Tuli asioita Tervavaaran kylään. En ollut pitkään aikaan siellä käynytkään. Ajelin Patsolan kylästä lähtevää tietä 6 km. Olin unohtanat, miten mäkinen ja mutkainen Tervavaarantie on. Mutta hyväkuntoinen ja mukava ajella.
Yhtäkkiä minut valtasi valtaisa nostalginen tunnelma. Muistiin tulvivat polkupyörämatkat 1950-luvulta. Poikakaverini Pitkäsen Esko oli muuttanut Kiihtelysvaaran Uskalin kylään, kun hänen isänsä oli ottanut Vihtakosken ja sittemmin Ruskeakosken voimalaitokset hoitoonsa. Ne olivat Wärtsilä-Yhtymän uusia tuotantolaitoksia, joista muunmuuassa Uusi-Värtsilän sulattimo sai käyttövoimansa. Monena lauantaina poljin pyörällä Tervavaaran ja Pekkulan kylien läpi kaverin luo ja maanantaiaamuna ani varhain takaisin Värtsilän Uuteenkylään, Lintulaan töihin. Myöhästyä ei saanut, kun piti mennä ajoissa pellolle.
Polkupyörässä ei ollut vaihteita helpottamassa mäennousuja, eikä tien kuntokaan ollut yhtä hyvä kuin nyt tällä kotiseutumatkalla.
Tervavaaran kylään saapuessani silmäni rävähtivät auki, kun tupsahti eteen näky kahdesta karjatilasta. Serkusten Ilmo ja Mikko Jormanaisten karjatilat mäen alla ja päällä taloineen ja tuotantorakennuksineen ovat hatunnoston arvoista nähtävää. Siellä nuoret viljelijät uurastavat EU-Suomen pykäläviidakossa, EU-direktiivien ja EU-pakotteiden paineessa. Lehmät tulivat aidan takaa tuijottamaan, mitä papilla on asiaa. Ei ollut papin asiaa, vaan ihan maallista. Mutta jotain pyhän tunnetta kuitenkin tulvi mieleen.
Paluumatkalla vähän ennen Kolehmaisen taloja on tiessä tiukka mutka. Joskus 1950-luvulla siitä meinasi tulla minulle kohtalokas. Olin kuljettamassa traktorilla halkokuormaa mäkeä ylös, kun yhtäkkiä kuului kova pamaus. Traktorista vetävään peräkärryyn johtavan voimansiirtolaitteen sokka oli mennyt rikki. Traktori ja peräkärry taittuivat linkkuun. Mutta meno pysähtyi eikä suistunut tien varteen. Ihmettelin, miten niin ei suistunut. Silloin apumiehenä mukana ollut Sahlstenin Aarne käveli luokseni ja selitti syyn. Hän oli mäen alla laskeutunut kyydistä, ottanut tien poskesta kookkaan kiven kainaloonsa ja alkanut kulkea peräkärryn vierellä. Kun kuului pamaus, hän työnsi kiven peräkärryn pyörän taakse toppariksi. Kysyin, miten hän osasi ennakoida tapahtuneen. Hän sanoi, että oli niin menetellyt ennenkin, kun oli ollut auton apumiehenä. Olen edelleen kiitollisuuden velassa Akelle.
Mutta nyt matka Toyota Avensiksella peräkärryineen sujui ilman kommelluksia ja pääsin turvallisesti Via Karelialle ja Kaustajärven kylään. Ellinoorakin auton perärontissa oli ihan tyytyväinen kokemaansa.
Teksti ja kuva: Erkki Lintunen
Mukavaa on tämä kotiseutumatkailu. Eksyimme viime kesänä Tervavaarassakin,
koska joku oli käännellyt niitä tienviittoja osoittamaan mieleiseensä suuntaan.
Värtsilässä laitoimme navigaattoriin jonkin osoitteen, mutta sepä ohjasikin
meidät vielä pari kertaa uudestaan Patsolan kylälle, josta olimme tulossa.
Rengasmatkailua!
Kukkovaaran sijainnista tuli siipan kanssa erimielisyyttä, joten se jäi käymättä.
Värtsilän kirkolle kysyimme tietä eräältä naishenkilöltä, joka ystävällisesti sen
neuvoi. Hautausmaata emme myöskään löytäneet, joten kilautimme kaverille,
että missä se on?
Värtsilästä olimme menossa paikkaan, jota ei meidän vanhassa kartassa
ollut ollenkaan, joten lopulta suunnistimme auringon mukaan.
Suosittelen kotiseutumatkailua!
Mukavaa luettavaa. Olisi kiva kuulla päällimmäisiä ajankohtaisia muiltakin kyliltä. Hyvä kuitenkin, että Tervavaarakin pääsi näin esille Erkin ansiosta.
Tervavaaran tie on itsellekin tullut tutuksi, olinpa joskus katsomassa Itärallia ja Jyväskylän Suurajoja ani varhain aamulla isoveljieni kanssa. Muutaman kerran taisin itsekin kokeilla miten tiukkoja mutkia siinä tiessä onkaan. Ja kyllähän se ajoharjoittelusta kävi.
Tässä yhteydessä tulee mieleen ilmeisesti ihan tositarina tähän Tervavaaran tiehen liittyen. Eläinlääkäri Eino Puhkala oli tunnetusti vauhdikas ajotavoiltaan. Kerran hän otti kyytiin paikallisen mummon ja ajeli tapansa mukaan reilulla vauhdilla. Mummo taisi pelätä vähän kyydissä ja totesi Einolle”Toivottavasti se hullu eläinlääkäri ei tule vastaan” , johon Eino oli sanonut” Älä suotta pelkää ,ei tule vastaan sillä se ajaa tässä”
Tuohon eläinlääkäri juttuun kertoisin samanlaisen tarinan Keke ruusperin isähän oli Iisalmen eläinlääkäri ja tunnettu hurjasta ajotyylistään, samoin hän oli mummon kyytiin otettuaan painellut kaasua vähän raskaammalla jalalla niin oli mummo kyydistä päästyään tuumannut että herrahan ajoi hyvin turvallisesti toista ois sen hullun eläilääkärin kyydissä