Pieni maastopalo Värtsilässä

Juttua muokattu klo 17:30.

Lauantaina 14.5.2022 syttyi maastopalo Värtsilässä. Lähialueella ei poltettu roskia tai kulotettu. Maastopalon aiheutti sähkölinjaan osunut ja tuleen syttynyt hanhi. Soitin palokunnan sammuttamaan tulipalon. Nämä lintuparvien aiheuttamat maastopalot ovat yleisiä näin keväällä.

3 comments for “Pieni maastopalo Värtsilässä

  1. Hanhi päätyi valtakunnan medioihin saakka. Kommenteista huomaa, että toimittajissa on runsaasti luonnon ystäviä, olihan jutuissa erityisesti mainittu hanhen menehtyneen onnettomuuden seurauksena.

    Olimme hanhen viimeisen lentosuorituksen aikaan Värtsilän kirkossa siunaustilaisuudessa kun sähköt katkesivat ja niin hyytyi myös säestävistä uruista puhti. Yksinlaulu tuli suoritettua kuitenkin loppuun saakka.

    Veteraanien kunniaksi vertasin tilannetta Mannerheimin sodankäyntiin Jaappanissa. Mannerheim kertoi että hyökkäysvaiheessa hänen hevosensa ammuttiin alta pois, mutta tuleva marsalkkamme jatkoi hyökkäystään jaloin. Hieman samoin kävi tälle soturille.

    Laskimme siunaustilaisuuden jälkeen kukat kirkon pihan muistopatsaalle. Olkoot ne siunatun Aulikki Karvosen tervehdys kotikunnalleen.

  2. Ei tiennyt hanhiparka kuinka arvokkaan lisän hän tekikään Värtsilän kunnan historiassa. Tekisi mieli sanoa että tämä oli arvokas päätös Värtsilän kunnalle. Lepää rauhassa Aulikki Karvonen. Muistosi elää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *