Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Keijun toiminta loppuu Juhannukseen

Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Keiju on tarjonnut perhepäivähoitoa Värtsilässä päivisin kello 06.00–18.00 1.8.2018 alkaen.

Ryhmäperhepäiväkoti on pieni kahden tai kolmen hoitajan ryhmä, joka toimii perhepäivähoidon periaatteiden mukaan. Alun perin Pikku-Keiju perustettiin tammikuussa 2018 väliaikaiseksi yksiköksi vastaamaan päivähoitopaikkojen riittävyyteen Kemiessä. Syksylle yksikkö joutui etsimään uusia tiloja: tiloja ei kuitenkaan löytynyt Kemiestä, mutta Värtsilästä löytyi tarkoitukseen sopiva rivitalokiinteistö ja alue.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että Pikku-Keiju toimisi Värtsilässä kaksi vuotta, joten tämä viimeinen kolmas toimintakausi 2020–2021 oli lisävuosi alkuperäiseen suunnitelmaan. Nyt toiminnan loppua kohden lapsimäärä vähentyi jo merkittävästi.

Toiminnan lopettamiseen vaikuttaneita syitä ovat yksikön määräaikaisuus, lasten määrän merkittävä lasku, haasteellinen henkilöstön saatavuus töihin Värtsilään ja Tohmajärven valikoituminen kaksivuotiseen esiopetuksen kokeiluun.

Värtsilästä 2015 ja 2016 syntyneitä lapsia osallistuu tulevana lukuvuonna esiopetukseen Kemiessä uudessa sivistyskeskus Ahjossa. Muilta osin vakituinen henkilöstö ja alle esikouluikäiset lapset siirtyvät Käenpesän päiväkodille.

Lähimmät päiväkotipaikat ovat jatkossa Kemiessä ja perhepäivähoitopaikat Saariossa, Littilässä ja Tengassa. Perhepäivähoitajia haetaan jatkuvasti avoimen haun kautta, mutta hakijoita on ollut valitettavan vähän.

Tohmajärven varhaiskasvatus haluaa kiittää Värtsilän Pikku-Keijun kanssa yhteistyötä tehneitä kuluneista kolmesta vuodesta: Kiitos naapurit, kyläläiset, paikalliset yhdistykset ja Rajavartiolaitos sekä muut yhteistyökumppanit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *