Läksin mielessäni kulkemaan Patsolan koulutietä sellaisen koululaisen mukana, joka kulki samaa tietä kuin minäkin, mutta kauempaa… sieltä jostain Sääperin takaa. Niitä seutujahan minä en tuntenut. Meidän mielestämme siellä järven takana asui sellaista ”parempaa väkeä” ja ”isoja isäntiä” jotka eivät sano yksilehmäisille päivääkään. Tietenkin ne olivat vain luuloja ja kateellisten arveluja. Myös rajavyöhyke ja Neuvosto-Liiton läheisyys vähän jännitti.
Minun kouluaikanani 50 luvulla opetettiin arvokkaita asioita. Lukukirjassa oli yleviä kertomuksia. Myös runoutta luettiin ja jotain piti opetella ulkoa. Tietenkin meidän pojankotiaisten tapoihin kuului väännellä runoja niinkuin muitakin asioita johonkin muuhun, itselle mieluisampaan muotoon. Muistui mieleen hiukan tätä koulutietä sivuava pätkä Aleksis Kiven ”Suomenmaata”, jonka omaa väännöstäni esitin Piilovaaran huikealla näköalapaikalla, jossa Sääperinjärven aukea eli koko silloinen maailmani avautui silmien eteen.
Maa Kunnasten ja Kejosten
tää on, ja Lehtomäkien
Ja vierel siinä koivikos
on Onni Hannoineen
Ja Laamasien lähellä
on immet ihanat.
He rapatussa talossaan
elon iltaa oottavat
Ehkä olin väännellyt jotain muutakin ylevää, mutta kun ei muista niin ei. En muista ketä olivat nuo Onni ja Hanna sukunimeltään. Tuo rapattu talo jäi kummailemaan mielessä siinä määrin, että Värtsilässä käydessäni kävin paikan päällä katsomassa oliko se talo vielä olemassa, vai keksiikö mielikuvitukseni niitä omin päinsä. Talo on sellainen murtokattoinen ja vielä lähes paikallaan. Talo näkyy Ilomantsin tielle.
Sakari Hyytiä on kirjoittanut mainion muistelman koululaisista ja koulumatkoista Värtsiin otsikolla ”Vaihtelevat koulumatkat” 27.9.2011. Kuljin tätä mm Sakarin Savikontien reittiä ja kuvasin matkan varrelta eräitä kohteita.
Tässä tie haarautuu vasemmalle Ilomantsin tielle ja oikealle Kukkolammelle.
Näkymä on nyt tällainen. Talo oikealla puolella tietä. Sanottiin, että siinä asui ”Janne Tolvasen Laina” Häntä en liene koskaan nähnyt. Vasemmalla puolella olivat Penttisen ja Koskelan talot. Ne talot on purettu ja paikalle rakennettu uudet asumukset.
Kukkolammen takana oli yksi talo, jonka koululaiset lienevät tulleet polkua myöten näille paikkeille. Tietä sinne ei ollut. (Ehkä Laukkanen)
Lähellä vasemmalla puolen asui hierojamummo. Mökki on vielä paikoillaan. Oikealla puolella on Honkasen Vesan koti.
Seuraavia taloja oli oikealla Kontkasen talo ja vähän matkan päässä asui Laitisen mummo, joka muistetaan pyhäkoulun opettajana. Yksi Kukkolammen polku lähti tästä Laitisen nurkalta. Kontkasen ja Laitisen välillä oli Hiltusen talo. Sirkka- taisi olla postikonttorin hoitaja. Koulu-ikäisiä en muista olleen.
Muutaman sadan metrin päässä vasemmalla puolen asuivat Törröset.(Lapsia Raimo ja Maila.)
Tähän kohtaan tuli kärrytie oikealta Piilovaaran takaa. Siellä oli neljä asumusta. Ensimmäinen ihan lähellä oli Tolvasen mummon mökki. Seuraava oli Toivo Muttonen ja heiveröisen tien päässä ”Surinkivessä” oli Holopaisten mökki. Sieltä tulivat kouluun Jukka ja Anja Holopainen. Noin puoli kilometriä polkua Kukkolammelle päin oli Kusti Muttonen. Tätä kautta usein kuljettiin Kukkolammelle retkelle. Polku oli hyvä mutta Ryhän notkossa jyrkät nousut ja laskut.
TAKAISIN SAVIKONTIELLE
Seuraavana olikin Piiroisen Simon talo, josta koulutielle kirmaisi tytöt Irma ja Anneli.
Sitten koululaisten tie erkanee Savikontiestä ylös Piilovaaran vieritse koululle. Tässä tiehaarassa minä liityn Savikon suunnalta tulevien joukkoon. Tässä olivat Tauno Hassisen ja Otto Niirasen talot. Hassisen talo ja aittarakennus ovat entisessä asussaan. Kuva alla. Hassisesta lähti koulutielle Liisa ja myöhemmin Ellen. Niirasesta Pertti. Pertin kotitalo on purettu.
Tiehaaran kuva alla
Tie haarautuu Savikontiestä
Navetta, josta minä rikoin ikkunan (vahingossa tietenkin) on purettu. Hassisen ja Niirasen talojen välissä, kuvan keskellä pieni pensas, oli pieni sauna, joka oli sotavankien yöpaikka. Ikkunassa oli kalterit. Tässä Piilovaaran tie erkanee Savikontieltä ylös mäkihin. Hassisen puretun navetan kivinen nurkkaus näkyy kuvassa. Oikealla punaisen postilaatikon takana oli Niirasen talo.
Minun kouluaikaan tässä oli portti. Tiellä ei ole nimeä, mutta nimitän sitä Piilovaaran tieksi. Silloin joskus se olisi saattanut olla Koulutie, koska tien päätepisteenä oli Patsolan koulu. Nyt tie päättyy Piilovaaran kohdalle silloiselle Saarisen talolle. Saarisesta läksi koulutielle tytöt Sirkka ja Riitta. Jos kaikki olisivat sattuneet samaan aikaan niin meitähän olisi ollut jo melkoinen kulkue. Tässä portin lähellä, oikealla puolen oli myös riihi. Joskus siellä säilytettiin myös vainajia.
Piilovaara
Piilovaaran rinnettä koulutieltä kuvattuna ja toinen kuva Piilovaaralta alas Saarisen talolle päin.
Kouluun mennessä ei ollut aikaa jäädä Piilovaaraa ihailemaan tai seikkailemaan, mutta paluumatka kulki useinkin vaaran kautta. Piilovaara oli myös tärkein lähiseudun nuorten kokoontumispaikka.
Tämän ”Koulutien” ja Piilovaaran välissä kulkee puro. Joskus hyvinkin kuohuvana, mutta kuivana kesänä siinä lirisee vain pieni puro. Kapea autotie koululle on nyt ylläolevan näköinen polku.
Lössä
Piilovaaran juurella on pieni lammen tai suon välimuoto, sitä sanottiin ”lössäksi”. Muuta nimeä ei sillä ollut. Siinä kasvoi pieniä ruutanoita ja sammakoita. Emme tienneet, että lössässä eli myös harvinaisia rupiliskoja.
Koulutien ja lössän väliin on kaivettu rupiliskoille oma pieni lampi. Kuvassa takana on se varsinainen lössä.
Patsolan vanha koulu.
Kuva otettu siitä missä muistini mukaan oli koulun saunarakennus. Nyt siinä sinnittelee pystyssä laho koivu.
Rupiliskosta on Värtsissä aikaisemmin kirjoitettu useissa yhteyksissä mm;
Värtsilän rupiliskoja 22.5.2011
Rupiliskon vuosi 1.1.2012
Valkokorvasammakko 19.5.2012
Rupiliskoa en ole koskaan tavannut, mutta vanha kunnon rupikonna tuli moikkaamaan pururadalla, eli muutaman sadan metrin päässä lössästä.
Alpo Aatos Rummukainen
Lisäys 14.5.2022
Ensimmäisen kuvan murtokattoisen talon asukkaita.
Siinä ovat asuneet mm nämä kuvassa olevat Irene ja Tapani Väänänen. Kuvassa myös Irenen äiti Tyyne Pöllänen. Kuten Erkki Lintunen muistaakin kommentissaan.
Kuvan lähettänyt Raija Kotilainen
Alpolta erittäin mukaansatempaava ja värikäs tarina hienoine kuvineen ja teksteineen. Oisko ne Onni ja Hanna olleet Kososia ja Ihanat immet Jeskasen tyttöjä. Mielenkiintoinen koulumatkakertomus. Hyvä!!
…kulki siellä, poika siellä
Patsolassa koulutiellä
muisti talon, muisti kaksi
polku muuttui mieluisaksi…
Erinomainen kertomus!
Kivan kuvakollaasitarinan Alpo meille heitti näin kesäaamun ratoksi 🙂
Mulle Niiralan poikana nämä kuvaamasi paikat ovat täysin tuntemattomia.Kaustajärvi,Kenraalinkylä ja Tervavaara tulivat vasta aikuisiällä katsastettua.Patsolasta oli sentään jonkinlainen käsitys lukuunottamatta näitä nyt kuvaamasia paikkoja.
Iso oli Värtsilä ihmisen taimelle aikanaan.
Mukava tarina, ja hyvä lenkkeilyreitti allekirjoittaneellekkin tulevaaVärtsilän reissua varten !
Rapatussa talossa asui sotien jälkeen enoni Tapani Väänänen perheineen. Se oli Irenen s Pöllänen, Tapanin puolison, koti. Perhe, Tapani, Irene, Leena ja Esko muuttivat Ameriikkaan. Talon myöhempiä omistussuhteita en tunne. Surullinen on nyt näkymä Via Karelian varrella.
Enoltani sain ensimmäiset luistimet. Ne olivat kaunoluistimet, jotka vaihdoin myöhemmin hoikkareihin, kun en halunnut joutua kiusaamisen kohteeksi.
Valokuvakaaoksen joukossa on mm. kuva siitä, kun istun äitini vieressä Väänäsella vierailun aikana.
Kasteenraikas ja virkistävä kertomus eilisen ukkosen jälkeen!
Minä niin mieleni ilahdutin, kun luin tämän Alpon muisteluksen.
Helppo oli kuvitella itsensä mainitulle reitille 60 vuotta sitten puhtaissa ja paikatuissa koulutamineissaan.
Koulun silloisen saunan paikan muistan oikeaksi, tuli sen vierestä niin monesti kuljettua. Koulun pihalta joskus laskettiin mäkeä Lössän jäälle. Sula Lössä jäi vähemmälle tutkinnalle, kun eivät olleet ne rupiliskotkaan tiedossa ainakaan itsellä.
Tupe mainitsee immet Jeskasiksi. Tutulta tuokin nimi kuulostaa, mutta muistelen rakennusta sanotun Koljosen taloksi?
Kiitos Alpo mukavasta kertomuksesta ja kuvista!
Kiinnostaisi tietää missä koulussa kävivät nämä lapset, jotka asuivat jossain koulupiirien rajoilla. Esimerkiksi pirtajärveläiset, kuuluivatko he Patsolan, Tervavaaran vai Kaustajärven kouluun. Entä Kolmisoppisen ja Jänisvaaran talot. En tiedä oliko niissä lapsia, mutta ainakin Hernevaarassa oli lapsia. Asiaan liittyvät tiedon muruset olisi korkea aika tallettaa johonkin, vaikkapa tämän tarinan yhteyteen. Joku saattaa vuosien päästä kiinnostua etsimään juuriaan ja silmä kirkastuu kun hakukone löytää tuttuja nimiä ”Patsolan koulu” tai ”Savikontie”.
Alpo
Jos olet sama Rummukaisen Alpo jonka kanssa tuota Piilovaaran reittiä opin ahjoomme aamuisin kuljimme niin olispa mukava kahvit juoda kanssasi näin 60 vuoden jälkeen viime kahveista jotka muistaakseni join teillä siinä silloisen rukoushuoneen naapuri talossa.
Koulupiiritkin vaihtelivat joidenkin matka- tai oppilasmäärärajoitusten tms. perusteella. Uudenkylän koulun oppilaita siirtyi muistaakseni 1950-luvun loppupuolella Patsolan koululle mm. Sääperin Uudenkylän puoleiselta rannalta, samoin Onkilammen takaa Otrakankaalta. Aikaisemmin Otrakankaan lapsilla oli viikkomajoitus Valkoisella talolla Uuteenkylään, jatkossa kulkivat kotoaan Patsolaan. Ainakin luullakseni ja muistaakseni.
Niin se on tiukkaa ja tarkkaa tämä Värtsin tietojen tarkistus, että Tupe otti asiakseen soittaa langattomalla puhelimella ja todisti luurissa veden pitävästi, että Jeskasia ne mansardikattoisen talon ikäneidot olivat. Nyt aloin epäillä, että olikohan tuo Tupe niin pikkuinen nuorukainen, että muistelee seuraavia asukkaita ja minä vanha piimäparta edellisiä. Ei ole helppoa ainakaan minulle myöntää olleensa väärässä, ainakin jos on ollut väärässä, kuten Paavo Väyrynen, joka luuli kerran olleensa väärässä, mutta myöhemmin huomasi erehtyneensä. Tarkoitan että Tupe on varmasti oikeassa, mutta enkö minä muka voisi myös olla. Enkö? Auttakee nyt tietäjät tiedon hädässä olevaa, erityisesti siis paikalliset impien asiantuntijat.
Kiva kuvaus, kävinpä itsekin Patsolan koululla tuota lukiessani. Piilovaaralla hiihdeltiin ja koulun
kilpaladutkin kulki Piilovaaralle. Isä Teuvohan se niitä sinne teki. Monet kerrat kuljettiin lössälle (Nissisen pojat, Peuhkurisen tytöt ja Tikan lapset) luistelemaan kun vähänkin jäätä oli tullut. Koulun seinustalta laskettiin mäkeä alasaunalle.
Rentukoitakin kerättiin vaikkei ne maljakossa kauaa kestäneetkään. Lössästä kerättiin keväällä sammakonkutua astiaan ja niitä kasvatettiin ”nuijapäiksi” ja vietiin takasin lössään. Liekö olleet niitä rupiliskoja. Koulun alapuolella oli todellakin vanha sauna missä kylvettiin ennen kuin koulun pihapiiriin tuli uusi talousrakennus missä oli sauna ja puuliiteri. Vanhan saunan vieressä oli pihlaja ja iso tuomi joka oli täydessä kukassa ja tuoksui koulun päättäjäispäivänä.
Muistorikas on tuo Alpon kuvaama tie Piilovaaralle ja Savikoille minulle ja varmasti myös sisaruksilleni.
On mukava lukea hienoja kirjoituksia Ja vihdoinkin asiallisia
kommentteja. Näin se pitää olla.
Kylläpä kirjoituksesi kosketti. Kiitos Alpo!
Meidän yksilehmäisen perheen mökki oli lähellä Savikon tien ja Via Karelian tien risteystä. On se siinä vieläkin, vaikka kuvitukseen ei mahtunut. Kuljin tietä kolme vuotta 50-luvun alussa. Et ehkä minua muistakaan, Alpo, kun olen vähän vanhempi sinua (76 v.). Minulla on mielikuva sinusta kujeilevana Anjan pikkuveljenä, jolta kerran repesi palje takamuksesta aidan yli temppuillessa.
Yleensä aloitin koulumatkani yhdessä pikkuveljeni Tallun kanssa, ellei Kukkolammin polunpäässä asuneet Muttosen Mauno ja Alli (koulun parhaat hiihtäjät) tulleet meidän kautta. Aikaa koulumatkaan varattiin toista tuntia, kun varsinkin pakkasella piipahdettiin kavereita hakemaan sisältä. Penttisen Irjan ja Ekin Sanni-äiti tarjosi joskus pullaakin samoin kuin Koskelan Erkin äiti. Koskelastahan liittyi mukaan koko sisarusparvi. Puolimatkasta porukkaan liittyi Törrösen Rami. Alpon asuinalueen koululaisten kanssa tulimme yhdessä vain iltapäivän kotimatkalla.
Kesällä kuljettiin usein Piilovaaran kautta polkua pitkin oikaisten. Polkuhan oli kivikkoinen ja puunjuuret niin koholla, että kerrankin Muttosen Allin lapikkaan kippuranokka tarttui niin pahasti kiinni, että polvet repesivät verille lennon päätteksi. Mieleen on jäänyt avuttomuuden tunne siitä, kun en osannut hoitaa enkä edes lohduttaa Allia.Talvella tietysti hiihdimme ja jos oli suojakeli kilpailimme lumipallojen heittämisessä sähkötolppiin. Kun Koskelan Erkki sai joskus Lehtomäessä vierrailleelta enoltaan taskurahaa, hän pyysi minut kotimatkalle Osulan kautta. Erkki oli niin hienotunteinen, että aina kun hän otti pussista makeisen itselleen, hän tarjosi myös minulle. Aikanaan koetin opettaa omille lapsilleni samaa kohteliaisuutta.
Samaa Savikon tietä mentiin 50-luvun alussa poikaporukalla kesäisin Maamiesseuran talon kentälle Värtsilän Kisan pesäpalloharjoituksiin. Kunnaksen Mauno ja Väinö opastivat meitä alle13-vuotiaita nassikoita erilaisissa harjoitteissa ja kelpuuttivat meidät aikuisten kanssa samaan peliin. Pääsin sitten 14-vuotiaana Kisan edustusjoukkueeseen sarjapeliin (ainakin kerran miespulan vuoksi). ”Löppösen pellolla” Kaurilassa pelattiin. Kunnaksen Manu syötti ja Vänni oli nopea kärki. Partasen Ake oli älykäs kärkkyjä pesiltä ja hyvä heittäytymään takaisin pesään, jos tilanne niin vaati. Minä pelasin ykköspesää. En muista, että olisin lyöntejä pelännyt, mutta vieläkin rupesi räpyläkättä kuumottamaan, kun muistelen Manun kovia heittoja kotipesästä.
Alpon kirjoituksen innoittamana täytyy nyt muuttaa suunnitelmia ja tulla Värtsilä-päiville. Savikon tie täytyy myös kulkea – sallinet Alpo, että autolla tällä kertaa. Penttisten paikalle muuttivat Jaatiset. Sen monilehmäisen perheen lapset ovat minua paljon nuorempia,mutta olen tutustunut joihinkin heihin myöhemmin. Ehkäpä työn kautta tutuksi tullut Riitta on Värtsilä-päivien aikana kesälomallaan lapsuuskodissaan ja saanen piipahtaa sisälle. Ehkä Riitta tarjoaa pullaa nostalgisten muistojen merkeissä
Seppo Hämäläinen
Täydellinen kuvaus!
Rapatun talon tytöt, Koljosen tytöt, toisen etunimi oli Ilona, toisen etunimi ei selvinnyt. Heidän jälkeensä talo oli Anna ja Jaakko Jeskasen. Keskustelin pikkuserkkuni Anun kanssa asiasta.
Pirtajärveläiset kävivät Tervavaaran koulussa.
Pirtajärvellä asuvat kävivät koulunsa Tervavaarassa. Koulumatka tehtiin jalkaisin. Tervavaaran koulupiiriin kuului Pykälävaara. Oppilaita ei ollut kuitenkaan sieltä, lukuunottamatta yhtä koulujen välistä hiihtokilpailua. Kiertopalkinto tyttöjen sarjassa oli ”katkolla” 50 luvulla. Voiton varmistamiseksi tuli apuja Pykälävaarasta ja voittohan siinä tuli. Härkövaarasta Kettuset ja Hakkaraiset kävivät koulun Tervavaarassa. Vanhemmat Kettusen sisaruksista kävivät koulun Kutsussa.
Aloitin koulunkäyntini syksyllä 1944, koska Uudenkylän koulu oli tuolloin vielä armeijan käytössä. Mutta aika pian siirryin sitten oman koulupiirin kouluun.
Eräällä kotimatkalla Patsolan mäeltä Värtsilän laaksoon oikaisin metsien ja peltojen kautta. Silloin ylittäessäni peltoaitaa repesi housujen sauma persuksista. Sillalanka sotien jälkeen ei kestänyt ”korkeushyppyjä”.
Sittemmin muistan koulujen väliset hiihtokilpailut. Ei tuntunut yhtään mukavalta, kun Patsola oli aina niskan päällä. Me Uudenkylän koulun pojat emme pärjänneet, vaikka harjoittelimme hiihtämällä latua, joka kulki Räykyn kallion yli.
Seppo, nykäise hihasta, kun tulet Värtsilä-päiville!
Sain tuolta täydessä ällissään eleleväktä isoveljeltä varmistuksen, että mansardikattoisen, rapatun talon asukkaina olivat 1950-luvulla äiti ja tytär Koljonen. Jompikumpi oli nimeltään Ilona ja tytär matematiikan taitaja, Värtsilän keskikoulua käynyt. Velipoikakin muisti heille kantaneensa lahnasaalista koulumatkoilla ja saaneen vastineeksi kananmunia. Näyttää siltä, että samassa talossa on asunut Jeskasia heidän jälkeensä.
Onkilammelta Pykäläisen nuorimmat sisarukset Eila ja Erkki
kävivät Kaustajärven koulussa.
Vanhempien veljien Sulon ja Unton koulupaikasta ei minulla
ole tietoa.
Vielä yksi sisko joka oli mennyt pol.Tikan kanssa avioliittoon.
Otrajoen eli Ryösiönjoen pohjoispuolen lapset kävivät sotien jälkeen
Kaustajärven kansakoulua. Ainakin Niirasten lapset, Leinosen salolta.
Heillekin koulumatkaa kertyi pitkälti.
Hyvin on asioita tiedossanne. Näin kokonaisuus tarkentuu.
Itse kun puhuin Otrakankaan koululaisista, ajatuksissani ja tiedossani oli Ryösiönjoen eteläpuolelta Tarvaisen Topin jälkikasvu ja ajankohtana 1950-luvun loppupää.
Pitkiä on tosiaan ollut monen koulumatkat, vaikka ei tuo omakaan 5-kilometrinen ollut ongelma muuta kuin paukkupakkasilla. Piti nimittäin lähteä kouluun, vaikka pakkasta olisi ollut 30, sillä pakkasraja taisi olla 25, mutta eihän sitä voinut kotona tietää, koulullahan saattoi olla vähemmän. Joskus tosi kovilla pakkasilla harmitti, kun koululla ei ollut ns. ristinsielua. Lähdepä siinä poskipäät valkoisina kotiin kertomaan, että kova oli pakkanen Patsolassakin.
Siitähän kehkeytyi mukava kooste koulumatkoista. Suuret kiitokset kaikille tähän astisille osallisutujille. Minä annoin aiheen ja ja vähän hataraa muistitietoa pohjaksi. Te täydensitte tarinan. Sitä se verkkolehti on parhaimmillaan.
Muistin muutamia suurin piirtein ikäisiäni koululaisia Savikolta, mutta en kaikkia. En kä sitä, missä kukakin asui. Siksi piti jättää valokuvaamatta koko Savikon seutu. Tietysti asiaan voisi palata, jos on tarvetta. Toisaalta lähes kaikkien talojen ulkoasu on muuttunut niistä ajoista aivan muuksi.
Silloinen koululaisen maailma oli suuri tai pieni, miten sen ottaa, tuttuja olivat vain saman koulun lapset, ja niistäkin lähinnä vain omat luokkatoverit. Toisten koulujen oppilaita ei juuri tunnettu. Heitähän tavattiinkin vain koulujen välisissä hiihtokilpailuissa.
Jaana mainitsi sammakon ”nuijapäiden” kasvatuksen ja arveli, että olisivatko olleet niitä harvinaisia rupiliskoja. Todennäköisesti olivat ihan tavallisen sammakon poikasia, sillä rupilisko kiinnittää jokaisen munan eriksen johonkin kasvin lehteen. Näin luin jostain.
Erkki kyseli olenko sama Alpo kuin ennenkin. Jovain olenki. Kotimökki on edelleen siinä Savikontien varrella lahoamassa. Nykyisin asustelen Liperin kunnassa.
On tarkoitus tulla Värtsilä päiville. Siellähän sitä voi arvailla kuka kukin on tai tulla kysymään.
Alpo Aatos Rummukainen
Kiitos Hämäläisen Seppo lämpimästä kirjoituksestasi.Oikein silmät kostuivat sitä lukiessa ja monesti olen sinua ajatellut että missä päin se Seppo mahtaa elellä tänä päivänä , Nyt sattuneesta syystä asun täällä Värtsilässä ja viime viikolla ajoin Savikon tien läpi ja pysähdyin teidän kotipaikkanne kohdalle jossa muistot valtasivat mieleni ja eräs elämäni kannalta tärkeä muisto etenkin kun veljesi Tallu pelasti henkeni kun hyppäsin jostakin ilahtuneena suvi lumeen pää edellä ja jäin siihen tiukasti kiinni .En muista ketä muita siinä meidän porukassa silloin oli mutta Tallu tuli pikaisesti luokseni ja kaivoi käsillään pääni irti sieltä lumen sisästä ja pelasti minut tukehtumis kuolemalta.Tallun kanssa olimme -60 luvulla tiiviissä yhteydessä kunnes molempien avioliitto johdatti meidät erilleen ja yhteyden pito väheni lopullisesti – 80 luvulla minun muutettuani ulkomaille.
Tiedän hänen asustavan jossain Helsingissä ja jos olet Seppo häneen yhteydessä niin kerro terveisiä ja anna puhelin numeroni 050 5059910 ja pyydä häntä soittamaan minulle.Jos tulet Seppo Värtsilä päiville niin olis kiva tavata ja juoda kupponen kahvia sinun kanssasi ja numeroni on siinä sinullekkin .Muistelen usein kun isä Topi ja meidän isä matti sulkeutuivat meidän kamariin ja korkkasivat kolmen tähden jaloviina pullon ja sitten alkoi keskustelu heidän yhteisestä sotaretkestään jota minä peiton alta kuuntelin ja kuulinkin salaisuuksia joita tänäkään päivänä en ole kertonut kenellekkään sillä uskon heidän tarinaansa 100 prosenttisesti.Isämme olivat ehkä sen vuoksi kuin veljekset ja aina auttamassa toisiaan .Sen laatuista kaveruutta tuskin tänä päivänä enää tavataan edes täälläkään Värtsilässä.
Hieno kirjoitus!
Tuon puron yli viime viikolla autolla ja peräkärrillä ajoin ja kävin halkoja metsästä. Ei kyllä kovin montaa kymmentä metriä ole enää auki, mutta Ainon ja Paavon vanhalle heinäpellolle kasvaneeseen koivikkoon vielä pääsee.
Värtsilä-päivien aikaan kävimme pikku porukalla tällä koulutiellä. Reitti kulki tällä kertaa niitä vapaamuotoisia reittejä, eli Piilovaaran ja metsiköiden kautta. Asiantuntijoina ja oppaina oli Riitta o.s Saarinen, Leila o.s. Hassinen, Liisa o.s. Hassinen. Mukana myös Riitan puoliso, Hassisen Veijo sekä Alpoaatos. Monta muistoa palautui mieliin. Kenties joku muistelmakin vielä tehdään Värtsiin.
No niin, nyt kun minä en ollut Värtsilä päivillä niin siellä olis ollut Leila os. Hassinen.
Maila Lappalainen
Mukava oli tutustua Alpon esittelemin kuvin taloihin, joista useat ovat jo raunioina. Olen joskus kuljeksinut Surinkivessä ja mielikuvitus on laukannut entisten elämää kuvitellessa.
Kesämökkimme sijaitsee Pirtajärvellä. Sen entinen asukas, Kerttu Sistonen, kertoi kulkeneensa Patsolan kouluun muiden sikäläisten lasten kanssa Kukkovaaran yli polkuja pitkin. Äiti oli seisonut tuvan portailla huhuilemassa pimeinä syysiltoina ja huokaisi helpotuksesta, kun lapset vastasivat järven takaa. Ei auttanut susia eikä karhuja pelätä!
Tämä oli sitä aikaa, jolloin ei kaikki lapset edes päässeet kouluun.
Metsäpolkuja ja vaarojen maisemia jalan tai hiihtäen minäkin alakoulussa kuljin. Olosuhteista, eli keleistä riippuen, joskus tuli myöhästeltyäkin.
Josta juohtui mieleen, kun luin lasten vitsejä, tai sanontoja.
-Äiti hoputti Kallea: Alahan joutua, ettet myöhästy koulusta.
-Johon kalle: Mikäs kiire sinne Kouluhan on auki koko päivän.
Sain Värtsiläpäivillä juttuun liittyvää palautetta. Seppo Hämäläinen vahvisti minun muistelot Kukkolammen takana olleesta talosta. Sieltä oli koulussa tyttönen, joka kulki polkua Muttosen talon luo.
Liisa ent. Hassinen sanoi että olin unohtanut Immosen talon. Valitan, mutta en muista vieläkään missä se on ollut. Auttaisiko joku?
Riitta ent.Saarinen sanoi, että se kosteikko oli LÖSSI eikä LÖSSÄ
Lössi on tutumpi nimike.
Immosen mökki ja sauna olivat Kukkopuron Savikon puoleisella rannalla, mökki ihan tien varressa. Navetta oli mökistä hieman Savokolle päin.
Nyt näyttää olevan paikaata muistona enää suuri pihakuusi, joka sekin oli mökistä jonkun metrin Savikolle päin.
luettuani näitä tarinoita matkalla patsolan kouluun olen ollut pentti veljeni kanssa myös mukana. katselin luokkakuvaa vuodelta 1956 patsolan koulusta opettaja Onerva Hassinen . siinä olen minä veljeni kanssa. kävimme noin viisi vuotta sitten katselemassa ja muistelemassa -50 lukua. terveisin Seija Nykänen os. Soikkeli
Kiitoksia terveisistä Seija.
On se mukava kun joku löytää näitä itseään jollain lailla koskettavia tarinoita. Se on mukavaa löytäjälle itselleen ja kommenteista tulee taas mukavia muistoja niiden lukijoille.
Sinä, Seija, olet monissa Värtsissä julkaistuissa kuvissa. Ainakin pari kesäleirikuvaa löytyi heti. Mielestäni veljesi Pentti on toisessa leirikuvassa. Olet myös Helsingin Suurkisojen voimistelujoukkueen kuvassa.
https://www.vartsi.net/2016/07/20/vartsilan-kisan-leireja/
https://www.vartsi.net/2013/07/07/kesaleireja-vartsilassa/
Kerroin aikaisemmin Verkkolammen kämpän töistä. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa (2011/11/26) olin kämpällä töissä veljesi Pentin kanssa. Isäsi oli työnjohtajana .
Terveisin Alpo Rummukainen
Kiitos Alpo! kyllä niitä aikoja muistelee ihan mielellään muistorikkaita aikoja ne vuodet mitkä oltiin Värtsilässä. Minulla on myös noita valokuvia vielä tallessa. t.Seija
Olen Turusen Eiran tytär. Olisi kiva kuulla muistoja äidistäni
Turuset asuivat savikontien ja pykälävaarantien kulmassa, Elna Hassisen vieressä. Onko täällä ketään äitini tunteneita. Äitini kuoli 2008. Talossahan asuu Esko Turunen edelleen, Turusen katraan nuorin. Vanhemmat siis Tuure ja Elvi Turunen.
Värtsissä on tarkkaavaisia lukijoita.. Raija, syntynyt Värtsilässä, olisi myös kulkenut Patsolan kouluun tätä reittiä ellei olisi muuttanut pois paikkakunnalta ennen kouluikää. Hän huomasi, kun kaipailin tietoja rapatun talon asukkaista. Erkki Lintusen kommentista hän oli nähnyt, että kyseisessä talossa olivat asuneet Väänäset ennen Amerikkaan muuttoaan. Edesmenneen ukkinsa Toivo V. Muttosen kuvajäämistöä selatessa oli löytynyt kuvia juuri näistä Väänäsistä, ja ne on nyt lisätty tähän tarinaan sekä lähetetty Erkki lintuselle.
Näiden Muttosten kotipaikka on Kukkopuron suistossa, paikan nimi kartassa ”Rauhanmaja.” Heitä oli 13 lasta, joten lähes yhtä monta sukuhaaraa läksi sieltä maailmalle. Toivo V. asui Kuokkala – nimisellä pienellä tilalla Surinkiven lähellä. Lapsista Aimo oli kuorma-autoilija ja jotkut muistavat hänen autotallinsa Patsolan Savikontien alkupäässä Sisä-Karjalan luona. Savikontiehän ei ollut aurattu talvisin. 50- luvulla Aimo perheineen muutti aurattujen teiden äärelle etelään.
Suuret kiitokset Raijalle kuvista ja tiedoista
Paljon tuttuja nimiä täällä vilisee.., Mm. Pia sinut muistan hyvin, kun teilläkin eli Tuuren ja Eiran luona kyläiltiin. Minun edesmennyt isäni Osmo (Ossi) Koskela ja äitini (joka menehtyi vastikään 7/22..) Pirjo Koskelan tytär olen minä, Marjo Koskela. Lukuisia muistoja hyvin monista sieltä. Tämä on uskomatonta. Aion ensi kesänä (jos luoja suo, käydä kesälomilla Värtsilässä. Patsolan koulun kuvassa minulle monta tuttua… Kari P. Martti L (Mara) kummisetäni Kosonen Martti jne.
Täytyy vielä palata Savikontielle. Järjestelemme sisareni kanssa lapsuuskuvia ja niiden äärellä tulee muisteltua vanhempiakin aikoja ja menneitä sukupolvia. Asuimme ukkini Toivo Vilho (T.V.) Muttosen kotipaikalla Kuokkalanmäellä emme Kukkopurossa, jossa asui ukkini veljen Eetun perhe. Eetu oli kuollut nuorena ja äiti lapsineen jäi Alpon ”Rauhanmajaksi” kutsumaan taloon. Sieltä lähti Suomen Evankeliumiyhdistyksen piirisihteeriksi yksi pojista, Vilho Muttonen, joka asui ja toimi Savikontien alkupäässä sijainneessa Rukoushuoneessa. Se oli kylän kokoontumispaikka minun muistikuvissani. Martat tapasivat toisiaan kodeissa. Muistan Martta-illan Hassisen Bertan luona.