Ei pitäisi olla valittamista, tie leviää ihan itestään
Missä lienee noin hyväkuntoinen tie?
Tuo on ihan normaali kylätie, joka tuo tähän missä asun. Hyvä se on on kesällä ja varsinkin talvella, mutta näin rospuuttoaikana tuollainen. En minä valita, kun nämä siirtolaiset ovat tähän tulleet 40-luvun lopussa niin ei ole ollut mitään tietä. Siitä se on hevoskärryjen alla tieksi muuttunut ja jatkuvasti hiekkaa lisäämällä kasvanut korkeutta ja leveyttä.
Onnistuuko autolla ajo?
Täällä tekivät kevyenliikenteenväylän jalankulkijoille, pyöräilijöille ja mopoilijoille muutama vuosi sitten kun tuo Heikinkyläntie on vaarallinen, ajavat hurjaa ylinopeutta.
Ei meidänkään mökkitie T.järven Niiralassa ole kovin hääppöinen, laittoivat tien alle sähkömaakaapelin, mylläsivät tien mustalle mullalle. Lupasivat korjata. Ei tehneet mitään, kävivät vähän tasoittelemassa. Ei ajaneet hiekkaa/mursketta vaikka lupasivat.
Tie pitäisi olla oikeaoppisesti tehty.
Olin kaverini kanssa kuoppaisella tiellä ajelemassa. Kaveri loihe lausumaan että taitaa olla uskovainen tiemestari kun on jättänyt tien Herran huomaan.
Tiedoksi
Pitkäaikainen värtsiläläinen
Sylvi Muttonen siunataan haudan lepoon ensi lauantaina Joensuussa.
Katsoin, tai syvennyin tarkemmin tuohon Alpon ottamaan oman kylän tiehen, niin tuli mieleen tosikelirikkotie.
Elimon kämpän jälkeen oli talviliikennekin välillä niin ja näin jolloin oltiin hiihtoahkioiden varassakin kerran pari viikkoa.
Sitten keväällä v.1970 Lieksan Ruokojärven vartiolle olin menossa eräänä maanantaina Minilläni.
Matka tökki jo Elimon jälkeen, niinpä laskin perässäni ajaneen komppanian kleinbussin ohitseni erään suon laidassa.
Seurasin bussukan matkaa umpiliejuisen noin reilu parisataametrisen liejukko alueen ylitystä.
Siellä se mennä pompotteli lieju aaltojen loiskiessa ja perille pääsi.
Peruutin Miniä taaksepäin, että sain riittävän kiihdytys kaistan ja sitten hanat auki ja täysillä päin
Sen muistan, että kaasusta en hellittänyt pisaraakaan liejualensi ja roiski, ettei tuulilasistakaan lopuksi nähnyt juuri mitään. No liejukohdan jälkeen pesimetkin saivat sen läpinäkyväksi.
Vartiolla autosta noustessa huomasin kengienkin olevan liejussa ja samoin Mini lattia täynnänsä liejua.
Oli nimittäin maavaran mataluudestakin johtuen syynä vaihdekepin läpivientikumin irtoaminen liejupaineeesta.
Kas kun Mini kuitenkin kulki.. onhan se pikku pyörineen aika alhaalla kleinbussiin verrattuna eikä vesilieju kastellut konehuoneen sähkövehkeitä. Se Ruokojärvi oli lievästi sanoen syrjäinen paikka.
Ei pitäisi olla valittamista, tie leviää ihan itestään
Missä lienee noin hyväkuntoinen tie?
Tuo on ihan normaali kylätie, joka tuo tähän missä asun. Hyvä se on on kesällä ja varsinkin talvella, mutta näin rospuuttoaikana tuollainen. En minä valita, kun nämä siirtolaiset ovat tähän tulleet 40-luvun lopussa niin ei ole ollut mitään tietä. Siitä se on hevoskärryjen alla tieksi muuttunut ja jatkuvasti hiekkaa lisäämällä kasvanut korkeutta ja leveyttä.
Onnistuuko autolla ajo?
Täällä tekivät kevyenliikenteenväylän jalankulkijoille, pyöräilijöille ja mopoilijoille muutama vuosi sitten kun tuo Heikinkyläntie on vaarallinen, ajavat hurjaa ylinopeutta.
Ei meidänkään mökkitie T.järven Niiralassa ole kovin hääppöinen, laittoivat tien alle sähkömaakaapelin, mylläsivät tien mustalle mullalle. Lupasivat korjata. Ei tehneet mitään, kävivät vähän tasoittelemassa. Ei ajaneet hiekkaa/mursketta vaikka lupasivat.
Tie pitäisi olla oikeaoppisesti tehty.
Olin kaverini kanssa kuoppaisella tiellä ajelemassa. Kaveri loihe lausumaan että taitaa olla uskovainen tiemestari kun on jättänyt tien Herran huomaan.
Tiedoksi
Pitkäaikainen värtsiläläinen
Sylvi Muttonen siunataan haudan lepoon ensi lauantaina Joensuussa.
Katsoin, tai syvennyin tarkemmin tuohon Alpon ottamaan oman kylän tiehen, niin tuli mieleen tosikelirikkotie.
Elimon kämpän jälkeen oli talviliikennekin välillä niin ja näin jolloin oltiin hiihtoahkioiden varassakin kerran pari viikkoa.
Sitten keväällä v.1970 Lieksan Ruokojärven vartiolle olin menossa eräänä maanantaina Minilläni.
Matka tökki jo Elimon jälkeen, niinpä laskin perässäni ajaneen komppanian kleinbussin ohitseni erään suon laidassa.
Seurasin bussukan matkaa umpiliejuisen noin reilu parisataametrisen liejukko alueen ylitystä.
Siellä se mennä pompotteli lieju aaltojen loiskiessa ja perille pääsi.
Peruutin Miniä taaksepäin, että sain riittävän kiihdytys kaistan ja sitten hanat auki ja täysillä päin
Sen muistan, että kaasusta en hellittänyt pisaraakaan liejualensi ja roiski, ettei tuulilasistakaan lopuksi nähnyt juuri mitään. No liejukohdan jälkeen pesimetkin saivat sen läpinäkyväksi.
Vartiolla autosta noustessa huomasin kengienkin olevan liejussa ja samoin Mini lattia täynnänsä liejua.
Oli nimittäin maavaran mataluudestakin johtuen syynä vaihdekepin läpivientikumin irtoaminen liejupaineeesta.
Kas kun Mini kuitenkin kulki.. onhan se pikku pyörineen aika alhaalla kleinbussiin verrattuna eikä vesilieju kastellut konehuoneen sähkövehkeitä. Se Ruokojärvi oli lievästi sanoen syrjäinen paikka.