SAVOTOILLA ENNEN

Tästäpä nyt alakkaa tää tarina,
kun Ville ja Uatu työparina
urakoivat ennen noilla
salojen suurilla savotoilla.
Sarkavuatteet silloin oli muojissa,
yöt vietettiin kämpän suojissa.

Moottorit ei vielä mehissä pärisssy
eikä konesahat kourissa tärissy.
Talavet oli lumiset ja pakkaset hirveet,
jätkillä pokasahat, justeerit, kirveet.
Siinä sitä testattiin metsien miestä,
kun vuatekerrat kastuivat lumesta ja hiestä.

Suojakypäristä vielä ei tiijjetty,
tuskin sitä piässä ois ies siijjetty.
Karvareuhka siinä virassa sai palavella,
jo syksymyöhällä ja vielä kevättalavella.
Jalossa ei liijjon ollu turvasuapasta,
vaikka kirves suatto suappaan varteen ruapasta.

Vaikka viihteellä jätkät joskus hoilotti,
silti savotat ne ylleensä hyvin ”roilotti”.
Kun ol´ tehtynä kyllin monta mottia,
suatto pomokkii jo maksoo vähän ”kottia”.
Miehet toivveikkaina ajatteli huomista,
kun ol´savotoilta jottai kottiin tuomista.

Jo uamuhämärisssä töihin piti lähteä,
vaikka taivvaalla tuikki monta tähteä.
”Karstat” keuhkoloista ensin piti rykästä,
sitten hiihtämällä palstan reunaan sykästä.
Mutta suksilta kun umpihankkeen poloki
hangen tasalle jäi vyösttäkkii vuan soloki.

Ville kookkaampana eilä männä urritti,
Uatu hiplumpana jälestä tulla purritti.
Kahlatessa kun otti kiinni ”muavarasta”,
siinä huolta sai pittee paikasta arasta.
Siantonä sillon ol´ iliman muuta:
Kuajeta ei sitten leimatonta puuta.

Jo ettäältä puun kylyestä pilikka hohti,
kun jätkät suuntas´ suurta kuusta kohti.
Aina selekä ei siitä tykänä hyvvee,
kun lapiolla piti ehtiä puun tyvvee.
Kirveellä ensin kunnon kuatolovi,
sitten justeerilla sahhuuta hyvä tovi.

Miehet vähän vielä työnttee ennätti,
kun latvus jo lumet niskaan lennätti.
Lumipuakku Villeltä hatun piästä nakkas,
lunta vielä kauluksesta sissään pakkas.
Ville puistellessaan hattuunsa lumesta ja jiästä
tuumi: ”Olpa iso puu, piti hattu ottoo piästä.”

Miehet ”tillistelivät” jo seurroovvoo puuta
samalla metkasti muikistellen suuta.
Ylyvväänä siinä seisoi vanha ikihonka,
luminen latvus niinkuin piliven lonka.
”Ompa leimmooja tehnä meille kunnon ”källin””
virkkoi Ville sylykästessään suustasa mällin.

Kun leimaton puu ol´ reilun metrin piässä,
latvaoksat lomittain ja tietennii jiässä.
Vaikka pomo viimeks´ jo pallautetta anto
piättti jätkät: ”Tehhään vielä pitempi kanto.
Eiköhän pomokkii jo naurroo hohota,
ol´ niin iso puu, jotta kanto alako kohota!”

Kuului kaukaksi pauke ja oksien rutina,
kävi miesten huulilla hiljainen mutina,
kun puusta sinkoili oksan pätkiä
jotka korkkeelta puttoili kohti jätkiä.
Eikä tuurikkaa ennee osumilta siästä,
nyt hattu lenti vuorostaan Uatun piästä.

Toinen osuma ja Uatu ottti jo lukua,
vaikka laji ei nyrkkeilylle ollutkaa sukua.
Nyt Villelle hätä: ”Herree Uatu herree,
nyt et ois kestänä ensimmäistäkkää erree.”
Uatu vähitellen tällistä kun alako virota,
alakajaisiksi meinas jos kunnolla kirota.

Vuan sittenpä ovelasti katsahti Villeen:
”Sano mitä sanot vuan tää assii on silleen,
vaikka oottii tämän työparin vetäjä
issoo kuusta suurempi ol´ tämä petäjä.
Miunnii piästä se hattu lähti ensin,
vuan kohta jo persukkeilleni lensin.”

”Se toinen patsku oli liijjan raju,
kun hetkeksi meni ihan täysin taju.
Pitkään muistan tämänpäiväisen retken,
kun ikihongan muistoks´ vietin hiljaisen hetken.
Nyt ei tässä hommassa oo ennee hohtoo,
niin julumetusti alako jomottoo ohtoo.”

”Särkyliäkettäkkii pitäs vielä ottoo,
jos repuntaskusta sattus löytymmään hottoo.
Vuan eiköhän lähetä jo rämpimmään
tuonne takasi kämpän lämpimmään.”
Par´ päivvee sai kämpillä kolohua potea,
kun sillon ei ollu vielä tätä SIUN SOTEA.

Aikannaan tuas kevät kun tuli,
metiköistä lumettii poikkeen jo suli.
Järvettii vappautuivat talaven jäistä,
karvareuhkat lähtivät miesten päistä.
Jokivarsilla nyt vilikahteli vilsoja,
uittoväyliä ol´ erinnäissii kilsoja.

Jätkät purkkaissaan pahimpia sumia,
äkäpäissään jo puhelivat rumia.

Vuan kun virrassa soljui se paksumpi tukki,
uittomiesten mielissä jo huumori kukki.
Tuli totteemus sillon niin kun yhestä suusta:
TAITTAA PERRÄISIN OLLA TIETYN TYÖPARIN PUUSTA!

Tähän tämä tarina nyt loppuu,
kun ei uitollekkaa oo ennee hoppuu.

Martti Lipponen
VÄRTSILÄ

Share

6 comments for “SAVOTOILLA ENNEN

  1. jore
    16.5.2020 at 18:54

    Elämänmakuinen runo eli tarina arjen sankareista
    Tykkäsin👍
    Oli niin hyvin kirjoitettu että lukijan paita kastui ja
    Pihkan tuoksu tuli nenään.

  2. Tuula
    17.5.2020 at 11:40

    Tykkäsin minäkin. Paljon.

  3. Poikamies kolmannessa polvessa
    17.5.2020 at 13:25

    Mie tykkäsin ihan liikaa:-)

  4. Värtsi / Alpo
    18.5.2020 at 1:20

    Hui olokoon, ihan oli piettävä piposta kiinni lukiessa, kun rupesi menemään niin jännäksi. Tukkisavotassa en ole ikinä ollut, mutta ropsi- ja halkosavotassakin oppi tietämään, että lumia ei kannata ainakaan tahallaan päähänsä pudottaa. Laho oksakin antaa riittävän kovan tällin ylhäältä pudotessaan. Onneksi enempää kokemusta ei ole. Omasta ison puun kaatamisesta kerroin Värtsissä “Ensimmäinen savottani”

    Kyllä on mukaansa tempaavaa kerrontaa nämä Martin runot. Mietin tässä, että onko tämä runotyyli “kronikkaa”

    Värtsilässä oli aikoinaan kronikoistaan tunnettu Janne Piiroinen Selkäkylältä. Hän luki juhlissa tai muissa tilaisuuksissa tekemiään runoja. Niitä sanottiin kronikoiksi.

    Kiitos Martti !

    Ps
    Lisäsin Verkkolammen savottakämpän kuvan Värtsin arkistosta.

  5. Liisa Lukkarinen
    19.5.2020 at 13:09

    Olipa värikästä tekstiä Martin kynästä. Tykkäsin.

  6. Pauli Alakangas
    26.5.2020 at 17:48

    Kiitos Martti ! Sinulla on sana hallinnassa kun tulee näin sujuvaa tekstiä murteella kirjoitettuna. Mainitsit työasuksi
    sarkavuateet. Sellaiset oli minullakin kun olin kansalaiskoulusta päästyä Jumpurassa yhden talven savotalla. Menimme palstalle Tervavaarasta hiihtäen ja tulomatkalla Arvi-setä monesti tuumasi ” mikä poikia sipsuttaa kun ei oikein hiihto suju”. Todellisesti kysymyksessä oli väsymys minulla ja veli Pertillä. Arvi-setä oli silloin vielä kovassa kunnossa.
    Monesti ne sarkavuateet jäätyivät tulomatkalla ja se hidasti hiihtoa. Nykyaikana ei tarvitse hiihtää enää palstalle näin
    pitkiä matkoja vaan mennään autopelillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *