Kävelin hermostuneena edestakaisin.
”Missä se ukko taas viipyy? Olihan puhetta, että tarvitsen auton puoliltapäivin hammaslääkärissä käyntiä varten.”
Onneksi tytär ajaa sujauttaa pihaan. Hänellä alkoi juuri loma ja tuli lupauksensa mukaan käymään. Saankin onneksi häneltä auton lainaksi. Kauppakori framille. Siihen muistilista kaupalla käyntiä varten, rahakukkaro ja puhelin. Hetki tutustumista auton hallintalaitteisiin ja ei kun matkaan.
Keli oli tosi huono. Ihan pelotti, kun oli outo auto. Ja juuri tämmöisessä sohjossa olin aiemmin suistunut hatelikkoon. Varovasti… varovasti! No, mikä se nyt piippasi? Vilkaisin mittareihin . Ei siellä mitään hälyttävää näkynyt. Matka jatkui ja ennätin sopivasti hammaslääkärin tuoliin. Hyvin hoitikin lääkäri hommansa, vaikka itäisiltä mailta ilmeisesti olikin.
Sitten kauppaan: maitoa, piimää, jauhopussi, ruisleipää, omenoita, pesujauhetta. Kassalla sain kuin sainkin kaikki sopimaan samaan koppaan. Tulihan sille kyllä hiukan liikaa painoa kuihtuneita hauiksiani ajatellen, mutta kyllä sen autoon sain kuljetettua. Asettelin sen vierelleni etupenkille.
Sitten alkoi kotimatka. Voihan nenä! Oli alkanut sataa varsinaisia jalkarättejä. Aiemmat auton jäljet peittyivät hetkessä eikä oikein erottanut, missä oli vesilätäkkö tai reikä tiessä. Sitten taas alkoi piipittää. Nyt huomasin, että turvavyön merkkivalo paloi. No, onhan minulla turvavyö kiinni! Seisautin levikkeelle irrotin turvavyön ja panin sen takaisin paikalleen. Nyt se ainakin on kunnolla kiinni! Matka jatkui. Kas, eipä enää piippaillut. Kunnes vähän ajan päästä se taas alkoi. Piippailkoon! Mutta jonkin aikaa kuunneltuani ja desibelien voimistuessa piipitys alkoi käydä jo hermoon. Oli siinä kelissäkin pitelemistä! En kai minä nyt toiminnallani ole jotain särkenyt vieraassa autossa? Jonkin ajan kuluttua auto väsyi ääntelyynsä. Hieman pipon kiristys hellitti. Matka jatkui suuremmitta kommelluksitta ja koti läheni.
Kun tuli sisään, aloin ensimmäiseksi valitella, että nyt minä sain tunaroitua autoon jonkin vian. Selitettyäni tapahtuneen tytär kysyi, missä ostoskorini oli ollut matkan aikana. Hämmentyneenä vastasin, että kuljettajan viereisellä penkillähän se.
Tietenkin turvavyö hälyttää. Kori olisi pitänyt panna vyöllä kiinni tai laskea alas lattialle. Eihän penkki osaa erottaa ihmisen ahteria ostoskorista.
Kuva ja teksti: Irene Peuhkurinen
No kaikkea sitä kuulee.. Eipä olisi tullut tuollainen piipittäjä mieleenkään. Minä olisin saattanut Joensuun kaupalla käydessäni viedä auton Yrjö Laakkosen pikahuoltoon. Ne olisivat muutamalla satasella antaneet saman neuvon, kuin Irene tässä ja nyt. Että tästä Värtsistä on joskus ihan rahallista hyötyä.
Irene osaa punoa pienenkin asian ah niin mukaviin kehyksiin. Ihan jää suu hyvälle lukiessa tällaista jutustelua.
Uusi tämä tieto oli minullekin onnellisesti päättyneessä kertomuksessa.
Mutta maitoa myydään nykyään monilla eri nimikkeillä, joten maitohyllyjen luona
on miettimistä ostoksensa nimen kanssa.
Eräs lapsuudenkotini naapuri totesi:
”Kyllä se niin makkeesti naurattaa kun toisille
sattuu vahinko!”
Tässä ei nyt vahinkoa sattunut – onneksi –
mutta suuta vetää hymyyn nämä arkipäivän
sattumuksetkin, näin sujuvassa muodossa
kerrottuina.
Kuulehan Sie Irene, kun miunnii ajopel käyttäyty kummasti yhtenä päivänä. Mie olin mänössä Alkoon ostamaan ”mehuu” vieraille tarjottavaks. Kun mie olin parkkeerannu auton viinapuojin etee niin siihe miun vieree kaahas nuor naisimmeinen ”amerikanrauvallaan” melekein kylykee. Siitäkös miun ” korealainen” loukkaantu nii, jotta piästi senpäiväsen ulinan. Miulta män sormi suuhun, kun en tienny mistä hanikasta pitäs painoo, kun aikasemmin ei ollut sattunut moista Aikasa se sitte ulis ja lopetti. Nolotti vähän, jos immeiset siinä ympärillä luulivat miun varastavan omoo autoon. Niin sitä sattuu aina ihe kullekkii.
Siis oliko se varaslukko, joka huusi? Ovat nämä nykyvimpaimet kaikki tämmösille lähes entisille immeisille liian vaikeita.
Nauru pidentää ikää. Siitä syystä minäkin luin muutamat vitsikirjat tänätalvena.
Siellä oli dokumentti laihialaisista ja savolaisista. Laihialaiset ovat tunnetusti nuukia, mutta savolaiset ovat säästäväisiä ne nauravatkin toisten kustannuksella.
Tuota tekniikkohii luvin jostain Kuopiossa painetusta autonkorjausoppaasta. Sieltä sain vinkin miten joutavan päivänen turvavyön valon lipitys ja iänen piippailu asettuu.
Turvavyön kun pannoo kiinni jo ennen auttoon menova se pyssyy hiljoo ja toimmi kevvväästä joulluun
Autojen valmistajat tekkeevät noihin masiinoihin kaikenlaisia hienouksia – on varashälytintä – on ajonopeussäädintä – on mutkassa tien suuntaan kääntyviä valoja – on ajonvakautusjärjestelmiä – on peruutuskameroita – on pysäköintiavustajia – on kaistavahteja ja ties mitä hienoja tekniikoita, mutta eipä ole semmosta anturia, joka erottaisi onko penkillä peffa vai eväskori. Eikö olekin melkoinen puute tässä modernissa maailmassa? Luulen, että siihenkin vielä keksitään jonkinmoinen nuuskija.
Miulla on autossa semmonen varashälytin, että se vonkuu joskus ihan omia aikojaan ja lystikseen tuossa pihamaalla ja toisinaan ruokakaupan parkkipaikallakin. Ei ole vissiin ollut tarpeeksi sitä oikeata hälytystarvetta, kun sen pitää testata sitä ulinaansa.
Eilen asennettiin uusi pyykinpesukone toimimattoman tilalle. On kuin nämä nykyautot. Ohjekirjaa saa tavata pitkät tovit. Kommervenkkejä on kyllästymiseen asti.
Kiitos, prestamospersonales! Ilman Sinua vartsi.net olisi kovin maalainen. Tuot palstalle tuulahduksen globaalia ulottuvuutta. Se on kovin hyödyllistä täällä Itä-Suomen kolmanneksi vilkkaimman rajanylityspaikan vaiheilla. Miten kolkkoa olisikaan elämä ilman Sinua!
Toivottavasti saat lisänautintoa tästä kiitollisuuden osoituksesta.
Nokian mentyä vauhdilla alamäkeen on kuitenkin syytä iloita siitä, että meillä on aktiivisia nörttejä.