Ahvenen perässä

Ei ole syysmyrskyt vielä hioneet Varsinais-Suomen rantakallioita. On odoteltu keljuja kelejä jotta pääsisi merelle kohmettamaan kunnolla itsensä. Ihan vaan sen takia että kun sieltä takaisin rantaan pääsee ja siitä saunan lauteille niin aika pysähtyy. Siinä on hyvä muistella menneitä ja suunnitella tulevia.

Kalakeliksi oli siis kelvattava saariston ensilumi myrskyn sijaan. Lunta tulikin reippaasti.Hyvinkin yli 20 cm parissa päivässä. Lämpötila oli aamulla reilusti pakkasen puolella mutta meri on sula. Matalien lahtien jäätymistäkin
saa nykyään odotella Joulun yli.

Särkisalon syvänteiden reunoille ajellessa tavoite oli jigitellä jokunen kookas ahven. Kuha on jossain
tavoittamattomissa eikä hauki ole syömämiesten erityisessä suosiossa vaikka moni saariston asukas sen vielä
Joulupöytäänsä mieluusti valmistaakin.

Tuuli oli heikko mutta silti avoveneessä kalastellessa siltä mieluusti suojaan hakeutuu. Saaristo antaa onneksi aina suojaa satojen saariensa seinämistä. Vesi oli 4 asteista mutta koska ilma viiman kanssa reilusti pakkasella tahtoi siiman ohjurit jäätyä. Haitta oli kuitenkin niin pieni ettei se edes harmittanut.

Ensimmäinen heitto antoi heti molemmin puolin paistettavan saaliin. Sitten hiljeni. Paikan vaihto auttoi aina ja liki puolikiloisia ahvenia rupesi kertymään ämpäriin tasaiseen tahtiin. Puolen päivän aikaan ajettiin vene suojaiseen puokamaan ja tehtiin rantakalliolle tulet. Aurinko yritti pilkistella pilvien raosta. Luonto oli mustavalkoinen. Harmaat kalliot,tumma meri ja ensilumi maalasivat uskomattoman kauniin maiseman nälkäisten kalamiesten katseltavaksi.

Kun kahvit oli juotu ja palaset purtu oli aika jatkaa jigin uittamista hyisessä meressä. Ämpäri täyttyi liian aikaisin. Siellä olisi viihtynyt pidempääkin. Vielä piti heittää se viimeinen heitto. Jigi jäi kiveen kiinni. Tämä olikin eläväinen kivi. Rupesi vaatimaan siimaa lisää. Kelan jarru jurnutti kumeasti. Olin varma että joku kohta välineistä pettää pian. Jäätä vavassa,mitätön jigi yhdellä koukulla siiman päässä ja joku nälkäinen peto nyhtää sitä jonnekin ulommas. Pidin siiman kireällä ja kelasin sitä sisään aina kun siiman toinen pää antoi siihen luvan. Muutaman minuutin päästä sain näköhavainnon saaliiseen. Iso oli. Hauki. Veneen kahdesta haavista oli otettava isompi. Kalan alle ja ylös. Jigi oli heikosti leukaluussa kiinni ja kala irtosi siitä heti veneeseen päästyään.

Mittakala.98 cm. Painoa pikkujouluhauella oli 5.1 kg. Siitä sai monta pannullista Laatokka-Karjalaista herkkuani. Haukikörpäkkää.

Saunanlauteilta katselin hämärtyvää iltaa. Kyllä ensilumessa on jotain maagista. Hormi veti hyvin ja pihkan räsähdys silloin tällöin loi omaa tunnelmaansa saunomiseen. Siinä öljylampun valossa,saunan voittamattomassa lämmössä,jäsenet alkoivat sulaa. Mieli karkasi Jänisjoen törmäille. Tihkusaiteisiin Toukokuun päiviin. Kun puut tulivat Joen rannoilla hiirenkorvalle alkoi kalastuskauteni. Nostolan ja Kerosen rannan väliin tallasin kesän aikana polun. Jokainen suvanto ja pyörre tuli tutuksi. Joki ei siihen maailman aikaan ollut kovinkaan kalaisa mutta elämän kantavat muistot se antoi.

Jore.

Share

9 comments for “Ahvenen perässä

  1. Sakari H
    26.11.2016 at 8:10

    Kalajuttujen aatelia. Aamun avaus huonosta säästä, jäästä ja parhaasta päästä.

  2. Martti Törrönen
    26.11.2016 at 9:56

    Oli mukavaa luettavaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä. KIITOS!

  3. Irene peuhkurinen
    26.11.2016 at 10:26

    Tulee niitä isoja haukia tiältäi kotkonnuilta. Samankokoinen 5-kiloinen hauki oli tarttunut muikkua hamutessaan hampaistaan kiinni verkkoon. Kun oli taitava kalastaja verkkoa nostamassa, saatiin hauki kyytiin. Miun kontolle sitten jäi hauen valmistus. Varsinainen pyytäjä ei huolinut edes puolikasta.
    Fileet jauhettiin, ja niistä tuli erinomaisia kalapullia, lisäksi haukimureke. Entinen Patsolan koulun keittäjä Maija Nissinen oli antanut mainion ohjeen murekkeeseen. Kun ruoka oli todettu syömäkelpoiseksi, kiikutettiin sitä myös varsinaiselle pyytäjälle. Samainen hauki pelasti miut vielä yllätysvieraitten kestitsemisessä.
    Merestä on näköjään noussut ahvenia, joitten kokoa ei täkälläiset ahvenet ole voittaneet.

  4. erkki lintunen
    26.11.2016 at 10:28

    Jore, Sakari H ja Martti, olette todellisia värtsiläisiä, kala- ja muine juttuinenne. Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n epäpätevänä puheenjohtajana esitän “virallisen” kiitollisuuden ojennukseni!

    Kun sydän on kerran Jänisjoen rannalle jäänyt, ei sitä sieltä minnekään vie, ei pois muutot, lopulliset tai tilapäiset. Paluu sinne on mahdollista niin kävellen kuin muistellenkin. Uutiset nykyisiltäkin asuinsijoilta – ja kalavesiltä – ovat kiinnostavia.

    On hyvä tietää sekin, etteivät byrokraatit kiellä myöskään muisteluja rajavyöhykkeeltä, siis siltä ajalta kun me sen läheisyydessä asuvat vielä nautimme rajamiesten luottamusta. Minä esimerkiksi palaan usein mielessäni Kuikanniemen pelloille haravoimaan tai Sääperin perukoille onkimaan. Nykyiset everstit eivät enää sellaista sallisi. He keskittyivät silloin valvomaan, ettei idästä tule luvattomia vieraita rajan länsipuolelle. Sitä samaa mekin valvoimme tekemättä siitä sen enempää numeroa. Vaan nyt ei meillä ole kuuleman mukaan siellä vyöhykkeellä mitään tekemistä. Jos meidän mielestä on, niin byrokraattien mielestä se rikkoisi samanvertaisuuden pykälää helsinkiläisten kanssa, jotka eivät edes kesälomillaankaan sinne piikkilangan vaiheille haikaile.

  5. Lapissa kaikki on toisin
    26.11.2016 at 10:50

    Kalastus lapissa voi olla tarkasti valvottua ehkä mutta rajavyöhykeluvan saa netistä ja syyksi riittää että haluaa käydä Korvatunturilla joulupukkia katsomassa.

  6. alpoaatos
    26.11.2016 at 22:31

    Voi mahoton miten hyvä kalajuttu Jorelta. Ihan piti penkoa pakastetta löytyisikö jotain kalaruokatarpeita. Sormenmittaisia onkiahvenia löytyi sen verran, että sai pienen potillisen leivinuunin jälkilämpöön muhimaan. Nautiskelin patakukkoa muistuttavaa ateriaa ja katselin samalla kalojen mallia Jorin tarinasta. Käyhän se niinkin.

  7. Martti Törrönen
    27.11.2016 at 11:23

    Pit ottoo selevee siitä, mitä se haukkörpäkkä oikei o. O vuan nii hauska nim sapuskalla.
    En ou aikasemmi kuullu suatikka syönynnä semmosta körpäkköö. Pitäsköhä käyvvä
    hallista pyyvystämässä hauk ja kokkeilla onnistuiskoha. Nyt kyllä tuuloo nii kylymästi,
    jotta taijjan jättee ensviikkoo. Luvin Joren tarinan uuvvelleen, ja aina vua miusta paremmalta
    tuntu.

  8. Telle
    27.11.2016 at 12:41

    Kun tuo haukikörpäkkä tuli puheeksi, niin
    mieleeni muistui Värtsiin kirjoittamani tarina
    20.2.13. Se on nimeltään “Tare tarinaillassa”.
    Kommenttirivin loppupuolella tulee puheeksi
    körpäkkä kuin myös sanan mahdollinen alkuperä.

  9. esko tarvainen
    2.12.2016 at 20:45

    Onkiminen on osa minun identiteettiäni niin kuin metsästys ja marjojen kerääminen pitkän talven tarpeisiin. Vuodenajat vaihtuvat, mutta minun onkeni ei kuivalle maalle jää eikä auringon armoille haurastumaan siimoineen. Alkutalven ja kevättalven ensimmäiset kalareissuni suuntautuvat Saimaalle. Kevättalvella ja kesällä synnyinseutuni vetää puoleensa. Minulle luonto on numero yksi. Numero kaksi on olla luonnonrauhassa yksin tai luotettavan kaverin kanssa. Numero kolme on nauttia monipuolisista luonnon antimista luonnon keskellä. Hyvin syötynä luonnon helmassa uni on rauhallista rentouttavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *