Värtsilälle pitäjästatus

Värtsilän pitäjää Piilovaaran laelta

Kunnanhallitus päätti Soile Luukkaisen tekemän valtuustoaloitteen pohjalta myöntää entisen Värtsilän kunnan alueelle pitäjänimityksen. Alueesta puhutaan jatkossa Värtsilän pitäjänä.

LÄHDE: Tohmajärven kunnan facebook sivu

KUVA: Erakkorannan kuva-arkisto

8 comments for “Värtsilälle pitäjästatus

  1. Protokolla kohdallaan! No nyt homma on vain käyttöä vaille valmis. Värtsilän pitäjän fanituotteita odotellessa…

  2. Onnittelut hankkeelle. Minä en nimien ja osoitteiden vaihdosta innostu. En pitänyt tarpeellisena muuttaa vanginvartijan nimikettä hoitajaksi tai miksikään muuksikaan. En Tohmajärven kunnan muuttamista kaupungiksi enemppää kuin Kirkkotien muuttamista Katrihelenan raitiksi. Pitäjä lienee alkusana kunnalle. Siksi sillä lienee paremmat perustelut kuin tyhjän päiväiselle muutokselle vain muutoksen vuoksi. Pitäjä ilmaisee suurempaa ja yhtenäisempää kokonaisuutta kuin kylä. Mutta ei kylässäkään mitään vikaa ole.

  3. Kemie saa pitää toki raittinsa sen Kunnallisrähjän vieressä. Hankerahoilla saadaan varmaan sinnekin vielä joku kuja lisää. Täällä Värtsilässä ollaan hieman tarkempia näissä nimitysasioissa.

    Niiralan puolen miljoonan risteykselle ja 50 metrin tienpätkälle olisi kyllä hyvä keksiä joku nimi. Olisiko nimikilpailussa järkeä?! Nimi voisi liittyä tietenkin johonkuhun kuuluisaan värtsiläiseen, mutta toisaalta ei taida niin turhaa henkilöä löytyä historiasta kaimaksi niin turhanpäiväiselle risteykselle… Jos raitti-ilmiötä sovellettaisiin tähän tapaukseen, Kusiraitti voisi olla ihan sopiva? Tulisi ainakin nimi käytön mukaan. Ja saataisiin karttapalveluun lisuketta.

  4. Onkos noilla pitäjillä tapana käyttää omia tunnuksia, vaakunoita tai muita sellaisia? Ei kai tuota Tohmajärven käyttöön siirtynyttä Värtsilän vanhaa vaakunaakaan voi käyttää? Sehän aiheuttaisi sekaannusta.

  5. Pohjos-Karjalan maakunnan Tohmajärven kunnan Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylän (liki rajaa Suomen puolella) on ihana savusauna. Tienviitat VÄRTSILÄ … KM ovat perusteltuja ja tarpeellisia!

    Soilelle kiitos! Myös laajemmalle ymmärrykselle!

    Lauleskelee ”PALUUMUUTTAJA”.

  6. Nyt olisi hyvä saada Tohmajärven kunnan nettisivuille omat Värtsilän pitäjän sivut vähän samaan tapaan kuin Joensuussa on Enon, Kiihtelysvaaran, Pyhäselän ja Tuupovaaran pitäjien sivut ja myös Värtsilän tonttitarjonta sinne näkyviin!

  7. Kiitos kaikille ajatuksen alulle laittaneille, juttuani kommentoineille ja aloitepohjaa lukeneille sekä aloitetta tukeneille.
    Kunnanhallitukselle kunnia päätöksen tekemisestä!
    Tuotteistamista voi nyt sitten suunnitella ja niitä kotisivuosioita pitäjälle! Olemme trendissä mukana ja ehkä tästä jotain uutta syntyy myös kuulemisen, vaikutusten arvioinnin ja alueellisen päätöksenteon hyväksi tulevaisuudessa.

    Ratkaisematta nimittäin on edelleen se kysymys, että hallintoa itsessään ei elämiseen syrjässä tarvita, mutta kun ne palvelut tuppaa katoamaan samaa tahtia yhtä kauas ja keskittyen päätöksen teon pääpaikoille. Tutkitusti on kuitenkin todettu, että lähipalvelut tuottavat vaikuttavaa hyvinvointia. Hyvinvointia on se, kun pääset takapihalta ladulle, kun lapset pääsee harrastuksiin pyörällä tai kävellen ja kouluun myös. Tulevaisuudessa hyvinvoinnin kysymykset ovat merkittäviä myös taloudellisesti. Kymmenen vuoden päästä on hoidettavia ihmisä merkittävästi enemmän kun nyt, mutta missä hoitajat? Mitkään resurssit eivät riitä, jos ei muutoksia olla valmiita tekemään. Tästäkin syystä paikallisesti hyvin voivat lapset, nuoret, työikäiset ja vanhukset ovat pelkkää säästöä myös henkisessä mielessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *