Värtsilän evakkolasten kertomuksia

"Reissu se ol ja muistaa sen aina"

”Reissu se ol ja muistaa sen aina”

Kaksi kolmasosaa Värtsilän kunnasta meni
Evakkotaival oli raskasta aikaa

Evakkotarinoita Värtsilästä, toim Aulis Kosonen ja Kirsi Siekkinen, Värtsiläläisten Seura ry

Mainilan laukauksista se alkoi. Venäläiset keksivät tekosyyn hyökätä Suomeen, kun maamme ei suostunut maiden väliseen yhteistoimintaan ja alueluovutuksiin.

Kun sota alkoi, kertovat ajan kokeet lapset, että koululaiset laitettiin kotiin ja ylempi koulutuskin keskeytyi. Niinpä sota-ajan äideillä oli usein toive, että lapset saisivat hyvän koulutuksen. Joskus ei ollut varaa kuin vanhemman lapsen koulunkäyntiin, niin kuin itseni perheessä oli tilanne. Muut saivat etsiytyä leivän syrjään omin avuin.

Muistelijoissa on sota-ajan lapsia, joista myöhemmin papiksi opiskellut Erkki Lintunen kertoo mm. oheisen anekdootin ” Pikkupoika sotien jaloissa” – tarinassaan: ”Lintulassa majaili hevoskomppania ja jatkosodan alettua autokomppania. Autoja oli aiottu parkkeerata talon kasvimaalle, jossa kasvoi muun muassa pellavaa. Kustaava Karvonen, Lintulan aurinkoinen lapsenlikka ja kutoja oli häätänyt autot pois ja siten pelastanut pellavat, joista vuosia myöhemmin kudottiin perillisille pöytäliinoja.”

Evakkotaipaleilta on monia tarinoita. Monet tuon ajan aikuisista ovat siirtyneet jo tuonilmaisiin, eivätkä pysty kertomaan. Muistan oman äitini Klaudia Varosen (os. Mämmi) kertomuksen siitä, miten evakkomatkalla osui pommitus kohdalle. Kaikkien piti maastoutua tien varteen, mutta eräs nuori äiti ei ehtinyt turvaan ja koki kohtalonsa sirpalaiden uhrina.

Kirja on korutonta kertomaa. Myös ”Pykälävaaran Päätaloksi” tituleerattu Otto Rummukainen on tuonut oman lisänsä keitokseen: ”Hälytys oli ohi, matka tehtaalle jatkui. Kirkon lähellä oli liikettä. Minulla oli vielä hetkinen aikaa ennen työvuoroni alkamista joten poikkesin kirkkotarhaan. Avoimen haudan äärellä oli pieni ihmisryhmä, kauempana sotilasryhmä kiväärit jalalla. Oli sankarihautajaiset. ”…

Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *