15 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 11

  1. Oliskohan aiheellista Värtsissä vaihtaa mielipiteitä siitä, mitä todella merkitsee Värtsilän Niiralan rajanylityspaikka, tieverkosto ja rautatie rajan molemmin puolin. Tähän keskusteluun avautuu näköala esimerkiksi siitä, mitä Venäjällä puuhataan uuden ylityspaikan rakentamiseksi Parikkalaan. Näkyykö tämä pyrkimys mm. siinä, että teiden kunto Värtsilä-Sortavala -välillä on kehno ja että tullissa harjoitetaan ilmeisen selvästi viivyttelyä (paitsi venäläisten rekkareiden osalta) ja että rajavyöhykkeellä liikkumista on yhtäkkiä alettu valvoa aikaisempaa tehokkaammin?

    Mutta kannattaa tutustua myös Karjalan Sanomissa julkaistuun juttuun ”Kauttakuljetukset Karjalan kautta lisääntyvät”. Kirjoitus tästä löytyy, kun klikkaa Värtsin oikeasta laidasta löytyvään osoitteeseen marraskuulta 2015, 30. päivä. (2/119). Venäjänkin puolella nähdään tärkeäksi, että junaliikenne Värtsilän Niiralan kautta kulkee, mm. Kiinan viennin vuoksi.

    Mikä merkitys pitkässä juoksussa on Värtsilän Niiralalla Pohjois-Karjalan tulevaisuudelle, Tohmajärvestä puhumattakaan? Värtsilä ei ole yhdentekevä osa Tohmajärveä. Sitä voi ajatella esimerkiksi silloin, kun ajelee Joensuusta kohti Värtsilää, tulipa sitten Kemien tahi Tuupovaaran kautta. Tieviitat kertovat Värtsilästä! Kummallista! Pitäiskö ne poistaa matkailijaa häiritsemästä, samaan tapaan kuin seurakunta on sammuttanut kirkon pihan ja hautausmaan valot?

  2. Niin..eihän nuista kirkon ja hautausmaan valoista ole aikoihin saanutkaan lukea. On aika taas jauhaa siitä…ja Värtsilän viittojen poistoa vois esittää tielaitokselle..
    Positiivista päivää vaan kaikille…

  3. Lie vaikka valojen kohdalla käynyt niin, että täältä viimeksi lähtenyt on tapojensa mukaan sammuttanut ne.

  4. Mutta nyt on käsissämme ensimmäinen, tabloid-kokoinen
    Karjalainen. Vuosi sitten, Karjalaisseurojen
    P-K:n piirin järjestämässä virpojuhlassa oli toisena
    virvottavana päätoimittaja Pasi Koivumaa. Hän
    kertoi siellä tulevasta muutoksesta.

    Tästä sitten kopsuttelen aasinsiltaa pitkin seuraavaan:

    Torstaina 17.3.16 on taas perinteinen virpomajuhla
    Carelicumissa klo 9.30. Vuoden 2016 virvottavina
    Karjalan Liiton Liittovaltuuston pj ministeri Matti
    Puhakka sekä professori Veijo Saloheimo. Rovasti
    Ensio Larema juontaa juhlan.

  5. Kaksi uljasta joutsenta uiskenteli Saarion lammella tänä aamuna. Sorsat miehitivät sitten jäänreunusta ja olihan niitä muutama uiskentelemassakin. Sopu sijaa antaa.

  6. Eikö Värtsi voisi huomioida vaikkapa jutun muodossa Erkki Raerinteen upeaa ja ainutlaatuista saavutusta? Piskuisesta Värtsilästä ponnistettu jääkiekon 15v. poikien maajoukkueeseen ja vieläpä ykköslajissa maassamme.

  7. Oho,Erkki on tehnyt kovan tempun 🙂

    Ehdottomasti kertokaa hiukan lisää.Kuljetko Joensuussa treeneissä vai
    voiko lätkässä Kiteeltäkin ponnistaa huipulle.
    Tai voi tietysti kuten Tomek Valtonen.

  8. Odottelen Koti-Karjalan putoamista postilaatikkoon – täällä talvikämpällä. On kuulema juttu kaimasta siinä. Ehkäpä kerrotaan siitäkin, miten paljon kyytejä vanhemmat ovat joutuneet järjestämään jääkiekkotähden syttymiseksi. Ei sitä ihan joka kylästä huippumaalivahteja synny. Peukut pystyyn!!!

  9. Siellähän se juttu Koti-Karjalassa on, ja onkin hyvin tehty. Rae Rinne!!! Kiva oivallus!!!

    Muuten asian vierestä. Onkohan Värtsilässä Koti-Karjalan tilaajia? Toivottavasti on. Kaksi kertaa viikossa ilmestyvä lehti on hyvin toimitettu. Värtsilästäkin on juttuja, ja olisi varmaan enemmänkin, jos olisi lukijoita.

    Minua kiinnostaa Keski-Karjala ja sen oma lehti Koti-Karjala.

  10. Erkillä on nyt päättymässä kuudes kaukalotalvi. Neljä ensimmäistä vuotta Kiteellä Jääsusissa, viime talvi sekä Jääsusissa että KalPassa ja tämä kausi ainoastaan KalPa:n riveissä. Harjoitusreissulle Siilinjärvelle kertyy mittaa mennentullen yhteensä 400 km, kesto 9 tuntia ja tämä paketti siis tilanteen mukaan 1-2 iltana viikossa ja pelit valmisteluineen viikonloppuisin (pe-su) päälle. Muu aika menee valmennusohjelman mukaiseen omatoimiseen harjoitteluun mm. kotona, Kisan kuntosalilla ja mailavuoroilla Kiteen Jäähallissa.
    Koulussakin on käytävä välillä ilmoittautumassa, joten vapaa-ajan ongelmia ei siis suuremmalti esiinny. Toivotaan, että pää kestää ja nöyrä asenne säilyy; tässä vaiheessa näyttää hyvältä. Pudotuspeli on jo tälläkin ikäluokalla ankaraa, kesällä on tulossa erittäin vaativat testileirit, joiden jälkeen suoritetaan lopulliset valinnat.

  11. Toivon onnea ja menestystä Erkille valitsemallaan tiellä! Vanhempien tuki ja kannustus on tärkeää menestymisen kannalta. Toivotaan myös vanhemmille jaksamista!

    Kuten muistamme alkuvuodesta nuorten MM-kisoista saavuttama maailmanmestaruus, onnea vielä nuotille leijonille!
    Tämä antaa uskoa ja kannustuusta kiekon pariin monille nuorille. Varmasti Erkki saa myös tästä uutta intoa ja uskoa tulevaan.

    Nuorilla Leijonilla usko ja itseluottamus on aivan eritasoa kuin Maajoukkuemiehistöllä. Häviön hetkillä heillä ei usko voitosta hiipunut, vaan joka pelissä he tappioasemasta nousivat voittoon. Loppuottelu Venäjää vastaan oli osoitus siitä. Urheilussa kannattaa panostaa enemmän henkiseenvalmennukseen.

  12. Aivan mahtavaa Erkki,Jussi ja muu perhe.

    Kuljetin omaa poikaani lätkäharjoituksiin tuhansia tunteja Espoon Bluesiin.Meillä oli aikaa isä ja poika keskusteluille
    riittävästi.Kasvoimme ihmisinä molemmat.Toivottavasti.

    Ainakin pojasta tuli erittäin tolokun eläjä vaikkei NHL ammattilaista tullutkaan.

    Erkille ja taustajoukoille tsemppiä.Nähkää metsä puilta kuten tietysti teettekin.

  13. Erkki,Jussi ja Jore, samat ovat tunteet täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *