Kausivalot

Jokin aika sitten Värtsissä oli kuva ja tarinaa valaistusta Valkoisesta Talosta.Tapsa oli valaissut talon hienosti.
Saimme yhden Hempan toimittaman kuvan perusteella maalailla mielissämme miltä tuo komea talo valaistuna näyttää
keskellä pimeyttä.

Kaikki tietävän Wikipedian mukaan Jouluvalojen ajan ajatellaan alkaneen kun hehkulampun keksijän Thomas Edisonin kaveri
Edvar Johnson esitteli ensimmäisenä maailmassa Joulukuusen sähkökynttilät 1882.
Minun maailmani ensimmäiset sähkövalot kuusessa esitteli kauppias Kostamo Niiralassa.Oli kohtalaisen iso tapahtuma kun kaupan pihan
kuusessa sytytettiin Jouluvalot.Kaupan näyteikkunat oli somistettu ja pukki vieraili paikalla jakaen karamelleja lapsille.

Helsingissä Aleksin Jouluvalot syttyivät tänä koronavuonna ilman sen suurempia peijaisia jo 72.kerran.
Espalla puolestaa kaupungin kiinteistävirasto on virtellyt viimevuosina näyttävän valaistuksen.Espan valoista otin kuvan kun yksi aamu
suuntasin lenkkini sinne.Kaupunki on parhaimillaan aikaisin aamulla kun siellä on vielä hiljaista.

Kuusi on kuvattu Hietaniemen hautausmaalta ja nämä kaupungin valot siitä hautausmaan reunalta Länsiväylän sillan suuntaan.

Jore Penttinen

Share

3 comments for “Kausivalot

  1. Tuo viimeinen kuva näyttää, mikä se piäkaupunki on. Hieno “valomeri” nimensä mukaisesti. Mutta kyllä kuitenkin ne Kostamon kaupan valot olivat paremmat.

  2. Kausivalot kuin kuusihalot
    Kuusivalot kuin koivuhalot

    Nuorena leidille valoja vannoin
    Vanhana ledejä valoksi kannoin

  3. Kiitos Jore. Kiva on vaihteeksi nähdä valojakin. Täällä maalla voi olla uskomattoman pimeää kun ei ole ainuttakaan katuvaloa.

    Kun mainitsitte joulukuusen sähkökynttilät, niin muistin, että minun kotonahan ne on ollut jo 40 luvulla. Isä oli kääminyt muuntajan ja tehnyt sille laatikon. Virtajohto meni toisesta päädystä sisään ja toisessa päädyssä oli kaksi pulttia, josta kynttilät (taskulampun polttimot) saivat virran. Polttimot oli tinattu kangaspäällysteisiin kuparijohtoihin. Mukava ja harvinainen muisto tuli tuosta mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *