45 comments for “Viikon 51 puheenaiheet

  1. Joulun aika tuottaa paljon hyvää keskuuteemme. Ehkä vähän vähemmän saisi olla kaupallisuutta. Me emme ole ”kuluttajia” vaan kansalaisia. Pieni jakso ”joulukiireiden” keskelle – tai jatkeeksi – tuokio kirkon penkissä Herramme syntymäpäivän juhlassa. Se antaa sisältöä!

    Tätä toivoo eläkeukko joulusiivojen keskeltä. Ja ennenkaikkea: Hyvää Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta 2019!ee

  2. Hyvää Joulua kaikille! Kävimme puolisoni kanssa Lappeenrannan Kehruuhuoneella laulamassa Lpr srk joululauluja. Meillä on sokea pastori, joka juonsi tilaisuuden. Opaskoira oli mukana hiljaisesti. Tupa oli täynnä ja laulu soi.

  3. Järvet on jäätyneet ja kohta turvallisen avoimen sillan on tehnyt luonto pilkin uittajan tarpeisiin. Kun herään uuteen päivään otan pilkkireppuni esille. Tarkastelen siimojen kuntoa ja kalavehkeet timmiin laitan Saimaan syväntöjen reunojen ahvenia narraamaan.

  4. Nykyisin uutisotsikot on pullollaan ilmanlämpenemis saasteista. Niiden perusteella alkaa epäilyttää, että hallitus höyryäjät kohta kieltää ruisleivän ja hernekeitonkin syönnin.

  5. Kaustajärven kylälläkin oli ennen mies joka soitteli ruisleivän ja hernekeiton
    avulla omaa insrumenttiaan.
    Honkaen keskellä mökkini seisoo, kaikki meni hyvin siihen saakka,tuli sitten
    kertosäkeet hoi laari laari laa, siinä oli mennyt nuotit sekasin…

  6. Kysyisin kaimalta, tuonko sooloesityksen mukaan kaustajärveläismies
    sai sen kuuluisan arvonimen, joka kulki kansan parissa p…. K…….?

  7. Kyllä varmaan jos tämä taru on totta!

  8. Edesmennyt mummoni huastoi kasvuja p….K :sta.

  9. Säästöä tämäkin. Liukkauden estoa Saarion ja Tengan risteyksen välillä tänään.
    Hiekoitusauto tai traktori oli sirotellut hiekkaa noin puolen kilometrin välein
    kymmenen metrin alalle. Onko nykyisin hiekka noin vähissä, ettei kannata
    hiekoittaa tietä koko matkalta?
    Säästöpolitiikka on iskenyt näköjään pienille paikkakunnille myös teiden hoidossa.

  10. Monet varusmiehet ja -naiset pääsivät tänään pois armeijasta reserviin. Onneksi olkoon ja hyvää joulua teillekin !

  11. Yhden salaisuuden kertoa mä voisin…
    nimittäin Itä-Suomen alueuutisissa kerrottiin että tänne saadaan tehdas ja työpaikkoja. Vapo rakentaa aktiivihiilitentaan Ilomantsiin. Ilomantsi valittiin paikaksi siksi, koska siellä on turvetta ja sinne on rautatie.

  12. Minulle joululaulu on tekijänsä tekemä. Se on totta mihin hän pyrki.

  13. Pidetään tämä Suomi paletti koossa. Tehdään tuohesta tarvekaluja. Ollaan itsenäisiä ajattelijoita. Tuohivirsun, kontin voi tuohesta tehdä, mutta tuohesta voi tehdä muutakin?

  14. On se hienoa että meitä on moneksi🌹

    Rovasti Lintuselle haluan lähettää näin Värtisin välityksellä erityiset kiitokset aktiivisesta kotiseututyöstä Värtsilän yhteisön hyväksi!

    Itse olen pakana teidän kristittyjen kategoriassa mutta sillä ei ole merkitystä siitä inhimillisestä aktiivisesta keskustelusta mitä Erkki teet kotiseutumme eteen.Arvostan👍

    Olisi mielenkiintoista keskustella joskus kanssasi
    Miten joku järkevän oloinen ihminen voi nähdä maailmankaikkeuden noin yksioikoisesti kuin Te kristityt näette,kaikella kunnioituksella

    Haluan toivottaa kaikille Värtsin seuraajille oikein hyvää Happy Holidays aikaa🎅🏻☃️

  15. Kiitos, Jore! Olisi mielenkiintoista keskustella kanssasi, varsinkin aiheesta uskon ja järjen kamppailu. Pantaisiin asia evolution janalle. Hyvää Joulua, historiaan kirjatun Jeesus Nasarealaisen syntymäpäivän juhlaa! Jätetään joulupukki Korvatunturille porolla ajelemaan.

  16. Pentti Pakarisen kertoma ilmavaivoja poteva vai ulostulevan suolen hallitsija sai nimen Pieru Kareinen. Tämä tarina minulle myös kerrottiin.

  17. Kun tuntee yksinäisenä yöllä herätessä mitä teet. Panee ajattelemaan lapsuudessa opitun. Kädet kohtaa ainaki minulla sormet sormien lomahan löytämään ratkaisun tähän mikä vaivaa elämän menossa.” Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella”.

  18. Kun olin nuori Joensuun Volvo korjaamolla olin asentajana. Metsäkoneet tekivät ensiaskeleita. Automatikka laatikoiden korjaus oli minun työ sarkaa. Nyt laitoin Tohmajärvellä akkuja lataukseen. Ylläpitolaturi pitää akun aina käyttövalmius tilassa. Ylläpito laturin voi kytkeä päälle ja ei tarvitse olla huolissa akun ylilatautumisesta. Kun kone on pitkään käyttämättä akku on taas valmis antamaan voimaa pyörittävälle startille.

  19. metoo even she,pikku neitsyt-maaria tuli/joutui siunattuuntilaan 15-ikäisenä,oisko naisasia-liikkeellä asian tiimoilta jotain purnattavaa? toisaalta voisko tuon syntymäajan kristillinenliike tarkistaa,saisimme me sekuläärit nuo aurinkokalenterin 4 taittopistettä ,seisaukset ja pyssäykset varsinaisine merkityksineen.siis joulu,syntymäjuhlana kristityille elokuun 21.päivänä.lisätään nyt uutenvuoteen 2019 puuttuvat 7vuotta>alkava vuosi olisi 2026 jaa.

  20. Me too.Mielenkiintoisia kysymyksiä on sinulla,Jeesuksen syntymäajasta on 136 eri versiota,jokaisella kirkkokunnalla on omat versionsa.Juutalaisilla oli tapana laskea lampaat ulos heti pääsiäisen jälkeen,ja ne olivat lokakuun ensimmäisten satiden aikaan asti ulkona.Joten Joulu,jota me vietämme ei oli Jeesuksen syntymisen oikea aika.Jonkun verran voi laskea silloisten hallitsijoden ajasta,Keisari Augustinus, Julius Keisarin ottopoika Caius Octavius,hän hallitsi vuodesta 29 B,c vuoteen 14 A,d.Cyreniuksen ajasta on myös monta versiota.Vuodesta 4B,c vuoteen 4 A,d ei ole mainittu nimiä kuka järjesti väestön laskun,joka tänä aikana tapahtui.Nämä on jo vanhoja asioita,tärkeintä on että Jeesus syntyi, ja kuoli meidän puolestamme,muuten olisi kadotus ainoa vaihtoehto jokaiselle.Nyt on kuitenkin mahdollista ihmisen pelastua uskomalla Jeesuksen nimeen ja sovinto työhön.Minäkin pelastuin 46 vuotta sitten Jeesuksen armosta,en ansioista,niitä ei ollut juopolla Hänelle antaa,sitä armoa riittää. sinullekinOikein Hyvää Joulua sinulle.Reino

  21. Saatiinhan muuten alkutalven ennusteista huolimatta Värtsiläänkin valkea joulu.
    Pappilanpellolla mitattuna lunta jopa 15 cm. Ei mitään valkeaa lumen härmää.

  22. Sähköauto hörhöily saa jo mittavat puitteen kansanedustajiemme ja hallituksenkin piireissä. Kuten kansanedustajatkin alkavat vaatia etuuksiinsa ilmaisia työpaikka latauksia.
    Sehän onnistuneekin helposti nykyisen liikemies hallituksen toimesta. Ei tarvitse edes lisä budjettia tehdä, kun se on helppo napata lapsilisistä ja vaikka toimeentulo tuista, ettei suurpalkkaiset joutuisi kärsimää kuten siat peräkkäin kulkiessa.

  23. Kivan tytön maine leviää niin kävi marillekin.

  24. Luin ketjun läpi. Jokunen asiallinen teksti. Osasta en ymmärtänyt mitään ja muutamat jo oikein oksettivat. Kyllä saisi tämän julkaisun taso parantua.

  25. En tiedä mitä kysymysmerkki (?) on itse tehnyt mainitsemansa ongelman korjaamiseksi, mutta toivotaan että hän ainakin ryhtyy välittömästi toimiin.

    Se siitä, mutta nyt itse kommenttiin, jonka laitan tänne viisiykköseen koska viisikakkosta ei ole (vielä) avattu:
    Allekirjoitin juuri äsken netissä ilotulitteiden myynnin ja käytön rajoittamista koskevan kansalaisaloitteen. Syynä on se, että tämä ilonpito on vuodesta toiseen tuottanut omasta näkökulmastani selkeästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Homma on valitettavasti jo aikoja sitten mennyt täälläkin Niiralassa aivan totaalisesti överiksi. Paukuttelu alkaa monesti ennen laissa säädettyä kellonaikaa ja kiivastuu luonnollisesti mitä lähemmäs puoliyötä mennään. Kotieläimet pelkäävät navetassa ja vielä vuosi sitten perheemme lemmikkinä ollut Ukko – koira kärsi koko 12 – vuotisen elämänsä ajan tästä ”riemusta”.
    Erään kerran vuosia sitten luultavasti Sillankorvasta päin ammuttu ilotulite tai sen osa kopsahti peräti talomme ulkoseinään ja muutoinkin ympäristön voimakkaat räjähdysäänet saavat suurista rakennuksista hyvää kaikupohjaa; kun tähän yhdistyy vielä eriväristen valojen välähtely niin yhtälö on silloin sekä ihmisten mutta etenkin eläinten kannalta suorastaan viheliäinen.

    Ongelma ei rajoitu pelkästään Uudenvuodenyöhön, vaan lysti jatkuu joka kevät lähipelloilta ja joen rannoilta kerättävän roskan muodossa. Ohuet puurimat pystyy hyödyntämään kukkakeppeinä, mutta pahvista ja muovista ym. materiaalista tehdyt rakettien kuoret ja muut härpäkkeet ovat oikeasti haitallista jätettä. Muovin ympäristöongelmat me kaikki tiedämmekin ja kaikki edellämainittu törky voi olla nautaeläimille jopa hengenvaarallista. Ne voivat syödä sitä joskus laitumellakin, mutta helposti etenkin säilörehun seassa.

    Kaunista katseltavaahan (kontrolloitu) ilotulitus parhaimmillaan on, mutta asioihin paneutumista ja heinäntekojärjen käyttöä olisin tähän(kin) touhuun toivonut jo aikoja sitten. Niin on turhaan toivonut moni muukin, koska kyseinen aloite on nyt vireille laitettu. Voisipa olla paluu lapsuuteni aikaan, jolloin ilotulitukseksi riitti koko kylälle aivan mainiosti sekä Sääperin että Niiralan vartioilta ammutut 12 valopistoolin patruunaa ja Neuvostoliiton puolelta näkyvät räiskeet. Ei ollut melua eikä roskaa eikä muistaakseni muutakaan ongelmaa!

  26. Suojalasit ovat tärkeät raketteja ammuttaessa! Lisätietoja Tukes

  27. Ootko ihan varma, et peräti sillankorvasta raketti kopsahti? Ollaan suosittu enemmän patoja.

  28. Kirjoitinkin kommentissani ”luultavasti”, koska kyseessä oli sen alueen puoleinen seinä. Tämä ei siis ollut mikään syytös vaan päätelmä!

  29. Toinen ihmettelijä

    Kuuleppa Jussi: Ollaan asuttu Sillankorvassa vuuvesta 1994 ja kovin vähän on raketteja ampuiltu. Oisko parina vuonna muutama pieni tutsku. Meilläkin kun oli koira. Siks toisekseen vähävarainen duunari ei sua ostettuu sellasta rakettii joka lentää siun senään asti tiältä Sillankorvasta. Kun ei EU tue tuota rakettiharrastusta !!! Mutta sanotaan niinkun Jope Ruonansuu,anteeks kun oon syntyny ja sori kun oon olemassa. Hyvää Uuutta Vuotta kaikille !

  30. Nykyinen hallitus ei ennätä valmistella kansalaisaloitetta. Joten asia mennee vaalitaistelun piiriin. Tuleeko siis rakettivaalit? Onhan kysymys aika tärkeästä ongelmesta??? Vai onko se ongelma lainkaan? Minusta on – ja onkin iso ongelma. Ympäristöongelma on iso ongelma. Maa, meri, ilma, silmät, korvat, rahankäyttö, elämän todelliset tarpeet jne. Vaiko kauppa, se mikä kannattaa?

    En ole ilon pilaaja. Mutta missä ovat ilon todelliset ainekset? Rapsutapa lemmikkikoiraasi, joka tärisee uudenvuoden aaton rakettiräiskeessä. Se vastaa sinulle häntäänsä heiluttaen.

  31. Paukkuu ympäri maailmaa kovemmat paukut. On meidän ilotulitus paukut niiden esiasteita.
    Ilmasto vaiko ihminen ennen aikojaan haluaa ottaa roolin maailman tuhosta.

  32. Aulikselle:
    Arvostan erinomaisen paljon sitä, että kommentoit omalla nimelläsi. Älä kuitenkaan ”ota itseesi” minun kirjoituksestani.
    En ole tahtonut loukata Sinua enkä ketään muutakaan. En ole edes tuonut kenenkään ihmisen nimeä esille. En ole myöskään syyttänyt mitään tahoa, esilletuomani asiat perustuvat OMIIN havaintoihini ja niistä tekemiini päätelmiin. En voi toteennäyttää millään lailla, että Sillankorvan raketeista olisi jotakin lentänyt pihaani. Mitäpä sillä sinänsä on edes väliä mistä se tuli; tahaton juttuhan se on ollut eikä se onneksi aiheuttanut täällä mitään vahinkoa.
    En ole kieltämässä kenenkään hauskanpitoa Uudenvuodenaattona ja -yönä, ilotulitteita koskevan kansalaisaloitteen jatkotoimista päättää aikanaan eduskunta. En ole tämän(kään) asian suhteen mikään fanaatikko, olen itsekin jonkun sähikäisen takavuosina pihapiirissäni sytyttänyt!

    En ole Sinun rahavaroistasi perillä, mutta se on totta että EU ei ainakaan suoranaisesti tue rakettiharrastusta. Jos pitkässä juoksussa huonosti käypi, niin sehän saattaa vielä jopa kieltääkin mainitun paukuttelun tyyte kokonaan. Minun maanviljelyharrastustani EU sen sijaan tukee siitä syystä että tuottamani ruoka (maito ja liha) olisi kuluttajalle halvempaa ostaa. Minua ei kuitenkaan kenenkään kannata kadehtia, voin kertoa että tämän elinkeinon kannattavuus on lähinnä typerämpääkin typerämpien Venäjän vastaisten pakotteiden ansiosta tällä hetkellä erittäin heikko (voin kritisoida EU:n ja tätä kautta Suomenkin tekemiä päätöksiä erittäin hyvällä omallatunnolla, koska laitoin v. -94 kansanäänestyksessä rastin EI – ruutuun). Olisihan tähän voinut tulla yrittämään; tämä maa- ja metsätila, jonka omistan ja jossa asun sekä teen työtä oli vapaassa myynnissä 90 – luvun taitteessa parin vuoden ajan. Eipä löytynyt silloin muita ottajia; jos nyt löytyy niin tervetuloa vain neuvottelemaan kaupoista!

    Edelleen kyllä suuresti ihmettelen, kuinka otitkin tämän jutun niin henkilökohtaisesti. Asuuhan täällä muitakin ihmisiä. Älä minulta syntymistäsi anteeksipyytele; minusta on mukava että Sinä niin kuin minäkin ja muutkin naapurit ollaan Jumalan armosta olemassa!

    Hyvää Uutta Vuotta; olkaatten varovaisia niitten rakettien kanssa ettei kenellekään jää ainakaan mitään elinikäistä painajaista!

  33. Onneksi tämä surkea vuosi päättyy ja pian saamme upouuden. Erityisen ihana uusi vuosi on siksi, että voimme käväistä kenties useammankin kerran vaaliuurnilla valitsemassa itsellemme asioittemme hoitajia.

    Toivottavasti kaikki Värtsin lukijatkin saavat mieleisiään edeskäypiä vallan kahvaan ja toivottavasti he myös menestyksellä ajavat asioitasi. Ehkä meillä on jo vuoden kuluttua vähemmän purnattavaa ja voimme tälläkin palstalla keskittyä päivittäisten ongelmien asemasta vanhojen muistelemiseen.

    Onnea matkaan. Ja ellei maailman parantaminen onnistu, niin ketäpä muuta siitä syyttäisi ellei itseään.

  34. Kyllä on ihmisillä hyvin asiat, jos tähellisin asia on ilotulitteet ja niiden käyttö.
    Olisi paljon asioita jotka menevät edelle tuon vouhotuksen. Taas yksi meetoooo meininki.
    Hysteerikkoja nykykansa täynnä. Ilmanko mielialalääkkeitä jo luontokappaleille.

    Sanon suoraan enkä syyttele enkä nimeä ketään,
    minäkin vain luulen ja kerron sen ilmoille kuten muutkin luulijat.
    Se tuntuu olevan sallittua ainakin luulijoiden omassa mielessään.

    Tuo rakettivouhotuksen perimmäinen syy löytyy kyllä noista heikkohermoisista ihmisistä ja koiran omistajista, jotka itse tarvitsisvat roiman kourallisen rauhoittavia omaan kurkkuunsa. Tilanne rauhoittuisi sillä.
    Meidän fifilin nukkuisi päikkärinsä paremmin, kun loppuisi tuo joutava leukaperien paukuttelu.

    Koirat ovat tottuneet paukkeeseen metsästyksessä ja katuliikenteessä, paukkuvat nuo pakoputketkin. Lumiaurojen kauhat paukkavat katukiviä vasten, roskapöntön kannet paukkuvat paiskoessa, ovet paukkuvat kuljettaessa, kaikki paukkuvat, paukkeesta kun ei tule loppua tällä vouhkaamisella.
    Pehmustettuun koppiin koko hysteerinen sakki. Antakaa muiden elää jumalallisten paukkeidensa kanssa.

  35. Huh, huh; johan oli jutussa jytinää. Tämä nimeä vaille jäänyt arkalainen tosin unohti luettelostaan vielä ainakin yhden merkittävän samaan kategoriaan kuuluvan äänen. Nimittäin sen, kun me äveriäät EU – tukia kuittailevat viljelijät PAUKUTTELEMME HENKSELEITÄMME🐂🐖🐑🐔🚜☺️!

  36. Odotamme mielenkiinnolla raporttia mistä päin ammuttiin ja minne raketit putosi.

  37. T.Koljonen raportoi.Olin valvomassa ”rakettien räiskettä” Sillankorvassa klo.23.50-00.10. Ei havaintoja raketeista alueella eikä muutakaan pauketta.

  38. Olen mielenkiinnolla lukenut kirjoituksianne,Mutta minua vaivaa tieto kuka sulkee sen pehmustetun kopin oven ,jos kaikki joudutte sinne.Koettakaa hyvät ihmiset asua sovussa.Kuinka ihanaa on kun veljet asuvat sovussa, se on kuin pyhä öljy joka valuu Aaronin partaan ja hänen viittansa liepeille.Luin kerran kahdesta psykiatrista,toinen sanoi että en ole löytänyt yhtään järkevää ihmistä,ainoat olemme me,Ja olen alkanut epäillä sinuakin.Hyvää uuta vuotta sinulle.

  39. Jussille

    Suoraselkäinen kommentti tuo HENKSELIEN PAUKUTTELU !

    ARVOSTAN REHELLISYYTTÄSI !

    Pärjäillään !

  40. Paukkuja tullee myös Koskenkorvasta.

  41. Näin me , Aulis ja muutkin naapurit , tehdään!

    Oli sinänsä jälleen jännä huomata, miten varpaillaan me itse kukin minä mukaanluettuna olemme heti, kun joku heittää syystä tai toisesta pienenkin epäilyksen varjon päällemme. Voin kyllä vakuuttaa, että en omilla kirjoituksillani missään tapauksessa tahtonut aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä. Asia vain on kaikessa raadollisuudessaan niin, että toisin päivin kykenemme miellyttämään lähimmäisiämme enemmän ja toisin päivin vähemmän. Erityisesti tällainen sanoisinko jopa eräänlainen kansanradio – tyyppinen paatoksellinen ilmaisutapa on omiaan nostamaan karvamme tosi helposti pystyyn.

    Toisaalta, en kylläkään näe välttämättä tällaista pientä väittelyä kovinkaan vahingollisena; puhdistaahan se ns. ilmaa. Kuitenkin, aivan jatkoakin ajatellen, arvostetaan ja autetaan toinen toisiamme sekä ollaan hyvissä väleissä vaikka etenkin huonoina päivinä kuinka kismittäisi. Naapurisopu on kullanarvoinen asia ja yhdessä olemme aina enemmän!

    Kiitän kaikkia kommentaattoreita sekä päätän omalta osaltani tämän keskustelun ainakin tällä erää tähän, koska nyt on jo alkanut Uusi Vuosi ja se tuo mukanaan uudet kujeet. Otetaan opiksi; toivotan kaikille naapureilleni ja tietysti muillekin lähimmäisilleni Erittäin Hyvää Loppuvuotta 2019!

    Hymyillään kun tavataan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *