Värtsilän historiaa erityispiirteineen on muisteltu Värtsissä kiitettävän monipuolisesti. Päällimmäisenä muistuu itselleni helpoimmin mieleen seuraavia:
– Peruna: Wärtsilän musta
– Terästehdas: Wärtsilä Oy
– Apilan jalostus: Pälkjärven apila
– Luonto: Rupilisko
– Luonto: Sääperinjärven ja Uudenkylänlammen lintuvedet
– Valtakunnan raja: Niiralan raja-asema
– Ruoka: Patakukko, perunapiirakat
– Tänään: Värtsi-verkkolehti
– Muuta: Henkilöitä, paikkoja, tapahtumia…
Yksi on joukosta poissa. Värtsilän pipo. Saattaahan siitäkin joku maininta olla, mutta en muista asian tulleen Värtsin sivuilla erityisemmin suurennuslasin alle. Siitä olin toki tietoinen, että kun puhutaan Värtsilän piposta, tarkoitetaan teräksistä sotilaskypärää. Tietojen kalastelulla olen saanut selville, että Värtsilän pipo on virallisesti suomalainen sotilaskypärä m/40 eli Wärtsilä m/40. Kaikki Wärtsilän (lausutaan Värtsilän) pipot eli kypärät m/40 valmisti Värtsilä-Yhtymä Oy.
Alunperin kysymyksessä on ruotsalainen sotilaskypärä m/37, jonka valmistamiseksi Suomi sai lisenssioikeuden vuonna 1937 tehdyllä sopimuksella. Kypärän valmistus aloitettiin Suomessa 1940 ja niitä tehtiin sotavuosina yhteensä 75 000 kpl. Ruotsissa valmistettiin vastaavia m/37 kypäriä kaiken aikaa ja Suomi osti sieltäkin 20 000 kpl erän kesällä 1941. Kerrotaan, että Suomi sai sotien aikana sotasaaliiksi kymmeniä tuhansia venäläiskypäriä, joista 20 000 kpl kunnostettiin omaan käyttöön. Poikkeava muoto aiheutti kuitenkin sotilaille tunnistamisongelmia, joten näiden sotasaaliskypärien käytöstä rintamaoloissa luovuttiin ja kypärät annettiin rannikkojoukoille.
Värtsilän pipon sisus oli samanlainen kuin ruotsalaisessa m/37:ssä, mutta eri värinen ja käsitti kolme valkoista nahkatyynyä sekä leukaremmin. Sisukset valmisti suomalaiskypäriin Friitalan Nahka.
Sotien jälkeen Suomi myi teollisuudelle takaisin 50 000 kpl Värtsilän pipoa sekä sotasaaliskypärät. Saatu metalli käytettiin soppakattiloiden raaka-aineeksi.
Toivon, että löytäisimme pysyvästi näytille vaikkapa Värtsilän kylätalolle tai muuhun arvoiseensa paikkaan Värtsilän pipon eli sotilaskypärän m/40. Edellä esitettyä historiikkia on sopivinta pitää yleispiirteisenä yllykkeenä, jotta saisimme muun ohella talteen myös tähän kypärämalliin liittyvää paikallista tietoutta. Olkaa hyvä ja sanokaa.
Sakari H
Kun olin varusmiehenä 1964 – niin Karjalanprikaatin varustukseen kuului saksalaismallinen kypärä. Sota-ajan valokuvissa ”saku” kypäriä myöskin näkyy. Onttolassa oli käytössä tuo Sakarin kertoma malli, mutta en koskaan katsonut sinne sisälle onko siellä Wärtsilän leimat. Ampumaleireillä laitoin vain kypärän päähäni sen enempää niiden valmistajaa etsien.
1954 6:ssa prikaatissa kypärä oli lippa mallia.
Ne pipot eivät kiristäneet.
Kun minä ryömin alokkaana pitkin Räyskälän lentokenttää niin iso kypärä peitti näkyvyyden kokonaan, mutta lentokentällä ei tarvinnut pelätä puihin törmäämistä. Kun ei nähnyt mitään niin ei myöskään kuullut komentoja. Äkkiä opin, että joka toisella komennolla lähdettiin ryömimään ja joka toisella komennolla heittäydyttiin mahalleen. Sitten kun ei pitempään aikaan kuulunut mitään niin pysähdyin ilman komentoa. Kohotin varovasti kypärää ja näin kun kaikki toiset olivat jääneet minusta hoikotvasen verran jälkeen ja seurasivat huvittuneina minun yksin ryömimistä.
Olin juuri yhden huudon verran eri tahdissa kuin muut.
Alpo kyllä sinä musiikki-ihmisenä osasit tahdin, vai
MirjaSisko
Hoikotvasen on mukava sana mistä lie kotoisin?
kyselee MirjaSisko
Hoikotvasen kesti tämän jutun saaminen koko pituuteensa. Oli nimittäin loppuosa kadoksissa, mutta Värtsin toimitus on lisäillyt loput viime yön seutuna ihan korostusten kanssa. Käykääpä lukaisemassa, siellä on siis hieman uutta lisää.
Oikaisen tässä samalla sakoilun senoissani, sillä kirjoitin virheellisesti ja vastoin ajatteluani Värtsilän erityispiirteisiin kuuluvan Hiidenlammen rupikonnat. Voipihan niitäkin siellä olla ja oli aikoinaan ainakin ruutanoita. Tarkoitus oli puhua paremminkin Piilovaaran lammesta, itseasiassa Piilovaaran lössästä (= soistunut pikkulampi, lammikko), jossa Värtsin kertomusten mukaan elellyt tosi harvinaisia RUPILISKOJA. Rupiliskohavaintoja on Värtsilässä tehty muuallakin. Mikä lie tilanne nykyisin. Ja miksipä ei nuo Värtsilässä oleilevat rupiliskot voisi olla tarkasti ajatellen Värtsilän rupiliskoja.
Hyvä ajatus saada tuo Wärtsilän pipo kylätalolle.
Pitääpä etsiä.
Ei noissa Piilovaaran lössän sammakoissa ollut silloin kouluaikaan mitään erikoista. Sammakko kuin sammakko.
Kun joskus alkaa sujua, niin sujuu ihan liiankin liukkaasti.
Tein edelliseen kommenttiini tuon rupilisko-korjauksen liian hätäisesti, sillä rupikonna on korjattu rupiliskoksi nyt jo alkuperäiseenkin tekstiin toimituksen toimesta.
Kiitos ihan liian paljon kaikille ja anteeksi, kun rupilisko ei ole oppinut kunnolla uimaan nykybittien suossa.
Hoikotvanen aikamääränä on venyvä käsite. Jos on hätähinen ihminen aikamäärä on lyhyempi,mutta jos rauhalista tyyppiä se voi venyä kuin
kuminauha.
Onpa hienoa että Värtsilän pipo
on kaivettu ”naftaliinista”.
Leppoisaa oli lukea myös Sakari H:n
tarinointia pitkästä aikaa.
Yhdessä sotaharjoituksessa minut laitettiin opastamaan autonkuljettajaa erääseen tukikohtaan. Kuljettajan mielestä ladun piti lähteä aivan läheltä erästä tiehaaraa. Muistini mukaan latuun oli matkaa ”hoikotvanen”. Ajettiin ja ajettiin autolla. Kuljettaja tuumi, että nyt on ajettu jo ainakin kaksi hoikotvasta ja latua ei vain löydy. Palattiin takaisin ja alettiin navigointi risteyksestä uudelleen. Hyvin naamioitu latu lähtikin melko läheltä tienristeystä.
Automiehen pikku matka on varmaankin monta jalankulkijan hoikotvasta.
Värtsilän pipo on hieno uusi löytö tähän Värtsilän historiaan liittyvien asioiden ja esineiden listaan.Etsivä Sakarille pipon nosto ja kumarrus.
Juuri tämä pipomalli kuului minunkin henkilökohtaiseen varustukseen melkein vuoden ajan.En vain ymmärtänyt koskaan katsoa vuoripuolelle.
”Sotilasurani” alkuvaiheessa olin vartiossa Onttolan pääportilla Värtsilän pipo päässäni ja lyhytmallinen sadetakki päällä.Päivystävän upseerin mukaan sotilaallista särmääni rikkoi kuitenkin sadetakin alta roikkuvat henkselit.
Vartiovuoroni alkoi kahdelta yöllä joten olin ehtinyt nukkua hetken ennen vuoroni alkua.Kiire väijyyn yllätti kuitenkin niin että henkselit unohtuivat nostaa olkapäille.
Värtsilän Riistamiehillä lienee oma seuran logolla varustettu punainen pipo.Siitä voisi kehitellä ”siviliversion,” jossa olisi alasin tai vastaava Wärtsilään liittyvä tunnus.
Menin vuosia sitten katsomaan Lahteen ampumahiihdon MM kisoja, Lähtiessä ostin Kitee pipon ja pidin sitä päässäni kisojen ajan aina ulkona liikkuessani. Sain monta tervehdystä ja juttelutuokiota entisiltä Kiteeläisiltä. Ilman pipoa olisi nekin keskustelut jääneet käymättä. En ole nähnyt Kitee pipoa myynnissä sen jälkeen, mutta pipo on tallessa.
Tulipa tuossa hoikotvasesta mieleen, että kotvanen on aikamitta. Joku teki kotvasen kuluttua jotain. Kumpi lienee pietempi aika kotvanen vai rupeema. Oiskohan hoikotvanen aikamittana pitempi vai lyhempi kuin rupeema.
Rupeema on kuin aloitus tai ryhtyminen(vrt. ruveta johonkin).Eli aikamittarilla ei juurikaan aloittamista tai ryhtymistä pidempi aika.
Hoikotvanen on taas pidempi tovi tai tuokio.
Tämä on täysin epätieteellinen kommentti.Sitä paitsi professori Esko Valtasen mukaan koko nykyinen keksimämme ajanmääritys on vähintäänkin kyseenalainen.Olen samaa mieltä.
Minä olen ajatellut rupeaman esim. aterioiden väliseksi (työ)ajaksi. Vrt. aamurupeama, iltarupeama….
Mielenkiintoisia nämä meidän aika- ja matkamitat.
Jon vaikka minä ottaisin apumiehen iltarupeemaksi ja sopisin jonkun palkan niin mitekähän pitkän päivän kaveri tekisi
Rupeama – On juuri niinkuin MailaL kerto kommentissaan.
Muistan Isäni puhuneen rupeamasta, jonkin työ tuli tehdyksi aamurupeamalla. Monen muunkin vanhemman olen kuullut mainitsevan asiasta.
Rupeama on vähän niinkun solmion kanssa sanottuna ”herraskieltä”.
Tuntuisi vaan lausuttuna rupiima, tai rupeema helepommalta,
ainakin meikäläisen suussa.
Mailan ja Mikon analyysi rupeamasta on mielestäni aivan oikea.
No, kävin tuossa uamurupiimala risukoita harventamassa.
Puolisen jäläkeen iltarupiimala kaivelin taimen alakuja heinikosta.
Sitten hoikotvasen jäläkeen pit lähtii jo mökilen päin
iltasta vuottelemaan.
Hutun syötyy ja piimävellin pisteltyy pit ruveta jo
potslojolleen, jotta jaksas tuas uamusiiranteela lähtii
mehtään keskenerästä vuittii jatkamaan.
Eipä siinä tuohon Martin suakkunaan korjoomisen vikoo löyvy.
Nytpä tulikin pari minulle uutta sanaa.
Martilta vuitti ja Pentiltä suakkuna?
Martti lähti keskeneräistä osuutta jatkamaan.
Suakkunoitahan tässä on kerrottu kaiken aikaa. Tuo vuitti oli ennen paljonkin käytetty tärkeä sana varsinkin harvinaista ruokaa jaettaessa. Jos esimerkiksi oli varaa juhlia ja ostaa pala Kyron makkaraa niin se jaettiin osiin kaikkien kesken. Joku osa oli jonkun ”vuitti” eikä siihen saaneet toiset kajota.
Kotona kuulin ”leipävero”- sanan. Se tarkoitti luultavasti
jokaisen omaa annosta.
Sitten oli se ”nuakotuanaankaan”, jos joku ei ollut tietävinään/
välittävinään jostain.
Wärtsilä kypärä löytyy kotoa.
Melko hyvä kuntoinenkin vielä.