Lakkareissu

On tuas kuljettu liäniä
ja kuunneltu luonnon iäniä.
Taivas on pilivessä harmaassa,
samotessa luonnossa armaassa.

Siäsket on silimissä, korvissa,
välillä jopa henkitorvissa.
Sillon pittää pysähtyy ja rykästä,
sitten tuas liikkeelle nykästä.

On kierrelty lammen rantoja
ihmetellen revittyjä kantoja.
Tuossa risuttii on rusahtaen iännelly,
kun karhu on sammalta kiännelly.

Vua jos pusikossa alakkaisi rutista,
suattas polovettii hetken tutista.
Ja jos nalle alakas puihen takkoo kurkkia,
koppauttelleisia vaikka lakkapurkkia.

Kättäpäivvee en oo vielä antana,
tähän asti sitä tiukasti vuan pantana.
Kerran karhun kanssa ”särkkii oon paistana”,
sen lihhoo oo maistana vuan laistana.

Suap se olla vaikka miten ruokasta,
minnuun nähen suavat nallet syvvään huokasta.
Jospa mahuttassiin vielä näille saloille,
kun kysynttee ois marjoille ja kaloille.

Mutta lakkoja on tosi harvassa,
osa niistäkkii karhun karvassa.
Enempi on kuitennii lakkoja
kun tuorreita karhun kakkoja.

Vähitellen tulloo tuota lastia
kun täyttymmään ruppee marja-astia.
Äsken kyy tuossa mättäässä kun sihahti,
sillon kauempana mehässä jo risahti.

Ehin viimmeiset marjat vielä kuapasta,
kun jo kiihytellen kohottelen suapasta.
Meinnoo kengättii kiven piältä lipsua,
kun vettäkkii jo alakkaa ripsua.

Ennee pysähy en yhellekkää lammelle,
kunnon ”Ritolat” vuan Salakan tammelle.
Siellä tulet tien ja kahvit vielä keitän,
luontoretkelle tälle kun hyvästit näin heitän.

Martti Lipponen

Kuva: Värtsin kuva-arkisto, Alpo R.