Värtsilä – toivottavasti nähdään taas pian!

susse1Olin juuri neljä päivää sukuloimassa Pohjois-Karjalassa. Tarkemmin ottaen pikkukylässä nimeltä Värtsilä, jossa mun mummi ja ukki asuvat. Ja eno. 🙂 Oon viettäny mun kaikki lapsuuden kesät siellä mummin ja ukin valvovien silmien alla. Tosin ei me serkkujen kanssa kauheesti aina toteltu, mutta eiköhän mummi ja ukki ole ihan sinut asian kanssa. Oishan se tylsää ollut, jos oltaisiin aina tehty miten isovanhemmat sanoo. Ei me serkukset oltais tehty niitä asioita, joita tehtiin, kun ei toteltu vanhuksia.

Värtsilä on aina ollut mulle tärkeä paikka, jonne yhdistän monet elämän parhaimmat muistot. Vaikka pääkaupunkiseudulla on mun koti ja mun elämä kuuluu sinne, on Värtsilä paikka, jonne on hyvä mennä lataamaan akkuja ja hengittämään. Aina kun pääsen Kiteen juna-asemalle, josta useimmiten mummi tai ukki mut noukkasee kyytiin, musta tuntuu, että aika pysähtyy. Ettei se oo osa universumia, vaan osa jotain omaa pientä maailmaansa. Värtsilä on ihan Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa, joten se varmaan myös vaikuttaa asiaan tässä tuntemuksessa, ettei kuulu siihen totuttuun maailmaan. Tai no mistäs mä tiedän, miksi musta siltä tuntuu. Turha sitä on lähteä analysoimaan.

Kun tän kesän improvisaatiokurssilla kysyttiin, mihin kokee omien juuriensa kuuluvan, sanoin mä automaattisesti mun juurien kuuluvan Pohjois-Karjalaan ja erityisesti Värtsilään, vaikken oo päivääkään siellä asunut (enkä varmaan tuukaan asumaan). Siellä mun on aina tosi hyvä olla, vaikka aina kuumotellaan karhuja ja hätistellään hyttysiä (ja tuskaillaan, ettei ole kunnon nettiyhteyttä, haha) ja maristaan, kun lähin ylihintainen kauppa on neljän kilometrin päässä ja suurempaan kauppaan on matkaa peräti 20 kilometriä. SIlti musta on ihan mahtavaa olla siellä.

susse2Nytkin vietin tosiaan neljä päivää siellä ja nautin siellä olosta täysin rinnoin, vaikka sukupippalot mua ahdistikin. Olisin kuitenkin voinut olla siellä neljän päivän sijasta ainakin kaksi viikkoa. Olisin kerennyt käydä useamman kerran uimassa Harkkolammen kylmässä vedessä, käydä mummin kanssa vetämässä alalenkkiä ja palata sieltä Mäelle, olisin ehtinyt käydä enemmän enon luona Sääperillä, olisin saanut nukuttua univelkoja pois ja syödä mummin tekemiä herkkuja, ehtinyt haastamaan ukkini kanssa ja muistella lapsuuden kesiä ja kaikkia niitä kolttosia, joita tehtiin. Olisin ehtinyt tehdä mummin kanssa reissun Joensuuhun, jonne pääseminen oli pienenä mummolareissun kohokohtia. Olisin voinut mennä mummolan metsään poimimaan mustikoita ja metsämansikoita. Olisin saanut syödä maailman parhaita mustaherukoita suoraan pensaista. Olisin saanut vihtoa itseäni maailman parhaimmassa saunassa, Mäen ulkosaunassa.

Tänään aamulla, kun mummi ja ukki kuljettivat mut sateessa Kiteelle, iski muhun taas hirvee haikeus ja ikävä. Taas oli jätettävä se ihana paikka taakseen. Ukkia hyvästellessä kuulin taas sen saman pyynnön: ”Tuuhan taas pian meitä moikkaamaan”. Sinne ne vanhukset jäivät, ja mulle tuli heitä jo hirveä ikävä. Nään mun isovanhempia niin harvoin pitkän välimatkan takia, että on aina kamalaa jättää heidät sinne, kun Värtsilän vierailu loppuu. Ja niin se oli tänäänkin.

Värtsilään on myös aina ollut kiva mennä, koska on aina tiennyt näkevänsä (useimmiten) serkkuja, joita näkee harvoin. Tuntuu kuin Värtsilä olisi meidän tapaamispaikka. Siellä ehtii taas tekemään monia asioita, joita ei tehdä muulloin. Mummolan yläkerrassa juorutaan yömyöhään asti ja räkätetään niin, että kyyneleetkin valuu silmistä. Ja riidellään niin, että kivetkin lentää (kirjaimellisesti).

susse3Värtsilä on ja tulee aina olemaan mulle yksiä maailman rakkaimmista paikoista. SIellä mä oon saanut leikkiä mitä hulluimpia mielikuvitusleikkejä, yrittänyt nukkua aitassa, melonut kanootilla, hyppinyt veneestä Sääperin järveen, pyöräillyt pikkulasten pyörällä Niiralan kauppaan ja takaisin, käynyt katsomassa monet kesäteatterin esitykset, käynyt ostamassa ampparimehujäitä Tikan kaupasta, vaihtanu kaikki käteiset viiden euron seteleihin, koska silloin on rikkaamman näköinen, pihistänyt SInilinnun takahuoneesta limuja ja karkkia, pitänyt serkkujen kanssa melko tuottoista pihakirppistä. Leikkinyt koirien kanssa, kiivennyt Mäen ison koivun oksille, kiivennyt ladon katolle talvella ja hyppinyt sieltä mummin kielloista huolimatta suuriin lumikinoksiin, viettänyt muutamat joulut ja uudet vuodet, viettänyt lukuisat synttärit syöden äidin tekemää mansikkakakkua…. Lista vois jatkua loputtomiin, mutta säästän teidät siltä ja keskityn ikävöimään mulle niin rakasta Värtsilää.

Värtsilä, toivottavasti nähdään pian! Siihen asti, heippa!

Teksti: Susanna Halonen
Kuvat: Vilma Lintunen

Share

3 comments for “Värtsilä – toivottavasti nähdään taas pian!

  1. Raikasta luettavaa!

    Tälläiset kesäiset mummola-muistot
    kantavat varmasti läpi elämän.

  2. Susannan hieno teksti sai minut haaveilemaan, että omat lapsenlapseni sitten joskus, aika monen vuoden päästä, kirjoittaisivat jotain samanlaista. – Kyllä kelpaa olla mummina ja ukkina!

  3. Todellinen helmi! Tällaisia positiivisia kirjoituksia toivoisi lisää tänne Värtsiin. Kiitos Susanna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *