Tohmajärven seurakunnassa tapahtuneen piispantarkastuksen ohjelmassa oli torstaina 9.4. 2015 tutustuminen Värtsilän kylätaloon. Piispa Seppo Häkkisen seuruetta vastaanottamassa olivat Matti Jaatinen ja Raimo Tiittanen, jotka esittelivät kylätalon ja pitäjäyhdistyksen toimintaa seurueelle.
Kirkkoherra Mikko Lappalainen (vasemmalla) johdattelee piispan seurueen kylätalolle. Piispa Seppo Häkkisen seurana ovat hiippakuntasihteerit Ulla-Maija Harju ja Ari Tähkäpää.
Kyläpäällikkö Matti Jaatinen toivotti piispa Seppo Häkkisen tervetulleksi tutustumaan kylätaloon.
Raimo Tiittanen esitteli piispan seurueelle kylätalon pihapiiriä Arppenpihaa ja sen historiaa.
Löytyisiköhän kirpparin kirjahyllystä jotakin kiinnostavaa.
Ja löytyihän sieltä.
Kahvihetken aikana keskusteltiin pitäjäyhistyksen toiminnasta sekä työllistämis- ja maahanmuuttajien kotiuttamishankkeista.
Pohdittiin myös uusia seurakunnan ja pitäjäyhdistyksen yhteistyömahdollisuuksia.
Tuolijumppakin tuli tutuksi kylätalon toimintaa esiteltäessä.
Muistoksi vierailusta kyläpäällikkö ojensi piispalle ja kullekin vierailijalle Heikki Kokkosen luontokuvakirjan.
Teksti ja kuvat: Seppo Pusa
Kiitokset Sepolle hyvästä selonteosta!
Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa…
Sepon reportaasin myötä pääsimme mukaan kylätalon tunnelmiin.
Jopas saimme kylälle harvinaisia vieraita, illalla oli kirkossakin melko paljon väkeä.
Vielä on huomenna Kirkkoniemen kirkossa mahdollisuus kuulla piispan saarnaa messussa.
Noita kuvia katsellessa tuli mieleeni että vieläköhän kinkereitä pidetään maaseudulla?
Matti ja Raimo edustavat tyylikkäästi Värtsilän ihmisiä.
En ole huomannut kinkereitä enää täällä kylillä vietettävän, jos lienee jokin yhteinen vastaava tilaisuus joillakin seurakunnilla kinkeriperinnettä korvaamassa.
Piispan seurat olivat tarpeellinen tilaisuus. Värtsilän kirkko ja siellä pidettävät tilaisuudet saavat jatkoa. Erityisesti kirkkovaltuuston puheenjohtaja Matti Perälän puheenvuoro ansaitsee kiitosmaininnan. Siinä puhuttiin muustakin kuin seinistä. Olen yrittänyt lähettää kuvia kirkon tilaisuudesta, vaan taitoni eivät näytä riittävän.
Seurueessa mukana oleva nainen ei ole nimeltään Merja Vuorikari vaan Ulla-Maija Harju.
Pahoittelen nimen virheellisyyttä. Olen päivittänyt korjauksen kuvatekstiin.
Värtsilän pitäjäyhdistyksen aktiivinen toiminta oli tehnyt piispan ja hänen seurueeseensa suuren vaikutuksen. Hän kertoi tämän tavatessamme sunnuntain kirkkokahvilla. Innostusta ja voimia myös tuleviin päiviin….
Kiitos Sepolle korjauksesta. Piispa Häkkisen seurueessa on tietääkseni erittäinkin usein ollut mukana nimenomaan Vuorikari mutta nyt siinä oli siis Harju.
Rouvan nimi tuli tuttavaksi, koska itse liikuin kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan ominaisuudessa mainitun seurueen mukana miltei koko torstaipäivän aamusta iltaan. Kierros alkoi aamukahveilla Kemien seurakuntatalolla, jonka jälkeen piispa kävi pitämässä Lastenkirkon Käenpesässä. Heti sitä seuranneen lehdistötilaisuuden jälkeen oli kunnan edustajien tapaaminen ja ruokailu Kotipirtissä. Päiväkahvit hörpättiin Nordic Koivun mahlatehtaalla ennen siirtymistä Värtsilään.
Kylätalollekin olisi ollut mahdollista tulla, mutta hyödynnin sen ajan pieniin päivänokosiin ennen illan sessioita Värtsilän seurakuntasalilla ja kirkossa.
Päivä oli kaikkineen varsin antoisa ja kuin kruunuksi sille oli tietysti eilinen juhlamessu Kirkkoniemessä ja Kaijan mainitsemat runsasantimiset kahvit Kemiessä.
Piispa kertoi saarnassaan ostaneensa Kylätalon kirppikseltä Dag Hammarskjöldistä kertovan kirjan. Osin tämän ”innoittamana” hän puhui mm. tämän päivän levottomasta maailmanajasta ja uskoviin, erityisesti kristittyihin kohdistuvista vainoista.
Saarna antoi ajattelemisen aihetta; esim. meillä Suomessa ei ehkä oikein osata ymmärtää, minkä hinnan sisaremme ja veljemme joutuvat missäkin päin maailmaa erilaisten väkivallantekojen muodossa uskostansa maksamaan. Tähän marttyyriyteen meidänkin pitäisi kuitenkin tarvittaessa olla valmiita, siinä se sitten totisesti viimeistään ”veri punnitaan”!
”Tähän marttyyriyteen meidänkin pitäisi kuitenkin tarvittaessa olla valmiita, siinä se sitten totisesti viimeistään ”veri punnitaan”!
Tässä Jussin kirjoituksen viimeisestä lauseesta saa monenlaisia käsitteitä.
Olisko Jussi valmis marttyyriksi ja veren punnitsijaksi.
Mainittakoon vielä, että eilisessä piispan juhlakirkossa ja kahveilla oli mukana myös hänen puolisonsa, ”piispatar” Maria Häkkinen.
Mökkiläiselle: Kysymyksesi pohjalta voisin periaatteessa kirjoittaa vaikka ns. ”kilometrin pituisen kommentin”, mutta tyydyn tässä vaiheessa lähinnä vain toteamaan, että tätähän Vapahtajamme meiltä kaikilta Hänen seuraajikseen tunnustautuvilta edellyttää eli että emme kiellä Häntä missään tilanteessa.
Niin, olenko valmis marttyyriksi ja veren punnitsijaksi? En tietenkään pysty tässä ja nyt sitä inhimillisesti ajatellen satavarmasti lupaamaan, mutta toivon, että tarvittaessa olen siihen valmis. Luotan, että jos minulla on siihen tahto, niin Jumala antaa siihen voiman. Omassa voimassaan en minä eikä kukaan muukaan siihen missään tapauksessa kykene.
Tätä voi todellakin itse kukin mielessään puntaroida ja pohdiskella, näitä esikuviahan löytyy mm. Raamatun henkilöistä.
Miten on mökkiläinen oletko itse valmis sen Jussin veren punnitsemaan ja katsomaan onko siitä martyyriksi.
Piispantarkastuksen käytäntöjä on piispa Seppo Häkkisen aikana uudistettu. Värtsilän kirkon torstai-illan tilaisuus oli jotain samaa kuin ennen vanhaan yleinen tarkastus. Minusta tärkeintä siinä oli, että tuomiokapitulin väki näki Värtsilää, Värtsilän ihmisiä ja Värtsilän kirkon.
Tärkeää tämä on siksi, että kirkon kunnostuksen osalta voidaan tarvita tuomiokapitulin lausuntoa. Siksi on hyvä, että osa tuomiokapitulin jäsenistä on käynyt paikan päällä.
Värtsilän seurakunnallisen toiminnan osalta otin puheeksi sen, että Värtsilän kirkon kunnostus ei kuitenkaan ole vain rahaongelma. Sekä kirkon kunnostus ja käyttö että seurakunnallinen toiminta kuuluvat koko kirkon yhteyteen. Pää pystyssä voidaan myös hakea avustusta niin kirkon kunnostamisen hankkeeseen kuin toimintaankin. Hakematta avustusta ei ainakaan saa. Tohmajärven seurakunta maksaa tänäkin vuonna kirkon keskusrahastolle 46.000 euroa. Kyllä sieltä voi jotain hakea takaisinkin päin. Ei Tohmajärvi ole Suomen kirkon rikkain seurakunta.
Ehdotin tuossa tilaisuudessa myös, että Värtsilä pitää saada paremmin Tohmajärven seurakunnan yhteyteen. Tarkoitan tällä sitä, että pitää olla virallinen väylä ja myös virassa oleva pappi (joko Mikko tai Antti) joka pitää Värtsilän asioita esillä seurakunnan työntekijöihin ja hallintoon päin. Ehdotin tuossa tilaisuudessa, että perustetaan jonkinlainen Värtsilän neuvosto, johon kuuluisi virassa oleva pappi ja muutama seurakuntalainen. Heidän olisi hyvä edustaa erilaisia näkökantoja niin kirkon kuin seurakukunnankin asioissa. Sillä tavalla löydetään yhteinen hiili, johon puhaltaa.
Mielestäni ”mökkiläisen” kommentti oli kränäsellainen. Jussi ja Kalevi vastasivat siihen viisaasti.
Matti Perelän kirjoitus ja puhe piispan seuroissa ovat juuri sitä, mitä on odotettu, toivottu ja rukoiltu. Seurakuntaliitoksen jälkeehän jotenkin tuohon tapaan toimittiin, vaan se loppui jostain syystä. Jonkinlainen kirkkoväärtien porukka olisi harkitsemisen väärti. Sellaisia on eri puolilla Suomen seurakuntia. Seurakunnan papin mukana olo on välttämätöntä. Mutta
äei saa tapahtua niin, että pappi kutsuu koolle, kun sattuu kutsumaa. Ja pahinta on jos hänellä on mukanaan valmis toimintasuunnitelma ja kumileimasin. Värtsilän kirkon toiminnan tarpeen määriteleminen lähtee värtsiläisistä ja hakee paikkansa TOHMAJÄRVEN seurakunnan kokonaisuudessa. Mitä tulee kirkkohallituksen avustuksiin, on päivän selvää, että siltä taholta avustuksia on haettava, niinhän se Lauri Uski nimenomaan teki. Mutta pahinta turmelusta voi kyllä pysäyttää myös ennen isoja toimenpiteitä. Kotisutuyhdistys on sellaista ehdottanut ja tarjonnut siihen rahatkin, sen jalkeen voidaan pitää uusia kokouksia.Mutta mennään nyt kirkkovaltuuston puheenjohtajan johdolla sekä sen pohtimisessa mitä tehdään seinille että myös seinien sisällä.
Olen pahoillani, että kirjoitan niin paljon ja erityisesti Värtsilän kirkon puolesta. Olen pahoillani viimeisimmän jutun monien kirjoitusvirheiden vuoksi. Syy on siinä, että käytin tablettia, jonka näppäily sairaan mahan päällä on vaikeaa. Nyt makaan Tohmajärven terveyskeskuksessa, jonne taksi toi Keskussairaalasta. Sängyn vieressä on ”toimistopöytäni” ja minä istun sen äärellä, kun olen virkulla päällä. Läppäri toimii hyvin.
Tuosta piispantarkastuksesta vielä: On hyvä, että piispallinen kaitselmus toimii edelleen. Eletään vielä ikivanhassa kirkon perinteessä. Piispa on hengellinen johtaja. Hän ei turhaan kanna ristiä rinnallaan, eikä turhaan häntä messun esirukouksessa Jumalan eteen kanneta.
Tietysti sitten meistä värtsiläisistä Tohmajärven seurakunnan jäsenistä itsestämme riippuu, tuleeko kokoontumisista kertoviin tilastoihin merkintöjä. Me ”äänestämme” jaloillamme, me vanhat, keski-ikäiset, nuoret ja — lapset.
Hyvä ystävä, vanhan neuvo: kirkon ovella ei kukaan kysy, oletko antanut elämäsi Jeesukselle. Ei sitäkään, mikä jo yksin riittää, onko sinut kastettu. Kirkkotie on tavallisen ihmisen tie, arjessa väsyvän ja voimia tarvitsevan tie.
Sille tielle äiti minut 1950-luvulla houkutteli, enkä ole siitä hänelle ollut vihainen. Leino Hassinen esimerkillään avasi silmät näkemään – ei siis vain korvia kuulemaan – mistä messussa on kysymys. Hänestä tulikin sitten eläkeukkona Inkerin kirkon piispa.