Koti-Karjala 30.6.1999 Talon alla kookas luola.
Jutun teksti ja kuvat Veijo Tuunanen.
Jutun toimitti Värtsiin Eira.
Lehtileike Einari Kuosmasen lehtiarkistosta.
Jutun artikkelikuva Tohmajärven kunta/Luolaseminaari
Vanha lehtijuttu vuodelta 1999. Talon alla kookas luola.
Omituinen ja oksettava on haju siellä Kunnallistalon kellariin kunnostetussa bändi tilassa ja sinne meno porstuassa.
On huono vai hyvä tuuri Kunnan talouden kannalta että tuo ” luola” luola sattuu olemaan rakennuksen alla. Sillä rahalla mitä kunnostukseen on mennyt olisi rakennus jo purettu pois. Nyt rahaa menee projektin loppuun saattamiseksi melkoinen summa.
Ja kuka takaa että sieni kasvusto, joka oli kellaritiloissa ei tule ongelmaksi uudelleen.
Kyseinen sieni on nimittäin erittäin ongelmallinen hävittää.
Meneeekö rakennus kuitenkin loppujen loouksi purkuun ongelmiensa vuoksi?
Kaikki menee purkuun aikanaan. Entisenä Tohmajärveläisenä ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat pitää kiinni ko. rakennuksesta.
Ehkä se olisi kannattanut kuitenkin purkaa ehostuksen sijaan ja tehdä tilalle vaikka luolaa hyödyntäen pommisuoja Kemien asukkaita varten.
Espoon kaupunki vatuloi aikanaan Viherlaakson lukion purkua homeongelmien takia. Tytär kävi lukion siellä kun ”tilanne oli päällä”. Siellä sairasteli sekä opettajat että oppilaat jopa vuosien ajan. Vanhempain illassa pääsin kerran myös kurkkaamaan kyseisen rakennuksen kellaria/väestönsuojaa ja se homeen/komuutin haju oli suorastaan tyrmäävä. Tytär kävi sitten lopulta lukion kolmannen luokan väistötiloissa Espoon Kilossa.
Mikään ei ole ikuista, valitettavasti.
Muistan elävästi jutun juuret. Veijo Tuunanen oivalsi tehdä haastattelun vielä kun aikalaisia on elossa.
Tein niin ikään aikanaan laajan haastattelun Anja-Riitta Porthanista Karjalan Maahan hänen historiataustastaan, Sursill-suvustaan ja Porthanin maatilasta. Samalla käytiin läpi näitä tarinoita muun muassa tästä luolasta ja oletetusta tunnelista. Anja-Riitta ei uskonut tunneli-teoriaan; perusteli mielipidettään sillä, että kaiketi miehensä ja hän olisi asiasta jollakin tapaa tietoinen.
Ilmari Porthan olikin hyvin kiinnostunut historiasta ja tekniikasta, rakenteli ja keksi kaikenmoista; teki muun muassa navettansa kaksikerroksiseksi, valmisti sinne hissin ja höyrysaunan, joka oli varmaankin ensimmäinen Itä-Suomessa.
Maatila oli muutoinkin mielenkiintoinen kokonaisuus: luetteloin ja kuvasin Anja-Riitan pyynnöstä jokaisen talon esineen museoviraston ohjeiden mukaan. Tarkoitus oli saada maatilalle jonkinasteinen museostatus, joka suunnitelma sittemmin kariutui erinäisistä syistä.
Missähän salaisissa Seminaareissa tästä Kunnallistalon ”yhden henkilön ideoimista” remonteista ja ideoista oikein päätetään. Rahaa tuntuu löytyvän. Kaikki mitä ehdotetaan on toteutunut ja tuntuu jatkossakin toteutuvan.
Yhtään sora ääntä poliittisilta päättäjiltä Kunnallistalon nykyiseen hetkeen saattamisesta ei ole kuulunut.
Perehtymättömiä ja arkoja on helppo vedättää – luottamushenkilöillä on kaiketi luontainen pelko tulla nolatuiksi ”kulttuurivastaisina”. Ryhmäpaine on todellinen vaiva Tohmajärvellä edelleenkin. Tapauksen selvittäminen ei vaadi yliluonnollisia kykyjä, vaan arkijärkeä, joka pohjautuu tosiasioihin.
Kaikenlaista puuhaillaan niin kauan kuin rahaa riittää. Jossakin vaiheessa on kuitenkin valittava sijoituskohteiden välillä. Aikansa kutakin sanoi pässi päätä leikattaessa.