Heippa vaan Jouko Varonen. Olinpa iloisesti yllättynyt kirjoituksestasi 22.11.15 ”Harmonikkamestareiden seurassa”. Olen tainnut mainita jo useaan kertaan omasta kiinnostuksestani harmonikkamusiikkiin neljän haitaristi -enoni myötä. Heistä yksi, Yrjö nimeltään, asui kotonani jonkin aikaa juuri ennen sotia. Palaan muistoissani sinne rakkaaseen vanhaan Värtsilään taas kerran.
Silloin ennen sota-aikaa tanssit, iltamat ja ”kissanristiäisten” musiikit soitettiin harmonikan tahtiin. Orkesterikokoonpanoja ei muistini mukaan Värtsilässä juurikaan ollut, korkeintaan 3 miehisiä trioja. Tältä istumalta muistan ainakin kymmenen Värtsiläistä hanuristia.
Olikohan vuosi 1938, kun Dallape vieraili Värtsilän kansantalolla, komeaa kuultavaa ja nähtävää. Muusikot valkeissa asuissaan toivat silmäniloa katsojille ja kuulijoille. Ihailin suunnattomasti Vili Vesterisen sorminäppäryyttä, yksitoistavuotiaan mielestä se oli jotakin ainutlaatuista. Yrjö-enoni olisi opettanut minua soittamaan vaan eipä kiinnostanut koulutyttöä, sitkeys puuttui. Laulaminen ja teatteri olivat mielestäni kuitenkin numero yksi.
Tämän päivän Suomessa ja nimenomaan täällä Pohjois-Karjalassa on ollut ja on edelleen lahjakkaita harmonikansoittajia. Sitä ihmetellään muuallakin päin Suomea. On ollut esimerkiksi useita kultaisen harmonikan voittajia ja hopeisiakin löytyy, viimeksi nämä Ullgrènin sisarukset. Kuuntelin heidän soittoaan aivan lumoutuneena konserttitapahtumassa. Mihin ehtivät vielä?
Täällä Joensuussa toimii ansiokkaasti musiikkikonservatorio, jossa on linja myös harmonikan soittajille. Sieltä niitä osaavia soittajia löytyy!
Haluan mainita tässä yhteydessä lahjakkaat Tarkkosen veljekset, joiden sukujuuret ovat äidin ja isoäidin myötä vanhasta Värtsilästä lähtöisin.
Tänä päivänä on monenlaista kuppikuntaa harmonikan soitossakin. On vanhaa tyylikästä soitantaa, ja sitten tätä uudenlaista kaameaa revittelyä, josta en saa kyllä tolkkua. Sitä mitä esimerkiksi Kimmo Pohjonen edustaa aina ulkoasua myöten. Pelkäisin miestä, jos pimeällä vastaan tulisi. Olen ehkä ”kalkkis” ajatuksieni kanssa, mutta eivätpä ne vaan muuksi muutu. Aikoinaan Rantakoivun alla oli erittäin suosittu häävalssi, niin meilläkin 67 vuotta sitten. Muistaakseni Ihanuksen tahdittamana. Valssin säveltänyt Onni Laihanen oli entisaikojen huippuhanuristejamme.
”Harmonikka, hanuri, haitari, kurttu, pirun keuhkot jne. on nykyisellään arvokas soitin”, kertoi Mika Tarkkonen. 3000-4000 euroa saa pulittaa uudesta harmonikasta. Käytettyjä saa edullisemmin, jos osuu kohdalle. Tässäpä pikkuisen juttua harmonikasta, jota on kutsuttu joskus kansallis-soittimeksikin.
Teatterin ”tytöt” tanssimassa padespania. Säestys Yrjö Simonen. Taustalla teatterin metsäkulissia; Yrjö-enoni oli myös kulissimaalari, lahjakkuutta riitti siihenkin puoleen.
Värtsiläseuralaisia kesäretkellä 1995. Jalalla koriasti. Hanuristit: Venäjän Värtsilän hieno musikantti Juri Akulov ja tämän puolen Värtsilän Sulo Varonen.
Joensuulaisia harmonikansoittajia Helsingissä ” Karjalasta kajahtaa” tapahtumassa. Mika Tarkkonen ensimmäinen vasemmalta, ehkä v. 1991.
Joulun odotusta.
Hilkka Partanen