Jouluseimikilpailu 2014

Jouluseimikilpailu, joka saavutti viime vuonna suuren suosion, järjestetään myös tänä vuonna! Mukaan haastetaan kylät, yhdistykset tai vaikka työpaikka- ja sukujoukkueet.

Tehtävänä on siis rakentaa perinteinen tai persoonallinen, taiteellinen tai toiminnallinen jouluseimi jonnekin päin Tohmajärveä. Seimet arvioidaan ensimmäisenä adventtina, joten siihen mennessä teosten tulisi olla valmiina. Palkintoseremoniat ja Kemien ”pääseimen” avajaiset järjestetään adventtisunnuntai-iltana.

Tarkemmat arviointikriteerit, aikataulut ja ilmoittautumisohjeet ilmoitellaan myöhemmin, mutta nyt voi jo ryhtyä kokoamaan joukkuetta ja kehittelemään ideaa.

Värtsilän Jouluseimi kylätalon pihapiirin grillikodassa vuonna 2013

Lue Jouluseimi 2013 juttu Valoa pimeyteen Värtsistä. Julkaistu 1.12.2013

6 comments for “Jouluseimikilpailu 2014

  1. ”Siis kristityt hartaalla mielellä nyt.”

  2. Toivottavasti Värtsilästä löytyy innovatiivisia ja luovia jouluseimen tekijöitä myös tänä vuonna! Seimen sijoituspaikaksi on kaavailtu Niiralaa, ilahduttamaan 9-tietä ohikulkevia rajanylittäjiä, kuin myös paikallisia!

    Jos innostuit asiasta ota yhteyttä Anneli Kunnakseen! Viime vuonna kylätalon grillikodan jouluseimi oli hieno! Erillainen ja taiteellinen joka erottui ns. perinteisistä jouluseimistä! Ideoijansa ja tekijöiden näköinen! Thanks, eli iso kiitos mm. pääarkkitehdille Rodille ja muillekkin jotka seimen teossa olivat mukana! Em. jouluseimi on tarkoitus ”pitää auki” myös tänä vuonna, mutta se ei voi osallistua seimikisaan 2014. Joten uutta verta ja ideoita tarvitaan!

  3. Vielä löylyä seimikisaan. Voittajan valinta on 30.11.2014. Joten nopeasti pitää toimia!

    Tässä Tohmajärven kunnanjohtajan kirjoitus viime vuodelta. Lainaus Tohmajärven kunnan sivulta.

    ”KORKEATASOINEN JOULUSEIMIKILPAILU RATKAISTIIN

    Tohmajärven tapahtumatoimikunnan ideoima jouluseimikilpailu ratkaistiin ensimmäisen adventin iltana. Voittajaksi toinen toistaan hienompien ja omaperäisempien jouluseimien joukosta valikoitui neljän tuomarin raadin yhteispisteiden perusteella Onkamon kyläläisten tekemä seimi. Kakkoseksi tuli Kutsu-Hukkalan kyläyhdistyksen luomus ja kolmanneksi Värtsilän pitäjäyhdistyksen taideteos.

    Kilpailuun osallistui peräti kahdeksan jouluseimeä. Kolmen kärjen lisäksi jouluseimien rakentajina toimivat Tikkalan kyläyhdistys, Eteläiset kylät, Tuomo ja tytöt, Saario ja Helluntaiseurakunta. Kaikille annettiin pisteet, mutta edellä mainittu ei ole paremmuus-, vaan katselmusjärjestys.

    Arviointiraadin muodostivat kilpailun äiti Natasha Podkolzina, kirkkoherra Mikko Lappalainen, Uutisalasimen toimittaja Arttu Laakkonen ja kunnanjohtaja Olli Riikonen. Arviointikriteereitä olivat materiaalien käyttö, taiteellisuus, yhteistyö, sijainti ja kokonaisuus. Pisteiden teoreettinen maksimi oli 200. Voittajalle kertyi 185 pistettä ja kakkoselle 183, joten kilpailu oli äärimmäisen tasainen. Onkamon ja Kutsu-Hukkalan töiden arvoa nosti se, että suunnittelussa, rakennustyössä ja myös työn esittelyssä oli mukana laaja joukko eri-ikäisiä kyläläisiä.

    Kilpailun tasaisuudesta, korkeatasoisuudesta ja arvioinnin vaikeudesta kertoi sekin, että tuomariston näkemykset myös kärkisijoista poikkesivat keskenään. Järjestys pysyi kuitenkin samana, vaikka palkinnot olisi jaettu sijoituspisteiden perusteella.

    Jouluseimikisan tulokset julkistettiin ensimmäisen adventtisunnuntain iltana Linjakkaan aukiolla, jonne on rakennettu kilpailun ulkopuolella ”pääseimi”. Sen arkkitehtinä ja rakennusmestarina on toiminut Natasha Podkolzina. Perusrakenteet ovat kunnan ammattimiesten Jukka Rautiaisen ja Ari Monosen käsityötä. Hahmot ovat Tohmajärven Taitokeskuksen tuotantoa.

    Jouluseimet ovat nähtävillä loppiaiseen saakka ja ovat kaikki helposti saavutettavissa olevilla paikoilla yleisten teiden varsilla. Iltavalaistuksessa teokset ovat parhaimmillaan.

    Jouluseimien sijaintitiedot:
    * Tikkala, hautausmaan kappelin vieressä, Tikkalantie 65 (tekijä: Tikkalan kyläyhdistys)
    * Onkamo, 6- ja 9-teiden risteysalueen levähdyspaikka (Onkamon kyläläiset)
    * Akkala-Jouhkola -risteys kuivaamon vieressä, Timolantie 1 (Eteläiset kylät)
    * Riikola, kuivaamorakennus, Riikolantie 224 (Tuomo ja tytöt)
    * Kattilakoski, Sikosuontie 672 (Kutsu-Hukkalan kyläyhdistys)
    * Saarion levähdysalue (Saarion kyläyhdistys)
    * Värtsilän kylätalo, Hopeakalliontie 1 (Värtsilän pitäjäyhdistys)
    * Saalem-temppeli, 9-tien puolella (Helluntaiseurakunta)
    * Linjakkaan aukion ilmoituskatos

    Olli Riikonen, kunnanjohtaja, arviointiraadin jäsen

  4. Kun kokoatte taiteilijaryhmää seimikilpailuun niin ottakaa lapsia mukaan niin suunnitteluun kuin toteutukseenkin. Lapsilta saa toisinaan huippuhienoja ideoita toteutettavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *