Upea Jänisjoki

Usean kunnan ja kylän läpi virtaileva Jänisjoki on upea kesäaikaan. Sen  kolme latvajokea yhtyvät Loitimojärvessä Tuupovaaran suunnalla, mistä joki jatkuu kohti Tohmajärven pitäjää ja Värtsilän laaksoa, jonka oleellinen osa se on. Vedet virtailevat valtakunnan rajan ylitse Jänisjärveen ja edelleen Laatokkaan.…

Talviturkki joutaa pois

Polttopuita pilkkoessa tuli hiki. Lähenpä uimaan. Mutta minne? Sääperinjärvi taitaa ainakin länsipäästään sopia paremmin lintujen pulikointiin. Jänisjoki voipi olla niin vuolas, että viepi tämmösen uimarin mennessään. Kukkolammella kai voisi, kun se ei enää ole vedenottamona. Sitten muistin huomanneeni ohiajaessa Saariontien…

Nurkat kuntoon

Värtsilässä on metalliromun keräyspiste kesäkuun ajan urheilutalon vierellä. Nyt on siis mahdollisuus laittaa nurkat kuntoon. Kaikenlaista rompetta kertyy itekullekin. Äskettäin meillä jumittui ruohonleikkuri eikä löydetty vikaa. ”Kututaan pojat appuun”, keksi vaimo ja alkoi vispata kakkua. Pojat tulivat ja tuomio oli,…

Värtsin toimittajat

Värtsi-verkkolehden toimittajien on aika esitellä itsensä, kukin omin sanoin. Marjaana: Mie olen yksi Suomen kolmesta Marjaana Aarniosta. Alun perin Hämeessä työstetty, perimältäni puoliksi karjalainen maalaistyttö. Kotiuduin Keski-Karjalaan 90-luvun lopulla agrologiopintojen ajaksi. Kiinnostuin projektiopinnoista, sen myötä seutukunta ja immeiset tulivat tuttaviksi…

Meitä kuvattiin

Verkkolehti Värtsi järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden lehdistölle. Kaikki kaksi Värtsilän alueella kilpailevaa paikallislehteä saapuivat paikalle. Meitä kuvattiin eestä ja takaa, mikä oli mukavaa. Tervetuloa toistekin. Markus Kontiainen toivotti reportterit sydämellisesti tervetulleiksi. Hän kertoi Värtsin synnystä ja valaisi kyläverkkolehden loisteliasta tulevaisuutta. Myös…

Nou kiire

Luonnossa tuntuu tänä keväänä olevan epätavallisen kiireistä. Juhannuskukat eli kurjenpolvet aloittelevat kukintaa puhumattakaan ahomansikasta. Kunhan eivät vielä mustuisi sen keltaiset silmät yöhallojen tullessa. Vaan tapasinpa aamulla kiireettömän kulkijan. Pensaskotilo verrytteli keskellä tietä. Kyselin, mikä on kiireettömän elämän salaisuus. Se näytti…

Sääperin ympäri

Kyllä sinne sekaan joten kuten mahtui, vaikka tungosta oli toisinaan. Siinä päällimmäinen mielikuva elämäni ensimmäiseltä souturetkeltä Sääperillä. Pari tuntia meni järven ympäri kiertäessä vesiteitse lauantaiaamun koleassa ja harmaassa säässä. Maantietä pitkin kävelee saman reissun puolta lyhyemmässä ajassa, mutta se vaatii…

Maamiehen ystävät

Värtsilässä riittää maamiehillä ystäviä keväisin. Sadat, elleivät tuhannet lokit seuraavat peltoja muokkaavia traktoreita. Joukossa on myös tuhti parvi naakkoja, jotka ymmärtävät hyvän päälle. Murkinaa linnut vissiin etsivät, kuten ihminenkin viljelmiltään. Vuorotyö näyttää lintumaailmassa olevan valttia: kun yksi parvi huhkii töitä,…

Lakka kukkii

Himoittu lakka kukkii jo. Ja kukkia on riittävästi – vaan en kerro missä. Värtsilässä kumminkin. Saattavat värtsiläläiset tosin tietää lakkapaikkansa paljon paremmin kuin minä. Runsas kukinta ei tunnetusti vielä takaa, että suot olisivat heinäkuun alkupuolella keltaisenaan vitamiinipitoista, arvostetuinta marjaamme. Nyt…

Bambi kyläili

Bambi vieraili varhain aamusella ikkunamme alla. Metsäkauris nuuski omenapuitten kukkia ja taisi maistellakin. Sitten se mietti hetken, kurkistaisiko sisälle, mutta siirtyi kuitenkin tepastelemaan Variksen Matin kaurakylvökselle. Äskettäin samoissa maisemissa liikuskeli Bimbo, sarvipää uros. Epäilen, että romanssi on tosiasia. Jäämme mielenkiinnolla…