Ennen juhannusta mummon piti saada eteisen matto puhtaaksi. Helppo homma! Saunassa oli lämmintä vettä ja mäntysuopaa. Harja käteen ja töihin! Enimmät saippuat saivat kyytiä saunan viemäriin, mutta loppusilaus piti tehtämän järvessä.
Mummo latjasi märän maton syliin ja osittain olkapäälle. Sitten hän käveli portaat alas Ja betonilaatoitettua polkua rantaan. Viimeiset laatat olivat veden alla. Eipä arvannut mummo, miten liukkaat ne olivat! Hupsista vain! Siinä oli mummo mattoineen rähmällään laattojen päällä. Matto ui jo vedessä. Terävät laatan reunat repivät polven auki ja näytti jalkapöydässäkin haavoja olevan. Matto piti kuitenkin saada huuhdottua ja narulle, kun ei kerran luita tuntunut olevan poikki. Maton mummeli sai narulle ja sitten haavoja tutkimaan. Oli tainnut jokin nahkanretale jäädä rantakiville, kun verta tuli oikein juoksemalla. Sitomaan piti mennä. Kaikki varastossa olevat laastarit tulikin käytettyä.
Seuraavana päivänä oli kauppareissu ja tie vei myös apteekkiin. Polven haava oli värjännyt jo päällyshousutkin. Niin pääsi apteekin väki esittelemään hyvää sidettä.
– Tämä ei päästä solunestettä läpi.
Hinta oli kyllä hirvittävä. Mihin lie kirurgin tarpeisiin kehitetty. Ei sitä joka päivä polviansa tärvää, joten mummo osti siteen. Säästyisipä enemmältä pyykiltä.
Luonto parantaa. Haavoille annettiin tuulta ja aurinkoa sekä jokailtaisessa saunassa pientä pesua. Kuukausi kului kaatumisesta ja jalassa oli enää punoittavat arvet.
Seuraava mukki tuli sitten vattumetsässä. Tai oikeastaan mentiin mustikkaan. Peilari oli puolillaan ensiluokkaista marjaa. Suuret vaapukat kutsuivat paluumatkalla aukon poikki. Tiedättehän ne aukot: laikutuskuoppia, kantoja ja kiviä pitkien heinien peitossa. Kantohan se tämänkin mummon kohtaloksi koitui. Muksis! Siellä mummo lepäsi jalat veden peittämässä kuopassa. Ruohotuppaalla oli pää poski poskea vasten kerättyjen mustikoitten kanssa. Muuta vahinkoa ei sitten tullutkaan. Kaavittiin mustikoita heinien päältä takaisin astiaan mikä saatiin. Ja matka jatkui.
Myrsky oli kaatanut kohtalaisen kokoisen männyn kallioniemen nenästä veteen. Siitä saisi hyviä polttopuita, kun sen saisi jollain konstilla ylös vedestä. Onneksi se oli kuitenkin kaatunut rannan suuntaan. Ei sitä kerralla sieltä ihmisvoimin saanut. Se piti panna pätkiksi ja nostella karsitut oksat ja pöllit ylös. Mummo esitti toivomuksen, että pöllit voisivat olla hiukan lyhyempiä. Toivetta ei noudatettu. Ensimmäinen pölli vieriteltiin maitse pois. Seuraava pölli putosi jyrkän penkereen alapuolelle järveen. Narua kiedottiin sen ympärille ja kaksi reipasta naista kiskomaan sitä ylös. Muutama toistametrinen rungonkappale saatiin onnellisesti järvestä.
Mummo latjasi oksia kasaan, kun nuorempi naisihminen kiskoi pölkkyä ylös. Pitihän mummon juosta apuun. Mutta tämä pölli oli päättäväinen. Se ei suostunut liikahtamaankaan. Se työnsi varpaansa kuntteikkoon, nosti päänsä ylös ja ajatteli: ”Nyt minä teille kiskojille näytän.”
Penkan alta kuului huuto: ”Varo!” Samassa pölli toteutti pahat aikeensa. Se iski mummon kimppuun. Ja taas oli mummo kanveesissa, toiset hätäisinä ympärillä. Mummo koetti saada hengityksen toimimaan, tunnustellen samalla oliko luut ehjänä. Kädet toimivat, samoin jalat. Siis ei mitään uutta ongelmaa selkärangassa tai päässä. Siitä mummo kampesi ylös kannon päähän istumaan, mutta ei enää tyrkyttänyt apuaan. Hän lähti sitten hiljakseen saunan lämmitykseen. Melonin kokoinen muhkura lonkassa suli vähitellen kananmunan kokoiseksi eikä haitannut enää nukkumista.
Pitäisikö mummon jo pysyä tuvan ja saunan välisellä polulla?
Irene Peuhkurinen
No johan se on mummoa tänä kesänä heitelly.Sattu lukiessakin.
Ei kannata paikoilleen asettua.Pökköä pesään ja kohti uusia haasteita!
Jore antaa tuossa ohjeita, jotta ei kun menoksi. Tässä muuan vaarikin on tämän kesän metsäreissuilla kokenut, etteipä oma jalka nouse, eikä polvi kanna kaikissa kuntteikoissa ihan kuin ennen uudempana ollessa. Mennä pitää niin kauan kuin koivet kantavat, kun vaan älyäisi menoaan himpun hillitä, jottei järin huonosti kävisi.
Ja siipirikkolintunenkin yrittää ponnistella – ei kuitenkaan oksalle ylimmälle – mutta savusaunan lauteille kuitenkin ja Universumin Helmen pintaan pulahtaen.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, tai vaikkapa
kontteikossa.
Ite nyrjähdytin nilkkani jo toukokuussa ja aina vaan
riesoittelee, vaikka lääkärikandi käski syömään Buranoo.
Ei parane mummon eikä paapan muksahdukset
aivan hetkessä.
Kyllä se ukkokin voi muksahtaa,pari vuotta sitten liukastuin
rantakalliolla ja mettallivahvistusta siinä tarvittiin.
Raviojassa oksasaksien kanssa kävin minäkin.
Laadukasta kerrontaa Irenellä.
*
Kurkotin toissa kesänä kuuseen, mutta kapsahdinkin
katajaan. Sen jälkeen käsi ja jalka olivat kipsissä
kymmenen viikkoa.
Toivon, että muksahtelut tältä kesältä olisivat ohi. Sanotaanhan, että kaksi ei mene ilman kolmannetta. Taitas olla
aika Irene-mummonki ottaa vähä iisimmin, muuten edessä voivat olla uudet kompuroinnit, joita en toivo
Lämpimästi tervehtien! Masa.
En toivo toisille pahaa, mutta toisaalta tuli ihan hyvä mieli kun joku muukin kompuroi enkä vain minä.