Värtsiläiset matkoilla; Sortavala – Valamo v. 1999

Värtsiläisten Seuran ja Tohmajärven Karjalaisten yhteinen matka Värtsilä – Sortavala – Valamo 18-19.7.1999

Oli varhainen sunnuntaiaamu 18.7.1999 kello 6.00, kun Värtsiläseuralaiset ynnä muut ystävät olivat lähdössä taas kerran kesämatkalle. Tällä kertaa kohteena oli vanha Värtsilä – Sortavala ja Valamon luostari. Matkalle osallistui kaikkiaan 52 henkeä, joista 20 Tohmajärven karjalaista tuli mukaan Tohmajärven Nesteeltä. Bussimme kulki Hyppösen Heimon turvallisissa käsissä ”kuin tyhjää vain”, kuten niin monesti ennekin.

Suurin harmi heti alkuun oli, ettei saatu aamukahveja Suomen eikä Venäjänkään puolelta, kun oli sunnuntaiaamu ja olimme niin aikaisin liikkeellä. Voi sitä kahvihampaan kolotusta! Olipahan kuitenkin joku matkalaisista osannut ennakoida tilanteen ottamalla kahvitermoksen mukaan. Se oli viisautta!

No, rajamuodollisuuksista selvittiin ilman pahempia odotteluita, tosin autoamme venäjän pojat syynäsivät tarkemmin kuin aikoihin.

Värtsilässä etsittiin entisten kotipaikkojen pohjia muun muassa Kisapirtin luota. Tosin huonolla menestyksellä tällä kertaa, sillä entisen Tervasillan ja ”pässiradan” paikka oli pusikoitunut ja hävinnyt näkyvistä.  Niirasen sukua Helsingistä ja yksi tytär Ruotsista saakka olivat asialla, mutta ikäväkseen kotipaikka jäi löytymättä. Kisapirttiäkään emme päässeet katsastamaan, kun ovet olivat lukossa. Varkaita, tuumaili baarin tyttö ykskantaan!

Eipä ollut taaskaan vuoteen edistystä Värtsilässä tapahtunut. Ystävämme Hellenin kertoman mukaan uusi ”kyläpäällikkö” kyllä yrittää saada asioita järjestykseen ja paikkoja kuntoon, mutta vaikea tehtävä miehellä on edessään.

Sitten bussin keula kohti Sortavalaa ja taas menoksi. Upeita maisemia ja vehreyttä. Etenkin perunan varsikot olivat komeita viime kesään verrattuna. Välillä hökkeleitä ja muunlaista surkeutta. Se on tämän päivän Venäjän Karjalan arkipäivää.

Iltapäivällä saavuttiin majoituspaikkaamme Piipunpihaan. Hotellissa todettiin sähkön olevan kadoksissa koko kaupungista. Varsin vaikeaa se majoittuminen oli, kun käytävät olivat aivan pimeinä, eikä saatu sitä elämän ”eliksiiriä” kahviakaan. Yks’ kaks’ valkeus kuitenkin tuli ja heti helpotti. Ruokailu siirtyi sähkön puuttuessa ja niinpä lähdettiinkin kiertoajelulle.

Tulipa taas kerran todettua kuinka kaunis kaupunki Sortavala on aikanaan ollut. Mielestäni viime kesäiseen ei kohennusta ollut näkyvissä pätkän vertaa. No, sen verran kuitenkin, että kantosiipialukselle oli tuotu ponttoonilaituri aivan hotellin rantaan. Kiertoajelun jälkeen jatkettiin majoittumista. Huoneet olivat siistit ja kuumaa vettäkin saatiin, joten mikäs oli suihkutellessa matkan pölyjä pois. Sitten ruokailtiin Piipunpihassa ja kohtuullisen maukasta ”evästä” oli tarjolla.

Ruokailun jälkeen lähdettiin suomalaiselle evankelis-luterilaiselle kirkolle laulajaisiin. Niiden onnistumisesta lankeaa suuret kiitokset Tohmajärven kanttori Teuvo Latvalalle ja hänen puolisolleen Eevalle. Kirkkoherra ja paikallista väkeä, inkeriläisiä ja venäläisiä, etupäässä naisia oli meitä vastaanottamassa. Mielestäni illasta muodostui lämminhenkinen tilaisuus, kiitos kirkkoherran, eläkkeellä olevan suomalaisen papin, joka kertoi asuvansa noin puolet kuukaudesta Suomessa. Harvoin kuulee sellaista sydämellistä, huumorilla höystettyä tekstiä kirkon palvelijalta. Papin ja muidenkin suomalaisten puheet tulkkasi venäjäksi Eino Hyvönen. Latvalat musisoivat meille yksin ja yhdessä, hienoa kuultavaa. Yhteislaulut kaikuivat komeasti kauniissa uudessa kirkossa. Paikallistakin ohjelmaa kuultiin. Kurkon suntiolla oli huuliharpun soitto hallinnassa. Iältään noin 60-vuotias kaveri, vaan kylläpä osasi soittaa! Pappi kertoi myös heidän edellisen tilaisuutensa päättyneen suntion soittamaan Säkkijärven polkkaan! Eivät ole pahimpia niuhottajia!

Palailtiin Piipunpihaan, jossa odottikin meitä jo kokonaan toisenlaiset tunnelmat. Pihasoittajapojat, torvineen ja rumpuineen viihdyttivät meitä pitkän illan. Saatoimmepa panna oikein jalalla koreasti hotellin piha-asvaltilla. Lauha, lämmin ilta, hyvät ystävät, yhteislaulua ”torvien” tahdissa ja vitseissäkin löytyi! Hyvin oli soittajapojille kulkeutunut suomalaisnuotit aina Jätkän humpasta lähtien ja väliin tietysti slaavilaista.

19.7 aamupalan jälkeen suoriuduttiin satamaan, jossa tällä kertaa oli todella kantosiipialus odottamassa ja tietysti myös musikanttipojat. Lauloimme Karjalaisten laulun ennen alukseen menoa. Hieno tunne kerta kaikkiaan. Ilma oli kaunis ja Laatokka rauhallinen. Matka Valamoon kesti 45 minuuttia. Koru-, ikoni- ja matkamuistokauppiaat olivat jo satamassa odottamassa ja tietysti kauppoja syntyi. Seurueemme jakautui kahteen ryhmään. Meidän oppaamme oli asiansa omaava ja selkeä-ääninen rouvashenkilö, jota mielenkiinnolla kuunteli. Oppaan kertoman mukaan pääkirkko (alakirkko) on jo valmis, mutta yläkirkon kunnostus on alkutekijöissään. Ulkopuoliset korjaukset ovat keskittyneet peltikattojen ja vesitorvien uusimiseen, mutta rappion merkit ovat vielä voimakkaasti näkyvissä. Nopeasti vierähti parituntinen ja oli aika palata alukselle. Pikaiset kahvit kera maukkaan luostaripullan satamassa, vielä viimeiset ostokset ja alukseen. Saaret, kalliot ja tyyni ulappa hivelivät silmää niin kuin tulomatkallakin.

Sortavalassa oli Eino Hyvönen sopinut lounaasta ravintola Volnaan, joka hänen mukaansa on kaupungin paras ravintola. Eikä ruuassa ollutkaan moittimista. Hyvin syöneinä oli mukava käydä vielä ostoksilla kaupoissa ja torilla, kuka missäkin ja aloittaa matka kotiinpäin, etenkin kun eväänä oli tuoretta sortavalalaista leipää kassitolkulla. Värtsilässä vielä kahviteltiin ja tehtiin viimeiset kristalliostokset.

Tohmajärven Nesteelle tiputimme Hämäläisen Marjatan katraineen. Monet kiitokset Teille kaikille mukavasta yhdessäolosta. Toivon, että yhteys pelaa edelleenkin. Mielestäni matkamme onnistui pikkufiboista huolimatta ihan mukavasti. Sinne se meidän entinen kaunis Karjalamme taas kertaalleen jäi. Palaammeko vielä uudelleen Laatokalle, jäänee nähtäväksi?

Hilkka Partanen

Share

2 comments for “Värtsiläiset matkoilla; Sortavala – Valamo v. 1999

  1. erilaista rakennustekniikkaa 30-luvun värtsilään toi uusi insinööri mukanaan,pystyhirsi rakentamisen.´lankkuhirret naulataan toisiinsa ,ikäänkuin lankkuaita , sisäpuolelle vaakapuut ja niihin sisäpaneli,keskelle jää tyhjä ilmaväli.taloa ei saatettu täysin valmiiksi koskaan rakennuttaja jätti paikkakunnan.kohde jäi paikka-asujille ihmetykseksi.onko muistissa jollakulla?

  2. En sinänsä tiedä tästä mainitusta insinööristä ja hänen rakennelmistaan mitään, mutta asun kyllä itse talossa jonka perusrungon muodostavat pystyhirsiseinät. Huomattavin pystyhirsirakennus täällä Pohjois-Karjalassa lienee Utran kirkko?!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *