Kun sota oli loppunut, alkoi kaupassa olla enemmän tavaroita. Ennen joulua tuli jopa kynttilöitäkin. Niitä sai ostaa vain yhden perhettä kohti.
Kun menin kauppaan hiivaa ostamaan, oli kynttilälaatikossa vain yksi kynttilä jäljellä. Pienen tytön sydän hakkasi pelosta. Saisinko ostettua sen kynttilän? Sitten tuli ulko-ovesta vieras, karkean näköinen, iso mies. Kovalla äänellä hän sanoi:”Minä ostan tuon kynttilän!” Kauppias sanoi onneksi: ”Tyttö tuli ennen teitä ostoksille, ja hän ostaa sen kynttilän.”
Vapisevin käsin kaivoin rahat kukkarosta. Ovella niiasin hyvästiksi.
Juoksin koko matkan kotiin. Kovasti pelotti, jos se mies lähteen minun perään ja ryöstää sen ainoan kynttilän.
Hengästyneenä tulin kotiin. Onnellisina vietettiin seitsemän hengen perheessä sen kynttilän loisteessa joulua.
Annikki Lehtinen
Kiitos, Annikki! Kynttilä on hyvin lämmin apulainen moneen mielessä liikkuvaan ongelmaan ja myös ilon virittäjä, kun on aihetta kiitokseen.
Kynttilästä voisi tuoda esille monia hyviä käyttötarkoituksia. Kerron vain yhdestä, jonka usein olemme unohtaneet. Se on kastekynttilä. Kastehetkellä kastettavan kotiin seurakunta antaa kastekynttilän. Se on tarkoitettu käyttöä varten. Erityisesti kynttilän voi sytyttää kasten vuosipäivänä. Nimipäivänä muistetaan sitä, että on nimeltä kutsuttu. Ei ole vain numero jossain tilastossa, vaan merkitty nimellä Jumalan armolistalle. Kynttilä kertoo kastejuhlasta. Syntymäpäivän kahvipöytään sopii myös kastekynttilä. Kun sitten se seurakunnan antama kynttilä on palanut käytössä loppuun, voi sen tilalle ostaa kaupasta uuden.
Kynttilä on mainio väline viljellä ns. tapakristillisyyttä. Se ei ole huono tapa.
Kaunis lapsuusmuisto. Kiitos Annikki. Laitapa tuo tarina joulun aikaan johonkin julkaisuun. Olisi hyvää vastapainoa aikaan, jolloin joulumainosten mukaan pitäisi osaa kaikkea mahdollista turhaa.