Valamosta Valamoon – polkupyöräretki toteutettiin vuonna 1989 suomalaisen konsulttiyritys Yritystaito Oy: n ja Moskovan yhteiskunnallisten innovaatioiden säätiön yhteistyöhankkeena. Heinävedelle, Uuden Valamon luostariin oli kokoontunut liki satapäinen osanottajajoukko joista 36 oli Neuvostoliitosta. Kaunis karjalainen tapa sai juhlallisen muodon retken alulle Ikumeeni Pantelein siunatessa osallistujat matkaan.
Osallistujajoukko koostui työelämän eri kehittämistehtävien parissa työskentelevistä ihmisistä, olipa joukossa myös tutkijoita ja tiedemiehiä. Tapahtumaan liittyi myös ”Arvot ja ympäristö” -teemalla järjestetty seminaari. Pyörämatkan tarkoitus oli antaa virikkeitä ja ennen kaikkea tarjota uusia, ennen kokemattomia elämyksiä osallistujille. Värtsilästä retkelle osallistuivat Oiva Tikka ja Pirjo Rinne.
Uuden ja vanhan Valamon luostareiden välillä ei ollut sodan jälkeen hengellistä eikä muutakaan yhteyttä, nyt näitä oltiin vasta luomassa. Lähtöhetkellä Ikumeeni Pantelei luovutti retkeläisten mukaan vanhasta Valamosta peräisin olevan kellon joka oli tarkoitus retken päätteeksi luovuttaa vanhan Valamon luostarin edustajille.
Polkupyöräilijöiden reitti kulki Joensuun kautta Niiralaan. Ensimmäinen leiriintyminen tapahtui jo Liperissä. Sää suosi matkalaisia – aurinko porotti ja asfaltti hehkui. Joensuun torilla oli järjestetty retkeen liittyvää musiikkiohjelmaa, siellä pidettiin myös pidempi tauko. Vilkas liikenne sekä teiden ja katujen risteykset toivat omat haasteensa pyöräilijöille joten sadan hengen joukkio oli jaettu kymmenen hengen ryhmiin. Neuvostoliittolaisvieraita sijoitettiin jokaiseen ryhmään.
Niiralan rajalle saavuttaessa Värtsilän palokunta oli järjestänyt paahtavassa helteessä polkeneille matkalaisille melkoisen yllätyksen – vesiletkuista ruiskunnut ”sade” vilvoitti hikiset pyöräilijät. Vaikka aiemmin tämänkaltainen turistijoukko ei ollut rajaa ylittänyt, rajamuodollisuudet sujuivat ongelmitta. Vuonna 1989 rajaa ei oltu vielä avattu turistiliikenteelle joten monen moisia erikoisjärjestelyjä oli tarvittu retken toteutumiseen.
Rajan ylityksen jälkeen tiestön kunto muuttui dramaattisesti. Pyöräilijät joutuivat asfaltin sijaan taivaltamaan matkaansa soralla ja sepelillä päällystetyllä Värtsilä-Sortavala maantiellä. Pidemmät ylämäet mentiin polkupyöriä taluttaen. Seuraavaksi leiripaikaksi oli valittu Tohmajoen varrella sijaitseva luonnonkaunis Ahinkoski lähellä Ruskealaa. Pyöräilyn päätteeksi väsyneet matkaajat pääsivät pulahtamaan vilvoittavaan jokiveteen. Teltat pystytettiin ja Suomesta mukana tuodut kenttäkeittiöt porisivat – ruoka maistui pitkän päivän päätteeksi. Iltanuotiolla matkaajat saivat kuulla kitaran säestyksellä esitettyjä venäläisiä lauluja.
Sää oli muuttunut yön tunteina sateiseksi ja aamupalan jälkeen sadeasuihin pukeutuneet matkalaiset jatkoivat pyöräretkeään kohti Sortavalaa. Tiestö muuttui entistä haastavammaksi sillä massiiviset tienparannustoimet olivat meneillään loppuosuudella. Neuvosto-Karjalassa valmistauduttiin lähitulevaisuudessa tapahtuvaan rajan avaamiseen myös turistiliikenteelle.
Perillä vieraita odotti kaupungin virallinen delegaatio. Sortavalan kaupunkineuvoston edustaja piti tervetuliaispuheen jossa kerrottiin kaupungissa viime vuosina tapahtuneesta kehityksestä mm. rakentamisen ja maatalouden saralla. Kaupunkineuvoston edustaja esitti puheessaan myös toiveen suomalaisavusta ekologisten kysymysten ratkaisemiseksi Sortavalassa.
Tervetuliastilaisuuden jälkeen lastattiin Valamoon matkaavaan laivaan runsas määrä elintarvikkeita sekä ruuanlaittoon tarvittava välineistö, aina kenttäkeittiöstä lähtien. Laatokalle tyypillinen alkukesän sumu saatteli matkaajat kohti Valamon pyhää saarta. Yhteysaluksen saapuessa satamaan, laiturissa oli ankkuroituna kolme suurta matkailualusta. Neuvostoturismi oli saanut jalansijaa Valamossa. Näiden jättialusten jatkeeksi retkikunnan pikkualus sitten ankkuroitiinkin. Ihmisketjun avulla tavarat purettiin näppärästi maihin.
Ensimmäisenä ohjelmassa oli tervetuliastilaisuus jossa Valamosäätiön puheenjohtaja Yrjö Pessi luovutti Uudesta Valamosta matkaajien mukana kulkeneen kellon luostarin museojohtajalle. Valamon pääkirkko oli edelleen jo vuosia kestäneen kunnostuksen alla mutta vieraat pääsivät tutustumaan sivuluostareihin eli skiittoihin sekä saaren pienempiin kappeleihin. Rakennukset olivat pahoin rappeutuneita, rahan puute hidasti kunnostustöitä. Kuitenkin luostarilla ja neuvostoliittolaisilla matkailuviranomaisilla oli suuri halu avata luostari myös kansainväliselle turismille. Valamossa jatkettiin Heinävedellä alkanutta ”Arvot ja ympäristö” -seminaaria.
Valamosta matkalaiset siirtyivät Viipuriin jonne polkupyörät olivat jo aiemmin toimitettu. Kaupunkiin tutustumisen jälkeen loppumatka kohti Suomea tapahtui jälleen pyöräillen.
KUVAT: Oiva Tikan kotialbumi
TEKSTI: Eero-Matti Lintunen
LÄHDE: Dokumenttielokuva Valamosta Valamoon
Oi niitä aikoja
https://www.youtube.com/watch?v=a9wE62VGueA
Minulla oli retki Värtsilästä Sortavalaan VHS kasetilla aivan kokonaisuudessaan,mutta se on ajan saatossa kadonnut.
– Tuo pyöräretki oli silloin melkoinen mediatapahtuma. Ensimmäinen yöpyminen tapahtui Liperissä Ristin kylätoimikunnan kutsumana. Yöpyminen oli Ristin kesäteatterin pihalla ja teatterilla oli näytös sinä iltana. Värtsilään oli saapunut valtaisa joukko uteliaita tapahtuman seuraajia.
Tohmajärven ja Värtsilän kunnan rajalle oli tehty näyttävä vastaanotto. Siihen kuului palokunnan järjestämä vilvoittava kastelu. Lisäksi Värtsilän nuoriso-ohjaaja Tarmo-Oskari oli laatinut tielle ”Idän portin”, jonka juhlallinen avaaminen symboloi ystävyys – ja kulttuurimatkojen alkamista Värtsilän kautta. Rajahan ei ollut vielä auki turistimatkoille, mutta muutamat kulttuurimatkat onnistuivat. Tämä oli ensimmäisiä kulttuurimatkoja Niiralan rajanylityspaikan kautta. Seuraavana vuotena olin itsekin kulttuurimatkalla rajan takana Kizin saarella. Toisella matkalla siellä oli kansanmusiikkifestivaalit ja toisella matkalla osallistuimme radioamatöörien kansainväliseen kilpailuun.
Sortavalan laulujuhlien aloittamista uudelleen alettiin suunnitella ja ne toteutuivat 2012
Värtsilässä ja täällä Itä-Suomessa olemme saaneet nauttia Venäjän Värtsilän musiikkiluokkien oppilaiden ja opettajien taidokkaista musiikkivierailuista. Joulupukki- ja Pakkasukko -tapaamiset ovat olleet joulun kohokohtia ja on paljon muuta kulttuurivientiä ja -tuontia, josta olemme saaneet nauttia.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että se Tarmo-Oskarin tekemä ”Idän portti” on ainakin kuvannollisesti sulkeutunut
Toinen ikimuistoinen retki toteutettiin busseilla joskus 90-luvulla. Mukana oli Keski-Karjalan ”kulttuuriväki”. En tiedä, tuliko siltä reissulta tallenteita. Ehkä parempi, ettei olisi tullut 😉 Tohmajärven porukka meni Korpelaisen johdolla paikkaan jos toiseenkin…
Osallistujat ripoteltiin majoituksiin eri puolelle Sortavalaa. Meikäläisen heittivät Helylään. Muistorikas matka kaiken kaikkiaan – yksi kesäyö vietettiin Laatokan saarissa.
Valamon luostarissakin käytiin, maukkaat kahvit juotiin luostarin muurissa asuneen mummon luona, joka varmasti sai muhkean vuosikassan palkinnokseen.
Laatokan lautta tarkisti keskellä ”ei mitään” auringon paahteessa kelluneen soutuveneen miehistön tilan. Miehistö (2 tuttua virkahenkilöä) ei ollut merikelpoinen. Muistaakohan Peuhkurisen Irene tapausta – oltiin reelingillä asiantuntijajäseninä tarkastamassa herrojen kognitioita… Jätettiin heidät kellumaan. Olivat selvinneet ajallaan kotimaahankin, ilmestyivät hoitamaan virkojaan…
Oi niitä aikoja!
Vein joukkion maakuntamme matkailutoimijoita vuosituhannen vaihteessa kirkkovenereissulle Pohjois-Laatokan saaristoon. Noista Laatokan reissusta joita ehti kaikkineen kertyyä yli viisikymmentä voisin joskus koosteen tänne Värtsilän kyhätä. Kuvia olisi runsaasti. Melkoisia seikkailuja ja kommelluksia mahtui kyllä sekaan. Yhdestä matkasta vuosia sitten jutun tänne muistaakseni kirjoitinkin.
Upeita maisemia tuolla sisämerellä! Kannattaa laittaa kuvadataa jos kellä on…