”VALKEAA UNELMAA, OLI….

Torstaina saatiin ensilumi itärajallekin. Aamuinen maisema oli jo kääriytynyt lumipeittoon ja iltapäivällä kosteaa lunta satoi lisää. Koululla aloiteltiin jo ensimmäisiä lumileikkejä; palloja pyöriteltiin ja niistä yritettiin rakennella lumihahmoja, liukumäkeä laskettiin ja taivaalta leijailevia lumihiutaleita metsästettiin. Ennen hämärän laskeutumista maisema näytti jo talviselta, mutta lämpömittarin lukemat kohosivat illan aikana reilusti lämpimän puolelle ja vesisade alkoi. Niinpä perjantaiaamuna ensilumesta oli vain rippeet jäljellä ja syksyinen vesisade ropisi.

Kuvat ja teksti; Vuokko Väänänen

tuijan-oksilla-markaa-lunta lumiset-lyhdyt-odottavat-kynttilan-valoa lumisia-puita-ja-pensaita lunta-korallikanukan-oksistossa talven-ensimmaisia-haluttuja-liukuja metsa-verhoutuu-lumeen

2 comments for “”VALKEAA UNELMAA, OLI….

  1. Kauniita talvikuvia!
    Saisi tulla pikkai pakkai. Tekisi hyvää kynnöksille ja huonoa myyrille.

  2. Torstaina eivät Kaustajärvellä hienot paikannus laitteet ja läppärit toimineet vaikka olivat vesitiiveitä. Kylmä ja kosteus teki tehtävänsä. Näppäimistöt jumivat vaikka laitteiden akut ovat täydessä latingissa. Mekaaniset tallennuslaitteet toimivat mainiosti peukalolla pyörittäen, sekä kompassin neste pysyi sulana. Mietiskelen miten luotettava on kuskittoman auton kyyti Suomen vaihtelevassa ilmastossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *