Vappupakina: Kimppakyyti maitolaiturilta – vapun erikoisvuoro

Värtsilässä vappu ei tule – se ilmestyy maitolaiturille.
Tänä vuonna kylällä päätettiin virallistaa jo pitkään epävirallisesti toiminut palvelu, nimittäin kimppakyyti maitolaiturilta. Kyseessä ei ole mikä tahansa kyyti, vaan vapun erikoisvuoro, jossa määränpää ei ole niinkään tärkeä kuin itse matka.

Maitolaiturille ilmestyi jo aamupäivästä iloinen joukko kyläläisiä. Varustukseen kuuluivat serpentiinit, vappupallot ja käsintehdyt kyltit. Tunnelma oli jo aamusta saakka hilpeä. Eri kylttejä oli tarjolla joka lähtöön: “Joensuu”, “Kitee”, “Ässä” ja yksi hieman filosofisempi: “Ihan sama, kunhan vaan pääsee pois.”

Ensimmäinen auto pysähtyi hieman epävarmasti. Kuljettaja laski ikkunan alas ja kysyi, mihin olisi matka.
Laiturilla istunut iloinen vappukansa vilkaisi toisiaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen eräs kylän vakiokommentaattori vastasi:
– No sinnehän se selviää matkalla.
Kuljettaja mietti hetken, kohautti olkiaan ja totesi:
– No, kyytiin vaan kaikki. Ja niin lähti Värtsilän vapun ensimmäinen kimppakyyti liikkeelle – suuntaan, joka tarkentui vasta ensimmäisessä Sikkerivaaran risteyksessä.

Monelle kyydissä olleelle jo pelkkä Sikkerivaaran risteys toi matkaan selvää ulkomaan tuntua. Osa ei ollut elämänsä aikana liiemmin Tohmajärven kuntarajojen ulkopuolella kulkenu eikä osa ollut aivan varma, tarvitseeko Kemieen mennessä ilmoittaa kenellekään etukäteen.

Matkan varrella kyytiin nousi lisää väkeä. Yksi oli matkalla kauppaan, toinen ei ollut matkalla mihinkään, ja kolmas oli tullut vain katsomaan, mitä kummaa tapahtuu, mutta jäi kuitenkin mukaan. Sellainen aina valmiina lähtemään -osaston edustaja.

Yhdessä kyydissä joku oli varautunut pidempään matkaan ja ottanut mukaan eväät, vaihtovaatteet, varmuuden vuoksi passin ja hammasharjan, vaikka kukaan ei ollut varma, ylitettiinkö missään vaiheessa edes kunnanrajaa. Yksi oli pakannut mukaan myös sadeviitan, kalavehkeet ja kartan vuodelta 1987. Kukaan ei tiennyt miksi, mutta se loi muille turvallisuuden tunnetta.

Jossain vaiheessa joku kaivoi esiin termospullon, ja pian autossa keskusteltiin jo siitä, onko sima parempaa kylmänä vai vähän lämpimänä. Siitäkin oltiin montaa eri mieltä. Yksi sanoi, että sima pitää aina ehdottomasti terästää.

Jossain vaiheessa nousi esiin myös bensarahakysymys. Asiaa pohdittiin hyvässä yhteisymmärryksessä niin pitkään, että lopulta todettiin yksissä tuumin, että helpommalla pääsee, kun ei lasketa.

Kyyti teki mutkan Kisa Gymin kautta, pyörähti hetken aikaa kyläraitilla ja päätyi lopulta takaisin maitolaiturille. Kyläraitilla tehtiin pieni nähtävyyskierros. Esiteltiin maitolaituri, vanhan kioskin paikka, kylätalon piha ja se kohta, missä joskus oli jotain, mitä kukaan ei enää tarkkaan muistanut, mutta josta puhutaan edelleen.

Kisa Gymin pihassa pidettiin virallinen jaloittelutauko, jonka aikana kaksi venytteli, yksi kävi peilaamassa hauistaan ikkunasta ja yksi ilmoitti, että nyt olisi hyvä hetki perustaa uusi laji: kimppakyyticross.
– No niin, tulihan käytyä, totesi yksi kyydissä ollut tyytyväisenä noustessaan autosta.

Päivän mittaan vastaavia lähtöjä järjestettiin useampia. Yhdessä kyydissä uskaltauduttiin käymään lähes Joensuussa asti – tai ainakin siinä kohtaa, missä joku totesi, että nyt ollaan jo niin kaukana kotoa, että parempi kääntyä takaisin ennen kuin tulee ikävä tai nälkä.

Jossain vaiheessa joku vannoi nähneensä jo Joensuun valot, mutta nekin sammuivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivät. Myöhemmin selvisi, että kyseessä olivatkin Kemien suunnalla näkyneet kunnanviraston valot, jotka viimeinen lähtijä oli juuri käynyt sammuttamassa.

Monen kyydityksen päätteeksi pidettiin vielä erilliset siivoustalkoot. Autot olivat nimittäin päivän jäljiltä niin täynnä munkkisokeria, serpentiiniä ja simakorkkeja, että useampi kuski totesi vappupäivän muistuttaneen enemmän liikkuvaa leipomoa kuin kimppakyytiä.

Iltapäivän viimeisessä kyydissä mukana oli myös satunnainen ohikulkija, joka pysähtyi ihmettelemään tilannetta.
– Onko tämä joku tapahtuma? hän kysyi.
– On, vastattiin. Vapun erikoisvuoro.
– Mihin tämä menee?
Hetken hiljaisuus.
– Se riippuu vähän.
Ohikulkija nyökkäsi, jäi hetkeksi miettimään ja nousi lopulta kyytiin.

Illan päätteeksi maitolaituri hiljeni. Kyltit kerättiin talteen ensi vuotta varten, ja joku totesi ääneen sen, minkä kaikki jo tiesivät:
Värtsilässä ei aina tiedetä, mihin ollaan menossa, mutta harvoin jäädään kokonaan lähtemättäkään.
Yksi jäi vielä hetkeksi istumaan maitolaiturin reunalle, katsoi ilmapalloa, joka oli päivän aikana vähän tyhjentynyt, huokaisi syvään ja totesi:
– Kylläpä matkailu avartaa.

Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin joskus ne parhaat reissut ovat juuri niitä, joilla ei ollut mitään suunnitelmaa.

Hyvää Vappua Värtsilä!

— Erakkorannan Eki