Vanha lehtijuttu vuodelta 1995: ”Otto Rummukaisesta olisi malliksi monelle”

Karjalainen 29.12.1995 Otto Rummukaisesta olisi malliksi monelle.

85-vuotias kotiseutuneuvos pyöräilee mainostaakseen liikuntaa

Juuri 85-vuotispäivänsä alla kotiseutuneuvoksen arvonimen saanut Otto Rummukainen, Pykälävaaran Otto, pyöräilee Pykälävaarasta Värtsilän kirkolle tai vaikka Tohmajärvelle, jos on asiaa.

– Häntä ei ota jalkoihin eikä päähän eikä vaivaa lorvikatarri, kuten nykyajan poikia, eikä hän siitäkään valita, että pyörä olisi jäykkä, sanoi tarinoita pidetyille juhlavastaanotoille tullut Oiva Tikka. Hän sanoi myös, että jos kymmenenkään prosenttia ihmisistä, ja varsinkin päättäjistä olisi sellaisia kuin Otto Hermanni, asiat olisivat hyvin.

Otto Rummukainen itse sanoo pyöräilevänsä paitsi siksi, ettei omista ajokorttia, myös mainosmielessä. Hän toivoo, että kun hän näkyy pyörän selässä, toiset huomaavat, että liikuntaa voi harrastaa ja että se on terveellistä.

– Värtsilän kirkolla käynti vie pari tuntia. Vähintään sen verran ihmisen pitäisi liikkua päivässä ja vielä jää aikaa löhöämiseenkin. Mitä enemmän ihminen tinkii liikunnasta, sitä enemmän hän kärsii.

Otto Rummukainen on noudattanut koko ikänsä terveitä elämäntapoja. Hän on ollut tupakoimatta ja maistanut alkoholia vain juhlahetkinä, juovuksiin pyrkimättä. Hänen pitikin olla esimerkkinä, koska hän hoiti kunnan sivutoimisen raittius- ja nuoriso-ohjaajan tehtäviä yli 30 vuotta.

– Ketään ei voi käskeä heittämään tupakointia, mutta sen voi sanoa, että makuuhuoneen täytyy olla pyhitetty paikka niin ettei siellä savutella, koska se vahingoittaa lapsia.

– Ei auta, jos nuorille sanoo, että ”elä tie pahhoo”. Heille pitäisi löytää hyvä harrastus ja järkevää tekemistä, etteivät he kaipaisikaan alkoholia ja huumeita. En halua kääntyä tuomivirseiksi, mutta pidän ongelmana sitä, ettei nuorilta vaadita ponnistuksia: auto hakee kouluun, vedet tulevat sisään, äiti laittaa kaiken.

Langan venyttäjästä kirjoittajaksi

Otto Rummukainen on kotoisin Kiihtelysvaarasta. Hän oli ennen sotaa ja sodan aikana Värtsilän rautatehtaalla langan venyttäjänä ja osallistui tehtaan evakuoimiseen sodan jaloista Uuteen-Värtsilään. Hän on omin silmin nähnyt Värtsilän kasvun, sen eron Tohmajärvestä, teollisuuden ja kulttuurielämän kukoistuksen sekä sodan tuhot.

– Iso Värtsilä on typistynyt pieneksi, se on aakkosissa viimeinen, mutta mitätön se ei ole. Sitä minä haluan pitää esillä kirjoituksissani. Tietyt asiat pitää saada paperille ja kansien väliin, koska muuten ne unohtuvat. Vihkonen säilyy aina jonkin talon kaapissa.

– Äänestäisin Värtsilän säilyttämistä itsenäisenä. Kyllä se toiseen liitettynä muuttuisi syrjäkyläksi.

Sodan jälkeen Otto Rummukainen osti pienen tilan, ryhtyi maanviljelijäksi ja kasvatti perheen, johon syntyi kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Tänä aikana hän tarttui kaikkiin niihin toimiin, jotka ovat tuoneet hänelle kotiseutuneuvoksen arvonimen.

Opintokerho toimii yhä

Otto Rummukainen tunnetaan Värtsilässä johtavana kulttuuripersoonana, luottamushenkilönä ja omakustannuskirjailijana. Hän ei ole mieltänyt tekevänsä erityisesti kotiseututyötä, vaan vain velvollisuutensa.

Nykyisin jo harvinainen ilmiö, opintokerho, toimii yhä Pykälävaarassa. Otto Rummukainen perusti sen vuonna 1944 Rajaseudun kansankorkeakouluyhdistyksen kerhona. Siinä luettiin hyödyllisiä kirjoja ja tehtiin kirjoitustehtäviä. Ensimmäinen aihe koski nuorison käytöstä. Vieläkin on tallessa vanhoja opintokerhon pakinapöytäkirjoja, joita tehtiin virallisen pöytäkirjan ohessa. Niihin kirjattiin kaikki hauskuudet ja sattumukset.

Kirjoitustehtävät ja -kilpailut opettivat ja hioivat ilmaisua, mistä Otto Rummukaiselle oli hyötyä sitten, kun kirjoittamisen pakottava tarve lähti purkautumaan omakustannekirjoihin ja näytelmiin. Uusin romaanit, Taistelu Kalliolinnasta, ilmestyi tänä vuonna. Se on enempi markkinamaita löytänyt hyvin lukijansa. Lukijat odottavat kirjalle jatkoa, mutta siitä kirjoittaja ei ole vielä luvannut.

Päätyönään Otto Rummukainen pitää vuonna 1991 ilmestynyttä Värtsilän vaiheita -kirjaa, jota hän teki päätoimisesti yhden kesän. Hän on kirjoittanut myös teokset Värtsilän kunta eilen ja tänään, Niiralan hovi – Värtsilän kuntakeskus, novellikokoelman Kalliolinna se eli ja viisi näytelmää, joita esitettiin 40 vuoden aikana näytelmäkerhossa. Pakinoita on ilmestynyt paljon paikallislehdessä.

– Olen onnistunut, jos saan pakinoillani yhden ihmisen hymyilemään tämän harmaan arjen keskellä. Jos saan tungettua tekstiin kauniin ajatuksen, jonka lukija tuntee omakseen, se riittää minulle.

ANJA ITKONEN

(Kuvateksti: Otto Rummukaisen uusin mutta ei välttämättä viimeinen kirja on tänä vuonna ilmestynyt romaani Taistelu Kalliolinnasta. Kuva: Anja Itkonen)

Jutun Värtsiin laitteli Eira Varonen. Lehtiartikkeli Einari Kuosmasen arkistosta. ps. Otto Rummukainen valittiin Vuoden takojaksi vuonna 1984.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top