Hujanen availi silmiään kotimökkinsä hämärässä huoneessa. Herätyskello ei soinut, koska mihinkään ei ollut kiirettä. Mies sai herätä milloin halusi, tai maata heräämättä päivät pitkät. Sitä tilannetta oli kestänyt jo hänen kohdallaan useita kuukausia. Päivät seurasivat toistaan tasaisen harmaana kuin syksyinen päivä. Hujanen oli pudonnut työttömänä peruspäivärahalle, eikä töihin lähtöä ollut.
Kellastunut kalenteri tuvan seinällä oli avoinna kesäkuun kohdalta, vaikka todellisuudessa elettiin jo joulun aikaa. Juuri menossa olevaa viikonpäivää mies ei täsmälleen tiennyt.
Ennen työttömäksi joutumistaan Hujanen oli pyörittänyt pientä remonttifirmaansa vuosien ajan. Hän oli hoitanut myös kotikuntansa remontit sovitulla tuntitaksalla laskuttaen. Hänet tiedettiin tunnolliseksi työntekijäksi, jonka töitä ei tarvinnut parsia. Sitten vaadittiin urakoiden kilpailutus, jossa kokonaisvaltaisesti edullisin tarjous tuli hyväksyä. Hujasen kotikunnassa tuijotettiin vain tarjouksen loppusummaa, jossa hänen jättämänsä tarjous hävisi muutamalla satasella halvimmalle tarjoukselle. Halvimman tarjouksen jättänyt urakoitsija maksoi veronsa johonkin toiseen kuntaan, mutta se seikka ei ketään kiinnostanut. Ei sekään, että Hujanen jäi työttömäksi ja putosi lopulta pelkälle peruspäivärahalle.
Hujanen nousi istumaan ja silmäili huonettaan. Kaikki oli hujan hajan: pöydällä lojui tyhjiä ja vajaita oluttölkkejä. Kirkastakin oli kulunut. Samoin lehtiä ja vaatteita oli siellä sun täällä levällään. Huone tuntui viileältä. Mies latoi hellaan puita ja rypisteli nyrkeissään paperitullon sytykkeeksi. Siihen tuli tarttuikin iloisesti.
Kahvia keitellessään Hujanen kokosi lehdet kasoiksi nurkkaan. Työttömällä ei ollut varaa tilata uusia lehtiä, joten hän säilöi vanhoja. Joskus naapurit toivat uusiakin. Mies veti vihreäpohjaiset, kukkakuvioin koristellut verhot pois ikkunan edestä. Vilkaisu peiliin kertoi sekin enemmän kuin tuhat sanaa: päiviä pesemättömänä ollut hiuskuontalo sojotti joka suuntaan. Jo kymmeniä kesiä nähneillä, kalpeilla kasvoilla näkyi parransänki. Näkyi myös ryyppyputken jäljet.
Mitä jos joku sukulaisista innostuu tekemään sukututkimusta, Hujanen säpsähti päiväkirjansa nähdessään. Hän tuikkasi ne hetken mielijohteesta tuleen. Eivätpä pääse tirkistelemään, mitä se ukkopaha elämässään lienee puuhaillut. Tulenruoaksi joutivat hänen siihen astisen elämänsä ylä – ja alamäkien merkinnät. Mitä ne kenellekään kuuluivat.
Talitintti lensi päin ikkunaa, ja kellahti kuolleena maahan. Noillakin olivat eväät vähissä, Hujanen huomasi. Hän löysi eteisen nurkasta korkokengät, joihin hän asetteli talipallot huolellisesti molempiin kenkiin. Sitten hän valitsi pihan sireenipuskasta sopivan oksan, johon nakkasi kengät kannoistaan kiinni. Onhan stilettikoroillakin käyttöä.
Ljuba oli tullut Hujasen elämään korot kopisten ja kurvit kohdallaan. Samoin hän myös lähti. Ljuballa oli ollut kiire maistraattiin, mutta avioliitto oli kestänyt vain muutaman kuukauden. Nuori vaimo kaipasi kaupunkiin. Ei hän ollut viihtynyt maalla, jossa hirvi saattoi katsoa ikkunasta sisään. Nyt Ljuba haki asianajajansa avustuksella puolta Hujasen kotimökistä itselleen. Kiireisessä liitossa oli unohtunut avioehto tekemättä.
Hujanen haki varastosta lapion ja rautakangen. Hän aloitti kaivamisen ison näreen lähellä. Siinä oli valmiiksi katsottu paikka. Routaakaan ei ollut juuri nimeksikään. Pihapolku kannatteli Hujasen raskaita askeleita, kun hän kantoi voimakkailla käsivarsillaan pientä laatikkoa, jonka hän aseteli huolella kuopan pohjalle ja hellästi peitti. Vaikka oli joulukuu, hiekka oli helppo taputella tasaiseksi kummuksi. Jäniksen jäljillä heikkoihin jäihin hukkunut Tessu saisi seuraavana kesänä kummulleen kiven. Hujanen nouti haulikkonsa ja ampui kohti näreen latvustoa kolme kunnialaukausta Tessun muistolle. Hän halusi oksien tärähtävän osuman vaikutuksesta kuin osaa ottaen. Olit hyvä koira, Hujanen ajatteli, ja purskahti samalla itkuun. Hartiat vavahdellen mies käveli tupaansa takaisin. Lyhyen talvipäivän iltana aurinko piirsi taivaanrannalle viimeisiä raitojaan. Pitovaikeuksien takia Hujaselle päätynyt koira oli ollut miehen paras kaveri ja tuki.
Mitäpä jos pääsisi naapurin isännälle rengiksi, mietti Hujanen tulevaisuuttaan peilin edessä silmiään kuivatessaan. Näkyvät sinne virolaisia palkkaavan. Olisihan tässä vielä Hujasen pojallakin traktorien voimansiirtolaitteet hallinnassa, hän innostui uudesta ajatuksestaan.
Maija- Liisa
Varsin todentuntuinen kertomus.Milloinkahan lopeteaan typerien päätösten teko, ettei Hujasia tulisi lisää. Kertomus päättyy mukavasti duuriin.
Tämä tarina on tätä päivää, toivon mukaan mahdollisimman
moni kunnallinen päättäjä lukisi tämän jutun.
Päätökset on tehty tarkalleen Hankintalain mukaisesti
halvimman tarjouksen perusteella, mutta kokonaisuutena
se on tullut todellisesti paljon kunnalle kalliimmaksi.
Terveiset myös kaikille pienyrittäjille jotka jaksavat
puurtaa edelleen leipänsä eteen, tässä muuttuvassa
maailman menossa. Sillä kaikki työ paikat ovat tärkeitä
veromarkoista on huutava pula.
Maija-liisalle kiitokset, näin on näreet..kaikki niin totta.
Maija-Liisa, kirjoitit syvälle sydämeeni! Kiitos! Tällaiset nykytodellisuuteen pohjautuvat kansantarinat ovat nyt tarpeellisia. Tämän ajan aateliset ovat pörssiyhtiöissä, voudit valtion aluehallinnossa, alistetut päättäjät demoratian ohjaimissa.
Hujaset hautaamassa todellista ystäväänsä.
On kuuleman mukaan Katainen antanut uudenvuoden lausuntonsa, johon en vielä ole ennättänyt tutustua, kun ei ole kalenterin lehti tänään kääntynyt. Varmaankin jotain terveisiä Himaselta Hujaselle?
Professori Hiilamon kommenttia olen jo lukenut. Mutta siinä vasta soiteltiin herätyskelloa. Pitää nousta tuolilta seisomaan, kävellä kahvikeittimelle, virkistyä syvemmälle median aarteita tutkimaan.
Ehkä naapurikin tarvitsee tuvassa pistäytymistä. Siinäkin puuhaa kansanvallan katajaisten kaipuulle, heilahdusta helsinginhengen hekumassa, jotta isänmaa iloitsisi ilotulistuksen ihmeessä, euroräiskeessä eritoten. Annetaan arvojen alistua, huvin hurvitella hujasten huussin takana.
Tai – ei anneta!!!
Niin hyvää ja asiapitoista tekstiä, että piti lukea
useampaan kertaan.
Maija-Liisalle kiitokset!
Hujaselle
Minä synnyin Neuvostoliitossa Venäjän Karjalassa pienessä kylässä Petroskoin lähellä vuonna 1978. Vanhempani olivat nuoria, 22-vuotiaita molemmat. Isäni joutui mukaan Afganistanin sotaan. Hän ei palannut sieltä koskaan. Meidän kylässä oli tehdas, jossa valmistettiin erilaisia kivituotteita. Äitini oli siellä työssä. Työ oli oikein raskasta ja epäterveellistä kivipölyn takia. Asuimme mummon kanssa samassa asunnossa. Myöhemmin äiti tapasi uuden miehen ja muutti hänen kanssa Keski-Venäjälle, minä jäin mummon luo. En tiedä vieläkään, miksi en voinut mennä äitini mukaan. Mummo kuoli kun olin 17 vuotias. Opiskelin silloin Petroskoissa kirjanpitäjän ammattiin. Neuvostoliitto oli hajonnut, maamme nimi oli nyt Venäjä. Ajat olivat raskaat, meillä oli tiukkaa rahan ja kaiken muunkin kanssa. Kaupungissa kävi ulkomaalaisia turisteja ja me nuoret tytöt vietimme mielellämme aikaa heidän kanssaan. Haaveilimme, että pääsisimme muuttamaan Suomeen tai johonkin muualle ulkomaille. Silloin meistä puhuttiin paljon pahaa, mutta emme me siitä välittäneet. Olin jo valmistunut opinnoistani ja päässyt apulaiseksi kirjanpitotöihin erääseen yksityisyritykseen. Olin onnellinen, kun sain ensimmäisen palkkani, se oli reilusti parempi kuin monella tuttavallani. Mutta sitten, pian tuli aika, että palkanmaksu viivästyi ja viivästyi. Ja lopulta yrityksen omistaja häipyi pois ja me työntekijät jäimme niin sanotusti nuolemaan näppejämme.
Tapasin Sinut, Hujanen, yökerhossa yhtenä kylmänä talvi-iltana. Olit tullut miesporukan kanssa viettämään hauskaa viikonloppua meidän kaupunkiimme. Minua miellytti, kun olit niin rauhallisen oloinen, etkä tunkenut seuraan niin kuin monet muut, joita olin tavannut. Olit aika paljon vanhempi kuin minä, mutta me venäläiset naisethan pidämme vanhempaa miestä turvallisena. Ajattelin, että tässä voisi olla minun hyvä tulevaisuus, turvallinen elämä Suomessa vakaan miehen rinnalla. Tapasimme pian uudestaan ja taas uudestaan, sitten kutsuit minut käymään kotiisi. Olin niin ihastunut, Sinulla oli mukava asunto pikkukaupungin keskustassa. Muutin Suomeen. Menimme naimisiin. Elämä oli mukavaa, joskus minun ystävät Venäjältä tulivat vierailulle meille ja silloin juhlimme kovasti. Huomasin kyllä, että se ei ollut Sinulle mieleen. Sanoit, että rahat eivät riitä tuommoiseen elämään. Ja, että et jaksa tuommoista. Totta! Vanha mies ei jaksanut meidän kanssa juhlia. Sitten Sinulla alkoivat työt vähentyä ja rahaa oli vieläkin vähemmän. Piti muuttaa pois asunnosta vanhaan taloon kauas maalle. Se oli minulle ikävä yllätys. Sinun siskot ja veli osoittivat selvästi minulle, että olin ulkopuolinen. Mitä minä voin tehdä? En osannut suomea niin, että olisin saanut työtä, en osannut suomea edes niin, että olisin osannut Sinulle kertoa, miltä minusta tuntui. Etkä Sinä osannut venäjää niin, että olisit voinut puhua minulle. Ei minulle riitä enää, että sanot ”hyvä tyttö”. Enhän ollut minäkään koskaan kertonut Sinulle isästäni, äidistäni, mummostani. Sinä olit ollut minulle hyvä, mutta nyt välillä pelkään Sinua, ainakin silloin kun juot. Joskus toivoin, että olisin löytänyt ystäväkseni suomalaisen naisen. Semmoisen, joka olisi neuvonut minua asioissa. En tiennyt mitä piti tehdä. Sitten yksi venäläinen tuttu nainen auttoi minua saamaan asunnon ja muutin pois Sinun luota. Toivon, että elämä järjestyy. Ljuba.
Hyvä kertomus Ljubalta!
Erityisesti jutun alkuosa on hyvinkin todentuntuinen, koska
mummot Venäjällä pitkälti hoitavat lapset. Tuntemani venäläiset
ovat hyvin avoimia ja kertovat lähestulkoon kaikki asiansa,
mutta yhteisen kielen puuttuminen voisi pitää aviomiehen
tietämättömänä vaimonsa perheasioita jonkin aikaa. Luulen,
että yhteisissä juhlissa olisi mukana suomea osaavia
venäläisiä, jolloin viimeisetkin ”salat” paljastuisivat.
Veikkaan tämän kirjoittajaa suomalaiseksi.
Olisi mukava lukea tässä jonkun toisenkin ”Ljuban” kokemuksia,
sillä onhan meillä näitä kulttuurieroja melkoisesti.
Täytyypä oikein ajan kanssa miettiä, koska tunnen muutaman
Ljuban, Olgan, Natashan, Galinan, Tanjan, Elviiran jne.
Tuli tässä mieleeni yksi asia meille kirjoittajille.. Kun me kirjoitellaan juttuja ja laitetaan tarinan henkilöille nimiä. Pitäisikö meidän mainita, että nimi on kuvitteellinen, ettei kukaan tulkitse asiaa väärin.
Kiitos Ljuballe kauniista kirjoituksesta.
Tämä on huomionarvoinen seikka, että kannattaa käyttää
kuvitteellisissa kertomuksissa myös kuvitteellisia nimiä.
Yritän muistaa.
Ljuba, sinun elämäsi näyttää järjestyvän. Olet ainakin löytänyt oikein hyvän kielenopettajan. Nyt jutustelu Hujasenkin kanssa sujuisi jo oikein hyvin. Tavoittaakohan tämä kirjeesi Hujasen.
Jäin tuota lukiessani aprikoimaan, kumpi teistä mahtoi pettyä pahemmin, Sinä vaiko Hujanen. Sellaista elämä on, ei aina teetä ja sympatiaa. Lohduttaisiko Sinua tieto siitä, että et ole yksin. Varmaankin tiedät, että kohtalotovereinasi on lukuisa joukko ljubia ja hujasia, suurin toivein, suurin pettymyksin.
Kirjoitukset ja kommentit Hujasesta ja Ljubasta ovat sitä, mitä Värtsissäkin tarvitaan. Seppo on oivaltanut oikein. Maija-Liisan kynäily on taitavaa ja ihmisen elämän syviä tuntemuksia esille tuovaa. Tässä rajanpinnassa on paljon tällaisia ihmisssuhteita. Toivon Maija-Liisan kirjoittelulle jatkoa!
Ettei kenellekkään jää epäselväksi, kyllä Ljuba minun kertomuksessani on kuvitteelinen henkilö. Näin ajattelen myös Hujasen olevan Maija-Liisan tarinassa. Luin Maija-Liisan tarinan useaan kertaan ja jumituin kohtaan, jossa sanottiin Ljuban tulleen Hujasen elämään korot kopisten ja kurvit kohdallaan,kuin myös siten lähteneen. Ajattelin, että Ljuban täytyy ”puolustautua”. Minun Ljubani Suomeen tulo ajoittuu johonkin 90-luvun lopulle tai 2000 luvun alkupuolelle. Tänä päivänä jo ihan toinen aika, joten tämän päivät tarinat saattavat olla erilaisia. Ja kuten Maija-Liisa arvasi, kirjoittaja on suomalainen, kypsään ikään ehtinyt muori, ihan maatiaisrotua.
Ehkä tein väärin, että käytin nimimerkkinä tarinan henkilönimeä.
Mutta kirijootin minkä kirijootin.. Odotellaan nyt sitten Hujasen kommenttia.
Ja nyt vielä rupesi harmittamaan, että kirjoitin yhtään mitään. Anteeksi Maija-Liisa, taisin pilata sinun hyvän novellin ja sen mahdollisen jatko-osan.
Ljuba, päinvastoin, lisäsit mielenkiintoa ja Maija-Liisan kirjoittelun jatko-odotusta. Aihepiiri on niin tärkeä, että siitä voisi kirjoittaa romaanin, jos ken osaa. Ja jos tosiasioita sellaisenaan tai fiktiivisesti kirjoitetaan luettavaksi, ei ole kysymys moralisoinnista, vaan inhimillisen elämän kuvaamisesta tässä tapauksessa hyvin poikkeuksellisissa oloissa.
Ei tarvitse olla pahoillaan. Ehkä Hujanen vastaa kunhan
kerkiää. Minusta on hauskaa, kun joku toinen jatkaa juttuani
ja antaa sille ihan uuden suunnan. Se lisää haastetta kirjoittaa
jutulle sopiva jatko. Hujanen on myös ihan kuviteltu henkilö,
jonka kautta joitakin ajan ilmiöitä ja tapahtumia voi kuvata.
Toivottavasti onnistun jatkon suhteen.
Tosiasioista kertominen on fiktiivisesti on taidetta. Anna, Maija-Liisa Hujaselle tilaisuus tulla esille. Odotan todellakin mielenkiinnolla. Harashoo!
Oiskohan tuossa ”Hanoin kanto” tarinan putkimies Hupeliuksessa jotain tähän ”Hujaseen” viittaavaa.
https://www.vartsi.net/2012/11/23/hanoin-kanto/comment-page-1/
Ljuballe!
Kirje Sinulta, Ljuba, se yllätti minut todella. Onnittelut
erinomaisesta suomen kielestäsi, jonka olet oppinut näin
lyhyessä ajassa. Olisipa meilläkin ollut yhteinen kieli
paremmin hallinnassa lyhyeksi jääneen liittomme aikana. Ei
ehkä eroa olisi tullutkaan. Sen sijaan meillä kului useiden
sanakirjojen lehdet hiirenkorville oikeita sanoja hakiessamme.
Hassujakin väärinkäsityksiä sattui.
Avioliiton mukanaan tuomista vaatimuksista ja velvoitteista
olisi tullut selviytyä. Sitten oli vielä ne kulttuurilliset
eroavaisuudet haasteena. Eiväthän liitot kestä aina saman-
maalaistenkaan kesken.
Muistatko, kun jo lukkoon lyöty hääpäivämme täytyi muuttaa,
kun halusit ennen vihkimistä ennustuksen venäläiseltä
ennustajaeukolta? Eipä eukon kahvinporoista katsoma oikea
hääpäivä taannut kestävää liittoa. Saman olisi kestänyt ilman
ennustusta.
Olihan se sykähdyttävä hetki silloisen poikamiehen elämässä,
kun tuomari maistraatissa meidät vihki. Olin niin jännittynyt,
että taisin seisoa vasemmalla puolellasi, kun olisi pitänyt
olla oikealla puolella. Mutta miten lie teillä?
No, ensimmäinen koetinkivi muodostui jo hääaterian laitosta,
kun siskot halusivat tarjota suvulle karjalanpaistia
piirakoineen, kuten täällä on tapana juhlissa tarjota. Sinä
sanoit, etteivät venäläiset niitä syö. Soppa oli valmis!
Onneksi joku ratkaisu löytyi.
Siinä Sinä teit kauniisti, kun pyysit hääjuhlaamme kauan
Suomessa asuneen ystävättäresi tulkiksi. Hän käänsi hienosti
kaikki maljapuheet ja muutkin puhumiset selitti. Kakulle emme
huomanneet varata tarjoilulautasta, joten kakun jaoimme kaikille
tasan suoraan kakkulaatikosta. Hyvää oli!
Täytyy myöntää, että suku oli aluksi hyvinkin ennakkoluuloinen
venäläistä miniää kohtaan. Toisaalta, siskot taisivat olla
kateellisia kauneutesi, pukeutumisesi ja hyvän itsetuntosi
vuoksi. Huomasin, että heilläkin mekot muuttuivat.
Arki alkoi. Oleskeluluvan anominen oli alussa työn ja tuskan
takana. Ei ollut maahanmuuttovirastossa kiireitä. Soitin sinne
pari kertaa viikossa ja aina lupasivat heti hoitaa asian.
Viikkoja kului. Siellä siirsivät paperit sellaisen virkailijan
pöydälle, joka lähti heti kesälomalle. Hän palattuaan siirsi
hakemuksesi taas toiselle, joka pian siirtyi muihin hommiin.
Koko kesä siinä meni. Sinun baabuska kuoli, etkä päässyt
hautajaisiin passin ollessa kanissa. Heltisihän sieltä vihdoin
vuoden oleskelu- ja työlupa.
Sait kielitaidottomana siivoustyötä, mutta eivät pitäneet
siellä siivoustyösi tuloksesta. Valittivat sieltä firmasta,
että jalat jää kiinni lattiaan, kun luuttuat liian märällä
rätillä niitä. Miten lie sekin ollut?
Halusit pukeutua kauniisti, niinpä osamaksulaskuja kertyi
eri postimyyntifirmoihin. Eihän minun palkkani enää kaikkeen
riittänyt. Ne alituiset juhlatkin. Ne maksoivat ja väsyttivät.
Täytyy sanoa, että kyllä sydänalasta kouristi, kun kohta
lähtösi jälkeen tulit uuden miesystäväsi autolla loppuja
tavaroitasi hakemaan. Ratkesin ryyppäämään. Sitten ryhdistäydyin
ja vietin tipattoman tammikuun. Sain naapurista töitä.
Kevättyöt alkavat kohta pelloilla.
Tapasimme vielä toisemme siellä omaisuuden ositustilaisuudessa.
Hankkimani tuomari piti vaatimustasi puolesta kohtuuttomana niin
lyhyen avioliiton jälkeen. Ja minun ansioillani ostettu
asuntokin oli. Kiitän Sinua, että ymmärsit. Saatoimme käydä
sen selvityksen jälkeen vielä yhdessä lounaalla. Päätimme myös
säilyttää ystävyytemme. Menneet on menneitä.
Ystävyydellä, Hujanen
Maija-Liisa, olet todella taitaja kynäniekka – ei kun tekstin näppäilijä. Nyt taitaa olla niin, että meitä juksataan. Maija-Liisa ja Ljuba ovat sama henkilö, joka on ihastunut Hujaseen? Ja Hujanenhan ilmoittaa ystävyydestään, kun saanut kokea sekä myötä- että vastamäkeä: ”Spashipa, grashaavitza!”
Emme todellakaan juksaa, vaan tätä kertomusta kirjoittaa
kaksi eri henkilöä. En tiedä tämän ”Ljuban” oikeaa nimeä.
Tuo Alpon kirjoittama Hanoin kanto- juttu on kerrassaan
mainio. Taitavat olla nämä miehet jotain sukulaissieluja.
Kiitos Hujanen kun vastasit kirjeeseeni.
Muistatko väärin kun sanoit, että tulin uuden miesystävän autolla Sinua tapaamaan. Auto oli ystäväni miehen. Ei minulla silloin ollut uutta miesystävää. Tapasin uuden kumppanin vasta myöhemmin, hän on inkeriläinen. Olemme nyt perhe ja asumme Helsingissä.
Minun mummoni kuoli jo paljon ennen kuin tapasin sinut. Se oli mummon sisko, joka kuoli kun jo olin Suomessa ja en päässyt hautajaisiin. Meillä venäläisillä perhe on laaja käsite, voimme sanoa baabushkaksi muitakin kuin omaa isoäitiä, kuten serkkujakin voimme sanoa siskoiksi, veljiksi, tosin ”dvajurodnaja sestra i tak..”
Täällä Helsingissä pääsin maahanmuuttajien kielikurssille ja opin kielen aika hyvin. Näin sanovat, tietysti on aksentti kun puhun. Olen töissä tavaratalossa ja kaikki hyvin!
Erkki, Vam ja hatsu skazat, sto ja ni Maija-Liisa, tsetsno ja drugoi zelovek ! Prostite mehja, mne trudno napisat s ruskimi slovami tak sto bukvi ni kirillitseskie!
Kaikkea hyvää – vsevo haroshevo!
Ljuba
Olipa onni, että Ljuban kirje tavoitti Hujasen.
Tuo Hujanen on kyllä niin kielevä, että alan epäillä hänen taustojaan. Ei ole ollenkaan aito suomalainen tuppisuu junttimies, niin kuin hujaset yleensä. Taitaa olla oikein kouluja käynyt supliikkimies.
Kaikkea hyvää elämään Ljuballe ja Hujaselle!
Kiitos kirjailijoille, että olemme saaneet näihin epäonnisiin, mutta kaikesta huolimatta positiivarin asenteella elmään suhtautuvaan pariin tutustua. Ehkäpä saamme lukea vielä lisää heidän elämänsä käänteistä.
Huomasin, että mummo kuoli kahdesti, mutta onhan hänellä
varmaan kaksi mummoa.
Balbsoe cpaciba sa tekste i otlisna becna, Ljuba!