”Jos ei ihmisiä, ei ole yrityksiä, jos ei ole yrityksiä ei ole verotuloja, jos ei ole verotuloja ei ole kuntia”.
Tälläistä antia oli Busines joensuun yrittäjä päivien anti Tohmajärvellä. Aikamoisen päivän selvää asiaa.Tuommoisestako Kunta maksaa ”Busines” hintaa. Olihan siellä muutakin mutta tuossa oli sieltä mielestäni mieleen painuvin asia.
Kutistuvassa Periferiassamme voidaan asioita ilmaista niin monella eri tavalla. Konsulttien tehtävänä on muotoilla tilannekuva joltisenkin ymmärrettäväksi, ilman tulosvastuuta – ja korjata palkkio jutuistaan. Se on sellainen homma se.
Fakta on kuitenkin se, että toiminta- ja työkykyiset ihmiset kaikkoavat suuriin asutuskeskuksiiin, samalla kun alueilta lähtee työvoima- ja ostovolyymi. Jäljelle jäävät eläkeläiset ja ne, joiden lähtökyky on jo aiemmin alentunut erinäisistä syistä. Elämäntapaintiaanit jäävät toki myös, mutta heistä ei kauppa rikastu.
Lähtökyvyn alenemiseen on monia syitä. Eräs merkittävimmistä on asuntojen hintojen romahdus kohti käyttöarvoja. Toinen työpaikkojen puute. Tenniskenttien, surffipuistojen tai unelmien uimarantojen määrä ei ratkaise kehitystä toiseen suuntaan.
Olemme eläneet kuvatunlaista todellisuutta jo vuosikymmenet. Nyt muutos alkaa näkyä selkeämmin, suurten ikäluokkien valmistautuessa hoivavuosiinsa ja taivasmatkoihinsa. Mitään ihmekeinoa kansallisen tilanteen korjaamiseksi ei ole olemassa, joten kannattaa sopeutua – tai lähteä – jos pystyy. Se on ainoa todellinen logiikan jana, johon ei konsulttia tarvita.
Tohmajärvellä v 2023 sybtyi 15 lasta, pidettiin 30 hautajaiset. Vastaava tilanne on kautta suomen maaseutukunnissa. Ensin loppuvat lapset, sitten työiässä olevat aikuiset, jäljelle jää vanhukset ja heidän hoitajansa. Korvaavaa maahan muttoa ei ole, eikä sitä sallita. Lopputulos on, jotta ihmiset asuvat kaupungeissa ja maaseutu jää metsän petojen haltuun.