Hei, hiljainen viikkohan on vasta 14-19.4.2014. Silloin vietetään Värtsilän kirkossa – ihan isossa salissa – Pyhää Kolmen Päivän juhlaa: kiirastorstain messua, pitkäperjantain sanajumalanpalvelusta ja pääsiäispäivän messua perinteisin menoin.
Nyt voisi kirjoitella vaikkapa omia ajatuksiaan jumalanpalveluksesta. Mitä mieltä olette jumalanpalveluksen nimestä: messu? Mitä eroa on: ”metsä on kirkkoni” ja Värtsilän kirkko? Tuleeko kukin omalla uskollaan autuaaksi? ”Pohjaton kuin papin säkki”?
Erkki L:n kysymyksen muotoon puetut heitot ovat ilmeisen tarkoitushakuisia, mutta toki tärkeitä pohdintoja meille itse kullekin. En ole edes valeteologi, mutta tarjoan tähän mahdollisesti alkavaan keskusteluun seuraavat erittäin ”maalaiset” mielipiteeni.
Messu – nimityshän tulee käsittääkseni lähettämistä tarkoittavasta missio – sanasta. Nimihän tietysti menettelee, mutta ehkä itse tykästyisin kyllä vieläkin mieluummin vanhaan ilmaisuun ”Jumalanpalvelus ja HPE”.
Oman rippikouluni aikaisen kristinopin mukaan Jumala ilmaisee itsensä muistaakseni luonnossa, ihmisen omassatunnossa ja kansojen vaiheissa. Metsäkirkko – käsitteelle on siis sinänsä kyllä perusteita, mutta siellä ei voi kuitenkaan kuulla puhuttua sanaa. Raamatun mukaan usko kuitenkin tulee kuulemisesta. Ehtoollisen sakramenttia eli juuri tuota mainittua HPE:ta ei myöskään voi metsä tarjota (eikä myöskään radio tai TV).
Värtsilän kirkossa molempi onnistuu.
Mainittakoon, että eräs hyvin mieliinpainuva kokemus oli muutama vuosi sitten Maakuntakomppanian kertausharjoituksessa iltapimeällä pidetyn kenttähartauden yhteydessä ollut ehtoollisen vietto. Melkein kaikki miehet osallistuivat siihen, vaikka se oli täysin vapaaehtoista!
Raamattu ei taida valitettavasti sinänsä antaa selkeää tukea oman uskon autuudelle. Kristuksen lahjavanhurskauden varassa täällä on kristityn matkansa tehtävä; luotettava vain ja ainoastaan armoon eikä pätkääkään omiin ansioihin tai yleviin ajatusrakennelmiin.
Papin säkin pohjattomuutta olen kuullut käytettävän ja itsekin käyttänyt ahneuden ilmaisuna.
Jos pääsiäisen ajan kirkonmeiningeistä pitäisi valita vain yksi, niin omalla kohdallani se on ehdottomasti Kiirastorstain iltakirkko.
Aivan liian laiska olen itsekin sanankuuloon lähtemään, mutta rohkenen silti muistuttaa että älkää hyvät ihmiset antako kirkkotienne ruohottua tai lumettua: ”Kannata tapaa, niin se kannattaa tarvittaessa Sinua!”
Ei ole hyvä olla liian uudenaikainen tulee niin pian
vanhanaikaseksi.
Yritämme kuunella ja seurata päivän mielipiteitä , tapahtumia
ja aatteita. Näin joudumme muuttamaan kurssiamme tai vaihtamaan
alati naamiota .Joka on omalle tyypilleen uskollinen ,pukeutuu
siihen asuun ,joka hänelle parhaiten sopii,seuraa oman vaistonsa kompassia ja jatkaa eteenpäin luonollisesti ja levollisesti.Jättäkäämme >tusinatavara> syrjään ja käyttäkäämme
sitä pukua jossa parhaiden viihdymme ja joka tuottaaa meille iloa.
OSCAR WILDE:
Minusta messu-nimitys on jotenkin alentava, rahvaanomainen, minulle se ei kerro mitään. Jumalanpalvelus oli kunnioittava nimitys. Nyt on Karjalan messuja, metsämessuja ja ties mitä muitakin messuja. Nimen keksijät ovat kai halunneet mielistellä maailmaa. Mielestäni huono nimitys. Ei millään pahalla, Erkki.
Kiirastorstain kirkko olisi minulle hyvä aloittaa pääsiäisen vietto
se ei vain aina onnistu, mutta joskus sentään.
MirjaSisko
Luther käytti jumalanpalveluksesta, jossa on ehtoollinen, nimitystä Messu. Myös ev. lut. kirkko Suomessa käytti samaa nimitystä aina 1800-luvulla asti, jolloin se jätettiin pois ”liian katolisena”.
Nimitys palautettiin takaisin adventtina vuonna 2000. Samalla otettiin takaisin käyttöön eräitä osia, jotka 1800-luvulla oli poistettu. Sekä nimen että näiden osien palauttaminen merkitsi palaamista jakamattoman kirkon aikaan.
Messu-nimitys on saanut alkunsa jumalanpalveluksen lopussa seurakunnalle lausutuista latinakielisistä sanoista: ”Ite, missa est”, ”Menkää, jumalanpalvelus on lopussa”. Nykyisin pappi sanoo: ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herra iloiten”.Jumalanpalvelus jatkuu arjessa järjellisenä jumalanpalveluksena. (Room.12:1-2).
– Nimityksen keksijät eivät todellakaan ole halunneet mielistellä maailmaa. Päinvastoin.
Messun lisäksi seurakunta voi järjestää myös sanajumalanpalveluksia. Ne ovat muuten messun kaltaisia, paitsi että niistä puuttuu ehtoollinen.
Kaiken kaikkiaan kirkossamme on tapahtumassa sellainen kehitys, että ehtoollisella harvoin käymisen tapa on muuttumassa usein käymiseksi. Ja se merkitsee paluuta alkukirkon elämäntapaan.
”Pohjattomasta papin säkistä” lyhyt oppitunti. Professori Martti Parvio selitti meille yliopistossa sananparren historiaa seuraavasti:
Nälkävuosien aikana tiellä kulkeneet kerjäläiset saivat aina ruokaa pappiloista. Tietysti muistakin taloista, mutta jostain syystä syntyi sananparsi, joka tarkoitaa sitä, että ainakin pappiloista. Papin säkki oli pohjaton. Kysymys on ollut sananmukaisesti aitassa olleesta pappilan säkistä.
Mutta sittemmin sananparsi alkoi merkitä muuta. Aprakat ja seurakuntien perimät verot alkoivat harmittaa ihmisiä. Pappien ja pappiloiden tarpeet näyttivät kasvaneen niin suuriksi, ettei säkki tuntunut täyttyvän lainkaan. Siinä ei ollut pohjaa.
Sananparren sisällön muutokseen lienee ollut aihetta. Sen arvioiminen on historian tutkijoiden tehtävä. – Miten sitten lienee meidän aikamme pappien säkin laita? En ole koskaan vertaillut pappien palkkoja muiden palkansaajien ansioihin. En myöskään ole tutkinut, miten kukin meistä antaa omastaan tarvitseville.
Summa summarum: Messu on yhä tarpeellisempi ja pohjaton papin säkki alkuperäisessä tarkoituksessaan meille kaikille hyvä esimerkki – tässä rahan hallitsemassa maailmassa.
Pääsiäisestä: Pääsiäinen ei ole vain pääsiäispäivä, vaan pääsiäisaterian, ristin pääsiäisen ja ylösnousemuksen pääsiäisen kolmiosainen kokonaisuus. Tämäkin on paluuta aikaan, jolloin jumalanpalveluselämä oli rikkaampaa kuin nykyisin.
Kun aloitin pappina 1964 Hämeenlinnassa, seurakuntaa kutsuttiin ehtoolliselle pitkäperjantaina, ei pääsiäisenä. Kieltäydyin palvelemasta pitkäperjantain jumalanpalveluksessa. Rovasti ei tykännyt tästä, vaan yritti muuttaa päätöstäni. Muutaman vuoden kuluttua yhä useammassa seurakunnassa siirryttiin pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen, eikä nyt missään kateta ehtoollispöytää ristinpääsiäisenä. Samalla on palattu aivan alkukirkon käytäntöön, että ylösnousemuksen pääsiäisenä riemuitaan ehtoollispöydässä, niin kuin ehtoollisen nimityskin ”eukharistia” eli kiitosrukous edellyttää. Kiirastorstain messua vietämme ehtoollisen asettamisen muistona.
Mistä tietää olevansa tekopyhä?
Jeesus esitti kertomuksen fariseuksen ja publikaanin rukouksesta ”muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan”. Heti herää muutamia kysymyksiä. Keitä nämä ihmiset olivat? Heidän täytyi jollain tavalla kulkea Jeesuksen seurassa tai olla kiinnostuneita kuulemaan häntä, koska Jeesus kerran puhui heille. Jeesuksen seurassa kulkee siis ainakin muutamia tekopyhiä.
Mutta mitä väärää siinä on, että on varma omasta vanhurskaudestaan? Eikö niin pitäisikin olla? Paavalin mukaan ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ei omien tekojen perusteella. Jos siis uskallan sanoa: ”Minä uskon, auta minun epäuskoani!”, enkö silloin olekin vanhurskas?
No, me ymmärrämme asian tietysti niin, että Jeesus tarkoitti ihmisiä, jotka pitivät itseään vanhurskaina oman erinomaisuutensa perusteella ja lisäksi väheksyivät muita. Sen me ymmärrämme hyvin. Sellaisia emme halua olla, emmekä halua sellaisia ihmisiä lähellemme. Mutta vasta tässä pääsemme käsiksi varsinaiseen ongelmaan. Mistä voi tietää olevansa tekopyhä? Entä jos sinä oletkin juuri sellainen, joista Jeesus varoittaa? Mistä sen voi tietää?
Viime viikolla lomamatkalla kirjakaupassa käteeni osui Kathryn Schultzin teos Being Wrong, ”Väärässä oleminen”. Schultz on kiinnostunut tästä yleismaailmallisesti ilmiöstä, että vaikka kaikki ihmiset kaikkialla haluavat olla oikeassa, he kuitenkin hyvin usein ovat väärässä ja mitä siitä seuraa. Schultz huomauttaa muun muassa, että ihminen ei samanaikaisesti voi olla väärässä ja tietää olevansa väärässä. Jos ihminen tietää olevansa väärässä, hän ei enää luule olevansa oikeassa. Ihminen voi olla väärässä vain niin kauan kuin hän ajattelee olevansa oikeassa. Schultz kertoo, että kirjaa kirjoittaessaan monet ihmiset sanoivat hänelle innoissaan: ”Haastattele minua! Minä olen aina väärässä!” Mutta kun hän pyysi kyseistä henkilöä tarkemmin kertomaan, missä asiassa tai asioissa he ovat väärässä, he eivät kyenneetkään enää sanomaan. Heillä oli vain sellainen tunne, mutta aivan kuin väärässä oleminen olisi pyyhkiytynyt muistista pois. Milloin muuten olit viimeksi väärässä?
Mietin tätä itsekin viikolla, enkä oikein osannut sanoa, kunnes perjantaina olin väärässä. Katselin erästä luottokorttilaskua, jossa luki, että ”tilillenne on tullut ylisuoritus”. Valittelin sitä närkästyneenä vaimolleni: ”Miksi tässä lukee vain, että on tullut ylisuoritus, mutta ei lue sitä summaa? Kaikki ostokset on kyllä lueteltu, mutta hyvitettävää summaa ei.” Silloin vaimo sanoi: ”Käännäpä siitä laskusta seuraava sivu.” Ja siellä se oli. Olin ollut väärässä, vaikka luulin olleeni oikeassa.
Onko tekopyhyys tai omavanhurskaus samanlaista kuin väärässä oleminen, että sitä ei voi tietää? Mistä voi tietää olevansa tekopyhä?
Kirjailija Ylva Eggehorn kirjoittaa eräässä teoksessaan ”hyvien ihmisten ongelmasta”. Se on taiteissa hyvin tunnettu asia. Kirjailijat tietävät tämän. ”On vaikeata kuvailla hyvyyttä niin, että siitä tulee voimakasta, dynaamista, yllättävää.” Danten Jumalaisen näytelmän Helvettiä pidetään yleisesti paljon mielenkiintoisempana kuin Paratiisia. Paratiisissa kaikki on kohdallaan ja hyvin, mutta sieltä puuttuu rosoisuus ja särmä.
Hyvät ihmiset eivät tee väärin. He eivät rosvoa, huijaa eivätkä huoraa. Lisäksi he antavat rahaa hyväntekeväisyyteen ja usein vielä käyvät kirkossakin. Voidaan siis sanoa, että fariseuksen kuvaus itsestään sopii melko täsmällisesti niin kutsuttuihin hyviin ihmisiin – siis meihin.
Sitä paitsi me haluamme olla hyviä. Hyviä ihmisiä palkitaan siitä, että he ovat hyviä. Pahat kylläkin saavat enemmän huomiota ja palstatilaa, mutta hyvät tulevat toimeen naapureidensa kanssa. Eivät metelöi, eivätkä aiheuta hämminkiä. Sananlaskujen kirjassa puhuttiin rikkomusten tunnustamisesta ja hylkäämisestä. Siis siitä, että ihminen myöntää olleensa väärässä ja toimineensa väärin. Mutta juuri edellisessä jakeessa sanotaan myös: ”Kun vanhurskaat vallitsevat, kansa iloitsee. Kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät.” Niinhän se on. Ja koska hyviä ihmisiä palkitaan siitä, että he käyttäytyvät hyvin, me haluamme myös käyttäytyä hyvin.
Tässä on ensimmäinen koetinkivi omavanhurskaudelle. Se liittyy toisten ihmisten antamaan hyväksyntään, ihmispelkoon, joka tukahduttaa elämänrohkeuden. Väärin tekemisen pelko on niin suuri, että ihminen käpertyy sisäänpäin ja lakkaa olemasta se leikkivä ja kokeileva lapsi, joksi hän syntyi. Uskonpuhdistaja Martti Luther tunsi hyvien ihmisten ongelman niin henkilökohtaisesti, että eräässä kirjeessään antoi itsetutkistelun syövereissä kamppailevalle ystävälleen Melanchtonille rajun ohjeen: ”tee syntiä lujasti”, lat. pecca fortiter. Se minkä teet, tee reilusti ja urheasti. Silloinkin, kun sinusta tuntuu, että se ehkä voisi olla syntiä. Ja varsinkin silloin, jos vaihtoehtoina ovat vaikeneminen, paikalleen jääminen ja mukautuminen yleiseen mielipiteeseen. Lutherin lause jatkuu: ”sillä vielä lujempi on usko ja ilo Kristuksessa”, sed fortius fide et gaude in Christo.
Kyseessä oli siis henkilökohtainen neuvo hyvälle ystävälle tilanteessa, jossa epävarmuus uhkasi lamauttaa, ei yleinen teologinen periaate. Tätä Lutherin ohjetta on joskus luettu ikään kuin hän kehottaisi tekemään syntiä siksi, että armo tulisi suuremmaksi. Kristillisestä uskosta tulee joillekin pakkopaita, joka pitää ravistaa päältä niin, että näkyy ja kuuluu. On julkaistava niin rumia pilapiirroksia, että tekopyhät varmasti hätkähtävät. Ehkä on tehtävä tietoisesti syntiäkin ihan pelkästään tekopyhien uskovaisten hämmentämiseksi. Mutta sellaisessa ei tietenkään ole mitään järkeä. Ihminen vain asettaa itsensä jälleen toisten yläpuolelle ja tuomariksi.
Siksi meidän onkin syytä palata Jeesuksen kertomukseen. Kysymykseen ”Mistä tietää olevansa tekopyhä?” kertomus esittää vastaukseksi kaksi erilaista rukousta. Sinun rukouksesi paljastaa sinut! Fariseuksen rukous alkaa hyvin, kiitoksella. Näin rippikoulussakin opetetaan. Rukouksessa lausutaan ensin sen nimi, jota rukoillaan ja sitten se asia, joka on mielessä. Jos ei ole mitään erityistä, aina voi aloittaa kiitoksella. Mutta jo ensimmäisessä sivulauseessa fariseus ajaa metsään. Kiitoksen kohteena on kyllä Jumala, mutta kiitoksen aiheena on oma itse. ”Minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset”. Sen jälkeen fariseus luettelee ansionsa, ensin ne pahat asiat, joita hän ei tee, ja sitten ne hyvät asiat, joita hän säännöllisesti tekee. Ja kaikki, mitä hän sanoo, on ihan totta! Fariseus ei siis ole väärässä. Tekopyhyys ei ole samaa kuin väärässä oleminen. Se on oikeassa olemista. Ja siinä me kaikki olemme tosi hyviä. Fariseuksen ongelma ei ole siinä, että hän olisi väärässä, vaan siinä, että hän halveksii toista. Se tekee hänet tekopyhäksi. Hän korotti itsensä toisen yläpuolelle. Publikaani oli myös oikeassa. Hän tiesi olevansa syntinen. Hän tiesi tehneensä väärin. Siksi hänen rukouksensa oli oikea. Molemmat puhuivat Jumalalle totta, mutta heidän asentonsa oli erilainen. Jos haluat tietää, oletko tekopyhä, mieti miten rukoilet.
Kun sanot rukouksessasi ”Herra, armahda” – kuten me olemme jo täällä yhdessä tehneet – tuo rukoukseen mukaan kaikki, mitä sinussa on. Älä peittele mitään, älä jätä varauksia, älä yritä salata mitään. Avaa sydämesi. Sillä Jumala katsoo sydämeen. Ja kun näin teet, saat nousta vanhurskaana, täynnä iloa ja kiitollisuutta Jumalalle.
Vaihdetaanpa aihetta maallisempiin.Taas kaikki maksut nousee. Ei ole ensimmäinen kerta Siitä todisteena seuraava Kantelettaren runo numero 288. Siitä osa:
”Nyt on kaikki kallistunna,
elo entinen hävinnä,
nyt on kukkaro kulunna,
rahat saaut rauennunna.”
Huh huh! Mitäpä jäi mieleen.
Pusan Mirja
Voisiko erikseen laittaa lehteen ”uskon sivua” .
Menee mielekkyys lukea värtsiä , kun aiheesta kuin aiheesta on aina palautteena usko , raamattu……
Kaikille Värtsin lukijoille se usko / raamattu ei ole niin tärkeä.
Jaksoin lukea tuon pitkän hurskastelujutun läpi. Ei minun ole koskaan tarvinnut tuommoista asiaa pohtia. Riittää, että kysyy naapuriltaan tai oikeammin naapurin lapsilta sitä olenko tekopyhä? sieltä tulee rahellinenn vastaus.
Olen. Kyläläisen kanssa samaa mieltä , ei joka jutun jälkeen
tarvitse vedota pyhään kirjaan . Ei pakkopullan syöttäminen
ainakaan lisää värtsin lukijoiden määrää >päinvastoin>.
Vanhusten hoidossa on otettu käytäntöön uusi hoitomuoto.
VC-käytetään kolme kertaa viikossa.
Tässä on otettu käyttöön vanha sanonta.
Jos ihminen oli aamu-uninen,ie millän jaksanut herätä.
Vanha sanonta oli ”KYLLA SE PASKA PYSTYYN NOSTAA”.
Saapas nähdä millaiset on tulokset tässä kokeilussa!!!
Hämäläinen sananlasku sanoo ”kuka härjillä kyntää se härjistä puhuu”. Verkkovärtsiin eivät nyt juurikaan kirjoita muut vaan ainoastaan ne, jotka Raamattua siteeraavat. Se on teidän toisten tehtävä ne muut jutut kuin härjillä kyntäjien. Pankaapa toimeksi luen mielelläni teidän kirjoituksia.
Kun katson taakseni,näen selvästi,
etteivät tieni ole olleet viivasuoria.
Toisinaan ne ovat olleet kovinkin
mutkikkaita ja kiemuraisia,
toisinaan taas ihmeellisiä.
Ja kaikki ne ovat olleet juuri minun teitäni.
RAINER HAAK
Ei nyt taas aleta kinastella, mitä saa ja miten pitää kirjoittaa Värtsiin. On hyvin yksinkertaista jättää lukematta ne jutut, jotka eivät kiinnosta tai peräti ärsyttävät. Tässä valinnan vapaudessa on se hyvä puoli, ettei kuule ääntä. Ihan äänettömästi voi jättää epämiellyttävän äänettömän jutun sivuun. Voi kävellä yli, eikä kukaan hauku perään.
Se on tietysti keljua, kun jonkun jutun voi pyyhkiä pois vain päätoimittaja. Kuitenkaan ei pidä mennä sellaiseen käytäntöön, että päätoimittajan on etukäteen ennen jutun julkaisemista hyväksyttävä (tai hylättävä = jätettävä julkaisematta)lähetetyt jutut.
Ehkä sopivan neuvon antaa muurari (ei vapaamuurari, vaan ihan tavallinen duunarimuurari): ”Rapatessa roiskuu!”
Tietääkö toimitus tai joku muu Verkkovärtsin nykyiset
keskimääräiset kävijä- määrät.Kun tuo lehti on mielestäni
ohentunut, siitä mitä se oli esim: 2013 loppuvuodesta.
Ainakin kirjoittajien määrä on ollut vähenemään päin, vai
onko se ohi menevä ilmiö .Tervitaanko tässä myös ryhti-
liikettä, lukijoiden taholta. Pyörimmekö liikaa samojen aiheiden ympärillä päivästä toiseen jopa viikkojen ajan.
Montako meitä kommenttipalstalla? Helppo juttu sinänsä. Itse pidin kirjaa suttu-, eli muisti lapulle helmikuussa ja tulos oli surkea. Kommentoijien lukukumäärän perusteella, siis vain kourallinen porukkaa. Muistilappu oli jo mennyt roskiin, mutta siinä taisi olla alle 20 nimeä, tai nimimerkkiä. Nämä jos aukaisevat sivustot esimerkiksi neljä kertaa päivässä, sehän tietää jo 800 kävijää.
Näin pieneltä ryhmältä jos kommentti aiheet ovat jo vähenneet, ettei ole kuin uskon aiheet jäljellä. Niin otetaan mukaan politiikka, niin johan löytyy aiheita ja mielipiteitäkin. varsinkin politiikasta, kun ruvetaan ”viäntämmään” satiiria ja varsinkin savolaista, eli kansanomaista vitsiä. Johan juttua rupaisi kirpoamaan ja ellei huvittavaa niin peräti naurettavaa.
Huonona puolena tietenkin, että kaikki ei ymmärrä kansanomaistakaan huumoria, niin voisi tulla sen myötä taas toisten arvostelemistakin.
Olen minäkin ajatellut, että kirjoittajat (hyvätkin) ovat vähenneet
– valitettavaa. Voi tämä lehtikin loppua ja sitten ei tarvitse lukea
kenenkään ainakaan tämän tyyppisiä juttuja – Voihan sitä vaihtaa
vaikka HYMYYN (ITE EN KUITENKAAN VAIHA!!!!!!
EN KYLLÄ OSAA KIRJOITTAAKAAN PAITSI JOSKUS INNOSTUN KOMMENTOIMAAN
OMALLA ”TAIDOLLANI”.
KIVA ON OLLUT LUKEA TEITÄ, joilla on ”oikeata” asiaa ja taito niistä kirjoitella. Kiitos niistä.MirjaSisko
Muistaakseni joku suorastaan pyysi jotain pääsiäiseen johdattavaa kirjoitusta. Mielestäni ”Pääsiäissanomaa uskon palstoille” oli juuri tätä. Varsin ansiokas sanoma olikin.
Mutta aikoinaan E.J. rajasi uskonnon ja politiikan lehden aihepiirien ulkopuolelle. Minusta se rajaus oli erittäin toimiva.
Mutta kaikkinainen filosofinen pohdiskelu, jota ”pääsiäissaarnakin” osin edusti, on mielenkiintoista luettavaa.
Ehdotan, että kommentoijat käyttäisivät itsesensuuria.
Meidän pihassa oli tänään 27.3.peipponen,joten puoli kuuta peipposesta… Mustarastaita on ollut jo monta viikkoa.Eilisaamunakin niitä oli yhtä aikaa ainakin seitsemän kappaletta. Joten,sieltä se kesä tulee…
Minä olen hoitanut täällä flunssaista lasta, joten en
ole ehtinyt kommentoimaan muutamaan päivään. Ikkunatkin
kaipasivat talven jälkeen pesua. Lapsen kanssa olemme
harjoitelleet myös vähennyslaskua sekä etsineet kartalta
eri maita.
Politiikasta sen verran, että lasten pitäisi saada äänioikeus,
loppuisivat lapsilisien leikkaukset. Aina lapsilta otetaan.
Mitä jos ryhdistäytyisimme taas hiukan ja pitäisimme tästä yhteisestä palstastamme parempaa huolta.Esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
kylätalon aktiivit kirjoittaisivat parin viikon välein ”Kylätalon Kuulumiset”.Matala uutiskynnys,tyyliin jollain on uusi koiranpentu
lintubongarien raportit.Kuvia,ihmisiä bongaamassa ja tietysti havainnot.Mikäli oikein ymmärsin,tästä aiheesta meillä on toiveita tarinoita tulevaisuudessa saadakkin.
-kalareissut kylän vesiltä.
riistamiestentarinat.Riistanhoito,havaintoja,pienriista,eläinten tavat ja temput metsissä…
rajaliinteessä tapahtuu.”Niiralassa nähtyä”Ihmisiä,ryhmiä,tapauksia,jonoja,jonottomuutta,iloisuutta, kiukuttelua,tullissa/raja-asemilla koettua.Katseet kääntyy Itä Huolinnan suuntaan.20 min kerran kahdessa viikossa,please
tarinoita tankkausreissuilta Venäjän Värtsilässä tai jopa Sortiksessa.Paikkoja,ihmisiä,hintoja…
Muistelu osasto.Kaikki ulkovärtsiläiset voivat osallistua tähän ja kaivaa vanhoja valokuviaan ja jokaisella kuvallahan on tarina.
Hotelli Joki.Hotelleissa sattuu ja tapahtuu.Houkutelkaa meitäkin sinne keksittyjien tai tositarinoiden avulla.
Tässä vain joitain esimerkkejä mistä olisi kiva lukea Värtsistä
nykyisten kirjoittajien tarinoiden lisäksi.
Hyvänä esimerkkinä kiitosten kera nostan Vuokon kouluterveiset.
Samalla tavalla yllä olevistakin asioista voisi lähimmäisiään ilahduttaa.Ei juttujen mitään novelleita tarvitse olla.Toki nekin ovat mukavia kuten Värtsin palstoilta on silloin tällöin saatu lukea.
Uskonnosta olen henkilökohtaisen vakaumukseni pohjalta silloin tällöin lähinnä kommentinomaisesti kirjoitellut, mutta en ole pyrkinyt tekemään sitä ketään loukatakseni tai ärsyttääkseni. Minulle nämä ”henkimaailman asiat” vain ovat osa normaalia arkipäiväistä elämää.
Poliittisia kannanottojakin olen joskus Värtsin palstoilla esittänyt; tunnustan jokaista väriä, mutta peräänkuulutan ehdotonta rehellisyyttä.
Sallittakoon seuraava mielipide: Kun vasemmistoliiton hallitustaival nyt katkesi, menetimme valitettavasti koko porukan kyvykkäimmän ministerin Merja Kyllösen!
Näistä leikkauksista puheenollen tarvitaanko meillä kansan
hallinnointiin 700 000 virkamiestä?
Kyllä siinä on A:4 pyörittäjää asukaslukuun verrattun on
runsaan puoleisesti.
Näin tietokone aikana luulis vähemmälläkin pärjäävän.
Tuo 700000 virkamiestä antoi minulle ärsykkeen nettitutkiskeluun, tässä tuloksia..
Toimistotyöaikaa sovelletaan virasto- ja toimistotehtävissä työskenteleviin. Säännöllinen työaika on enintään 9 tuntia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa.
Valtion ja kuntien lomaedut ovat yhä omaa luokkaansa. Virastoissa voi olla paikalla vain muutama päivystäjä, kun virkamiehet lomailevat. Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää. Tästä kertyy seitsemän viikkoa ja kolme päivää lomaa, sillä lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi.
Vaihtamalla kaikki lomarahat vapaiksi, valtion virkamies voi saada vielä 16 lomapäivää lisää. Yhteenlaskettuna lomaa voi parhaimmillaan kertyä siis 10 viikkoa ja neljä päivää.
Kuntapuolella tilanne on vastaavanlainen.
– Lomat vaihtelevat työkokemuksen ja kunta-alan työhistorian pituuden perusteella. Loma on aina vuosilomalain pituinen, mutta monesti paljon pidempi.
Pisimmän eli 38 päivän vuosiloman saa 15 vuoden työkokemuksen jälkeen. Edellytyksenä on, että työntekijä on ollut kyseisen työnantajan palveluksessa puoli vuotta ennen lomanmääräytymiskauden alkamista eli käytännössä viimeistään lokakuun alusta lähtien.
– Vuosilomalain mukaan lomaa kuluu aina kuusi päivää viikossa, mutta kunta-alalla sitä kuluu viisi päivää viikossa. Sama käytäntö on levinnyt valtiolle.
Kymmenen vuoden työkokemuksella lomaa saa kuusi viikkoa, ja viisi vuotta kokemusta antaa 28 vuorokautta eli 5 viikkoa ja kolme päivää.
Yksityisen puolen
lyhyemmän lomat
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n mukaan yksityisellä puolella 30 päivän vuosilomaa voidaan pitää nyrkkisääntönä. Tosin joillain aloilla pitkä työkokemus voi tuoda lisää lomapäiviä.
Tähän viiden viikon lomaan voi saada lisäksi lomarahavapaita, jotka voivat parhaassa tapauksessa kasvattaa loma-aikaa pari viikkoa.
– Lähtökohta on se, että kunnilla ja valtiolla on pisimmät lomat, ja yksityisillä lyhyemmät.
Tuo edellä-oleva on kopsattu Talous-Sanomien jutusta.
Niin, se 700000 virkamiestä tarttee etunsa!
Täytyy tunnustaa, että miulla käy katteeks nuo poikkeamat loma-laskennassa; ei riitä, että julkisella puolella lomaa kertyy enemmän, vaan vielä sekin, että kun julkisen työntekijä on viikon lomalla, sitä kuluu vain 5 päivää; kun mie itte lommailen viikon, lomaa kuluukin 6 päivää.
Mitä tapahtuisi, jos tapahtuisi seuraavaa: Hyvätuloiset pyytäisivät, että saisivat vuonna 2015 tai viimeistään itsenäisyyden juhlavuonna 2017 maksaa 10 prosenttiyksikköä enemmän veroa. Siis yhden vuoden aikana!
Tätä varten voitaisiin perustaa määräaikainen isänmaallinen kansanliike. Vuoden 2017 itsenäisyyspäivänä liikkeen paikalliset yhdistykset laskisivat seppeleet sankarihaidoille ja lausuisivat: ”Isänmaan puolesta uhrin antaneiden muistoa kunnioittaen”.
Vaikka joitakin ärsyttää Raamatun siteeraaminen, on se vielä uskonnonvapauden maassa luvallista: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1Joh.3:18)
”Kaikkihan sen tietävät, että pitää kantaa vastuuta!” Mutta unohtuu niin helposti, että isokenkäisten pitää itse mennä lapsen kenkiin.
Ketä kiinnostaa katsokaa Nettiadressi kansanedustajien palkankorotusta vastaan noin 135000 nimeä. Asioihin voi vaikuttaa,kuten näkyy.
Ei siellä olisi sellaista nettiadressia kuin ”Kansanedustajalle kunnon palkka” ? Sellaisen voisin allekirjoittaa.
Nuo nykyisen kaltaiset, kehnot kansanedustajapalkat eivät kyvykkäitä hommiin houkuta.
Olipa siinä kommentteja kerrakseen, hyvä kun jaksoi lukea.
Ainahan se on ollut niin, että kannanotot uskontoon ja politiikkaan ärsyttävät ihmisiä helposti. Jostakin Hyvän käytöksen- kirjasta olen lukenut, että niitä tulisi välttää
ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Hartaus- ja vaalitilaisuudet ovat erikseen. En osaa sanoa ,koskisiko se
Värtsiäkin.
Oli miten oli kevät se vaan porskuttaa.Leskenlehti oli avannut kukkansa pihatien varressa.
Martin kanssa olen samaa mieltä.Lisäisin vielä perheasiat, nekään eivät kuulu ulkopuolisille, ellei asianomaiset itse halua.
Niin, ja perheasiat, vaikka ”asianomainen” haluaa, voip olla, että perhe ja muu suku ei halua. Jos polittiikka, uskonto ja perheasiat jää pois, mitä jää jäljelle? Siksi monet ovatkin hiljaa. Jos politiikalla tarkoitetaan yhteisten asioitten hoitamista, miksi se pitää olla pois keskustelusta?
Kannattaisi klikata googlessa: politiikka. Sieltä löytyy tietoa, joka rauhoittaa tunteita.
Onkohan niin, että Suomi on hoitanut kansainväliset suhteensa niin taitavasti, ettei meillä ole erityistä tarvetta toimia poliittisesti? Aivan toisin oli isien ja äitien aikana 1900-luvun alussa ja vuoden 1944 jälkeen.
On kuitenkin pidettävä tiukasti erillään politiikka ja politikointi. Politiikka on erittäin mielenkiintoinen aihe. Mutta politikointi kuvottaa.
En ole löytänyt parempaa selitystä sille, mitä perimmiltään merkitsee yhteisten asioiden hoitaminen, kuin Martt Lutherin opetus. Siis näin: Jumala hoitaa luoma- ja ihmiskuntaa kahdella kädellä. Oikea käsi on evankeliumi, joka kuuluu kirkon tehtäviin. Vasen käsi on laki, jota säätää ja toteuttaa valtio. Seuraavassa oman pohdintani jatkoa: sekä oikean että vasemman käden sormet ovat kristittyjä ja kansalaisia, siis meitä ja meikäläisiä ja teikäläisiä, myös muukalaisia. Sormet kutovat, muokkaavat, tekevät, valitettavasti myös repivät.
Surullista on, ettei vasen käsi aina tiedä, mitä oikea tekee ja päinvastoin. Joskus kädet riitelevät siitä, kummalle jokin tehtävä kuuluu. Mutta ei ole sekään oikein hyvää, jos kädet ovat kyynärpäitä myöten rinnalla ristissä.
Luther korosti sitä, ettei lakia ja evankeliumia saa sekoittaa toisiinsa. Valitettavasti historia on täynnä esimerkkejä siitä, että ne on kytketty toisiinsa. Yhteistyö sensijaan on aivan eri juttu ja monissa yhteisten asioiden hoitamisen muodoissa suotavaakin. Tässä kohden Suomessa on ollut toimivaa yhteistyötä, mitä tietysti on uskallettava myös arvioida aina uudestaan. Mutta sovussa!
Minulle kultaisen käytöksen kirja on Raamattu. Siellä sanotaan näinkin ”minkä haluat ihmisten tekevän sinulle, tee se heille”. Siinä hyvä ohje, jonka perään tässäkin keskusteluosiossa on sanaa kuuluutettu.
Mielenkiintoisia kirjoituksia Viikon puheenaiheet osiossa on ollut. Tämä palsta on tarpeellinen, epäilemättä!
Ajatus oli luoda vapaa kanava kirjoituksille ja ajatuksille, jotka eivät liity varsinaisesti julkaistuihin juttuihin. Lukijoilla on kuitenkin tarve saada sanottavansa sanotuksi jossakin muodossa, johon tämä ns. vapaa, yleisönosasto palsta sopii hyvin. Aiheita ei ole rajattu. Niitä voi muuttaa kesken viikonkin. Mitä vain lukijoille mielenpäälle tuleekin viikon kuluessa.
Viikon puheenaiheet alue tuli Värtsiin ensimmäisen kerran 28.6.2012
Onnenmuruja iltamat wanhan ajan henkeen huomenna 28.3 klo 19.00 Saarion maamiesseurantalolla.Ohjelmassa:Arpajaiset,kuplettilauluja,yhteislauluja ja muuta hauskaa ohjelmaa.Lopuksi on tanssia orkesterin tahdissa.Liput 8 €(sisältää yhden arvan),Järjestäjinä;Onnenmurujayhdistys ry,Saarion martat,Saarion kyläyhdistys ja Värtsilän Pitäjäyhdistys.Tervetuloa!
On ollut vilkas kirjoitteluviikko ja monenmoista aihetta. Mielestäni niin toteutuu Eiran joskus antama määritelmä tästä palstasta.
Lisään vielä yhden jutun. Kunnanhallituksen 31.3.2014 pidettävän kokouksen esityslistalla käsitellään Värtsilä-logon käyttöoikeutta. Lupa näyttää tulevan, niinkuin pitääkin. Mutta eräs terminologinen sekavuus tai epätarkkuus jatkuu. Tarkoitan kylä- ja pitäjäkäsitteitä. Värtsilä-logo on mielestäni Värtsilän pitäjän logo, ei Värtsilän kylän. Värtsilään kuuluu monta kylää: Kenraalinkylä. Kaustajärvikin (!!!!), Tervavaara, Patsola, Selkäkylä, Niirala, Uusikyläkin vaikka sen käytön voisi lopettaa koska sen sijaan on syytä sijoittaa Värtsilän pitäjän keskus Arppen pihoineen.
Kylätalo-nimitys on ihan hyvä, koska siellä voivat kyläläiset kokoontua. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen nimestä päättäneet ovat olleet erittäin viisaita.
Perustelen pitäjä-nimityksen käyttöön ottamista ”virallisena” esimerkillä. Kun ajelen Joensuussa, niin tiet kulkevat mm. Enossa, Kiihtelysvaarassa ja Tuupovaarassa. Tuntuisi oudolta soittaa Koveron kylästä kaverille: ”Hei, odota 45 minuuttia, olen silloin siellä Saarivaarassa!” Tarkoitushan on ajella pitkin Tuupovaaraa monen kylän läpi. Miksei voitaisi juuri tästä syystä käyttää nimitystä Tuupovaaran pitäjä, se entinen Tuupovaaran kunta.
Näin Tohmajärven terveyskeskuksen erään huoneen seinällä ison ja upean Tohmajärven kunnan kartan. Ja mitä siinä olikaan. Kunnan läpi kulki punainen viiva sillä kohtaa, joka vuoteen 2005 oli Värtsilän ja Tohmajärven kuntien raja. Tämä kartan kieli voisi olla myös puhekieltämme.
On perinne- ja tunnesyitä, että puhutaan Värtsilän pitäjästä, jossa on monta kylää. Minä ainakin haluan asua Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylässä ja vaatia sitkeästi, että tämän kylän nimi näkyy Via Karelian varrella. Samalla olen ylpeästi tohmajärveläinen, ja onhan niin virallisesti oltavakin. Ja olinhan merkittävällä tavalla vaikuttamassa siihen, että kymmenisen vuotta sitten Värtsilän kunta lakkautettiin ja perustettiin uusi Tohmajärven kunta. Mutta Värtsilän pitäjä jäi, ja tämän alueen asioita aion seurata.
Tohmajärven kunnan hallintoelinten esityslistat ja pöytäkirjat ovat tarkan seurannan kohteita. Suosittelen muillekin tätä uteliaisuutta vaalien välisenä aikana. – Tämä suositus sopii myös seurakunnan suunnitelmien ja päätösten osalle. Kunhan vain näkisi niitä netistä!
Päivän puheenaiheita! Tälläinenkin nettiadressikeräys on kuin: Suvivirsi pois kouluista!
On tämä melkoista ”äsläämistä” nykyisessä Suomen maassa tämä meno.
Kyllä näille ei ev.lut kansalaisille kelpaa palkalliset arkivapaat, joulut, pääsiäiset yms. Nämä ei kirkkoon kuuluvat joutaisivat tekemään tällöin TÖITÄ! prkl, sanon minä!
Suvivirrestä nyt ruveta poraamaan
Itselläni on kouluajoilta Suvivirteen liittyen erittäin
lämpöisiä muistoja; silloin alkoi kesäloma, oli uusi mekko
yllä, saatiin todistukset ja siirryttiin seuraavalle luokalle.
Suvivirren laulaminen sinetöi kesän saapuneeksi.
Ihmetyttää tämä paniikkinappulan painaminen virren vuoksi.
Suvivirsi-kampanjan takana on isompi operaatio, jota motivoi neuroottinen ateismi. Suosittelen kirjaa, joka ihan ulkomuistista on: Ignas Lepp, Ateismin kasvot.
Ignace Lepp, Aikamme ateismin kasvot
Mielestäni Suvivirsi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja kesän avaukseen. Koulutyö päättyy, nuoret valmistuvat ammatteihin ja loma alkaa. Eiköhän tässä nahistella vähän tyhjästä.
Uudistuksia kyllä tulee,mutta kyllä perinteitäkin täytyy säilyttää.
Suvivirsi kyllä kuuluu näihin säilytettäviin,joka on ylistys
alkavalle kesälle.
Ehdin 24 keväänä nostaa lipun salkoon ja kuunnella koululaisten
esittämän SUVIVIRREN.
Olen yli viisikymmentä kertaa laulanut ja laulattanut suvivirttä
kevätjuhlissa. Olisi väärin, jos lapsilta kiellettäisiin sen
laulaminen. Tuskin monikaan laulu on lapsille ollut yhtä mieluinen kuin suvivirsi koulunpäättäjäisissä keväällä.
Neuroottinen ateismi perustuu useimmiten lapsuuden kokomuksiin. Mutta tuskin suvivirren laulamiseen ja kuuntelemiseen. Suvivirren vastustaminen on muusta syystä syntyneen ateismin (neuroottisen ateismin) kaukaa haettu hyökkäyksen kohde.
Selitys ei ole uskonnollinen, ei kirkollinen, vaan tieteellisen psykologinen.
Tämä on vain heikolla itsetunnolla olevien suomalaisten ongelma. Kun muualla maailmassa maahanmuuttajat sopeutetaan paikalliseen kulttuuriin niin meillä suomalaiset sopeutetaan maahanmuuttajien kultuuriin. Me ikäänkuin tiedämme mistä maahanmuuttajat eivät tykkää.
Mitä muutoin uskontoon tulee niin kaikkivoipaisin Jumala näyttää olevan suomalisille rahan Jumala. Sen edessä poljetaan kaikki muut arvot ja arvostukset lokaan.
29 allekirjoittajaa ei ole antanut tietoa nimestään eikä paikkakunnastaan, mutta ovat kuitenkin allekirjoittajia.
Kaustajärvi, Värtsilä tai Kenraalinkylä mainitaan lisukkeena seuraavissa paikkakunnissa, jotka ovat edellä julkaistussa prosenttilistassa: Helsinki/Kaustajärvi, Espoo/Kaustajärvi, Tohmajärvi/Kaustajärvi 2, Tohmajärvi/Värtsilä 2, Tohmajärvi/Kenraalinkylä. – Mielenkiintoinen kahden allekirjoittamisen paikkakunta on Itä-Sääperi.
Kyllä edellä olevista tilastoista ja paikkakuntakohtaisista poiminnoista voi tehdä sen johtopäätöksen, että ELY-keskuksen pitäisi ottaa kansanvallan merkitys huomioon. Muutoin voi tulkita tilannetta niin, että täällä itärajalla ei ole uhkaa idän vaan lännen suunnasta. Itä on aikoinaan murjonut kyläämme. Nyt emme anna lännelle periksi. Järjettömyyden valta ei saa tunkeutua rajan yli suomalaiseen demokratiaan.
Joku saattaa pitää Kaustajärven tieviitoituskärhämää naurettavan mitättömänä asia. Olen jyrkästi toista mieltä. Kysymys on yhdestä esimerkistä, mihin virkavalta, valtiovalta, vielä hengissä pihisevä voutien valta voi johtaa – myös – isommissa asioissa. Kun pirulle antaa pikku sormen, se vie koko käden.
Nyt on asennettu Kaustajärven Mökkivaarantielle liikennettä laskeva mittari, jos oikein olen ymmärtänyt! Kysymys lienee yleisen tien käytön mittaamisesta. Toimenpide herättää muutamia kysymyksiä:
1. Onko menossa laajemminkin valtion ylläpitämien yleisten teiden kustannuslaskema valtiontalouden nyky tilanteen vuoksi?
2. Onko Mökkivaarantien tutkiminen ainoa laatuaan?
3. Onko mittaustoimella jotain yhteyttä Kaustajärven tieviitoituksesta syntyneeseen keskusteluun?
4. Mikä hallintoelin / virkamies on tehnyt päätöksen?
5. Onko mittauksen ajankohta viikko, kuukausi, pari kuukautta, vai jatketaanko sitä myös kesällä?
Kysymykset ovat alueella: valtionhallinto / kansalaisten mielipide / kunnallinen vaikutusmahdollisuus. Eli ison luokan asiasta on kysymys länsimaisessa / suomalaisessa demokratiassa.
Hei, hiljainen viikkohan on vasta 14-19.4.2014. Silloin vietetään Värtsilän kirkossa – ihan isossa salissa – Pyhää Kolmen Päivän juhlaa: kiirastorstain messua, pitkäperjantain sanajumalanpalvelusta ja pääsiäispäivän messua perinteisin menoin.
Nyt voisi kirjoitella vaikkapa omia ajatuksiaan jumalanpalveluksesta. Mitä mieltä olette jumalanpalveluksen nimestä: messu? Mitä eroa on: ”metsä on kirkkoni” ja Värtsilän kirkko? Tuleeko kukin omalla uskollaan autuaaksi? ”Pohjaton kuin papin säkki”?
Erkki L:n kysymyksen muotoon puetut heitot ovat ilmeisen tarkoitushakuisia, mutta toki tärkeitä pohdintoja meille itse kullekin. En ole edes valeteologi, mutta tarjoan tähän mahdollisesti alkavaan keskusteluun seuraavat erittäin ”maalaiset” mielipiteeni.
Messu – nimityshän tulee käsittääkseni lähettämistä tarkoittavasta missio – sanasta. Nimihän tietysti menettelee, mutta ehkä itse tykästyisin kyllä vieläkin mieluummin vanhaan ilmaisuun ”Jumalanpalvelus ja HPE”.
Oman rippikouluni aikaisen kristinopin mukaan Jumala ilmaisee itsensä muistaakseni luonnossa, ihmisen omassatunnossa ja kansojen vaiheissa. Metsäkirkko – käsitteelle on siis sinänsä kyllä perusteita, mutta siellä ei voi kuitenkaan kuulla puhuttua sanaa. Raamatun mukaan usko kuitenkin tulee kuulemisesta. Ehtoollisen sakramenttia eli juuri tuota mainittua HPE:ta ei myöskään voi metsä tarjota (eikä myöskään radio tai TV).
Värtsilän kirkossa molempi onnistuu.
Mainittakoon, että eräs hyvin mieliinpainuva kokemus oli muutama vuosi sitten Maakuntakomppanian kertausharjoituksessa iltapimeällä pidetyn kenttähartauden yhteydessä ollut ehtoollisen vietto. Melkein kaikki miehet osallistuivat siihen, vaikka se oli täysin vapaaehtoista!
Raamattu ei taida valitettavasti sinänsä antaa selkeää tukea oman uskon autuudelle. Kristuksen lahjavanhurskauden varassa täällä on kristityn matkansa tehtävä; luotettava vain ja ainoastaan armoon eikä pätkääkään omiin ansioihin tai yleviin ajatusrakennelmiin.
Papin säkin pohjattomuutta olen kuullut käytettävän ja itsekin käyttänyt ahneuden ilmaisuna.
Jos pääsiäisen ajan kirkonmeiningeistä pitäisi valita vain yksi, niin omalla kohdallani se on ehdottomasti Kiirastorstain iltakirkko.
Aivan liian laiska olen itsekin sanankuuloon lähtemään, mutta rohkenen silti muistuttaa että älkää hyvät ihmiset antako kirkkotienne ruohottua tai lumettua: ”Kannata tapaa, niin se kannattaa tarvittaessa Sinua!”
Ei ole hyvä olla liian uudenaikainen tulee niin pian
vanhanaikaseksi.
Yritämme kuunella ja seurata päivän mielipiteitä , tapahtumia
ja aatteita. Näin joudumme muuttamaan kurssiamme tai vaihtamaan
alati naamiota .Joka on omalle tyypilleen uskollinen ,pukeutuu
siihen asuun ,joka hänelle parhaiten sopii,seuraa oman vaistonsa kompassia ja jatkaa eteenpäin luonollisesti ja levollisesti.Jättäkäämme >tusinatavara> syrjään ja käyttäkäämme
sitä pukua jossa parhaiden viihdymme ja joka tuottaaa meille iloa.
OSCAR WILDE:
Minusta messu-nimitys on jotenkin alentava, rahvaanomainen, minulle se ei kerro mitään. Jumalanpalvelus oli kunnioittava nimitys. Nyt on Karjalan messuja, metsämessuja ja ties mitä muitakin messuja. Nimen keksijät ovat kai halunneet mielistellä maailmaa. Mielestäni huono nimitys. Ei millään pahalla, Erkki.
Kiirastorstain kirkko olisi minulle hyvä aloittaa pääsiäisen vietto
se ei vain aina onnistu, mutta joskus sentään.
MirjaSisko
Luther käytti jumalanpalveluksesta, jossa on ehtoollinen, nimitystä Messu. Myös ev. lut. kirkko Suomessa käytti samaa nimitystä aina 1800-luvulla asti, jolloin se jätettiin pois ”liian katolisena”.
Nimitys palautettiin takaisin adventtina vuonna 2000. Samalla otettiin takaisin käyttöön eräitä osia, jotka 1800-luvulla oli poistettu. Sekä nimen että näiden osien palauttaminen merkitsi palaamista jakamattoman kirkon aikaan.
Messu-nimitys on saanut alkunsa jumalanpalveluksen lopussa seurakunnalle lausutuista latinakielisistä sanoista: ”Ite, missa est”, ”Menkää, jumalanpalvelus on lopussa”. Nykyisin pappi sanoo: ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herra iloiten”.Jumalanpalvelus jatkuu arjessa järjellisenä jumalanpalveluksena. (Room.12:1-2).
– Nimityksen keksijät eivät todellakaan ole halunneet mielistellä maailmaa. Päinvastoin.
Messun lisäksi seurakunta voi järjestää myös sanajumalanpalveluksia. Ne ovat muuten messun kaltaisia, paitsi että niistä puuttuu ehtoollinen.
Kaiken kaikkiaan kirkossamme on tapahtumassa sellainen kehitys, että ehtoollisella harvoin käymisen tapa on muuttumassa usein käymiseksi. Ja se merkitsee paluuta alkukirkon elämäntapaan.
”Pohjattomasta papin säkistä” lyhyt oppitunti. Professori Martti Parvio selitti meille yliopistossa sananparren historiaa seuraavasti:
Nälkävuosien aikana tiellä kulkeneet kerjäläiset saivat aina ruokaa pappiloista. Tietysti muistakin taloista, mutta jostain syystä syntyi sananparsi, joka tarkoitaa sitä, että ainakin pappiloista. Papin säkki oli pohjaton. Kysymys on ollut sananmukaisesti aitassa olleesta pappilan säkistä.
Mutta sittemmin sananparsi alkoi merkitä muuta. Aprakat ja seurakuntien perimät verot alkoivat harmittaa ihmisiä. Pappien ja pappiloiden tarpeet näyttivät kasvaneen niin suuriksi, ettei säkki tuntunut täyttyvän lainkaan. Siinä ei ollut pohjaa.
Sananparren sisällön muutokseen lienee ollut aihetta. Sen arvioiminen on historian tutkijoiden tehtävä. – Miten sitten lienee meidän aikamme pappien säkin laita? En ole koskaan vertaillut pappien palkkoja muiden palkansaajien ansioihin. En myöskään ole tutkinut, miten kukin meistä antaa omastaan tarvitseville.
Summa summarum: Messu on yhä tarpeellisempi ja pohjaton papin säkki alkuperäisessä tarkoituksessaan meille kaikille hyvä esimerkki – tässä rahan hallitsemassa maailmassa.
Pääsiäisestä: Pääsiäinen ei ole vain pääsiäispäivä, vaan pääsiäisaterian, ristin pääsiäisen ja ylösnousemuksen pääsiäisen kolmiosainen kokonaisuus. Tämäkin on paluuta aikaan, jolloin jumalanpalveluselämä oli rikkaampaa kuin nykyisin.
Kun aloitin pappina 1964 Hämeenlinnassa, seurakuntaa kutsuttiin ehtoolliselle pitkäperjantaina, ei pääsiäisenä. Kieltäydyin palvelemasta pitkäperjantain jumalanpalveluksessa. Rovasti ei tykännyt tästä, vaan yritti muuttaa päätöstäni. Muutaman vuoden kuluttua yhä useammassa seurakunnassa siirryttiin pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen, eikä nyt missään kateta ehtoollispöytää ristinpääsiäisenä. Samalla on palattu aivan alkukirkon käytäntöön, että ylösnousemuksen pääsiäisenä riemuitaan ehtoollispöydässä, niin kuin ehtoollisen nimityskin ”eukharistia” eli kiitosrukous edellyttää. Kiirastorstain messua vietämme ehtoollisen asettamisen muistona.
Mistä tietää olevansa tekopyhä?
Jeesus esitti kertomuksen fariseuksen ja publikaanin rukouksesta ”muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan”. Heti herää muutamia kysymyksiä. Keitä nämä ihmiset olivat? Heidän täytyi jollain tavalla kulkea Jeesuksen seurassa tai olla kiinnostuneita kuulemaan häntä, koska Jeesus kerran puhui heille. Jeesuksen seurassa kulkee siis ainakin muutamia tekopyhiä.
Mutta mitä väärää siinä on, että on varma omasta vanhurskaudestaan? Eikö niin pitäisikin olla? Paavalin mukaan ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ei omien tekojen perusteella. Jos siis uskallan sanoa: ”Minä uskon, auta minun epäuskoani!”, enkö silloin olekin vanhurskas?
No, me ymmärrämme asian tietysti niin, että Jeesus tarkoitti ihmisiä, jotka pitivät itseään vanhurskaina oman erinomaisuutensa perusteella ja lisäksi väheksyivät muita. Sen me ymmärrämme hyvin. Sellaisia emme halua olla, emmekä halua sellaisia ihmisiä lähellemme. Mutta vasta tässä pääsemme käsiksi varsinaiseen ongelmaan. Mistä voi tietää olevansa tekopyhä? Entä jos sinä oletkin juuri sellainen, joista Jeesus varoittaa? Mistä sen voi tietää?
Viime viikolla lomamatkalla kirjakaupassa käteeni osui Kathryn Schultzin teos Being Wrong, ”Väärässä oleminen”. Schultz on kiinnostunut tästä yleismaailmallisesti ilmiöstä, että vaikka kaikki ihmiset kaikkialla haluavat olla oikeassa, he kuitenkin hyvin usein ovat väärässä ja mitä siitä seuraa. Schultz huomauttaa muun muassa, että ihminen ei samanaikaisesti voi olla väärässä ja tietää olevansa väärässä. Jos ihminen tietää olevansa väärässä, hän ei enää luule olevansa oikeassa. Ihminen voi olla väärässä vain niin kauan kuin hän ajattelee olevansa oikeassa. Schultz kertoo, että kirjaa kirjoittaessaan monet ihmiset sanoivat hänelle innoissaan: ”Haastattele minua! Minä olen aina väärässä!” Mutta kun hän pyysi kyseistä henkilöä tarkemmin kertomaan, missä asiassa tai asioissa he ovat väärässä, he eivät kyenneetkään enää sanomaan. Heillä oli vain sellainen tunne, mutta aivan kuin väärässä oleminen olisi pyyhkiytynyt muistista pois. Milloin muuten olit viimeksi väärässä?
Mietin tätä itsekin viikolla, enkä oikein osannut sanoa, kunnes perjantaina olin väärässä. Katselin erästä luottokorttilaskua, jossa luki, että ”tilillenne on tullut ylisuoritus”. Valittelin sitä närkästyneenä vaimolleni: ”Miksi tässä lukee vain, että on tullut ylisuoritus, mutta ei lue sitä summaa? Kaikki ostokset on kyllä lueteltu, mutta hyvitettävää summaa ei.” Silloin vaimo sanoi: ”Käännäpä siitä laskusta seuraava sivu.” Ja siellä se oli. Olin ollut väärässä, vaikka luulin olleeni oikeassa.
Onko tekopyhyys tai omavanhurskaus samanlaista kuin väärässä oleminen, että sitä ei voi tietää? Mistä voi tietää olevansa tekopyhä?
Kirjailija Ylva Eggehorn kirjoittaa eräässä teoksessaan ”hyvien ihmisten ongelmasta”. Se on taiteissa hyvin tunnettu asia. Kirjailijat tietävät tämän. ”On vaikeata kuvailla hyvyyttä niin, että siitä tulee voimakasta, dynaamista, yllättävää.” Danten Jumalaisen näytelmän Helvettiä pidetään yleisesti paljon mielenkiintoisempana kuin Paratiisia. Paratiisissa kaikki on kohdallaan ja hyvin, mutta sieltä puuttuu rosoisuus ja särmä.
Hyvät ihmiset eivät tee väärin. He eivät rosvoa, huijaa eivätkä huoraa. Lisäksi he antavat rahaa hyväntekeväisyyteen ja usein vielä käyvät kirkossakin. Voidaan siis sanoa, että fariseuksen kuvaus itsestään sopii melko täsmällisesti niin kutsuttuihin hyviin ihmisiin – siis meihin.
Sitä paitsi me haluamme olla hyviä. Hyviä ihmisiä palkitaan siitä, että he ovat hyviä. Pahat kylläkin saavat enemmän huomiota ja palstatilaa, mutta hyvät tulevat toimeen naapureidensa kanssa. Eivät metelöi, eivätkä aiheuta hämminkiä. Sananlaskujen kirjassa puhuttiin rikkomusten tunnustamisesta ja hylkäämisestä. Siis siitä, että ihminen myöntää olleensa väärässä ja toimineensa väärin. Mutta juuri edellisessä jakeessa sanotaan myös: ”Kun vanhurskaat vallitsevat, kansa iloitsee. Kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät.” Niinhän se on. Ja koska hyviä ihmisiä palkitaan siitä, että he käyttäytyvät hyvin, me haluamme myös käyttäytyä hyvin.
Tässä on ensimmäinen koetinkivi omavanhurskaudelle. Se liittyy toisten ihmisten antamaan hyväksyntään, ihmispelkoon, joka tukahduttaa elämänrohkeuden. Väärin tekemisen pelko on niin suuri, että ihminen käpertyy sisäänpäin ja lakkaa olemasta se leikkivä ja kokeileva lapsi, joksi hän syntyi. Uskonpuhdistaja Martti Luther tunsi hyvien ihmisten ongelman niin henkilökohtaisesti, että eräässä kirjeessään antoi itsetutkistelun syövereissä kamppailevalle ystävälleen Melanchtonille rajun ohjeen: ”tee syntiä lujasti”, lat. pecca fortiter. Se minkä teet, tee reilusti ja urheasti. Silloinkin, kun sinusta tuntuu, että se ehkä voisi olla syntiä. Ja varsinkin silloin, jos vaihtoehtoina ovat vaikeneminen, paikalleen jääminen ja mukautuminen yleiseen mielipiteeseen. Lutherin lause jatkuu: ”sillä vielä lujempi on usko ja ilo Kristuksessa”, sed fortius fide et gaude in Christo.
Kyseessä oli siis henkilökohtainen neuvo hyvälle ystävälle tilanteessa, jossa epävarmuus uhkasi lamauttaa, ei yleinen teologinen periaate. Tätä Lutherin ohjetta on joskus luettu ikään kuin hän kehottaisi tekemään syntiä siksi, että armo tulisi suuremmaksi. Kristillisestä uskosta tulee joillekin pakkopaita, joka pitää ravistaa päältä niin, että näkyy ja kuuluu. On julkaistava niin rumia pilapiirroksia, että tekopyhät varmasti hätkähtävät. Ehkä on tehtävä tietoisesti syntiäkin ihan pelkästään tekopyhien uskovaisten hämmentämiseksi. Mutta sellaisessa ei tietenkään ole mitään järkeä. Ihminen vain asettaa itsensä jälleen toisten yläpuolelle ja tuomariksi.
Siksi meidän onkin syytä palata Jeesuksen kertomukseen. Kysymykseen ”Mistä tietää olevansa tekopyhä?” kertomus esittää vastaukseksi kaksi erilaista rukousta. Sinun rukouksesi paljastaa sinut! Fariseuksen rukous alkaa hyvin, kiitoksella. Näin rippikoulussakin opetetaan. Rukouksessa lausutaan ensin sen nimi, jota rukoillaan ja sitten se asia, joka on mielessä. Jos ei ole mitään erityistä, aina voi aloittaa kiitoksella. Mutta jo ensimmäisessä sivulauseessa fariseus ajaa metsään. Kiitoksen kohteena on kyllä Jumala, mutta kiitoksen aiheena on oma itse. ”Minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset”. Sen jälkeen fariseus luettelee ansionsa, ensin ne pahat asiat, joita hän ei tee, ja sitten ne hyvät asiat, joita hän säännöllisesti tekee. Ja kaikki, mitä hän sanoo, on ihan totta! Fariseus ei siis ole väärässä. Tekopyhyys ei ole samaa kuin väärässä oleminen. Se on oikeassa olemista. Ja siinä me kaikki olemme tosi hyviä. Fariseuksen ongelma ei ole siinä, että hän olisi väärässä, vaan siinä, että hän halveksii toista. Se tekee hänet tekopyhäksi. Hän korotti itsensä toisen yläpuolelle. Publikaani oli myös oikeassa. Hän tiesi olevansa syntinen. Hän tiesi tehneensä väärin. Siksi hänen rukouksensa oli oikea. Molemmat puhuivat Jumalalle totta, mutta heidän asentonsa oli erilainen. Jos haluat tietää, oletko tekopyhä, mieti miten rukoilet.
Kun sanot rukouksessasi ”Herra, armahda” – kuten me olemme jo täällä yhdessä tehneet – tuo rukoukseen mukaan kaikki, mitä sinussa on. Älä peittele mitään, älä jätä varauksia, älä yritä salata mitään. Avaa sydämesi. Sillä Jumala katsoo sydämeen. Ja kun näin teet, saat nousta vanhurskaana, täynnä iloa ja kiitollisuutta Jumalalle.
Vaihdetaanpa aihetta maallisempiin.Taas kaikki maksut nousee. Ei ole ensimmäinen kerta Siitä todisteena seuraava Kantelettaren runo numero 288. Siitä osa:
”Nyt on kaikki kallistunna,
elo entinen hävinnä,
nyt on kukkaro kulunna,
rahat saaut rauennunna.”
Huh huh! Mitäpä jäi mieleen.
Pusan Mirja
Voisiko erikseen laittaa lehteen ”uskon sivua” .
Menee mielekkyys lukea värtsiä , kun aiheesta kuin aiheesta on aina palautteena usko , raamattu……
Kaikille Värtsin lukijoille se usko / raamattu ei ole niin tärkeä.
Jaksoin lukea tuon pitkän hurskastelujutun läpi. Ei minun ole koskaan tarvinnut tuommoista asiaa pohtia. Riittää, että kysyy naapuriltaan tai oikeammin naapurin lapsilta sitä olenko tekopyhä? sieltä tulee rahellinenn vastaus.
Olen. Kyläläisen kanssa samaa mieltä , ei joka jutun jälkeen
tarvitse vedota pyhään kirjaan . Ei pakkopullan syöttäminen
ainakaan lisää värtsin lukijoiden määrää >päinvastoin>.
Vanhusten hoidossa on otettu käytäntöön uusi hoitomuoto.
VC-käytetään kolme kertaa viikossa.
Tässä on otettu käyttöön vanha sanonta.
Jos ihminen oli aamu-uninen,ie millän jaksanut herätä.
Vanha sanonta oli ”KYLLA SE PASKA PYSTYYN NOSTAA”.
Saapas nähdä millaiset on tulokset tässä kokeilussa!!!
Hämäläinen sananlasku sanoo ”kuka härjillä kyntää se härjistä puhuu”. Verkkovärtsiin eivät nyt juurikaan kirjoita muut vaan ainoastaan ne, jotka Raamattua siteeraavat. Se on teidän toisten tehtävä ne muut jutut kuin härjillä kyntäjien. Pankaapa toimeksi luen mielelläni teidän kirjoituksia.
Kun katson taakseni,näen selvästi,
etteivät tieni ole olleet viivasuoria.
Toisinaan ne ovat olleet kovinkin
mutkikkaita ja kiemuraisia,
toisinaan taas ihmeellisiä.
Ja kaikki ne ovat olleet juuri minun teitäni.
RAINER HAAK
Ei nyt taas aleta kinastella, mitä saa ja miten pitää kirjoittaa Värtsiin. On hyvin yksinkertaista jättää lukematta ne jutut, jotka eivät kiinnosta tai peräti ärsyttävät. Tässä valinnan vapaudessa on se hyvä puoli, ettei kuule ääntä. Ihan äänettömästi voi jättää epämiellyttävän äänettömän jutun sivuun. Voi kävellä yli, eikä kukaan hauku perään.
Se on tietysti keljua, kun jonkun jutun voi pyyhkiä pois vain päätoimittaja. Kuitenkaan ei pidä mennä sellaiseen käytäntöön, että päätoimittajan on etukäteen ennen jutun julkaisemista hyväksyttävä (tai hylättävä = jätettävä julkaisematta)lähetetyt jutut.
Ehkä sopivan neuvon antaa muurari (ei vapaamuurari, vaan ihan tavallinen duunarimuurari): ”Rapatessa roiskuu!”
Tietääkö toimitus tai joku muu Verkkovärtsin nykyiset
keskimääräiset kävijä- määrät.Kun tuo lehti on mielestäni
ohentunut, siitä mitä se oli esim: 2013 loppuvuodesta.
Ainakin kirjoittajien määrä on ollut vähenemään päin, vai
onko se ohi menevä ilmiö .Tervitaanko tässä myös ryhti-
liikettä, lukijoiden taholta. Pyörimmekö liikaa samojen aiheiden ympärillä päivästä toiseen jopa viikkojen ajan.
Montako meitä kommenttipalstalla? Helppo juttu sinänsä. Itse pidin kirjaa suttu-, eli muisti lapulle helmikuussa ja tulos oli surkea. Kommentoijien lukukumäärän perusteella, siis vain kourallinen porukkaa. Muistilappu oli jo mennyt roskiin, mutta siinä taisi olla alle 20 nimeä, tai nimimerkkiä. Nämä jos aukaisevat sivustot esimerkiksi neljä kertaa päivässä, sehän tietää jo 800 kävijää.
Näin pieneltä ryhmältä jos kommentti aiheet ovat jo vähenneet, ettei ole kuin uskon aiheet jäljellä. Niin otetaan mukaan politiikka, niin johan löytyy aiheita ja mielipiteitäkin. varsinkin politiikasta, kun ruvetaan ”viäntämmään” satiiria ja varsinkin savolaista, eli kansanomaista vitsiä. Johan juttua rupaisi kirpoamaan ja ellei huvittavaa niin peräti naurettavaa.
Huonona puolena tietenkin, että kaikki ei ymmärrä kansanomaistakaan huumoria, niin voisi tulla sen myötä taas toisten arvostelemistakin.
Olen minäkin ajatellut, että kirjoittajat (hyvätkin) ovat vähenneet
– valitettavaa. Voi tämä lehtikin loppua ja sitten ei tarvitse lukea
kenenkään ainakaan tämän tyyppisiä juttuja – Voihan sitä vaihtaa
vaikka HYMYYN (ITE EN KUITENKAAN VAIHA!!!!!!
EN KYLLÄ OSAA KIRJOITTAAKAAN PAITSI JOSKUS INNOSTUN KOMMENTOIMAAN
OMALLA ”TAIDOLLANI”.
KIVA ON OLLUT LUKEA TEITÄ, joilla on ”oikeata” asiaa ja taito niistä kirjoitella. Kiitos niistä.MirjaSisko
Muistaakseni joku suorastaan pyysi jotain pääsiäiseen johdattavaa kirjoitusta. Mielestäni ”Pääsiäissanomaa uskon palstoille” oli juuri tätä. Varsin ansiokas sanoma olikin.
Mutta aikoinaan E.J. rajasi uskonnon ja politiikan lehden aihepiirien ulkopuolelle. Minusta se rajaus oli erittäin toimiva.
Mutta kaikkinainen filosofinen pohdiskelu, jota ”pääsiäissaarnakin” osin edusti, on mielenkiintoista luettavaa.
Ehdotan, että kommentoijat käyttäisivät itsesensuuria.
Meidän pihassa oli tänään 27.3.peipponen,joten puoli kuuta peipposesta… Mustarastaita on ollut jo monta viikkoa.Eilisaamunakin niitä oli yhtä aikaa ainakin seitsemän kappaletta. Joten,sieltä se kesä tulee…
Minä olen hoitanut täällä flunssaista lasta, joten en
ole ehtinyt kommentoimaan muutamaan päivään. Ikkunatkin
kaipasivat talven jälkeen pesua. Lapsen kanssa olemme
harjoitelleet myös vähennyslaskua sekä etsineet kartalta
eri maita.
Politiikasta sen verran, että lasten pitäisi saada äänioikeus,
loppuisivat lapsilisien leikkaukset. Aina lapsilta otetaan.
Mitä jos ryhdistäytyisimme taas hiukan ja pitäisimme tästä yhteisestä palstastamme parempaa huolta.Esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
kylätalon aktiivit kirjoittaisivat parin viikon välein ”Kylätalon Kuulumiset”.Matala uutiskynnys,tyyliin jollain on uusi koiranpentu
lintubongarien raportit.Kuvia,ihmisiä bongaamassa ja tietysti havainnot.Mikäli oikein ymmärsin,tästä aiheesta meillä on toiveita tarinoita tulevaisuudessa saadakkin.
-kalareissut kylän vesiltä.
riistamiestentarinat.Riistanhoito,havaintoja,pienriista,eläinten tavat ja temput metsissä…
rajaliinteessä tapahtuu.”Niiralassa nähtyä”Ihmisiä,ryhmiä,tapauksia,jonoja,jonottomuutta,iloisuutta, kiukuttelua,tullissa/raja-asemilla koettua.Katseet kääntyy Itä Huolinnan suuntaan.20 min kerran kahdessa viikossa,please
tarinoita tankkausreissuilta Venäjän Värtsilässä tai jopa Sortiksessa.Paikkoja,ihmisiä,hintoja…
Muistelu osasto.Kaikki ulkovärtsiläiset voivat osallistua tähän ja kaivaa vanhoja valokuviaan ja jokaisella kuvallahan on tarina.
Hotelli Joki.Hotelleissa sattuu ja tapahtuu.Houkutelkaa meitäkin sinne keksittyjien tai tositarinoiden avulla.
Pelastuslaitoksen palsta.Hälytykset,harjoituksia,havaintoja
Tässä vain joitain esimerkkejä mistä olisi kiva lukea Värtsistä
nykyisten kirjoittajien tarinoiden lisäksi.
Hyvänä esimerkkinä kiitosten kera nostan Vuokon kouluterveiset.
Samalla tavalla yllä olevistakin asioista voisi lähimmäisiään ilahduttaa.Ei juttujen mitään novelleita tarvitse olla.Toki nekin ovat mukavia kuten Värtsin palstoilta on silloin tällöin saatu lukea.
Uskonnosta olen henkilökohtaisen vakaumukseni pohjalta silloin tällöin lähinnä kommentinomaisesti kirjoitellut, mutta en ole pyrkinyt tekemään sitä ketään loukatakseni tai ärsyttääkseni. Minulle nämä ”henkimaailman asiat” vain ovat osa normaalia arkipäiväistä elämää.
Poliittisia kannanottojakin olen joskus Värtsin palstoilla esittänyt; tunnustan jokaista väriä, mutta peräänkuulutan ehdotonta rehellisyyttä.
Sallittakoon seuraava mielipide: Kun vasemmistoliiton hallitustaival nyt katkesi, menetimme valitettavasti koko porukan kyvykkäimmän ministerin Merja Kyllösen!
Näistä leikkauksista puheenollen tarvitaanko meillä kansan
hallinnointiin 700 000 virkamiestä?
Kyllä siinä on A:4 pyörittäjää asukaslukuun verrattun on
runsaan puoleisesti.
Näin tietokone aikana luulis vähemmälläkin pärjäävän.
Tuo 700000 virkamiestä antoi minulle ärsykkeen nettitutkiskeluun, tässä tuloksia..
Toimistotyöaikaa sovelletaan virasto- ja toimistotehtävissä työskenteleviin. Säännöllinen työaika on enintään 9 tuntia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa.
Valtion ja kuntien lomaedut ovat yhä omaa luokkaansa. Virastoissa voi olla paikalla vain muutama päivystäjä, kun virkamiehet lomailevat. Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää. Tästä kertyy seitsemän viikkoa ja kolme päivää lomaa, sillä lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi.
Vaihtamalla kaikki lomarahat vapaiksi, valtion virkamies voi saada vielä 16 lomapäivää lisää. Yhteenlaskettuna lomaa voi parhaimmillaan kertyä siis 10 viikkoa ja neljä päivää.
Kuntapuolella tilanne on vastaavanlainen.
– Lomat vaihtelevat työkokemuksen ja kunta-alan työhistorian pituuden perusteella. Loma on aina vuosilomalain pituinen, mutta monesti paljon pidempi.
Pisimmän eli 38 päivän vuosiloman saa 15 vuoden työkokemuksen jälkeen. Edellytyksenä on, että työntekijä on ollut kyseisen työnantajan palveluksessa puoli vuotta ennen lomanmääräytymiskauden alkamista eli käytännössä viimeistään lokakuun alusta lähtien.
– Vuosilomalain mukaan lomaa kuluu aina kuusi päivää viikossa, mutta kunta-alalla sitä kuluu viisi päivää viikossa. Sama käytäntö on levinnyt valtiolle.
Kymmenen vuoden työkokemuksella lomaa saa kuusi viikkoa, ja viisi vuotta kokemusta antaa 28 vuorokautta eli 5 viikkoa ja kolme päivää.
Yksityisen puolen
lyhyemmän lomat
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n mukaan yksityisellä puolella 30 päivän vuosilomaa voidaan pitää nyrkkisääntönä. Tosin joillain aloilla pitkä työkokemus voi tuoda lisää lomapäiviä.
Tähän viiden viikon lomaan voi saada lisäksi lomarahavapaita, jotka voivat parhaassa tapauksessa kasvattaa loma-aikaa pari viikkoa.
– Lähtökohta on se, että kunnilla ja valtiolla on pisimmät lomat, ja yksityisillä lyhyemmät.
Tuo edellä-oleva on kopsattu Talous-Sanomien jutusta.
Niin, se 700000 virkamiestä tarttee etunsa!
Täytyy tunnustaa, että miulla käy katteeks nuo poikkeamat loma-laskennassa; ei riitä, että julkisella puolella lomaa kertyy enemmän, vaan vielä sekin, että kun julkisen työntekijä on viikon lomalla, sitä kuluu vain 5 päivää; kun mie itte lommailen viikon, lomaa kuluukin 6 päivää.
Mitä tapahtuisi, jos tapahtuisi seuraavaa: Hyvätuloiset pyytäisivät, että saisivat vuonna 2015 tai viimeistään itsenäisyyden juhlavuonna 2017 maksaa 10 prosenttiyksikköä enemmän veroa. Siis yhden vuoden aikana!
Tätä varten voitaisiin perustaa määräaikainen isänmaallinen kansanliike. Vuoden 2017 itsenäisyyspäivänä liikkeen paikalliset yhdistykset laskisivat seppeleet sankarihaidoille ja lausuisivat: ”Isänmaan puolesta uhrin antaneiden muistoa kunnioittaen”.
Vaikka joitakin ärsyttää Raamatun siteeraaminen, on se vielä uskonnonvapauden maassa luvallista: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1Joh.3:18)
”Kaikkihan sen tietävät, että pitää kantaa vastuuta!” Mutta unohtuu niin helposti, että isokenkäisten pitää itse mennä lapsen kenkiin.
Ketä kiinnostaa katsokaa Nettiadressi kansanedustajien palkankorotusta vastaan noin 135000 nimeä. Asioihin voi vaikuttaa,kuten näkyy.
Ei siellä olisi sellaista nettiadressia kuin ”Kansanedustajalle kunnon palkka” ? Sellaisen voisin allekirjoittaa.
Nuo nykyisen kaltaiset, kehnot kansanedustajapalkat eivät kyvykkäitä hommiin houkuta.
Olipa siinä kommentteja kerrakseen, hyvä kun jaksoi lukea.
Ainahan se on ollut niin, että kannanotot uskontoon ja politiikkaan ärsyttävät ihmisiä helposti. Jostakin Hyvän käytöksen- kirjasta olen lukenut, että niitä tulisi välttää
ihmisten välisissä kanssakäymisissä. Hartaus- ja vaalitilaisuudet ovat erikseen. En osaa sanoa ,koskisiko se
Värtsiäkin.
Oli miten oli kevät se vaan porskuttaa.Leskenlehti oli avannut kukkansa pihatien varressa.
Martin kanssa olen samaa mieltä.Lisäisin vielä perheasiat, nekään eivät kuulu ulkopuolisille, ellei asianomaiset itse halua.
Niin, ja perheasiat, vaikka ”asianomainen” haluaa, voip olla, että perhe ja muu suku ei halua. Jos polittiikka, uskonto ja perheasiat jää pois, mitä jää jäljelle? Siksi monet ovatkin hiljaa. Jos politiikalla tarkoitetaan yhteisten asioitten hoitamista, miksi se pitää olla pois keskustelusta?
Kannattaisi klikata googlessa: politiikka. Sieltä löytyy tietoa, joka rauhoittaa tunteita.
Onkohan niin, että Suomi on hoitanut kansainväliset suhteensa niin taitavasti, ettei meillä ole erityistä tarvetta toimia poliittisesti? Aivan toisin oli isien ja äitien aikana 1900-luvun alussa ja vuoden 1944 jälkeen.
On kuitenkin pidettävä tiukasti erillään politiikka ja politikointi. Politiikka on erittäin mielenkiintoinen aihe. Mutta politikointi kuvottaa.
En ole löytänyt parempaa selitystä sille, mitä perimmiltään merkitsee yhteisten asioiden hoitaminen, kuin Martt Lutherin opetus. Siis näin: Jumala hoitaa luoma- ja ihmiskuntaa kahdella kädellä. Oikea käsi on evankeliumi, joka kuuluu kirkon tehtäviin. Vasen käsi on laki, jota säätää ja toteuttaa valtio. Seuraavassa oman pohdintani jatkoa: sekä oikean että vasemman käden sormet ovat kristittyjä ja kansalaisia, siis meitä ja meikäläisiä ja teikäläisiä, myös muukalaisia. Sormet kutovat, muokkaavat, tekevät, valitettavasti myös repivät.
Surullista on, ettei vasen käsi aina tiedä, mitä oikea tekee ja päinvastoin. Joskus kädet riitelevät siitä, kummalle jokin tehtävä kuuluu. Mutta ei ole sekään oikein hyvää, jos kädet ovat kyynärpäitä myöten rinnalla ristissä.
Luther korosti sitä, ettei lakia ja evankeliumia saa sekoittaa toisiinsa. Valitettavasti historia on täynnä esimerkkejä siitä, että ne on kytketty toisiinsa. Yhteistyö sensijaan on aivan eri juttu ja monissa yhteisten asioiden hoitamisen muodoissa suotavaakin. Tässä kohden Suomessa on ollut toimivaa yhteistyötä, mitä tietysti on uskallettava myös arvioida aina uudestaan. Mutta sovussa!
Minulle kultaisen käytöksen kirja on Raamattu. Siellä sanotaan näinkin ”minkä haluat ihmisten tekevän sinulle, tee se heille”. Siinä hyvä ohje, jonka perään tässäkin keskusteluosiossa on sanaa kuuluutettu.
Mielenkiintoisia kirjoituksia Viikon puheenaiheet osiossa on ollut. Tämä palsta on tarpeellinen, epäilemättä!
Ajatus oli luoda vapaa kanava kirjoituksille ja ajatuksille, jotka eivät liity varsinaisesti julkaistuihin juttuihin. Lukijoilla on kuitenkin tarve saada sanottavansa sanotuksi jossakin muodossa, johon tämä ns. vapaa, yleisönosasto palsta sopii hyvin. Aiheita ei ole rajattu. Niitä voi muuttaa kesken viikonkin. Mitä vain lukijoille mielenpäälle tuleekin viikon kuluessa.
Viikon puheenaiheet alue tuli Värtsiin ensimmäisen kerran 28.6.2012
Tässä linkki ensimmäisiin vkon puheenaiheisiin!
https://www.vartsi.net/2012/06/28/paivanviikon-puheenaihe/
Jos ei nyt ihan nostalgiaa, mutta onhan tuosta ”vettä virrannut Jänisjoessakin” jonniin verran
Hiukan tilastoja. Eniten kommentteja (95 kpl) viikon puheenaiheisiin on tullut https://www.vartsi.net/2013/11/18/viikon-puheenaiheet-vko-47/
Mikähän lie puhuttanut.. ? En paljasta.
Lukekoon; kellä aikaa ja mielenkiintoa!
Onnenmuruja iltamat wanhan ajan henkeen huomenna 28.3 klo 19.00 Saarion maamiesseurantalolla.Ohjelmassa:Arpajaiset,kuplettilauluja,yhteislauluja ja muuta hauskaa ohjelmaa.Lopuksi on tanssia orkesterin tahdissa.Liput 8 €(sisältää yhden arvan),Järjestäjinä;Onnenmurujayhdistys ry,Saarion martat,Saarion kyläyhdistys ja Värtsilän Pitäjäyhdistys.Tervetuloa!
On ollut vilkas kirjoitteluviikko ja monenmoista aihetta. Mielestäni niin toteutuu Eiran joskus antama määritelmä tästä palstasta.
Lisään vielä yhden jutun. Kunnanhallituksen 31.3.2014 pidettävän kokouksen esityslistalla käsitellään Värtsilä-logon käyttöoikeutta. Lupa näyttää tulevan, niinkuin pitääkin. Mutta eräs terminologinen sekavuus tai epätarkkuus jatkuu. Tarkoitan kylä- ja pitäjäkäsitteitä. Värtsilä-logo on mielestäni Värtsilän pitäjän logo, ei Värtsilän kylän. Värtsilään kuuluu monta kylää: Kenraalinkylä. Kaustajärvikin (!!!!), Tervavaara, Patsola, Selkäkylä, Niirala, Uusikyläkin vaikka sen käytön voisi lopettaa koska sen sijaan on syytä sijoittaa Värtsilän pitäjän keskus Arppen pihoineen.
Kylätalo-nimitys on ihan hyvä, koska siellä voivat kyläläiset kokoontua. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen nimestä päättäneet ovat olleet erittäin viisaita.
Perustelen pitäjä-nimityksen käyttöön ottamista ”virallisena” esimerkillä. Kun ajelen Joensuussa, niin tiet kulkevat mm. Enossa, Kiihtelysvaarassa ja Tuupovaarassa. Tuntuisi oudolta soittaa Koveron kylästä kaverille: ”Hei, odota 45 minuuttia, olen silloin siellä Saarivaarassa!” Tarkoitushan on ajella pitkin Tuupovaaraa monen kylän läpi. Miksei voitaisi juuri tästä syystä käyttää nimitystä Tuupovaaran pitäjä, se entinen Tuupovaaran kunta.
Näin Tohmajärven terveyskeskuksen erään huoneen seinällä ison ja upean Tohmajärven kunnan kartan. Ja mitä siinä olikaan. Kunnan läpi kulki punainen viiva sillä kohtaa, joka vuoteen 2005 oli Värtsilän ja Tohmajärven kuntien raja. Tämä kartan kieli voisi olla myös puhekieltämme.
On perinne- ja tunnesyitä, että puhutaan Värtsilän pitäjästä, jossa on monta kylää. Minä ainakin haluan asua Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylässä ja vaatia sitkeästi, että tämän kylän nimi näkyy Via Karelian varrella. Samalla olen ylpeästi tohmajärveläinen, ja onhan niin virallisesti oltavakin. Ja olinhan merkittävällä tavalla vaikuttamassa siihen, että kymmenisen vuotta sitten Värtsilän kunta lakkautettiin ja perustettiin uusi Tohmajärven kunta. Mutta Värtsilän pitäjä jäi, ja tämän alueen asioita aion seurata.
Tohmajärven kunnan hallintoelinten esityslistat ja pöytäkirjat ovat tarkan seurannan kohteita. Suosittelen muillekin tätä uteliaisuutta vaalien välisenä aikana. – Tämä suositus sopii myös seurakunnan suunnitelmien ja päätösten osalle. Kunhan vain näkisi niitä netistä!
Päivän puheenaiheita! Tälläinenkin nettiadressikeräys on kuin: Suvivirsi pois kouluista!
On tämä melkoista ”äsläämistä” nykyisessä Suomen maassa tämä meno.
Kyllä näille ei ev.lut kansalaisille kelpaa palkalliset arkivapaat, joulut, pääsiäiset yms. Nämä ei kirkkoon kuuluvat joutaisivat tekemään tällöin TÖITÄ! prkl, sanon minä!
Suvivirrestä nyt ruveta poraamaan
Itselläni on kouluajoilta Suvivirteen liittyen erittäin
lämpöisiä muistoja; silloin alkoi kesäloma, oli uusi mekko
yllä, saatiin todistukset ja siirryttiin seuraavalle luokalle.
Suvivirren laulaminen sinetöi kesän saapuneeksi.
Ihmetyttää tämä paniikkinappulan painaminen virren vuoksi.
Suvivirsi-kampanjan takana on isompi operaatio, jota motivoi neuroottinen ateismi. Suosittelen kirjaa, joka ihan ulkomuistista on: Ignas Lepp, Ateismin kasvot.
Ignace Lepp, Aikamme ateismin kasvot
Mielestäni Suvivirsi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja kesän avaukseen. Koulutyö päättyy, nuoret valmistuvat ammatteihin ja loma alkaa. Eiköhän tässä nahistella vähän tyhjästä.
Uudistuksia kyllä tulee,mutta kyllä perinteitäkin täytyy säilyttää.
Suvivirsi kyllä kuuluu näihin säilytettäviin,joka on ylistys
alkavalle kesälle.
Ehdin 24 keväänä nostaa lipun salkoon ja kuunnella koululaisten
esittämän SUVIVIRREN.
Olen yli viisikymmentä kertaa laulanut ja laulattanut suvivirttä
kevätjuhlissa. Olisi väärin, jos lapsilta kiellettäisiin sen
laulaminen. Tuskin monikaan laulu on lapsille ollut yhtä mieluinen kuin suvivirsi koulunpäättäjäisissä keväällä.
Neuroottinen ateismi perustuu useimmiten lapsuuden kokomuksiin. Mutta tuskin suvivirren laulamiseen ja kuuntelemiseen. Suvivirren vastustaminen on muusta syystä syntyneen ateismin (neuroottisen ateismin) kaukaa haettu hyökkäyksen kohde.
Selitys ei ole uskonnollinen, ei kirkollinen, vaan tieteellisen psykologinen.
Tämä on vain heikolla itsetunnolla olevien suomalaisten ongelma. Kun muualla maailmassa maahanmuuttajat sopeutetaan paikalliseen kulttuuriin niin meillä suomalaiset sopeutetaan maahanmuuttajien kultuuriin. Me ikäänkuin tiedämme mistä maahanmuuttajat eivät tykkää.
Mitä muutoin uskontoon tulee niin kaikkivoipaisin Jumala näyttää olevan suomalisille rahan Jumala. Sen edessä poljetaan kaikki muut arvot ja arvostukset lokaan.
160 allekirjoittajaa ovat:
Joensuusta 28 17,50 %
Helsingistä 15 9,38 %
Espoosta 7 4,38 %
Vantaalta 6 3,75 %
Värtsilästä 13 8,13 %
Tohmajärveltä 11 6,88 %
Muualta 80 49.98 % eli puolet kaikista
Luettelen kaikki muualta allekirjoittaneet, kun käyn ensin kahvilla.
Kahvitauon jälkeen jatkan – monen – viikon puheenaihetta. Muualla allekirjoittaneita:
Riihmimäki 2, Riihimäki/Kaustajärvi, Kannus, Lahti, Lappeenranta, Liperi 2, Sotkamo, Kitee 2, Reijola /Kaustajärvi, Rantasalmi/Kaustajärvi, Porvoo, Lontoo, Ilomantsi/Kaustajärvi, Vuokatti 2, Avesta (Ruotsin lippu), Lieksa, Kerava 3, Kontiolahti, Ylämylly 2, Runni, Tuusniemi, Iisalmi, Kaavi, Imatra/Kaustajärvi 3, Mäntsälä, Oulunsalo, Jeddah (Saudi-Arabia), Hyvinkää/Värtsilä, Heinävaara, Suomussalmi, Hamina, Nurmijärvi, Oulu 2, Savonlinna.
29 allekirjoittajaa ei ole antanut tietoa nimestään eikä paikkakunnastaan, mutta ovat kuitenkin allekirjoittajia.
Kaustajärvi, Värtsilä tai Kenraalinkylä mainitaan lisukkeena seuraavissa paikkakunnissa, jotka ovat edellä julkaistussa prosenttilistassa: Helsinki/Kaustajärvi, Espoo/Kaustajärvi, Tohmajärvi/Kaustajärvi 2, Tohmajärvi/Värtsilä 2, Tohmajärvi/Kenraalinkylä. – Mielenkiintoinen kahden allekirjoittamisen paikkakunta on Itä-Sääperi.
Kyllä edellä olevista tilastoista ja paikkakuntakohtaisista poiminnoista voi tehdä sen johtopäätöksen, että ELY-keskuksen pitäisi ottaa kansanvallan merkitys huomioon. Muutoin voi tulkita tilannetta niin, että täällä itärajalla ei ole uhkaa idän vaan lännen suunnasta. Itä on aikoinaan murjonut kyläämme. Nyt emme anna lännelle periksi. Järjettömyyden valta ei saa tunkeutua rajan yli suomalaiseen demokratiaan.
Joku saattaa pitää Kaustajärven tieviitoituskärhämää naurettavan mitättömänä asia. Olen jyrkästi toista mieltä. Kysymys on yhdestä esimerkistä, mihin virkavalta, valtiovalta, vielä hengissä pihisevä voutien valta voi johtaa – myös – isommissa asioissa. Kun pirulle antaa pikku sormen, se vie koko käden.
Nyt on asennettu Kaustajärven Mökkivaarantielle liikennettä laskeva mittari, jos oikein olen ymmärtänyt! Kysymys lienee yleisen tien käytön mittaamisesta. Toimenpide herättää muutamia kysymyksiä:
1. Onko menossa laajemminkin valtion ylläpitämien yleisten teiden kustannuslaskema valtiontalouden nyky tilanteen vuoksi?
2. Onko Mökkivaarantien tutkiminen ainoa laatuaan?
3. Onko mittaustoimella jotain yhteyttä Kaustajärven tieviitoituksesta syntyneeseen keskusteluun?
4. Mikä hallintoelin / virkamies on tehnyt päätöksen?
5. Onko mittauksen ajankohta viikko, kuukausi, pari kuukautta, vai jatketaanko sitä myös kesällä?
Kysymykset ovat alueella: valtionhallinto / kansalaisten mielipide / kunnallinen vaikutusmahdollisuus. Eli ison luokan asiasta on kysymys länsimaisessa / suomalaisessa demokratiassa.