Viikon puheenaiheet vko 6

Sana on vapaa.

20 ajatusta aiheesta “Viikon puheenaiheet vko 6”

  1. Esko Tarvainen

    Lappeenrannassa kysyttiin vanhemmilta ja koululapsilta, onko heillä halukkuutta hallituksen esittämään kielikokeiluun. Lasten vanhemmat eivät halunneet vaikeuttaa lasten jatko-opiskeluja ja päättivät, etteivät he suosita kielikokeiluun lähtemistä. Myös lapset itse olivat samaa mieltä. Lautakunta esitti, että Lappeenranta ei lähde kielikokeiluun mukaan.

  2. Esko Tarvainen

    Nyt harvoin näkee talvella valkoista jänistä se on nähtävyys. Metsäjäniksen väri ja vuodenaika on ajatuksen aihe. Mennään eteenpäin ja ajatellaan omilla aivoillamme ja hyväksytään että meillä ajattelijoita on myös paikka muuttuvassa maailmassa.

  3. Alpoaatos

    Tämän aamun ykkösuutisen rivien välistä ymmärsin, että nyt pitäisi etsiä pitkävartisia sukkia, niitä kohta tarvittaisiin. Ei sitä suoranaisesti sanottu, mutta annettiin ymmärtää, että rahat eivät ole nyt turvassa missään vaan nyt pitäisi sulloa rahat sukanvarsiin ja hajasijoittaa niitä eri paikkoihin turvaan. Ihan niinkuin orava jemmaa pähkinöitä sinne tänne. Ökyrikkaille pitääkin löytyä tosi pitkävartisia sukkia ja paljon turvallisia kätköpaikkoja.

  4. erkki lintunen

    Lumisen talven muuttumista kevääseen odottaessani kaivoin Värtsistä katsottavaksi Jänisjoki videon. Kuljin Toni Koukun veneessä Eira Varosen filmatessa kamerallaan – Kuosmasen sillan takaa, Arppen pihan ohi, pappilan ohi kohti rajavyöhykettä, jonka jälkeen Jänisjoki hiipuu rajan yli kohti Laatokkaa.

    Mieleeni virtasi joskus 1950-luvulla paperille panemani runo:

    Kuin surusaatto
    vaeltaa joki
    mykkä ja sanaton.

    Ja arkunkantajasta tuntuu silloin
    kuin liinan toista päätä
    kuollut itse kantaisi.

    Runon mieleen virtaamiseen saattoi vaikuttaa se, että olin tänäänTohmajärven Kemiessä Elämään heränneet – runoteos -työryhmän kokouksessa Algot Tietäväisen syntymän 150-vuotisjuhlavuotta suunnittelemassa. Karjalaiseen ilmestyy perjantaina tästä juttu.

  5. erkki lintunen

    Netistä löytyvät myös – Patsolan silta ja Jänisjoki – sekä Jänisjoki 18.5.2016.
    Viime mainittu on filmattu erkinpäivänä!

    Mukavaa matkaa Jänisjoen maisemissa!

  6. Esko Tarvainen

    Joskus, kun olen Jänisjoen varrella istuskellut, ja on tullut mieleen kartta, josta näkyy, miten vesi on uomansa kaivertanut. Joki kiemurtelee alavassa maastossa. Jokin maaperässä on, joka on ratkaissut virran uoman suunnan. Vesi virtaa ja pysyy uomassaan.

  7. Irene peuhkurinen

    Kävin tässä Etelä-Suomea ihailemassa. Voi, sitä ruuhkaa, kiirettä ja tohottamista! Ei ole se maaseudun rauhaan tottuneen paikka.
    Matkanteko ei sujunut suunnitellusti. Junat myöhässä. Ihmiset olivat ystävällisiä! Ihan ihmetellä piti, kuinka he hermostumatta kohtasivat kaikki myöhästymiset ja uudelleenjärjestelyt ja vielä tämmöisen maalaismummon kyselyt. Kotona kuitenkin onnellisena nyt.

  8. Muistelija

    Minun ei tarvii kuin mennä Joensuuhun, niin jo puolilta päivin alkaa tehdä mieli kääntää auton nokkaa kuutostielle 😄

  9. Satuin reilu vuosi sitten joulunalusaikaan Join kaupunkiin. Piti käyttää autoa liikkeessä. Samointein sitten läheiseen tavarataloon ”ostoksille” . Ei tarpeetkaan olleet kovin suuria. Piti löytää tietynpaksuisia kynttilöitä muutama.Niinpä hortoilin noin sadan metrin mittaisilla käytävillä. Tuli vähän orpo olo kun ohi painoi, -ja taisi tulla vastaankin ihmisiä jotka työnsivät hyökkäysvaunujen kokoisia ostoskärryjä ja kiire tuntui kaikilla olevan. Kun lopulta pääsin kassajonosta eroon päätin ettei minua täällä nähdä vähään aikaan. Eikä ole tarvinnut Join kaupungissa käydä kuin ohikulkumatkoilla.

  10. jussi p:nen

    help me if u can .onko maanmittauslaitoksen karttapaikan kiinteistötunnus848-405-4-54 tarmo huovisen koto?

  11. Hemppa Turunen

    Illan tuoksinnassa netti sivuja selatessa tuli vanha sanonta mieleen
    ” jos viina, sauna ja terva ei auta, niin se tauti on kuolemaks”.
    Mistäs niitä saa? Uusjuppien mukaan viinaa saa Alkosta, tervaa saa tupakasta ja sauna löytyy jostain lähi kylpylästä, ellei asua mualla.

  12. Poikamies kolmannessa polvessa

    Niin, eipä myö alkoholilla tehä mittään, kun meillä on se pontikka:-)

  13. Esko Tarvainen

    äitini yksi kiva lausunto ruokapöydässä oli meille kasvaville lapsille.
    ” Syökää että napa ruskaa.

  14. Esko Tarvainen

    meillä pohjois karjalaisilla on paljon tokaisuja siihen tilanteeseen missä sillä hetkessä olemme läsnä. ihailen aitoutta ja sanavalmiutta.

  15. jussi p:nen

    kiitän sua alpo hövelisti.paikka kuului pitkäsille aina 30-luvun lamaan, vasaramyytii yksi perillisistä lähti viipuriin,missä löytyi ryöstömurhattuna monrepon puistosta.paikka on siis äitini mummola.äidinäidin kototila oli `jaatila`samalla kartalla,jokirantapaikka ,jokseenki kirjaston tienoo.

  16. jussi p:nen

    edelliseen korjaus,po äidinäidinäidin kototilan nimi jaatila.ds

  17. Esko Tarvainen

    Pidetään tämä rakas suomi itsenäisenä. Ollaan ja nähdään että tilaa on meidän tulevaisuuden näkemyksellemme.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top