Kalastus on ollut tähänastisen elämäni ykkösharrastus. Se alkoi vanhemman velloksen kanssa Jänisjoelle suoritetun onkireissun myötäjäisinä jo reilusti ennen kouluikää 1960-luvun lopulla. Eväkkäiden narraaminen eli narrattavana oleminen oli kuitenkin vuosikymmenen ajan pelkkää sulien vesien touhua, mutta sitten alkoi tämä arvopohjan laajentaminen tapahtuvaksi myös lumen ja pakkasen aikaan. Jääkairan hankkiminen avasi aivan kirjaimellisesti väylät auki jäänalaiseen valtakuntaan ja serkkupojan omalta kalastaja-isältään perimillä tietotaidoilla viriteltiin kimpassa hänen kanssaan myöskin jo talvinen verkkojata Sääperiin.
Ensimmäinen tyttöystäväni eli nykyinen vaimoni oli ja on siis edelleenkin myös valmis lähtemään kalavesille sekä kesällä että talvella, joten tämä on sikäli mukavaa yhteistä ajankulua ja saammehan siinä toki samalla arvokasta jatketta jokapäiväiseen leipään.
Tällä hetkellä korjaamme veden viljaa mm. Jänisjoen jääkannen alta. Liiankin lauhan alkutalven aiheuttamien ongelmien jälkeen koittanut totuttua ärhäkämpi pakkasjakso on niin ikään asettanut hommaan omat haasteensa, mutta siltikin tämä vain on kerrassaan mukavaa touhua! Pyynnissä on vain yksi vahvalankainen riimuverkko, vähempää ei tietysti voikaan olla mutta se pitää meidät – kiitos Luojalle – pääsääntöisesti kuitenkin aivan riittävän hyvin kalansyrjässä kiinni.
Tästä se lähtee, vaikka avannot onkin suojattu lumella niin tuuratyötä on varmuudella tiedossa.
Avannon jää ei kuitenkaan ole koskaan ympärystään paksumpaa, joten n. 40 sentin jyystämisen tuloksena sieltä vain pulpahtaa kuin pulpahtaakin näkyviin sulaa vettä!
Pyydyksen alavirran puoleisessa päässä odottaa vastaavanlainen uurastus.
Jää ei ole kuitenkaan tässä kooltaan suuremmassa kokemisavannossa aivan yhtä paksua kuin naruavannossa, joten haalarin alla oleva paita säilyi vielä kuivana.
Selkeää ”sähkötystä” oli havaittavissa verkon molemmissa päissä joten saalis on jo sinänsä varma, mutta laji on tässä vaiheessa vielä täysi arvoitus muutoin paitsi joltakin pedolta eli vahvemmalta kalalta tämä nyt kuitenkin vaikuttaa(?)
Haukihan sieltä tällä kertaa putkahti. Hieno saalis, arvostamme tämän erittäin korkealle joskin otamme kyllä kiitollisina vastaan kaikki kalat niiden lajista ja koosta riippumatta. Tämän pyynnissä olevan verkon silmäkoko eli harvuus karsii jo tietysti suoriltaan yli puolet lajeista pois mutta lahna, hauki, kuha ja made sekä kirjolohi ja säyne tarttuvat hyvin satimeen.
Teksti: Jussi Raerinne
Kuvat: Paula Raerinne
Tulipa lapsuusajan kalastuspuuhat mieleen.Meillä ei ollut verkkoja mutta rysä ja katiskat oli.Tuuria oli kaksi leveä ja luiska terä.Isän tekemät.Yhtään tuurta ei avantoon luiskahtanut.
Taitaa Jussin verkko olla Kuosmasen lahukan kupeessa.Tutun näköiset maisemat.
Kiitos Tapanille kommentista!
Jänisjoki ei ole verkkopyynnille eikä etenkään talvisellaiselle mikään helppo vesistö, kaikenlaista puutavaraa – sekä uittopuuta että rannoilta kaatunutta ja virran kuljettamaa rytöä on monin paikoin riesalle asti.
Verkko ei ole nyt Kuosmasen lahukan kupeessa vaan siitä noin 100 metriä alavirran suuntaan omalla puolella jokea rantasaunamme kohdalla.
Alimmaisessa kuvassa näkyy vasemmalla törmällä entinen Villen navetta ja edempänä taustalla erottuu Sikkerin silta.
Mainitsemasi Lahukka on kyllä etenkin korkean veden aikaan tosi hyvä kalamesta. Olen pitänytkin takavuosina kaikenlaisia pyydyksiä myös siellä, mutta vasta sen jälkeen kun Ville ei enää itse kalastanut. Nyt siellä sijaitseva saunamökki on uuden omistajansa myötä jälleen jopa ympäri vuoden varsin aktiivisessa käytössä joten olenkin sitten taas jättänyt tämän kalastuspaikan aivan suosiolla rauhaan.
Jokiveden pinnankorkeus on yleensäkin alimmillaan juuri näin sydäntalven aikaan, mutta nyt se on jo toista talvea perättäin aivan erityisen alhainen. Verkko sinne jään alle toki edelleenkin mahtuu, mutta on siis täysin mahdollista että kuivien säiden jatkuessa naruavantoa joutuu vielä siirtämään kauemmaksi rannasta.
Tämän päivän saaliina saimme kotiin kannettavaksi jälleen ihan mukavankokokoinen hauenpötkylän sekä helppoisen lahnan. 😋
Joki on tosiaan haastava verkkokalastajalle Jussin mainitsemista syistä! Itse en sitä siellä harrasta.
Perinteistä rysäpyyntiä koetimme elvyttää Minnan ja Pekan kanssa reilut puoli vuosikymmentä sitten mutta se jäi meillä yhden lyhyen kauden kokeiluksi. Polte edelleen siihen kuitenkin olisi.
Pitkäsiimakalastusta sen sijaan olen koettanut ylläpitää vuosittain joella. Työlästä se kaikkineen on mutta sen sijaan hyvin antoisaa erityisesti suurhauen suhteen. Viime kesä jäi tosin väliin.
Hienoa ja sydäntä lämmittävä on nähdä se että joella edelleen kalastetaan edes Jussin ja Paulan toimesta!
Kiitos Ekille!
Mainitset kommentissasi aina yhtä kiintoisan pyynnin kohteen nimeltä suurhauki.
Kuinka se sitten määritellään, mikä on suurhauki? Tähän ei liene mitään yleispätevää ohjetta, mutta tavanomaista saalishaukea selkeästi kookkaammat yksilöt täyttänevät tarkemmasta elopainostaan riippumatta kriteerin varsin hyvin.
Tilastojen valossa tämän arvokalan tavoittaa Värtsilässä näköjään varmimmin juuri Jänisjoesta; Uusikylän – Patsolan osakaskunnan kilpailun haukisarjan kymppikärjestä löytyy 28 vuoden ajalta näitä jokipetoja viisi kpl (keskipaino 10 780 g) ja Sääperin haukia vastaavasti neljä kpl (keskipaino 10 270 g).
Lampivesissäkin niitä lihoo, luettelon seitsemättä sijaa pitää hallussaan Tervalammesta saalistettu 10 100 grammainen köriläs.
Vuoden 2025 tulokset selviävät ensi sunnuntaina, odottelemme siis jännityksellä muuttuuko listaus tältä osin vaiko ei. 😬
Tuotin aikoinaan rasvaevättömän EKOkalastuskilpailun Kolille. Kilpaan osallistui kymmeniä venekuntia. Samalla tulin tutustuneeksi puoliammattilaisten toimintaan tällä toimialalla.
Tuottajan veneessä minua sivistettiin eri kalalajien ominaisuuksista. Suurhauki mainittiin ja sain käsityksen, että se painaa yli 10 kg ja on pituudeltaan yli metrin mittainen. Näinkin yhden sellaisen, tosin se ei ollut voittajan kala. Veijarit veneessä arvelivat, että kyseinen suurhauki oli odottelemassa ottajaansa paikallisen niemen kärjessä, katiskassa. Kuulemma sellaista on joskus kalakilpa.
Olen itse omalla kohdallani määritellyt suurhauekseni yli 7 kg painoiset joita pitkäsiimakalastuksessa vähintään yksi kerran kesässä on tullut.
Esan määritelmän mukaan olen saanut puntariin asti yhden suurhauen kun taas Eero-Matin kriteereillä luku nouseekin jo näin äkkiseltään muistellen ainakin kuuteen yksilöön.
Iskukoukku on pettänyt niistä neljä, yksi uiskenteli tai paremminkin siis sukelsi katiskaan ja niin ikään yksi sotki itsensä riimuverkon liinaan. Kaikki nämä mainitut venkaleet on saatu nimenomaan Jänisjoesta.
Veteen ei voi myydä eikä punnita mutta kerrottakoon että muutama iskariin haksahtanut isomus on myös voittanut taistelun ja lähtenyt vähintäänkin kokemusta rikkaampana vielä kerryttämään lisää painoa sekä pituutta, nämäkin jokihaukia.
Jänisjoesta en ole saanut Esan kriteereillä yhtään suurhaukea mutta 2 olen saanut vähän yli 9 kiloista katiskalla.Yhtenä vuonna voitin osakaskunnan haukisarjan toisella edellämaituista kaloista.Mualimalla ollessa sain kerran uistimella Pyhäselästä hieman yli 10 kg;n ja kerran Ilomantsin Hattujärvestä verkolla samanmoisen jötkäleen.Jänisjoesta suurimpana saamistani kaloista pidän säynettä 2,96 kg ja tämä tuli ylös vapaongella veneeseen.
Kalamiehet ovat selkeästi olleet asialla! Kehua toki pitää että meikäläinen on saanut suurimman kalansa Tikkalan Särkijärvestä muistaakseni vuonna 1975. Tuolloin nousi veneeseen peräti sadan gramman särki jonka pituus oli alle 10 cm. Valitettavasti käytössä ollut keittiövaaka ei ollut kalibroitu, joten valalle en voi mennä. Aika kalan suurentaa, joten saattoihan se saalis olla pienempikin…
Äiti-Elina kertoi aikoinaan tarinaa ensimmäisestä näkemästään kalansaaliista tällä seutukunnalla 40-luvulla: hämmästeli suuresti, että syöttikaloja käytettiin täällä ravinnoksi. Jäämeren kasvattina turska, lohi, ruijanpallas ja kolja olivat hiukan kookkaampia ruokakaloja Muurmannilla. Elina toki opetti juksaamisen salat, muisti vielä lapsuudestaan. Kyseessähän siis oli kalastustapa, ei jekuttaminen.