tekkeen kaikenlaista. Sitä ku sattuu syntymmään esikoiseksi ja on vielä likka, nii pakon sanelemana oppii tekkeen hommia. Ei ne mua haitannu, mie olin sitä sorttia, että tein iliman marinoita ja halusin auttaa äitiä. Tätiki kehu, ettei hälloo ikinä ollu näin hyvvää kotiapulaista ku mie olin. Kyllä mie tiesin, että pärijäisin.
Yks aamu tein pojile mannapuurua ku ne tykkäs siitä. Ne halus siihe kanelia pääle ja mie laitoin, en antanu niitte ite laittaa, olisivat kaatanneet mahottomasti. Toine söi kiltisti vaikka hieman vaisusti, mutta se pienempi alako valittaan, että tää maistuu mausteele. Mie siihe, ettei se mittään mausteele maistu, ala syyä vaan. Poika maisto ja taas naama kurtusa sano, mutta ku tää maistuu mausteele. Sillo mie otin lusikala pojan lautaselta puurua ja maistoin, sehä maistu mausteele. Mietin, että mille ja tulin siihe tulokseen, että olin laittanu jauhettua maustepippuria kanelin tilalta. Ei ihime ettei puuro maistunu. Mutten käsitä, miksei se toine valittanu, pelekäskö se, että suutun, jos ei syö. Mieku saatoin komentaa näitäki poikia, iha niinku omia velijiäki. Piti se kuri olla pienelekki, ei voinu kaikkia antaa tehä.
Enny muista oliko sama päivä vai ei, mutta päivälä laitoin pojat pihale. Sieloli naapurin saman ikänen poika jo oottamasa. Sannoin, ettei saa mennä pihalta pois. Ruukas ne totella. Mun piti joku iha pikkujuttu tehä ennen ku saatoin ite mennä peräsä. Sitte ku menin, nii heti huomasin, että nyt ei oo asiat kohillaan. Pienin pojista, just se, joka ei syöny maustepuurua, oli kontallaan ja iha punane. Menin sen tykö ja hoksasin, että pojan kaulan ympärilä oli naru ja tosi tiukala. Sain sen äkkiä pois ja kaappasin pojan sylliin ja paijasin. Samala karijuin toisile, että mitä peijakasta tootta teheny. Pojat sopersi, että me leikittiin niin, että tuo on koira. Kyllä saivat kuulla kunniansa ku mie pääsin vauhtiin, eiväkkä mun aikana ennää koiraa leikkinneet. Ja toruminen jatku ku vanahemmat tulivat töistä. Vielä illala oli pojan kaulasa punanen jäläki, mutta muuten toipu aika pian. Tokko tuo ite muistaa koko asiaa. Pittääki kysyä ku nokitusten satutaan, jos muistan.
Leenamarja
Toivottavasti ei kahta kolmannetta.
Karjalaiset on herkkii lähtemmään, niin josko saisit vielä ”väsättyy” jatko-osan tuolle sukaiselle ja mielenkiintoselle kertomusmuistelukselle, kittoooss!
Kiinnostaa kuulla lissää. ”kaupan kulumile kavereita moikkaan”. Sillon ko minä sielä kuleskelin, oli vain yksi kauppa Tulomalla. Liekkö sama. Ja kun siellä tietääkseni oli paljon porukkaa Suomestakin töissä, missä ja minkälaiset huushollit oli? Kun se aluehan oli kai melekosta ettäänperrää?
Kuulostaa jotenkin tutulta tuo aineiden sekaantuminen. Vuosia, vuosia sitten kun tyttärenpoika oli ehkä 4-5- vuotias, keitin hänelle aamulla mannapuuroa (on muuten ohjelmassa edelleen, poika 16 v.). Siinä talvihämärässä keittiövalon palaessa otin purkin, jollaisiin olen ryynit yms. laittanut. Puuro valmistui, koostumus oli vähän kummallisen näköinen, mutta lautanen meni pojan eteen. Kohta kuuluukin, että tämä on jotenkin erimakuista kuin ennen. No minä ihmettelemään, että miten se on erimakuista ja maistamaan itsekin. No, eipä ihme. Olin ottanut kaapista korppujauhopurkin hämärissä ja kyllähän se erimakuista mannaryyniin verrattuna oli. Sen jälkeen on tullut katsottua vähän tarkemmin.
Että on sitä sattunut muillekin kuin Leenalle. Kiva tarina häneltä.
Eloisaa kerrontaa kivalla murteella! Minullakin oli sukulainen Tulomalla töissä.
Niitä Tuloman asuntoparakkeja voi vielä ihailla Jänisjärven lomakylässä, jonne
niitä on tuotu. Ne vaaleat.
Sattuipa sopivasti. Juuri kun olen syömässä kuvien näköistä aamupuuroa, tulee kuin pisteeksi iin päälle tällainen mukava puuromuistelo kuvien kera. Kuvien puurotkin näyttävät varsin terveellisiltä kuten minunkin tuorepuuroni.
Ennen Leenamarjan ensimmäistä tarinaa en tiennyt Tulomasta yhtään mitään. Siinä olleen linkin kautta löytyikin tietoa vaikka kuinka paljon. Sehän onkin ollut valtava työmaa. Oikea korpikaupunki.
Klikkaamalla:tuuloma, löytyy Markku Honkosen mielenkiintoinen video. Kannattaa tutustua!
Tos kiva juttu, jota luk mielellää. Leenamarja osoo kirjottoo
Halluisin tietee, mitä siellä kaupan kulumilla tapahtu.
Jiän oottelemmaa, ku oun se verra utelias luonnoltan.
Kiva tarina. Murrekin mukavaa.