Nuoruuden vuosikymmen

”Nyt takki päälle ja menoks!”huusin isännälle samalla kun vedin kenkiä jalkaani.

”Minne?” hän kysyi.

”No, siitähän oli lehdessä. Oi niitä aikoja. Mehän päätimme mennä sinne.”

”Niin, se Monitoimitalo, nytkö se on?”

”Nyt.”

Ehdimme paikalle juuri tilaisuuden alkaessa. Paikkoja oli vapaana enää salin edessä, jonne käskystä hakeuduimme. Tilaisuuden vetäjä, Arto Pippuri mainitsi, että etupenkit joutaa yleensä raivata pois, kun kukaan ei niihin istu. Nyt istui.

Tilaisuuden tarkoitus oli palata nostalgiselle, muistojen kultaamalle 60- luvulle. ”Kuinka moni teistä on elänyt 60- luvulla”, Pippuri tiedusteli aivan aluksi. Lähes kaikkien käsi nousi myöntämisen merkiksi.

Arto Pippuri

Arto Pippuri

Uppouduin istuimenani olleeseen nahkasohvaan, kun ensimmäiset diakuvat heijastuivat taululle. Muoti. Kuvissa näkyi alaspäin leveneviä lahkeita, tupeerattuja hiuksia, ja mikä parasta, minihameet! Ne tuli muotiin 1966. Tulivat tuon ajan vaatteet, astiat ja nuorisokulttuurin elämänvaihe, joka erotti meitä tulevasta aikuisuudesta. Aloimme vaurastuakin. Tekniikka meni eteenpäin.

Välillä lauloimme tuon vuosikymmenen lauluja. Taululle piirtyi kuva Carolasta ja Lailasta. Kauniita naisia olivat molemmat. Muistin Carolan istuneen kerran tuolissani kammattavana. … ja väli pöytien kai tyhjä lie… Entäs Aikamiehet, joiden listamenestys, ”Iltatuulen viesti”, pysytteli Yleisradion listalla 90 viikkoa. Sen tippumista jo odotettiin. Lauloimme Unto Monosen ”Satumaan.” Siinä meni Kari Kuuvan ”Vanha pelargonia.” Eikä ”Rentunruusukaan” unohtunut.

”Minne tuuli kuljettaa”, esittäjäksi vuoden 1965 Euroviisuihin äänestettiin Katri Helena. Asiantuntijaraati päätti kuitenkin toisin, joten Tohmajärvi ja Suomi eivät voittaneet tuolloin Euroviisuja, vaan lähes samantapaisella ”Vahanukke”-letkajenkalla voiton vei Luxemburg.

The Beatles yhtye teki vaikutuksen englanniksi lauletulla musiikilla sekä kampauksillaan. Kasvattamalla pidemmät hiukset, he herättivät aikanaan runsaasti myös pahennusta. Ei oltu mokomaa ennen nähty! Niinpä monien nuorten miesten hiukset alkoivat olla idolinsa tavoin hartialle ulottuvia, josta seurasi lisää pahennusta. Elvis lauloi itsensä lähes jokaisen tietoisuuteen. Oli sekin harmi, kun hän avioitui, eikä ollut enää nuorten naisten vapaa ihailun kohde. ”Love me tender, love me true..”

Muistatteko television tulon? Pippuri kysyi. Tottahan me sen muistimme. Tämä TES- TV aloitti ensimmäisenä säännölliset TV- lähetykset. Varsinainen TV- toiminta alkoi tammikuussa 1958, mutta ei telkkari vielä kovin yleinen ollut 60- luvun alkupuolella. Muistimme Teija Sopasen ja ne joutsenet mustavalkoisen telkkarin kuvaruudussa. Aluksi kaikilla ei ollut omaa telkkaria, niinpä saatoimme mennä ulos kaupan näyteikkunan taakse katsomaan sisällä auki olevaa telkkaria. Television omistaviin naapureihin menimme katsomaan kotimaisia elokuvia. Joskus katsomoon täytyi kantaa lisää tuoleja tai istuttiin lattialla. Telkkarin omistavilla ihmisillä oli kaikilla samanlainen TV- taso lehtihyllyineen. Talojen katoille nostettiin telkkariantennit.

Autot olivat oma lukunsa. VW- kupla, Austin mini , Moris mini ja Rättisitikka. Noilla automerkeillä on jälleenmyyntiarvoa nykyisinkin suhteessa enemmän kuin tuon ajan kalliimmilla autoilla. Pappa- Tunturi mopoon liittyi ihan oma hohtonsa, joka sai monet salissa istujat huokaisemaan ihastuksesta kuvan tullessa näkyville.

Kauko ja mini

Kauko ja Mini

Ikäviäkin asioita tapahtui. DDR:n hallitus päätti rakentaa 155 km pitkän muurin Berliinin läpi. John F. Kenedy murhattiin 22. marraskuuta 1963 Dallasissa. Martin Luther King Murhattiin1968. Näyttelijätär Marilyn Monroe kuoli elokuussa 1962.

Neil Amstrong astui ensimmäisenä ihmisenä kuun kamaralle 21. heinäkuuta 1969. Muistamme sanat: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.”

Tunti kului laulujen ja muistojen parissa nopeasti. Niitä vanhoja juttuja oli mukava muistella. Esitimme Arto Pippurille toiveen, että hän kävisi vetämässä vastaavia tilaisuuksia kouluissa, jolloin oppilaat voisivat tutustua isovanhempiensa nuoruuteen ja lähihistoriaakin tulisi samalla tutuksi. Saattaisihan siinä oppitunnissa käydä tosin niinkin, että joku nykynuori sanoisi, että mä en niin kestä näitä.

Maija Varonen

11 comments for “Nuoruuden vuosikymmen

  1. Tosi kiva juttu. Kiitos, Maija. Meikäläisen paras nuoruus oli 60-luvulla jo takana päin.

  2. Tulipa mieleen ne elämäni parhaimmat haaveet.. Ne ei kyllä toteutuneet, mutta olivat ne ihania..
    Kiitos Maija. Herättelit muistoja horroksesta.

  3. ”Oi minne, minne loittonitte päivät?”…..

    Mukava lukea tapahtumista kun itse ei joka
    puolelle ehdi/jaksa vaikka kuinka mieli tekisi. Nyt
    kuitenkin lähdössä kirjaston senioreihin.
    Varsinaista nostalgiaa nekin tapaamiset.

  4. Muistoja herättävä juttu Maijalta ! onko tämä kuvassa oleva Kauko sinun eno ?

  5. Riitalle, kyllä tässä kuvassa on enoni Kauko Heinonen. Kävin tapaamassa
    heitä äskettäin Hämeenlinnassa, jossa he nykyään asuvat. Avioliittoa
    pariskunnalla tulee nyt keväällä 68 vuotta täyteen.

    Kuvassa oleva mini on luultavasti Kaukolla vuokralla Suomen lomalla, joita he
    tekivät Suomeen Amerikasta, jossa asuivat 40 vuotta.

  6. Nuoruusmuistoja – Erkki Junkkarinen

    https://www.youtube.com/watch?v=UmB0mbJUniM

    Maijan muisteloihin sopisi monta nuoruudenaikaista kappaletta, valitsin kuitenkin tämän.
    Omat muistoni ajoittuu paremmin 1970 luvulle. Lähtö maailmalle kohti suuria seikkailuja ja omia polkuja etsimään. Muistan hyvin kaikki Maijan mainitsemat merkittävät tapahtumat. Kyllä 60-luvulla alkoi jo olla pilke silmäkulmassa ja veri veti huvielämän pyörteisiin.

  7. Kiitokset kommenteista ja Mikolle musiikista myös!

    Kyllä sinne merkittävät kirkkohäät ajoittuvat 60- luvun loppupuolelle.

    Luin Kennedyn murhasta Meijerinbaarissa Joensuussa.

    Marilyn Monroen kuollessa olin Värtsilässä kylässä.

  8. Kyllä tulee kaikenlaista mieleen. Mini oli minullakin kulkupelinä jonkin aikaa. Ajelutin sillä erään kerran silloista koulutoimenjohtajaa . Liekö pelännyt kyydissäni, kun epäili renkaitten kuumuvan liikaa. No, hän päätyikin Liikenneturvaan töihin.

  9. Minun nuoruuteni osuu 50-luvulle. 60-lukua elin nuorisopappina Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa. Monta hyvää muistoa on mielessä sen ajan nuorista. Päivääkään en vaihtaisi pois!

  10. Berliinin kriisi aivan 60 luvun alussa ja Tsekkoslovakian miehitys 1968 ne muistot päälimäisenä. Molempien kriisien aikana oli ilmassa henkeä, että taitaa tulle isompikin rytinä. Kuitenkin N-liiton ja USA:n johtajat tiesivät sen rajan jota ei voinut ylittää. Silloin -68 Kivipuron vartioaseman kohdalle napuri marssitti panssarivaunupataljoonan asemiin niin vaikutelma oli sellainen, jotta pysyvätkö ne omalla puolellaan vai tulevatko kylättelemään meille.

  11. Toimittaja Lieko Zachovalova selosti ansiokkaasti radiossa
    tuota Kalevin mainitsemaa Tsekkoslovakian miehitystä.
    Vakava paikka se oli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *