Hanhipaimenet kokoontuivat Kylätalolla

Mika Piiroinen karttojen äärellä

Värtsilän alueen reilun kymmenen hanhipaimenen joukkio kokoontui suunnittelupalaveriin keskiviikkona Kylätalolle. Vaikka varsinaisen hanhimuuttoon aikaa on vielä reilut puolitoista kuukautta, käytiin Mika Piiroisen johdolla läpi tulevan kevään karkoitusalueita sekä toimintaan liittyviä pelisääntöjä.

ELY -keskuksen rahoittamat hankkeet tähtäävät hanhivahinkojen minimointiin pääasiassa Pohjois-Karjalan alueella. Viime vuonna yksin Tohmajärvellä vahinkokorvauksia maksettiin tilallisille 900.000 €, koko Pohjois-Karjalassa korvausten yhteismäärän ollessa n. 3.000.000 €.

Savikon pelloilla ilma oli sakeana valkoposkihanhia (9.10.2014)

Kevätmuuton aikaan hanhipaimenet karkoittavat pääasiassa pelloilla levähtäviä parvia hiljaisesti lähestyen tai käsilaserin avulla. Tavoitteena on ”ohjailla” parvet tuotantonurmilta nk. ruokintapelloille. Näistä ruokintapelloista maanomistaja saa valtiolta kiinteän korvauksen joka on tänä vuonna suuruudeltaan 600 €/ha.

Aiempina vuosina Luonnonvarakeskuksen toimesta tehdyt tutkimukset ovat vääjäämättä osoittaneet että ihmisvoimin tehtävät karkoitustoimet ovat vähentäneet alueemme satovahinkoja merkittävästi.

Värtsilässä (lisänä muutamat muut lähiseudulla sijaitsevat kohteet) paimentyöstä vastaa Värtsilän Riistamiehet ry joka näinä päivinä tulee jättämään hankehakemuksen Pohjois-Karjalan ELY -keskukselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *