Terveiset Haminasta!

Hamina Bastioni

Lähetän teille verkkovärtsiläisille tällaisen kuvaviestin, voihan tätä kotiseutumainokseksikin kutsua. Sattui oheinen valokuva käteeni, joten juolahti mieleeni jakaa se teillekin. Kannan korteni kekoon lähettämällä vähän jutun juurta lehteen minäkin.

Jos kesälomasuunnitelmiinne vielä mahtuu, Haminassakin on tarjolla kaikenlaista tapahtumaa. Missäpäs sitä ei kesällä olisi? Yksi on kuitenkin, jota ei muualta Suomesta löydy…Ja se on Hamina Tattoo sotilasmusiikkitapahtuma.

Tattoo on monien haminalaisten mielestä varsinainen huipentuma kesätapahtumien kirjossa, kun taas monet eivät välitä lainkaan ja pakenevat hulinaa kauas koko kaupungista. Ko. musiikkikaan ei kaikille haminalaisille ole kuitenkaan se ”juju”, vaan muu elämä, mitä se tuo tullessaan. Hiljainen kaupunki herää eloon sen myötä joka toinen vuosi.

Valokuvassa oleva katos, Hamina bastioni, on Tattoo -musiikin päänäyttämö. Marssishow´t esitetään siellä. Jotkut teistä ovat varmasti käyneet paikan päällä katsomassa tai ainakin nähneet televisiotaltioinnin esityksistä.

Oheistapahtumat leviävät kyllä ympäri kaupunkia, konsertteja on päiväsaikaan mm. puistossa ja iltaisin jameja eri puolella kaupunkia, ym. ym.

Täytyy myöntää, että itse olen aika laiska osallistumaan näihin. Jos kaupungilla liikkuu, väkisin tietysti johonkin törmää. Mutta saa nähdä miten nyt käy, taitaa ”joutua” osallistumaan väkisinkin. Marraskuussa muutimme kaupungin keskustaan ja Bastioni telttakatokselle ei linnuntietä ole kovin pitkä matka. Ehkä pillinpuhkumiset kuuluu kotiterassille, tahtoipa tai ei? Aikoinaan ensimmäiset Tattoot ennen telttakatosta pidettiin Haminan satamassa varastohallissa. Olin silloin talkootöissä siellä ja luulen, että sain silloin ihan tarpeekseni marssimusiikista….

Vinkkinä Bastioniin tulijoille täytyy mainita se, että kannattaa pukeutua erittäin lämpimästi. Kokeneet kävijät varustautuvat istuinalustoilla ja saaleilla sanoen, että siellä tuulee aina. Olen istunut siellä touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 2001 ja voin sanoa, että harvoin olen niin jäässä ollut kuin silloin. Sen vuoden Haminan ylioppilaita lakitettiin siellä ja voi vain kuvitella, miten niitä ylioppilasneitosia on palellut siellä lavalla pikkumekoissaan… hrrr….

Mutta toivottavasti elokuun alussa on lämpimämpää ja kesäilmat suosivat meitä silläkin Tattoo-viikolla.

Tutustukaapa tarjontaan, ehkäpä jotain mieleistä löytyy! Kaunis kesäkaupunkihan tämä on muutenkin.

Linkki bastionin sivulle www.haminabastioni.fi.

Terv. Irma Haminan ympyröiltä

6 comments for “Terveiset Haminasta!

  1. Kiitoksia Haminaan kuulumisista.
    Tuskinpa tuolla käynti enää veisi kolmea kuukautta, kuten reilut 45 vuotta sitten.

  2. Hamina on tunteita herättävä kaupunki.Keskustan asemakaava vekkuli, ympyröineen.

    Minäkin piipahdin siellä aikoinani kolmen kuukauden piknikillä.
    Eräs iltavapaa loppui nolosti.Olin sen ainoan kerran onnistunut pääsemään tytön kanssa kahville.
    Saatoin häntä hyvissä ajoin kotiin ja koska seuralainen sanoi olevansa viluinen,vaikka ei bastionissa oltukaan,laitoin käsivarteni hänen olkapäälleen.

    Pahaksi onnekseni katujyrän Gatzi pääsi yllättämään takaapäin.Saattimatka loppui siihen.Katujyrän tiukka upseeri oli sitä mieltä että talutin tyttöä kuin sairasta kakalle ja se ei sopinut ollenkaan oppilaan käytökselle.Hemmo ei ollut varmaan kuullutkaan kolmannen sektorin vapaaehtoistyöstä.
    Minä lähdin siltä seisomalta kassulle ja tyttö kotiin,yksin.

    Jäi pusu saamatta silläkin kertaa.

  3. Kiitos kirjoituksesta, Irma! Lisääkin saisi tulla. Käyttehän kesällä täälläpäin? Poiketkaa!

  4. Näyttää todella viehättävältä kesäkaupungilta. Joskus 80-luvulla kesälomamatkalla tutustuimme Suomenlahden rannikkokaupunkeihin Haminaan, Kotkaan, Loviisaan ja Porvooseen. Hamina on varmaan muuttunut paljon näiden kolmenkymmenen vuoden aikana. On mukava lukea vanhojen värtsiläläisten kirjoituksia nykyisistä kotiseuduistaan. Onhan sitä omassa kotimaassakin paljon nähtävää ja koettavaa. Irmalle kiitokset.

  5. Hamina Tattoo – paraati Raatihuoneentori 2014

    https://www.youtube.com/watch?v=ojfZtvx-64M

    Kansainvälinen sotilaiden Festivaali on komeaa katsottavaa, eikä musiikissakaan ole valittamista. Kyseisellä videolla esimakua Irman mainitsemasta tapahtumasta. Minulle tulee vahvasti isänmaallisuus mieleen katselessa ja kuunnellessa sotilassoittokuntien musiikkia.

    Hyvän tapahtuman Irma toit Värtsin lukijoiden tietoisuuteen! Hyvää kevättä ja toivottavasti aurinkoista kesää Sinulle Irma!

  6. Kiitos terveisistä kaikille!
    Irenelle terkut, että ei ole vielä kesälomasuunnitelmia ajateltukaan. Kun nyt ensin saa loma-ajan päätettyä. Onhan sitä ajeltu Joensuunkin kautta Rovaniemelle jokunen vuosi, mutta tänä vuonna Rovaniemen asukki on muilla mailla vierahilla työhommissa, joten sinne tuskin mennään. Katsellaan…
    Irma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *