Tiedote 19.8.2026
Tohmajärven kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua. Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina 24.8.2026.
Vuoden 2027 talousarvion valmistelun lähtötilanne on haastava. Mikäli kunnan toimintaan ei tehdä muutoksia vuoden 2026 talousarvion mukaiseen toiminnan ja kustannusten tasoon verrattuna ja laskelmassa huomioidaan tällä hetkellä tiedossa olevat kustannustason muutokset sekä viimeisimmät verotulo- ja valtionosuusennusteet, vuoden 2027 tilikauden tuloksen arvioidaan muodostuvan noin 1,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
Verotulojen ennustetaan laskevan vuoden 2026 talousarviosta noin 168 000 euroa ja valtionosuuksien noin 183 000 euroa. Toimintatuottojen arvioidaan laskevan vuoden 2026 tilinpäätösennusteeseen nähden noin 428 000 euroa. Ilman sopeuttavia toimenpiteitä toimintakulujen arvioidaan puolestaan kasvavan noin 588 000 euroa.
– Talousarvion lähtötilanne edellyttää meiltä merkittäviä toimenpiteitä. Tavoitteena on löytää ennen kaikkea pitkäaikaisia rakenteellisia ja toiminnallisia ratkaisuja, joilla kunnan talous saadaan kestävälle pohjalle. Henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet ovat yksi osa tarkastelua, mutta niiden lisäksi käymme läpi kaikki muutkin käytettävissä olevat talouden tasapainottamisen keinot, kunnanjohtaja Mikko Löppönen toteaa.
Mahdollinen vähennystarve enintään kymmenen henkilöä
Kunnanhallitukselle tehtävän esityksen mukaan yhteistoimintaneuvottelut koskisivat koko kunnan henkilöstöä maatalouslomittajia lukuun ottamatta. Kunnan palveluksessa oli 1.8.2026 yhteensä 260 henkilöä, joista 219 vakituisessa ja 41 määräaikaisessa palvelussuhteessa. Henkilöstön palkkakustannusten arvioidaan olevan vuonna 2027 noin 13,6 miljoonaa euroa.
Valmisteltavilla talouden tasapainottamistoimenpiteillä voi olla vaikutuksia henkilöstön asemaan, tehtäviin, työn organisointiin ja palvelussuhteisiin. Mahdollisia keinoja ovat muun muassa määräaikaisen henkilöstön käytön rajoittaminen, tehtävien ja resurssien uudelleenjärjestely sekä eläköitymisen hyödyntäminen. Tarvittaessa henkilöstökustannuksia voidaan sopeuttaa myös osa-aikaistamisilla tai irtisanomisilla.
Kunnanhallitukselle tehtävässä esityksessä mahdollinen henkilöstön vähennystarve koskee enintään kymmentä henkilöä. Kyse ei ole päätöksestä henkilöstön vähentämisestä. Mahdollisesti käytettävät toimenpiteet, niiden laajuus ja henkilöstövaikutukset täsmentyvät yhteistoimintaneuvottelujen aikana.
Taloutta tarkastellaan kokonaisuutena
Talouden tasapainottamisessa tarkastellaan henkilöstömenojen lisäksi muun muassa kunnan toimintatapoja, palvelurakennetta, tilankäyttöä, investointeja, hankintoja, tuloja ja maksuja sekä toimintojen priorisointia. Myös organisaation ja toimintojen uudelleenjärjestelyt sekä mahdolliset ulkoistamiset voivat tulla tarkasteltaviksi.
Tavoitteena ovat ensisijaisesti pitkäaikaiset rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset ja uudistukset, joilla saavutetaan pysyviä säästöjä. Tarvittaessa niitä voidaan täydentää kertaluonteisilla säästötoimenpiteillä.
– Tässä vaiheessa emme ole tekemässä päätöksiä yksittäisistä henkilöstötoimenpiteistä tai muista säästökeinoista. Yhteistoimintamenettelyn tarkoituksena on käsitellä suunniteltujen toimenpiteiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja yhdessä henkilöstön kanssa ennen ratkaisuja. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että kunnan lakisääteiset tehtävät ja palvelut pystytään järjestämään asianmukaisesti myös tulevaisuudessa, Löppönen painottaa.
Kunnanhallitus päättää yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä kokouksessaan 24.8.2026. Mikäli kunnanhallitus hyväksyy esityksen, kunnanjohtaja valtuutetaan antamaan neuvotteluesitys ja käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut.
Lisätietoja:
Mikko Löppönen
kunnanjohtaja
Tohmajärven kunta


Näissä YTneuvotteluissa kannattaa neuvotella siitä kuinka paljon on tehty turhaan ja kalliilla ja kuka niistä on ollut päättämässä. Usein se on ollut yksi henkilö jonka esitykset ovat menneet lautakunnissa ja valtuustossa läpi hyvin helposti.
YT Neuvotteluissa on syytä keskittyä siihen että tälläinen ei toistu jatkossa.