Olimme eräässä maalikylässä hoitelemassa asioitamme. Menimme asiakaspalvelua harjoittavaan liikkeeseen. Siellä oli jo ennestään keski-ikäinen rouvashenkilö. Nuori, ehkä peruskoulunsa juuri päättänyt poika, istui kassakoneen vieressä hattu silmillä ja näppäili kännykkäänsä. Olisiko liikkeenharjoittajan poika? Rouvan asia oli vielä kesken, hän odotteli jotain. Me saimme palvelua sillä välin ja poistuimme liikkeestä.
Emme ennättäneet vielä automme ovea sulkea, kun rouva tuli ulos. Myös poika oli poistunut ja poltteli tupakkaa porrastasanteella. Rouva liukastui hiukan lumisilla portailla. Seurasimme, selvisikö hän kunnialla alas asti. Nopeasti hän kääntyi poikaan päin ja sanoi, että tämä voisi joutessaan lakaista portaat lumesta. Vastaukseksi nuorukainen puhalsi pitkät savut keuhkoistansa, mutta ei tarttunut selkänsä takana nojaavaan harjaan. Silloin rouva ilmeisesti raivostui. Hän säntäsi hakemaan luudan ja lakaisi portaat. Palauttaessaan harjaa kuulimme hänen suustaan sanat, joita emme osanneet odottaa arvokkaan näköiseltä rouvashenkilöltä: ”Haista home, senkin ….. hillotolppa!”
Siinä vaiheessa käynnistimme automme huvittuneina, mutta hiukan myötäraivoa tuntien.
Muistinpa sitten toisenkin ”hillotolpan”. Koululaiset olivat tuoneet haravat mukanaan ja koko luokka lähti pihaa haravoimaan. Reippaasti syntyikin isoja lehtikasoja. Yksi oppilaista vain nojaili haravanvarteen ja pyöritteli eksyneen näköisenä päätään. Ei ollut hänen hommiaan pihan siivous.
Joitakin vuosia myöhemmin tapasin saman pojan kaupan kassajonossa. Kyselin kuulumisia. Kertoi innostuneesti olevansa koulussa ammattia hankkimassa. Oli löytynyt oikea oksa! Tulipa mieleni hyväksi ja toivottelin menestystä auenneelle uralle.