12 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 38

  1. Tyrkytän puheenaihetta. Kirjoita oikealla olevaan Hakuun: rajavyöhyke. Kun klikkaat kohtaa – Haku – löydät kymmenen sarjan määrän kirjoituksia aiheesta, joka on yllättäen tullut ajankohtaiseksi. Kirjoittele sitten, odotan mielipidettäsi ennen kuin palaan tälle palstalle.

    Ehdottaa rajavyöhykkeen tuntumassa asuva – puoli kilometriä seinästä Putinin valtakunnan rajalle – ymmällä oleva.

  2. On tämä ympäröivä maailma muuttunut ja pienentynyt melkoisesti niistä ajoista kun kuljin soratietä vartiolta Värtsilän kouluun.

    Suurin muistiini jäänyt ahdistus oli sodan pelko Kuuban kriisin aikoihin.Kriisi ratkesi eivätkä tankit vyöryneet rajan yli Niiralaan.Ympäröivän maailman isot murheet unohtuivat.Kekkonen loi turvallisuuden tunnetta moneksi vuodeksi eteenpäin.

    Nykyinen informatiotulva turmelee nyky lasten lapsuuden.Ja tietysti teot uutisten takaa.
    Joka tuutista tulee synkkiä uutisia päivittäin.Kun kyselen lapsenlapsiltani ahdistuksen ja pelonaiheita vastaukset ovat tyrmistyttäviä.
    Lapset eivät pelkää enää tekemättömiä läksyjä tai rikki menneitä housunpolvia.Niillä raukoilla on jatkuva Kuuban kriisi.

    Kriisit tulevat lähemmäksi.Viikonlopun keskustelunaihe lasten kanssa oli kuolemaan johtanut pahoinpitely meidän asemalla.On steissillä tapeltu ennenkin mutta nyt otsikoissa on eri sävy.

    Rasismi keskustelussa on puurot ja vellit sekaisin.Maahanmuutto kriittisyys ja rasismi ovat totaalisesti kaksi eri asiaa!

    Kaipaan lapsuuteni yksinkertaisuutta.

  3. Minunkin perheeni jäsenillä on Värtsilää ajatellen tällä hetkellä rajoitetuin vyöhykelupa kuin koskaan aiemmin; esim. kalareissulla ollessamme emme saa kiertää Sääperiä maantietä myöten. Tämä on käsittämätöntä kun otetaan huomioon, että omistamme maata rajavyöhykkeellä ja yleensäkin kaikilla omistamillamme tiloilla/kiinteistöillä on osuus yhteisiin vesialueisiin. Yhteisiä vesialueita sijaitsee luonnollisesti myös rajavyöhykkeellä eli nautintaoikeudestahan tässä on kysymys. Työskentelyluvat koneurakointia varten meillä toki on laajemmallekin alueelle, mutta se on aivan eri juttu.

    Värtsilän rajamiehet kyllä ymmärtävät tämän paikallisten asukkaiden tuskan, mutta heidän taholtaan on minullekin kerrottu että yksityisen ihmisen on aivan turha haaskata tässä vaiheessa aikaa ja energiaa asian puolesta kamppailuun. Vika on nyt käsittääkseni lähinnä sisäministeriön tulkinnassa koskien Suomen perustuslakia.
    Olen keskustellut asiasta henkilökohtaisesti pari kuukautta sitten kahden RVL:n everstin – P-KR:n nykyisen komentajan Vesa Blomqvistin ja Tullin pääjohtajan Antti Hartikaisen – kanssa. Sanoin, että tämän asian tiimoilta heitä tullaan varmasti nykimään muuallakin hihasta ja kehotin viemään rajaseudun asukkaiden terveisiä suurempiin neuvottelupöytiin. Tulin vakuuttuneeksi siitä, että nämä mainitut jo koulu- ja armeija-ajoilta minulle tuttavat miehet kyllä hoitavat asiaa sikäli kun se heidän valtuuksiinsa kuuluu. Poliittiset päättäjäthän tämänkin asian lopulta ratkaisevat.

    Odotellaan!

  4. Rajavartiolaitos harrastaa ”pässiäksiisiä” kansalaisia kohtaan. Näillä on aina vastavaikutuksensa ja se hedelmät korjaa kumpikin osapuoli.

  5. Aikaisempia kirjoituksia tästä aiheesta löydät, kun oikeassa laidassa olevaan Haku-laatikkoon kirjoitat: rajavyöhykeluvat. Kannattaa lukea! Lupaan, että jatkotoimia on suunnitelmissa, jos rajan kansa niin haluaa.

  6. Jos kirjoitat laatikkoon vain: rajavyöhyke, voit lukea vielä enemmän.

  7. Kukkovaaran juoksu lähestyy, onko aiheesta lisäinfoa jossain? Lähtöpaikka urheilukenttä ja peseytyä voi riistamajalla. Onko reitistä karttaa tai kuvausta jossain? Ollaan tulossa ensiapu-ryhmän kanssa paikalle, lisäinfot olisi tarpeen.

  8. Kukkovaarajuoksu
    Näyteikkuna
    Julkaistu kesäkuu 30, 2016, julkaissut Mirja Kinnunen

    Kukkovaara juoksu on tulossa tapahtumiin tänäkin vuonna, ajankohta on viikolla 38, 24.9..-16 klo 11.00. Matkat ovat n. 11.5 km ja n. 5 km. Lähtö taphtuu Värtsilän Urheilukentältä, Selkäkyläntie 1. Matkalla yksi mehupiste. Reitti kiertää Kukkovaaran, jonka päältä on kauniit näkymät Sääperin järvelle.

    Viiden kilometrin reitti kiertää Selänteen kautta Selkäkyläntielle ja urheilutalolle.

    Osantomaksu on 10 €/ henkilö.

    Palkintojen jako on juoksun jälkeen urheilukentällä.

    Riistamajalla on peseytymis mahdollisuus. Osoite; Selkäkyläntie 76

    Värtsilän Kisa ry
    Tämä tieto Kisan sivuilla.

  9. ”Johdot” pitää aina pitää omissa käsissä. Vuosikymmeniä kun on harrastanut elekroonisilla laitteilla kommunikointia, kuvausta ja musiikin kuuntelua on johtojen ja niihin liittyvien pistokkeiden määrä yksi sekasotku.
    Eihän niistä voi kukaan selvää ottaa muutakuin yksikerrallaan sovittelemalla.
    Nyt olen ottanut sen periaatteen, kun hankin uuden laitteen laitan oheisjohdot uuteen laatikkoon ja jos vanhojen johtojen joukosta löytyy tarpeen edellyttämä johto siirrän sen pois vanhojen joukosta kolmanteen laatikkoon. Jossakin vaiheessa päätän vanhojen jo historiaan jääneiden johtojen viennistä kierrätykseen.
    Nykyään laitteiden valmistajat yhteisellä sopimuksella pyrkivät standardisoimaan liittimet asiakas ystävällisiksi.

  10. Lähdössä linja-autolla Niiralasta Sortavalaan – ukin sedän hautakiven nostohommiin – ja sunnuntaina paluumatkalla Ruskealan kirkon vihkiäisjuhlaan. Toivottavasti tie ei ole liian kuoppainen!

  11. Katselin ja luin Koti-Karjala lehteä. Tohmajärven ja kotiseutuni Värtsilän seurakunnan ilmoituksia ei enää voi lukea painettuna tekstinä.
    Koti-Karjala lehti kirjoitti hienosti asioista elämän monilta alueilta ja on näköjään lehti joka pystyy muuntumaan Suomalaisena lehtenä muutoksessa täällä rajaseudulla. Ympäristöstä huolehtiminen on huolehtimista tulevillvien sukupolvien laariin säilömistä. Ihmettelen miksi? Taustalla on jyyrääjiä, jotka eivät voi hyväksyä yhteistä Keski-Karjalaa Joensuu keskuspaikkana. Nykypäivänä Pohjois-Karjala olisi sopivankokoinen kunta, jolla on yhteinen identiteetti ja yhteiset tapeet. Suuri tuohitorvi kun salojenlaidalla toitottavi ääni kauaksi kuuluu.

  12. Esko Tarvaiselle:
    Tohmajärvi-Värtsilän sekä Rääkkylän kirkolliset ilmoitukset julkaistaan aina Koti-Karjalan keskiviikkoisessa numerossa; Kiteen ja Kesälahden ilmoitukset puolestaan perjantaisin eli esimerkiksi tänään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *