Värtsilän Kotiseutuyhdistyksellä oli keskiviikkona hallituksen kokous ja tuntia myöhemmin pidettiin Yleinen kokous. Yksi kokousten tärkeimmistä asioista oli yhdistyksen tulevaisuudesta päättäminen. Yhdistysten yleinen ongelma, nuorten puuttuminen, on vaivannut myös Kotiseutuyhdistystä. Uusia toimijia yhdistykseen on etsitty ja erityisesti uusi puheenjohtaja on ollut etsinnässä. Tuloksetta. Jonkin aikaa jo näytti, että saamme uuden henkilön Kotiseutuyhdistyksen ohjaimiin, mutta hän perui puheenjohtajuuden muiden kiireiden takia. Valitettavaa yhdistyksen kannalta, mutta ymmärrettävää.
Yhteisenä linjana kokouksissa oli, ettei Kotiseutuyhdistystä lakkauteta kokonaan. Kun toimintaedellytyksiä yhdistyksellä ei ole, päätettiin keskeyttää yhdistyksen toiminta: laittaa Värtsilän Kotiseutuyhdistys ”uinumaan”/lepoon, josta unesta yhdistys toivottavasti voidaan herätellään mahdollisimman pian.
Jo aikaisemmin uinumistilassa ollut yhdistys herätettiin henkiin 2013 ja kuluneen seitsemän vuoden aikana yhdistyksellä oli monenlaista toimintaa. Värtsilän kirkolla tehtiin remonttia ja kunnostuksia sekä maalattiin kirkkoa, Myllymuseota kunnostettiin ja esineistöä kuvattiin sekä luettelointia päivitettiin ja laitettiin tiedostot sähköiseen muotoon, Wärtsilän mustan perunan maatiaislajike tuotiin ”kotiin” viljeltäväksi Nylanderin pelloilla….Arppen raitti avattiin, Patsolan näköalapaikka ja Hopeakallion lähde kunnostettiin….järjestettiin valokuvanäyttelyitä….valmistettiin Värtsilä-viiriä………oltiin Värtsilä-päivillä yhtenä yhdistyksenä järjestämässä kesäistä kotiseututapahtumaa…. Tässä joitakin kohteita.
Viimeisin Kotiseutuyhdistyksen hallituksen kokoonpano on: puheenjohtaja Erkki Lintunen, varapuheenjohtaja Aulis Kosonen, rahastonhoitaja Tuomo Hyttinen, sihteeri Vuokko Väänänen sekä jäsenet Kalle Lintunen, Esko Nylander ja Seppo Pusa.
Kotiseutuyhdistys haluaa kiittää kaikkia yhdistyksen toimintaa eri tavoin tukeneita.
Lämmin kiitos yhdistyksen puheenjohtajalle ja aktiiviselle toimijalle Erkki Lintuselle sekä Oiva Tikalle ja muille Värtsilän kirkon remonttitalkoolaisille. Kiitos!
Paljon toimintaa on ollutkin. Monilla yhdistyksillä ei ole toimintakertomuksiin kirjattavaa muuta kuin sääntömääräiset kokoukset. Monilla pienillä paikkakunnilla on yhdistyksiä, joilla on päällekkäistä toimintaa ja samoja toimihenkilöt niin hallinnossa kuin jäseninäkin. Värtsilässäkin on yhdistyksiä joiden nimetkin ovat niin samankaltaisia, että minä menen jo sekaisin, että muistankohan väärin. Päätös ”uinumaan” laitosta kuulostaa järkevältä, mitä se sitten yhdistyslain mukaan tarkoittaneekaan. Kaikkea hyvää Kotiseutuyhdistyksen puuhahenkilöille
Voimat ja resurssit, kun eivät riitä ja innokkuutta uusista toimijoista ei ole niin se on ihan hyvä ratkaisu. Virallisesti uinumaan ihan kokous päätöksellä. Jos ja kun vireyttä löytyy on helppo käynnistää toiminta uudelleen.
Tosin Yhteisövalmentajan silmin voisi olla sekin mahdollista, että Kotiseutuyhdistyksen toimiala kytkettäisiin Pitäjäyhdistyksen toimintaan.
Kotiseutuyhdistys päätöksellään liittyisi Pitäjäyhdistykseen, joka puolestaan perustaisi ko. jaoston.
Tai toinen vaihtoehto: Yhdistys lakkautettaisiin ja Pitäjäyhdistys jonka toimialaan samat asiatkin kuuluvat jatkaisi toimintoja.
Kiitän värtsiläisiä, että sain paluumuuttajana toimia Kotiseutuyhdistyksessä Tohmajärven kuntaan kuuluvan Värtsilän pitäjän hyväksi. Hempan kommentti on hyvä alustus pohdinalle, mitä tästä eteenpäin. Rohkenen esittää oman mielipiteeni:
1. Kotiseutuyhdistys jää lepäämään valmiina jatkamaan toimintaa, jos siihen löytyy järkevä syy.
2. Pitäjäyhdistys ottaa hoitaakseen Myllymuseon, jossa on arvokasta perinneaineistoa. Näin jatketaan toimintaa, jota mm. Museovirasto on tukenut. – Oma jaosto Pitäjäyhdistyksessä voisi olla sopiva keino.
Kiitos!