Rovasti Uskin reessä.

Lauri Emerik Uski oli pappina Värtsilässä vuosina 1947-1956.

Muistelmat pitäisi kirjoittaa aikanaan, kun vielä jotain muistaa. Nyt pitää niin moni asia muistutella tai peräti arvuutella. Muutama Uskiin liittyvä hatara muisto on minullakin. 

Muistan ensi tapaamisen Uskin kanssa. Oli 29.4.1948 kun Uski tuli käymään meidän kotona. Olin kamarissa ja rämpyttelin sängyn päällä olevaa isän mandoliinia. Uski kysyi ”Osaako poika soittaa?” Minä sanoin, että osaan mie. Ja sitten vasemman käden peukalolla painellen, mandoliinin ollessa edelleen sängyllä, soitin ”oi muistatkos Emma…” Kyllä pappi ihasteli ja kehui. ”Sittenhän meitä on kaksi pelimannia”, hän sanoi. Tosin minä olin vasta kuusi vuotias ja osasin vain ”Emman.”

Uskin viulu

Viulun soitto oli Uskille rakas harrastus. Varmaankin papin virka rajoitti tätä pelimanni harrastusta. Mutta milloin hän vain ehti, niin hän tuli pappilan terassille istumaan ja kaihoisat sävelet hänen viulustaan kantautuivat seppä monien korviin aina seppä Rantasesta Hapo-ojalle saakka ja tietysti lähialueen viljapelloilla työskentelevien iloksi. Usein mekin kuuntelimme niitä säveliä Holopaisen rapuilla istuen tai pihamaalla käyskennellen. Yleensä Uskin soittamat laulut kertoivat ikävästä, surusta ja kaipuusta jonnekin. Ehkä hän soitti niitä Kerttu vaimolleen tai vain itsensä ja naapurien iloksi. Varmaankin laulettiin niitä Holopaisen Reinon kanssa mukana.” mä vielä muistan rantakoivun vihreän kaunoisen”.. Varmaankin Uski soitti myös kirkollista musiikkia, mutta minun mieleeni ovat jääneet nämä kaihoisat sävelmät.

Uski oli pappina Värtsilässä todella vaikeina vuosina. Uski eli todeksi virren sanat: ”Suo että alttiin mielin myös köyhää holhoomme..” Lauri ja Kerttu Uskilla ei ollut omia lapsia ja he toimivat monen holhoojina. He ottivat kasvattilapsikseen Juhani- ja Aila Örnin. Asiasta mainitaan Värtsin artikkelissa ”Pykälävaaralaista.” Aila jäi Uskien hoiviin aikuisikäänsä saakka.

Apua pyytäviä leskiä, orpoja, sotainvaliidejä on varmasti ollut paljon. Kaikkia Uski yritti auttaa. Hän aneli, rukoili ja kerjäsi. Varmasti moni taistelu ja kerjäämisyritys tuotti karvaan pettymyksen. Ei ihme vaikka hän olisi ottanut viulun ja soittanut sillä suruaan ja pettymyksiään meidän muidenkin kuuluviin. Me pojat olimme silloin noin 5-15 vuotiaita huolettomia lapsia tai nuorukaisia. Uski uskalsi pyytää rahaa suuriin asioihin, mutta hoisi hän pieniäkin asioita.

Uskin keikat

Uski järjesti hengellisiä tilaisuuksia eri puolilla pitäjää. Tilaisuuksia elävöittämään hän oli kutsunut luultavasti sen kylän lapsia ja nuoria millä kylällä tilaisuus oli. Lähes kaikkihan osasivat laulaa, sehän oli selvää, mutta hän etsi seurakunnastaan vielä hiukan musikaalisempiä nuoria, joiden kanssa toimintaa voisi vielä kehittää. Sellaista pientä kuoroa, jonka kanssa voisi harjoitella joitakin lauluja ja sitten matkustaa eri tilaisuuksiin.

Walforsin viulut

Kerran Uski kutsui meidät luokseen ja kertoi, että meille oli tullut paketti Helsingistä vuorineuvos Wilhelm Walforsilta. Itse Wärtsilä-yhtymän johtaja oli lahjoittanut viulut musikaalisille nuorille pojille, siis Reino Holopaiselle ja minulle! Ei Uski siinä tuonut itseään esille, mutta selväähän se oli, että hän oli ollut asiassa aloitteen tekijä. Hän toivoi, että musiikista kiinnostuneet nuoret voisivat kehittää harrastustaan.

Ei tullut suurta viulutaiteilijaa

En muista miten Reinon viulun soiton opiskelu sujui, mutta minusta ei tullut suurta violistia ainakaan vielä. Kyllä minä vähän yritin harjoitella soittamista, mutta lähimmäisten mielestä se kuulosti niinkuin sikaa olisi vedetty saparosta. Ja hirvittävältä se opettelu todella kuulostaakin. Mandoliinilla soittamista kuitenkin jatkoin. Siitä ei tullut niin paljon valituksia.

Rekiajelupiirros. Tällaiselta on saattanut näyttää meidän keikkakyydit.

Uskin reessä

Muistan kaksi pitempää matkaa, joilla olin mukana. Kaukaisin paikka oli Hukkalan koulu. Matkaa oli varmaan parikymmentä kilometriä yhteen suuntaan. Toinen tehtiin Uusi-Värtsilän Kerhotalolle. Muistini mukaan matkat tehtiin hevosilla, mutta nyt olen alkanut epäilemään muistiani. Meillä on täytynyt olla monen hevosen kolonna, kun pappi yksinään jo täytti puoli rekeä. Santeri Repo (Revon Santtu) oli Uskin vakituinen kuski, mutta monta muutakin hevosta olisi näihin keikkakyyteihin tarvittu. Tosin siihen aikaan hevosista ei ollut pulaa, mutta kuitenkin.

Melko varmasti muistan, että tähän Uskin ”nuoriso kuoroon” kuuluivat Sulo Varonen (Eiran isä), soitti viulua, siskoni Toini Rummukainen, soitti viulua, Reino Holopainen mahdollisesti soitti viulua tai mandoliinia sekä minä ja mandoliini. Laulajia on ollut muitakin. Uskilla itsellään oli kaunis lauluääni ja hän soitti itse matkaharmoonilla. Lauluiksi hän oli valinnut kauniita ja koskettavia lauluja. Ei ihme, että kansa kuunteli meitä ”silmät märkinä”

Isän mandoliini. Nyt jo hiukan haristunut kuten soittajakin.

Arvuuttelua

Koska Sulo Varosella ja siskollani oli myös viulut, niin tuntuu todennäköiseltä, että Uski olisi järjestänyt myös heille soittimet? Sulo vaihtoi instrumentiksi myöhemmin harmonikan. Siskollani on viulu vieläkin, mutta hän hankki pianon heti kun se oli mahdollista. Minä annoin viuluni jollekin tarvitsevalle Kaurilassa olvevan soitinkorjaamon kautta. Toivottavasti Walforsin ja Uskin viulut soivat ja ilahduttavat kuulijaansa jossain lähellä tai kaukana.

Wilhelm Wahlforsin vierailu Värtsilässä 1960

Tirehtyör Vaalvorssi

Share

17 comments for “Rovasti Uskin reessä.

  1. Haluan osoittaa osaltani todeksi, kun on ollut esillä monissa kommenteissa, että täällä pieni piiri kehuu toisiansa. Hyvä Alpo ja kiitos mainiosra aamun avauksesta. Aika hyvin tunnut muistavat, mitä et muista muistaaksesi, muistutan vielä ilman, että tämä olisi muistutus siinä mielessä, kuin muistutus joskus on varsinkin koulumuistoissa.

  2. Luulenpa, että se Pieni Piiri ymmärtää hyvän päälle.
    Ja miksi ei sais kehua silloin kun on aihetta. Maailma
    on muutenkin täynnä vihapuhetta. Alpoaatos on monesti
    tuonut luettavaksemme lähihistoriaa. Se on kuulkaas
    arvokas teko! Sanottakoon ikäpolvestamme mitä tahansa,
    ainakin meille opetettiin sana ”Kiitos”!

  3. Mukava tarina. Ja minulle, kun täältä piirin ulkopuolta kommentoin, uuttakin tietoa. Tieto ei lisännyt tuskaa. Kiitos.

  4. Johan oli hyvä kirjoitus! Kehun, vaikka se saattaa jotakuta ärsyttää. Mutta kehu tulee aiheesta.

  5. Alpolla on kirjoittajan lahja muiden lahjojen lisäksi. Oli kyllä niin mukavaa luettavaa. Ja vanhemmitenhan kun lähimuisti alkaa heikkenemään, tulevat nuoruusmuistot arvoonsa.

    Uskista vielä, että kirkkorahojen kerjuureissujen takia sai suntio-Kalle saarnata kirkonmenoissa niin usein, että piispa siitä huomautti tarkastuspöytäkirjassaan. Kirkkohan toimi silloin Uudenkylän maamiesseuran talolla.

  6. En malta olla kertomatta seuraavaa, vaikka se sit
    Esson baarin hurinoiksi mielletäisiinkin:

    Tänä aamuna – labrakäynnin jälkeen – istuimme
    keskussairaalan kahviossa herkuttelemassa.

    Yllättäen saimmekin ylimääräistä ”herkkua” kun
    sinne ilmaantui koulupoikia musisoimaan. Maestro
    soitteli haitarilla metsäkukat, Emmat sun muut. Maassa oli
    avoinainen matka-aski, siihen sai pudottaa palkkioita.

    Pojat olivat Itä-Suomen koulusta ja keräsivät näin rahaa
    Moskovan luokkaretkeensä. Varmaan muistavat tapahtuman vielä
    vanhoina paapoinakin.

  7. Todella hyvä juttu Alpolta. Itsekin muistan Uskin, kun kävi veljeni kastamassa.Tällaisia muisteloita Värtsiin kaivataan!

  8. Olen yrittänyt merkitä muistiin kansanperinnettä sekä pieniä pätkiä lähihistoriasta niiltä osin kun olen niitä tavalla tai toisella hipaissut.

    Tuo Uski – Åhman – Walfors tiimi on todella mielenkiintoinen. Uski on täällä ruohonjuuritasolla ja Walfors jossain korkealla paikalla. Erään arvion mukaan presidentistä seuraava. Uskin kerjuukirjeet lienevät menneet Uuden Värtsilän tehtaan johtaja Åhmanin kautta Wärtsilä yhtymälle.

    Olen lukenut nuo Walforsista kertovat artikkelit kommentteineen lukuistat kerrat. Niissä on todella mielenkiintoisia asioita. Kannattaa lukea. Eräässä kohdassa Walforsia siteerataan tähän tapaan: Jos Arppea ei olisi ollut, ei olisi Wärtsilä yhtymääkään. Ja jos Wärtsilää (yhtymää) ei olisi, ei olisi Värtsilän kuntaakaan. Se oli silloin, kun Wärtsilä oli vielä suomalaisten omistuksessa. Luultavasti nyt Wärtsilä yhtymältä ei heruisi Värtsilään viulun kieltäkään, kirkosta tai oppilaitoksesta puhumattakaan, vaikka pyytämässä olisi minkälainen Uski tahansa.

  9. Enpä tiennytkään että suntio Kalle Niiranen on hoitanut myös papin virkaa oman toimensa ohella.
    Olisi mielenkiintoista nähdä Uskin silloinen kalenteri. Siinä on saattanut olla neuvotteumatkoja (rahan kerjäämistä) tiheään lähelle ja kauas. Kyllähän sen ymmärtää että on tuloksekkaanpaa pyytää rahaa suoraan kasvotusten kuin kirjeellä tai puhelinsoitolla. Ja pitkä kädenpuristus päälle.

    Uskilla ja johtaja Ohmanilla oli kuulemma ollut pitkät kädenpuristukset. Vielä pitkä aika Uskin lähdön jälkeen Värtsilässä oli sanonta, että meinaatteko rikkoa Uskin ja Oomannin kädenheputusennätyksen, kun jotkut kättelivät oikein pitkään. Joku on kuulemma ottanut aikaa siitäkin. Ennätys on ollut 20 minuuttia.

  10. Minun muistot Uskista ovat isän kertomana, Uski oli tullut meille käymään joskus pimeänä iltana, kun meillä ei eteisessä eikä ulkona ollut valoja hän oli kompuroinut pimeässä tullessaan oli hän tuumannut, että seuraavan kerran kun tulen teillä on sähkövalot eteisessä ja ulkona, hän lahjoitti meille tarvikkeet ja työt. Hän oli todella kansan mies.

  11. Alpoaatos on tehnyt hyvän työn. Uski ansaitsee tulla muistetuksi. Olen ihan äskettäin käynyt arkistoassa läpi kirkollisia ilmoituksi mm. Uskin ajalta. Huomiota herättää se, että monessa ilmoituksessa kerrotaan kirkkoherra Uskin olevan silloin ja silloin matkalla. Ne olivat tuskin lomamatkoja. Niiden tuloseksena näemme Värtsilän kirkon ja pappilan, joka nyt on yksityisen omistuksessa ja hyvässä kunnossa.

    Uski uurasti myös Hoilolan kirkon aikaan saamiseksi. Hän hoiti oman virkansa ohessa jonkin aikaa myös Korpiselän papin töitä. Ei ole sekään ihan sattuma, että Värtsilä ja Hoilolan kirkot on piirtänyt sama arkkitehti Veikko Larkas.

    Monta kertaa Kalle Niiranen hoiti saarnan pitämisen, kun Uski oli matkoilla. Jumalanpalvelus oli silloin typistetty.

    Voi perustellusti sanoa, että Värtsilän kirkko on Uskin kirkko. Walfors – Åhman – Uski olivat hyvä työryhmä. Kun katson kirkkomme seiniä nyky tilassa, tunnen velvollisuutta tehdä kaikkeni, että seinät maalataan ja mahdollisimman pian. Kotiseutuyhdistys ja talkoolaiset ovat valmiina auttamaan seurakuntaa ja toivottavasti mukana ovat kaikki Värtsilää kunnioittavat kansalaiset. Uskin nimissä uskalletaan toimia!

  12. Muistanpa minäkin jotain pappi-Uskista. Asuimme samaan aikaan ValkoisessaTalossa. Me asuimme kolmannessa kerroksessa ja Uskit toisessa. Kerttu Uskilla oli tapana viettää nimipäiviään ( 17.3.). Kerttu kutsui juhlimaan kaikki
    Valkoisen Talon lapset. Elettiin vielä sodanjälkeistä pula-aikaa ja kaikki herkut olivat kortilla. Mutta Kerttu sai
    loihduttua kahvipöytään ( mehutarjoilu) oikein makoisat rusinapullat ja piparkakut. Ne oli jotain todella arvokasta
    siihen aikaa. Heti, kun aikuisten silmä vältti, niin kävimme salaa kähveltämässä toisenkin pulla. Niin vietävän hyvälle
    ne maistuivat! Lämpimät, pullantuoksuiset ajatukset heidän muistolleen.

  13. Tervehdys Sinikka.
    Asuttiin samaan aikaan Valkoisessa talossa.

  14. Hei. Kopioin Reinon kommentin tähän Uskista kertovan jutun yhteyteen.
    Alpoaatos

    ==============================================

    Reino holopainen
    7.2.2017 at 12:55
    Luin Alpo Rummukaisen kirjoituksen, ja haluan myös kertoa Uskin kanssa tapaamisesta. Isäni toi minulle huuliharpun markkinoilta, istuin kotini rapulla aivan huutomatkan päässä pappilasta. Kun soittelin mitä osasin, Uski huusi parvekkeelta minut hänen luokseen, menin ja hän vei minut olohuoneeseen, ja otti seinältä viulun ja kysyi, mikäs sinulla on siellä päällimäisenä, tietenkin siellä oli samanlaista kuin Alpollakin, mutta ei se tahtia haitannut. Uski alkoi opettaa viulun soittoa minulle joka viikko opettelimme soittamaan. Uski oli kova syömään rapuja aina osti kaikki mitä pyydystin. Muuten hänellä oli hieno tyyli saarnata, puhe hiljeni, ja ukkojen päät taipuivat alas, sitten hän kiljaisi ja herätys syntyi heti.
    Muistaako Alpo kun soitimme Uukuniemen kirkossa yhdessä, Alpolta meni housun vetoketju rikki ja hän joutui pitämään mandoliinia hiukan alempana .

  15. Kiitos Reino. Olipas yllätys ! Kommenttisi taisi tulla toiselta puolen maapallon. En muistanutkaan, että niin kaukana olisi käyty. Muistan että olen käynyt Uukuniemen kirkossa, mutta muistelin sen kuuluneen kirkkokuoron matkoihin.

    Moni muistaa Uskin persoonallisen puhetavan. Esimerkiksi Sakari H on kirjoittanut asiasta hauskan kuvauksen, joka löytyy Värtsistä nimihaulla ”papin pätkä”

  16. Juttu teki mukavan mutkan Valkoiseen taloon. Vuosien takaisia tuttavia saattaa löytyä näinkin. En ole asunut Valkeassa talossa, mutta paljonhan siellä tuli käytyä kavereita tapaamassa ja tietysti kirjastossa. Muttosen Sylvi siellä jarritteli, että ei saa ottaa enempää kuin kaksi kirjaa, muuten läksyt jää tekemättä. Muistaakseni alakerran pohjoispäässä oli sairaala. Siellä minäkin makasin kuulemma henkihieverissä tulirokossa.

    Värtsin verkkolehdessä on on useitakin kirjoituksia hienoine kuvineen ja kommentteineen Valkoisesta talosta. Artikkelissa ”Ilkivaltaa Valkoisessa talossa” on Eiran Varosen videokuvaa talon sisältä. Linkki löytyy Eiran kommentista. Eiran videolla näkyy ne liukkaat kaiteet, joita myöten pyllymäkeä laskettiin.

    Tuntemattomille tiedoksi, että tuo minun nimimerkki ”alpoaatos” on vain minun etunimet, ei siinä ole sen kummenpaa salailua. Pitäähän niitä nimiä johonkin käyttää kun isä ja äiti ne minulle antaneet.

    Kiitoksia tähän astisista kommenteista ja kirjoitelkaa tutut ja tuntemattomat lisää aiheesta tai sen vierestä.

    Alpo Aatos Taunonpoika Rummukainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *