4 ajatusta aiheesta “Vappusoitto kunnanvirastolla 33 vuotta sitten. Vanha lehtijuttu julk. 8.5.1993 Tohmajärven Värtsilän lehdessä.”
esa a. luukkainen
Kiteen mieskuoroa johti Eija Muinonen.
Sauli Antero Lindfors
Onko vappuna koskaan ollut vappumarssia, kun asuin Inarissa siellä oli joka vuosi. Sillä kunnalla menikin hyvin ihmiset äänesti vasemmistoa oli omat voimalaitokset ja kaikki toimi hienosti. Täällä tohmajärvellä köyhätkin ampuu itseään jalkaan äänestämällä oikeistoa ja demareilla on ruskea kieli kun nuolevat keskustalaisten isäntien ja persettä
Kimmo Hurri
Sielläpä sitä oltiin perinteisessä vappujuhlassa. Hyvin monena vuotena Vappu alkoi Tohmajärven soitolla ja sieltä lähdettiin Kiteelle soittamaan sama setti. Mukavia muistoja 👍.
esa a. luukkainen
Lindforsille tiedoksi: muistelen ainakin 1970-luvun alussa pienehkön seurueen vappumarssin paikalliseen Tetritupaan. Illalla marssi jatkui kunkin jäsenen nelivedolla eri puolille Kemien kylää. Marssijoiden kunnosta päätellen puheita ei pahemmin pidelty. Joukkue oli koostettu yli puoluerajojen.
Niin ikään tuon samaisen vuosikymmenen pikkujoulujen aikaan oli eräällä klubilla tapana pitää juoksukilpailuja Kemien puiston ympäri: matkaan lähdettiin Tetrin ovelta, juostiin puiston lenkki ja palattiin Tetriin. Erikoisuutena oli, että kyseinen herraseurue suoritti toimenpiteen munasillaan. Eräänä pikkujouluna kaadettiin myös kunnan joulukuusi moottorisahalla juhlan kunniaksi. Tässäkin seurueessa porvarit ja duunarit kohtasivat tasaveroisesti. Keskustalaiset eivät pirskeisiin ehtineet lehmiltään, vaan tyytyivät perinteisiin tupailtoihinsa.
Että näin ideologista oli meillä. Tuskin inarilaiset ovat moiseen kykenivätkään, vaikka heilläkin oli tiettävästi käytössään runsaasti tunnelmaa kohottavia aineita.