Näin helteellä mieltä askarruttaa kuinka pelargoniat sun muut kesäkukat pärjäävät yksinään mökillä kun itse olemme olosuhteiden pakosta hetken pois paikalta. Onneksi avulias kesänaapuri lupasi hoitaa kasteluhomman, sanoi käyvänsä samalla uimassa laiturillamme ja muutenkin havainnoimassa että kaikki on ”kohillaan”.
Vanha pelargonia on mummon akkunalla
Pelakuita oli aikoinaan melkein jokaisen huushollin ikkunalaudalla. Silloin kun ikkunalautoja vielä oli. Helteellä saatettiin laittaa sanomalehti kukkia pahimmalta paahteelta suojaamaan, siinä se lehti lasia vasten kellastui kesän mittaan. Kun vielä kärpäset pörräilivät ikunaruudussa pitkiksi venähtäneiden pelakuiden ja sanomalehtien välissä oli kesähuuma kukkeimmillaan.
Tapana oli myös napsata vaivihkaa pistokas tuttavan pelakuusta. Sitä ei voinut reilusti pyytää, silloin se ei olisi juurtunut vesilasissa kunnolla.
Mari-mummon ruukkukasveihin iski eräänä kesänä ”sokeritauti”. Voi, kuinka meitä muksuja himoittikaan hipelöidä, jopa nuolaista, kasvien tahmeiksi ja kiiltäviksi muuttuneita lehtiä. Mutta se oli ankarasti kielletty, samoin kuin verenpisaran kukkanuppjen poksauttaminen.
Saman havainnon tein tänä kesänä kaupunkiasuntomme pihapiirissä, vanhojen lehmusten varjossa. Asfaltti puiden läheidyydessä on vieläkin kuin sokerivedellä kuorrutettu.
Sinä yönä kukkiin puhkes vanha pelargonia
Hämeenlinnassa asumisestamme on jäänyt mieleen kuinka naiset vahtasivat ikkunassa rikkakihvelit kourassaan mukulakivikaduille päin. Kun kadulta sitten alkoi kuulua hevosen kavion kapsetta, riensivät he kiireen vilkkaa jätöksiä keräämään. Ei suinkaan mihinkään hevosenkakkapussiin, vaan lannoitteeksi ruukkukasveillen. Hevosiahan Hämeenlinnassa tuohon aikaan riitti sillä Parolan varuskunta oli lähietäisyydellä.
Opiskeluaikanani luokanvalvoja keksi tuoda pelargoniansa talvisäilöön luokkahuoneemme ikkunoille. Pelkäsin saavani käytöksenalennuksen, kun minun oli pakko kertoa, että ne kymmenkunta kukkaruukkua vaikeuttavat hengitystäni ja ruukut olisi vietävä jonnekin muualle. Saattoihan ne käydä jollekin muullekin ”henkeen” vaan kukaan muu ei uskaltanut niistä valittaa.
Käytöksenalennusta en saanut ja luokanvalvojan opettaman aineen numerokin säilyi kiitettävänä.
Liekkiin hehkuvaan se aukes, kuihdu ei kai milloinkaan
Pelargonioita lienee jalostettu tuhansia lajikkeita ja alan harrastajia löytyy ympäri maailmaa. Minusta tuntuu, että perus-punainen on kuitenkin vielä suosituin väri, ainakin jos seuraa kuhinaa torin taimitarjonnan ympärillä.
En ole tietoinen kuinka pitkälle laji on jalostettu ja löytyykö niitä vanhoja – minunkin lapsuuteni aikaisia – lajikkeita enää laisinkaan. Kerrottakoon vielä, että orvokki-pelakuu oli äitini suosikki.
Sen olen huomannut, että pelargonia viihtyy lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. Eräänä syksynä sellainen kukoisti ovipielen nurkkauksessa lumen tuloon saakka, arvelin jo että ”kuihdu ei kai milloinkaan”. Kuihtui se lopulta kuitenkin.
Ja akkunan alla, laulaa katulaulaja
Loppukevennyksenä kerrottakoon, että ennen kännykkäaikaa eräs naishenkilö joutui kesänä muutamana juoksemaan pitkin katuja bigineissään ja paljain jaloin Pohjois-Haagassa, Helsingissä. Oli kastelemassa lomailevan perheen puutarhaa ja takaovi napsahti lukkoon. Avaimet ja vaatteet olivat tietenkin sisällä. Sieltä oli sitten hölkännyt pari kilometriä omalle kerrostalo-asunnolleen ja avonaisen akkunansa alla huudellut poikaansa kotiovea avaamaan. Matkalla oli laulellut muina tyttöinä, että Laa, la, laa…
Teksti ja kuvat: Tellervo
Väliotsikot: Tango pelargonia/Kari Kuuva
Kari Kuuva – Tango Pelargonia (1964, alkuperäinen):
http://www.youtube.com/watch?v=OuO2qFGahdo
Pelakuu on juttunsa ansainnut, ja nythän se tässä on
Tellervon kirjoittamana. Sievät kastelukannut asetelmassa.
Nuorempana olin, ”että ei ikinä pelakuuta meille”, mutta
kyllä lopulta kuitenkin esiäitien jalanjälkiä kuljen siinäkin
suhteessa. Viime talvena sain jo vietyä muutaman pelakuun
kevääseen saakka sisällä, joten nyt komeasti kukkivat helteistä
välittämättä.
Pelakuu on kaunis kukka. Tykkää hoivasta niinkuin me kaikki.
Minusta tummanpunainen pelakuu on kauneimmillaankun se asetetaan suurikokoisen, poltetun jätkänkynttilän sisään. Sieltä näkyy silloin vain mustaa hiiltynyttä puuta ja punaista kukkaa. Musta tausta saa punaisen kukan hehkumaan entistä upeammin
Ellei ruukku ole musta tai jos se ei sovi ”kynttilän” reikään niin ruukun voi peittää mustalla muovilla tai tehdä ruukku mustasta muovista.
Sellaiset Pelargoonia-jätkänkynttilät olivat joskus hotelli Sinilinnun pihassa. Kyllä olivat kauniit.
Minäkin pidän paljon pelakuusta. Kuistin ikkunoilla ja talon seinustalla viihtyvät oikein hyvin. Sateessahan kukat menevät ikävän näköisiksi. Huomasin tänä keväänä puutarhalla käydessäni että myyntiin oli tullut korkeammaksi kasvava ja isokukkaisempi lajike. Hintakin oli kaksinkertainen tavalliseen pelakuuhun verrattuna. Näyttävän näköinen uusi tuttavuus.
Omalle kohdalleni komeimmat pelargoniat
sattuivat aikoinaan Kyproksella. Olimme
tutustuneet restauroitavana olevaan, entiseen
palatsiin ja sen katossa oleviin taidokkaisiin
mosaiikkeihin.
Sitten menimme pienen pienelle takapihalle
jossa oli vanhoja, isokokoisia saviruukkuja
pitkin ja poikin rehevien, hehkuvanpunaisten pelargonioiden
varjossa.
Seinustalla oli pikkuruinen, auringonlämmittämä penkki,
siihen olisi voinut jäädä istuksimaan vaikka
ikiajoiksi.
*
Kuvan kastelukannuista pieni vihreä on yhtä vanha
kuin mökkimme. Monta kertaa meinasin jo heittää
sen menemään, vaan en onneksi heittänyt.
Nythän se on oikein retroa.
Sanotaan, että jokainen ihminen on laulun/tarinan arvoinen. Niin myös jokainen kukka. Niinpä olikin ilo lukea Tellervon lämminhenkinen muistoja herättävä tarina pelakuusta. Kiitos!
Tällaisia hyvänmielentarinoita tarvitaan vastapainoksi median sota-, murha ja kaiken maailman sensaatiouutisille.
Pitkästä aikaa itsellänikin on parvekkeella komea pelakuuryhmä. Kukoistavat tässä helteessä. Samaa en voi sanoa itsestäni. Olen ihan paahteen näännyttämä ja kaipaan raikkaita tuulia.
Äidilläni oli leikatut pelarkuut kellarissa talvehtimassa. Keväällä ikkunoita koristaen. Muistan myös Julia Parviaisen opin kukkaravinnoksi. Hän laittoi kananmunankuoret veteen hautumaan ja kasteli vedellä sisäkukkia.
Muistan myös kun lupiinit olivat kukkapenkin koristeita. Naiset olivat ylpeitä kun lupiini kukki kauniina koti kukkapenkissä. Ei varmaan kukaan silloin tiennyt, että kasvi leviää rkkaruohokssi teidenvarsiin.