Löytyisikö muisteloistanne vanhoja juttuja ihmisistä tai jostakin muusta, minkä voisi Värtsissä julkaista. Juttu Voimamiehestä on saanut niin hyvää palautetta, että luulenpa muidenkin vanhojen juttujen kiinnostavan. Lähettäkää juttuja Värtsin sähköpostiin verkkovartsi@gmail.com, niin julkaisemme niitä luettavaksi.
Syksyisin terveisin Värtsin toimituksesta:
Maarit Toivanen
Turha on hyppiä tutkaita vastaan tutkain on liian suuri. Jokaisella meillä ja edesmenneillä sukupolvilla on ollut sama tutkain, jota emme voi väistää, Tutkain on vanheneminen, jonka viimeistään viisikymppisenänä oppii ymmärtämään. Veikko Lavin satama jätkän laulu kertoo mielestäni nätisti kertomani tarinan laulunsanoin. ”Nuoruus on lahja mutta vanheneminen on taidetta”.
Viime vuosisadan tarina on tässä isäni kertomaa ennen sotia. Isäni kaverin vaimo kuoli ja hautajaisilla joku kysyi, jäikö vaimostasi valokuvaa muistoksi. Avioiomies vastasi: ei jäänyt mutta kyllä muistan , kyllä muistan.
Tässäkin tarinassa on jotakin opin siementä. Kuka katsoo digikuvia kovinkaan usein. Muistikuva on aivojen syövereissä jota voi katsoa kun sille antaa tilaa.
Tämän tarinan haluan kertoa omasta nuoruudestani. Minulla oli aina halu mennä kuvioihin joita en ollut ennen kokenut. Kevarirahoja Ruotsin Jällivaaraan menin Oululaisen asennusporukan mukana. Nuorille annettiin sitrausuunien lämmityksen nestekaasulla. Kaasuasema oli noin kilometrin päässä sitrausuunia. Leinpussi Wolkkarilla kävimme kaasupullot ja nostimme nosturilla pullot tyhjenevien pullojen tilalle n.40 metrin korkeuteen. Minun työkumppaninani oli kolme Jällivaaralaista poikaa ja meillä asiat sujuivat hyvin työtätehden. Koomista mutta totta on tarinani, joka kääntyy viikonloppuihin kun käytin Oulussa asennusporukan kanssa. Asennusporukka jonka mukana minä olin alkoi perjantaina puolenpäivän aikaan ryypätä. Ajoin sen aikaisen leveänokkaisen pehmeä penkkisen mersun Ouluun. Maanantaina taas palattiin Jällivaaraan töittemme pariin.