Erilaisia perheitä

meidanperhePerheitä kerrakseen
Lasten hyvivointi on tärkeintä
Sijaisperheistä sateenkaariperheisiin

Katri Vuorinen/Tiina Eskola/Martti Lintunen: Meidän perhe,
Pieni Karhu 2016

Annin perhe on vastaanottoperhe. Vastaaottoperheestä lapset muuttavat omaan kotiin, kun vanhemmat saavat asiansa kuntoon. Jos omaan kotiin ei voi palata, lapset muuttavat sijaisperheeseen, jonka luota he saavat uuden kodin.

Miron sijaisvanhemmat eivät voineet saada omia lapsia, mikä suretti heitä kovin. Onhan maailmassa paljon lapsia, joilla ei ole omaa perhettä. Sijaisvanhemmat voivat tarjota tällaisille
lapsille kodin.

Tampion perheeseen adoptoitiin kaksi lasta Etelä-Afrikasta. Etelä-Afrikka on aina ollut lähellä Tampion perheen vanhempien sydäntä. Siksi he halusivat adoptoida lapset sieltä.

Kakon perheeseen tuli kolmoset ja heitä rakastetaan. Aluksi luultiin, että äiti odottaa kahta lasta, mutta heitä oliki kolme. Synttäripäivänä on hulinaa.

Romaniperheessä on tärkeää, että lapset kunnioittavat vanhempia ihmisiä. Romaneista on myös tärkeää, että koti on aina siisti. Hyvät käytöstavat ovat tärkeitä romanilapsille.

Kirja perehdyttää monenmoisiin perheisiin. Nissilän perheessä on kymmenpäinen lapsikatras.

Heikkisillä syntyi perheeseen vajaakykyinen lapsi, joka on kaikkien silmäterä.

Ida on tullut raskaaksi nuorena ja hoitaa lastaan kuin aarretta.

Muhamed tuli SuomeenSomalian pakolaisena ja perusti perheen Amina Väänäsen kanssa.

Jinkan ja Juskan perhe on sateenkaariperhe.

Suurpään vanhemmat ovat eronneet.

Melkoyanin perhe on muuttanut Suomeen Armeniasta, työn perässä.

Mikaelan perhe on kaksikulttuurinen.

Moni lapsi asuu perheessä, joka ei ole ns. perusperhe. Ennen vanhaan poikkeavia perheitä, kuten sateenkaaripareja, kummeksuttiin. Nykyisin on totuttu siihen, että perheet muuttuvat jatkuvasti ja kansainvälisyyskin on tullut mukaan perhekuvioihin. Tärkeitä perheille näyttää olevan lasten hyvinvointi.Tämä kirja perustuu erilaisten perheiden esittelylle.

Kadonneen koiran etsiminen yhdistävänä tekijänä ei ole oikein onnistunut ratkaisu. Näyttää väliin siltä, että koira on tavattu jokaisessa perheessä, joiden luota sitä etsitään.

Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *