10 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 28

  1. Kesä on iso-vanhempien parasta-aikaa olla lastenlasten kanssa kesäisessä Suomessa ja kertoa omia (hurjia) heille tarunomaisia juttuja omasta lapsuudesta.
    Meidän viikarien kanssa teimme kesäisenretken Kuhmoon perinteitä vaalimaan. Poika 6v oppi ukin opastamana omalla virvelillä kalastamisen taidon ja miten isokin kala nostetaan rantaan huonolla siimalla ilman haavia. Tällä reissulla pääsin näkemään miten pienetkin lapset ovat valveutuneita tämänpäivän haasteisiin ja tietotekniikka on heillä hallinnassa. Meillä kokeneilla kairankulkijoilla on paljon annettavaa käytännön asioissa monella elämänalueella. Kuhmossa talkoiltiin vanhan maalaistalon ulkopuolisten rakenteiden kunnostuksessa. Me kaksi vanhinta miestä teimme taloon uudet portaa 40-luvun portaiden tilalle. Kolme kolmikymppistä miestä rakentelivat ladon pariovet. Oli kiva kun kolmikymppiset tulivat meiltä 60-kymppisiltä kysymään neuvoa. Neuvomme oli että tehkää aukonlevyinen ovi ristimittaan ja molemmat ovenpuolet vinoreivaten. Ovi saranoille siten että saranan välys puolitetaan, niin ovi pelaa vielä vuosikymmenten jälkeen. Aukonlevyisen oven vaaka kiinnityslaudat sahataan poikki ja toiseen oveen ruuvataan ovenkorkuinen temmauslauta, joka laittaa ovet sulkiessa ojennukseen. Me talkookaverini kanssa vanhat ukot olemme kokeneita ladonovien tekijöitä.

  2. Meikäläinen naisihminen luki silmät pyöreinä oventeko-ohjeta, joka oli täynnä outoja sanoja. Mitähän on vinoreivaus ja temmauslauta? Ei silti, että tiedolla olisi käyttöä kaheksankymppiselle mummolle, mutta ajattelen, ettei moni nuorikaan ymmärtäisi. Mutta kysypä tietokoneista, niin kyllä ymmärtävät.

  3. Viikon puheenaiheissa ei yleensä Värtsissä kommentoida maailman tapahtumia.. mutta kysyn: Mitä mieltä olette Nizzan tapahtumista..?

    Eurooppa ei ole enää turvallinen asua tai matkustella..?
    Uskallatteko lähteä matkoille Euroopan maihin..? . Turkissakin rähinää aika-ajoin..

    Tuntuu uskomattomalta tälläiset teot.. siviilejä vastaan? Kenelle he ovat pahaa tehneet.. eivät kellekkään. En tiedä oliko tämän Ranskan iskun takana Isis… tai joku muu taho tai yksittäinen sekopää .. mutta järjetöntä on toiminta!

  4. Ei tuu kommentteja Eiran kysymykseen.. Pittääkö se minun yrittää. Järjetöntä toimintaa , suurin osa ihmisistä varmasti sitä mieltä. Itseäni jo mietityttää se, että ensi järkytyksestä toinnuttua tuntuu, että tämä oli yllätys, sitten taas, että eihän tämä mikään yllätys. Näikö tämä menee, että näihin totutaan ?
    Mitään asiantuntijalausntoa tuskin minun tästä kannattaa antaa, mutta olisko niin, että tekijä oli ihan ”omalla asalla”, kun elämä uutisten mukaan oli jo niin sanotusiti viturallaan, pitikö ruveta näyttämään, että oonhan se minäki jottain? Tai oliko jonkun järjestön asialla.. Joka tapauksessa, paha teko, murheellista. Enkä varmasti osaa kuvitella, minkälaista se siellä paikan päällä.

  5. Kaikki sai alkunsa Persianlahden, Irakin sodasta vuonna 1991. Sieltä lähti liikkeelle nämä ääriryhmät, mitkä radikalisoitui ja syntyi eri terroristijärjästöjä. Nyt koston kohteena ovat kaikki ne maat jotka jossain muodossa osallistuivat Irakin pommituksiin. Kaikki tiedämme, Britannia oli etunenässä tukemassa Amerikkaa Irakin pommituksissa ja Ranska myös. Siksi kaikki EU:n maat on vaaravyöhykkeessa.

    Kuitenkin maailma muuttui radikaalisti Word Trade Centerin terrori-iskun 11.9.2001 jälkeen. Kaiholla muistelen aikoja ennen tätä järkyttävää tapahtumaa. Onneksi ehdin käydä näissä pilvenpiirtäjissä ennen niiden tuhoutumista, nyt ne ovat historiaa. Monet terroristien iskujen kohteet on tullut minulle tutuksi maailmalla liikkuessa. Uutiskuvat onnettomuuksista tuo silmiin tuttuja paikkoja, missä olen käynyt.

    Eira kysyi ”Uskallatteko lähteä matkoille Euroopan maihin..? . Turkissakin rähinää aika-ajoin.. ” Varmasti moni miettii mihin lähtee. Turkin rantalomakohteetkin alkaa olla arveluttavia. Viattomat ihmiset kärsii, turistikohteet ovat vaaravyöhykkeessä.

    Kuitenkaan pelolle ei pidä antaa valtaa. Terve järki maailmalla liikkuessa kannataa pitää mielessä. Kannatta seurata ulkoministeriön tiedotuksia, missä vaara vaanii. Kuitenkaan tällaiset yksittäisen tekemät iskut, ei niitä voi tietää missä ja milloin ne tapahtuu. Nizzan iskusta ei ole vielä varmaa tietoa, onko jouku järjästö takana, vai yksittäisen sairaan ihmisen tekemä.

    Suomen kannattaiisi mietiä tarkkaan kenen ”kelkkaan” lähtee näissä asioissa. Puoluettomuus olisi kultaa ja olla sekaantumatta näihin selkkauksiin. Suomikaan ei ole enää mikään lintukoto.

  6. Mainitunlaisia surmatöitä ei voi sinänsä mitenkään puolustella mutta eittämättä näissä ihan oikeasti myös tietoisesti ”kerjätään verta nenästään”. Mm. Jyllands Postenin ja Charlie Hebdonin pilapiirrosjupakat seurauksineen ovat tästä varoittavana esimerkkinä.
    Toisen ihmisen uskontoa/vakaumusta voi ja pitää voida toki kritisoidakin, mutta sitä täytyy myös ehdottomasti kunnioittaa. Kaikenlainen räävittömyys pitäisi jostakin kumman syystä sananvapauden nimissä hyväksyä, mutta siitä saattaa näköjään tulla maksettavaksi varsin kova, suorastaan hirvittävä hinta!

  7. Alunperin terrorismi on lähtenyt siitä kun toisen maailmansodan jälkeen Yk:n päätöksellä Juutalaisille perustettiin oma valtio Israel. Israelin valtion harjoittama laajentumispolitiikka viemällä Palestiinalaisia parhaat viljelysmaat ja asuinalueet, aiheutti ja aiheuttaa edelleen katkeruutta. Vai mitä Suomalainen sanoisi jos vaikkapa Ruotsalainen tulisi ja jyräisi talosi maan tasalla ja sanoisi häivy, rakentaisi paikalle oman asuinalueen. Ainakin se olisi varmasti ellei terrorismin niin jonkinlaisen sissisodan paikka.

    Terrorismi ja viattomien tappaminen on toki aina tuomittavaa. Mutta itse en pelkää matkustaa Euroopassa. Matkustaessa otan huomioon ihmisoikeudet, en mielellään matkusta maihin jossa ne eivät ole kunnossa, esimerkiksi Turkkiin en matkusta ennenkuin Kurdien asia on ratkaistu oikeudenmukaisella tavalla.

  8. Turkki on taas uutisotsikoissa. Vieläkö Euroopan Unioni haluaa tällaisen maan jäsenekseen?

    Turkkiin matkaajien kannattaa harkita matkakohdettaan uusiksi. Egyptistä ja Tunisiasta ovat matkailijat kaikonneet, kokeeko Turkki saman kohtalon?

  9. Avoin kysymys Värtsilän/Tohmajärven seurakunnalle. Olin viikko sitten Tarvaisten sukukokouksessa Koverossa. Matkalla vein kukan setäni Toivo Olavi Tarvaisen sankarihaudalle,hän kaatu talvisodassa 07.04.1940. Olin saada hjertslaagin, miten huonosti siirtokarjalaisten sankarihautoja oli Joensuussa hoidettu.Jos verrataan esim. Keski-Suomen Karstulan ja Kivijärven sankarihautoihin, on näkymä kun eri planeetalta. Onkohan meillä erilainen arvomaailma ja vakaampi talous näillä nurkilla?

  10. Korjaus kaatumispäivään 07.03.1940.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *