Hiljaista oli Harkkolammen uimalassa kesäkuun alussa. Kuva EJ
Polttopuita pilkkoessa tuli hiki. Lähenpä uimaan. Mutta minne? Sääperinjärvi taitaa ainakin länsipäästään sopia paremmin lintujen pulikointiin. Jänisjoki voipi olla niin vuolas, että viepi tämmösen uimarin mennessään. Kukkolammella kai voisi, kun se ei enää ole vedenottamona.
Sitten muistin huomanneeni ohiajaessa Saariontien varressa virallisen uimapaikan merkin. Poljin pyörällä kilometrin, poljin kaks, oloni tunsin kuumemmaks varsinkin Patsolan mäkeä kivutessa. Kolmannenkin kilometrin ajelin merkin osoittamaan suuntaan. Harkkolampi vilkkui puitten välistä, kai se uimapaikka pian tulee. Jänispolkua taisin taivaltaa hetkisen. Siellä jossain uimapaikan viitta osoitti takaisin päin: puolisen kilometriä pitäisi perääntyä.
Harkkolammen uimapaikkaa etsiessä nousi kolmannen kerran sinä päivänä hiki pintaan, mutta viimein löysin perille. Mahdollisia tiehaaroja oli muutama, ja tietenkin vasta viimeisellä tuli osuma. Siellä olikin asianmukaiset laiturit, pukuhuoneet ja vessa. Seinässä luki liikuntatoimiston viesti, että uiminen omalla vastuulla. Löytyi uimalasta sellainen paikka, jossa pystyin polskuttamaan käsipohjaa.
Hyvin kaunis oli lampi, korkeitten vaarojen ympäröimä, vesi näytti vihertävältä. Liekö se hyvän vai huonon laadun merkki? Ainakin edelliskesänä olivat vedentarkkailijat antaneet puhtaan paperit.
Vaan menisikö Tohmajärven kunta konkurssiin, jos laittaisi viitan uimalan tiehaaraan. Osaisi ensikertalainenkin ilman siksakkia.
Uimaranta on nyt joka tapauksessa löydetty. Sitten ei kun timmiin rantakuntoon puita pilkkomalla.