Kaustan pärtsärit

Eläintarhan kansainväliset moottoripyörä- ja autokilpailut olivat äitienpäivän suurtapahtumia vuosina 1932 – 1963. Kotikylälläni moottoripyöräily eli kulta-aikaansa 1950-luvulla. Pyörän hankkiminen oli valtava suorite tuohon aikaan, tarvittiin monia työtunteja ja säästeliäisyyttä, useimmat moottoripyörät lienevät olleet ”savottasaannoksilla” hankittuja. Miten ihailimmekaan niitä isoja poikia,…

On aika rakentaa

  Nuorilla on tapana protestoida omalla tavallaan, jos heidän mielestään kaikki ei ole maailmassa kohdallaan. Usein he ovat oikeassa mielipiteineen. Protestien muodot eivät kuitenkaan aina ole hyväksyttävissä järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Tämä on eräs näkökulma, josta voi tarkastella Värtsilän Valkoisen talon historiaa…

Kevät etenee

  Kevät etenee Värtsilässä roimin harppauksin. Viljelijät ovat päässeet maatöihin. Patsolan ylävillä pelloilla traktorit ovat liikehtineet jo jonkin aikaa, ja nyt on päästy muokkaukseen myös laakson savikkoalueilla. Koivut ovat lupaavasti hiirenkorvalla, käki on kukahdellut kevään ensimmäiset kertansa ja kottarainenkin lauleskeli…

Äideistä sanottua

  Kaikesta, mitä olen tai toivoisin olevani, olen velkaa kultaiselle äidilleni. – Abraham Lincoln Äitini rakasti minua hyvin paljon, valtavasti. Olen työskennellyt kovasti ollakseni oikeutettu siihen. – Marc Chagall Äiti voi korvata kenet tahansa, mutta kukaan ei voi korvata äitiä.…

Äitienpäiviä ennen

  Äitejä muistetaan taas sunnuntaina, kuten tavoiksi on tullut. Täällä Joensuussa en ole enää vuosiin huomannut ilmoituksia äitienpäiväjuhlista. Ennen sotia niitä kyllä järjestettiin, myös vanhassa Värtsilässä. Isompi valokuva äitienpäiväjuhlista Kansantalolla vuonna 1938. Sali oli tupaten täynnä väkeä, äitejä ja lapsia,…

Ajatuksia naisen elämästä

Kuplivaista, hurmaavia ja vastustamattomia ajatuksia naisen elämästä, toim. Tiina Laaninen, Kirjapaja 2011. Kun Jumala loi miehen, hän ajatteli: – Pystyn kyllä parempaan. Niinpä hän loi naisen. Laaninen on koonnut tuoreen makuisen kirjan ajatuksia naisista. Mukaan mahtuu Katri Helenaa, Laila Hirvisaarta,…

Äitienpäivä

Äiti: kaunein sana ihmiskunnan huulilla. Kahlil Gibran. Toukokuun 2. sunnuntaihin vakiintuneen äitienpäivän vietto alkoi Yhdysvalloista. Anna Jarvisin äidin kuolema vuonna 1905 sai Jarvisin ajattelemaan, ettei yhteiskunta ottanut huomioon äitien asemaa kansakunnan teollistumisen ja lasten kasvatuksessa. Jarvisin ehdotuksesta 12. toukokuuta 1907…

Kohta kauneimmillaan

Hei kaikki äidit äitienpäivänä, ja tervehdys myös muille lukijoille. Niin se kevät jää kohta taakse ja ruvetaan oottelemaan taas sitä syksyä ja pitkää talvea. Onhan tässä välissä vielä se kesäkin. Toivotaan ainakin, että se ois sopivan lämmin, jotta luonto antais…

Ilkivaltaa Valkoisella talolla

  Värtsilän Valkoisesta talosta on rikottu kivillä 40 ikkunaruutua. Vain muutama viime kesänä laitettu ruutu jäi ehjäksi. Muutakin ilkivaltaa on tehty, kertoi rakennuksen omistaja Tapani Näätänen. Omistaja on kunnostellut taloa, mutta ”en ehdi tehdä niin paljon kuin rikotaan”. Näätänen heittääkin…

Hortensia

Yksittäisiä savutupia saattoi löytyä vielä 1950 -luvun alkuvuosina jostain syrjäseudulta. Tämä asumus oli salolla, joka alkoi mummolani maatilan takamailta. Salolla asui Anni aikamiespoikansa kanssa. Anni teki taloihin kehruuksia. Villaisia lankavyyhtejä hakemaan lähetti mummo meidät eräänä kauniina alkukesän päivänä. Kinttupolulla Olimme…