Kauppareissulla pätkähti mieleen muisto menneiltä ajoilta. Kaustajärvelläkin (muistaakseni koululla) järjestettiin
keväisin osuuskaupan toimesta jonkinlaisia Osuuskauppajuhlia jäsenten ja asiakkaiden iloksi. Asiaohjelman kevennykseksi oli soittoa, taikatemppuja ja ties mitä. Muistelen peräti Vesterisen vedelleen kurttua ja taikatemppujen esittäjäkin oli aikansa tähtiä.
Juhla jäi mieleen siksi, että taikuri valitsi minut, pikkuisen poikaraukan, temppukumppanikseen. Tempussa taikuri poimi muutaman taikasanan lausuttuaan kananmunia peräpäästäni. Yksityiskohtia en tapahtuman järkyttävyyden vuoksi muista, mutta tuskin minun tarvitsi kuitenkaan laskea housuja nilkkoihin tai kotkottaa.
Eipä sekään viihdetaituri ajatellut nokkaansa pitemmälle – aiheuttaessaan lapselle kenties elinikäisen trauman. Yleisöä hirveästi nauratti ja otin asian aika henkilökohtaisesti. Minua ei yhtään naurattanut vaan tunsin itseni raskaasti hyväksikäytetyksi. Kanojen kanssa en tuntenut vähääkään sielunkumppanuutta ja tuskin munatkaan maistuivat pitkään aikaan.
Taisi olla jo silloin huumorintajun puutetta ja karjalaista pikkusieluisuutta. Monesti on tullut itsensä munattua tuon tapahtuman jälkeen – ja ihan ilman ulkopuolisia avustajia.
– Leksa
Leksalle lohdutuksen sana,et ollut ainut nolattu.
Minä jouduin samaisen silmänkääntäjän uhriksi Uudenkylän maamiesseuran talolla kyseisissä juhlissa.
Onneksi temppuilija korjasi aiheuttamansa trauman antamalla apurilleen tikkukaramellin jossa oli oranssi E ilmapallo päässä.Ei haitannut muniminen enää yhtään.Eikä ole haitannut myöhemmälläkään iällä,vaikka ”tössimisestä”tapa tulikin 🙂
Olin kansakoulun ekalla varmaankin koulun
piskuisin, enhän ollut vielä seitsemää vuottakaan.
Siksipä roolejani olivatkin kärpässieniperheen
pienin lapsi ja toisena jouluna hiiriperheen äiti.
Jos olis ollut luonnonkiharat, olisin varmaan
päätynyt prinsessaksi. Mutta neljännellä luokalla
olinkin jo niin noheva, että sain lukea yksin
koko jouluevankeliumin.
*
Minua ei koskaan naurata telkkarin ”hauskat kotivideot”.
Yleensä niissä sattuu lapsille jotain joka varmasti
koskee aivan fyysisesti. Ei naurata!
*
Sairaalaklovnit tekevät arvokasta työtä. Varmaan ovat
niin fiksuja, että pelleilevät itsensä, ei pienten
potilaiden kustannuksella.
*
Johannes on kirjoittanut aikoinaan Värtsiin
osuuskauppajuhlista. Jutun nimi on ”Kun kellohame
heilahti”.
Kyllä joskus toisia naurattaa toista ei.Olin serkkupoikien kanssa
palaamassa Häistä Petravaarasta,tämä tapahtui -40 luvun
loppupuolella Kaustajärvelle ei ollut vielä tietä.
Ajelimme vanhaan Värtsilään menevää tietä rajalle päin,koska
kevyenliikenteen väylä kulki Sääperin itäpuolelta Kaustajärvelle.
Siinä Lötjösen paikkeilla kaveri äkkiä ilman suuntamerkkiä
kääntää vasemmalle hujauttaa penkalta viljapeltoon.Sieltä
ylös kömpiessään hieroo silmiään molempiin silmiin oli
lentänyt siivekkäät oliot,ei ihme että valot sammui.
Oli meillä katsojilla hauskaa.
Ei siitä hänelle traumaa jäänyt jälkeen päin naureskeltiin!!!
Minun näyttelijän lahjat huomattiin myös silloin joskus.. kykyjen etsijä kierteli Patsolan maamiesseuran talon pihamaalla ja eteisen tungoksessa. Näytelmä Genoveeva oli alkamassa vai lieneekö ollut jo alkanut. Yksi tärkeä näyttelijä vain puuttui ja minä olin siihen rooliin kuulemma paras ehdokas.
Minun päälle puettiin lampaan nahka ja jotain piti näyttämöllä tehdä.. juosta tai jotain sellaista. Tietysti minulta riisuttiin ensin melkein kaikki vaatteet. Eniten hävetti pitkät flanellihousun lahkeet joita ei meinannut millään saada pysymään ylhäällä. Hakaneuloja etsittiin avuksi.
Tuo minun valintaperuste oli varmaan se, että kuuluin siihen joukkoon, jolla ei ollut rahaa pääsylippuun vaan me jäätiin parveilemaan ulos. Siitä oli helppo houkutella joku ”näyttelijä” kun saisi palkkioksi katsoa loppunäytelmän.
En muista olinko minä lammas vai niin köyhä jolla ei ollut edes vaatteita. Ja kuitenkin housunlahkeet vilkkuivat. Ei niitä kykyjen etsijöitä ole sen jälkeen kohdalle sattunutkaan.
Yritettiin minustakin leipoa Tauno Palon seuraajaa kansakoulun alaluokilla. Joulunäytelmässä Jaloman Maija laittoi minut puunhakkaajan roolin. Paha noita-akka noitui minut hakkuupölkkyyn takapuolestani kiinni. Kyseessä ei ollut puherooli, en puhunut sanaakaan, edes kiroillut vaikka tilanne olisi sitä edellyttänytkin. Lienenkö juossut pölkky perseessä ympäri näyttämöä, en muista.
Muistaakseni suoritus aiheutti melkoiset suosionosoitukset. Sen koommin en ole näytellyt enkä stand uppia kokeillut. Mutta on minulle kyllä naurettu ihan riittävästi – sekä päin naamaa että selän takana.
– Leksa
Sanonpa, että Leksallan mukavat roolit olleet, minua vieläkin naurattaa.
Omista teatterirooleista en muista muuta kuin sen, että kerran sain olla Lemminkäisen äiti,
haravoin lehtiharavalla Tuonelanvirtaa löytääkseni poikani.. itkeä tursasin, yleisö nauroi..
Onhan tuo aika koomista ollutkin. Lehtiharava. Jo raapivan äänen kuvitteleminenkin itkettää.
Se raapiva ääni = äidin tuska ja hätä..?
Kylläpä oli hauska munamuistelo Leksalta pikkupojan silmin. Oivallista materiaalia tulevaan Kaustajärvi-kirjaan! Juuri tällaisia muisteloja pyritään haalimaan kasaan. Lönnrotin tuohikontti ja sulkakynä ovat vain vaihtuneet uudemman aikaisiin työvälineisiin, kuten Kaustan muistelijatkin ovat hajaantuneet ympäri maan. Lönnrot ei enää ehdi kolkuttelemaan kaikkien pirttien oville, vaan tupien asukkaat saavat ottaa myös Lönnrotin suuntaan yhteyttä. Eli levittäkää ihmiset sanaa ja kannustakaa toveria lähettämään muisteloita osoitteeseen kaustajarven.kirja@gmail.com. Kaikki muistot ovat yhtä tärkeitä!
Ja saa halutessaan paperillekin laittaa allekirjoittaneelle työosoitteeseen:
Oikeustieteellinen tiedekunta
PL 4 (Yliopistonkatu 3)
00014 Helsingin yliopisto
Hei, Katja! Olen kirkonarkistossa penkonut Kaustajärven kinkereitä – ja rippikouluja siltä osin kuin ovat joko kokonaan tai osittain olleet koululla. Koetan vielä tutkia, kinkeripiiriasiaa sotia edeltäneeltä ajalta, mahdollisesti muutakin. Hautausmaan perustamisen historia on myös selvitettävä. Mitä muuta?
Miten hurisee? Väitöskirjatyö? Ym?
Terveisin Erkki
Kyllähän osuuskauppajuhlat olivat odotettu tapahtuma kylälle, ja koulullepa tietennii. muistelen että Arttu Suuntalakin ois kerran ollut esiintymässä, eihän niihin oikein lupaa ollut ees lähteä vuan tulkohan tuota kyseltyäkään. Yksistä kinkereistä muistan kun olivat JussiTarvaisella ja koulusta piti sinne mennä, menin uunin solaan ja siellä oli helekkarin kuuma, tottakai se alko vasyttämään olihan jo pitkä päivä takana, pääsihän sitä lopulta lähtemään kotiinkin, pimeä oli matka ja pitkä taival Leinolan salolle, näläkä kurni ja väsy paino vuan kotia minä kai selevisin, voi hyvän tähe laitetaanko penskat tänä päivänä tommosiin urakoihin, Leksalle terveisiä veljeni Tapani on kaipaillut vanhaa kaveriaan
Irma, laitapa Tapanin yhteystiedot sähköpostiini
leo.harkonen@wikileksa.fi
niin otan yhteyttä.